Iloisen imagon ongelma

Kuinka moni on joskus kuullut seuraavan lauseen;

”Happy people don’t have the best of everything, they just make the best of everything”

Vapaasti suomennettuna lause tarkoittaa, että iloiset ihmiset eivät ole muiden yläpuolella vaan jokaisella on samanlainen mahdollisuus iloisuuteen omaa asennettaan muuttamalla. Lauseen ajatus kaunis – kyseisellä pyritään kannustamaan ihmisiä positiiviseen ajattelutapaan, pienistä hetkistä nauttimiseen. Iloisuus nähdään kaikkien saatavilla olevana tunteena, joka on ainoastaan omasta mielenmaailmasta kiinni. Ja tottahan tämä on – on tutkittu, että ihmisen mentaliteetilla on vaikutusta hänen kokonaisvaltaiseen olotilaansa ja ihminen voi tietoisesti ”huijata” itseään.

Varoitus: Nyt seuraa suora ja (ehkä epäsuosittu) mielipide. 

 Ei sitä aina jaksa olla niin he…mulin  iloinen.

Osa saattaa tässä kohtaa kohottaa siellä ruudun toisella puolen kulmiaan ja pohtia, että mitäs pahaa siellä on tapahtunut kun näin negatiivisen sävyisiä lauseita kirjoittelen. Vastaus kuuluu – ei mitään. Asiat ovat samalla tavalla kuin aina ennenkin. Yleisesti ottaen menee mukavasti, vaikka toki ärsytyksen aiheita löytyy aina jos niitä alkaa etsimään. Mutta se on elämää eikös näin ole?

Viime aikoina olen pohtinut iloisen imagon ongelmaa yksilön näkökulmasta. En sosiaalisessa mediassa vaan ihan jokapäiväisessä elämässä. Kuten sosiaalista mediaa käsittelevissä postauksistani (tässä ja tässä) olen pohtinut, luo sosiaalinen media mielestäni henkilökohtaisia paineita siitä, millaiselta elämän tulisi näyttää muille ja muihin verraten. Tässä postauksessa en tule kuitenkaan keskittymään sosiaalisen mediaan vaan puhtaasti kanssakäymiseen jokapäiväisessä elämässä omakohtaisen kokemukseni kautta.

Ennen kuin hypätään pohdintaan, on määriteltävä termi ”imago”. Tiivistetysti imago kumpuaa toiminnosta ja kuvastaa sitä, miten muut sinut näkevät. Termi on alunperin noussut liiketoiminnan markkinoinnin piireistä, mutta on rantautunut tällä henkilöbrändäyksen aikakaudella myös arkipäiväiseen elämään. (Markkinointi&Mainonta-artikkeli, 2016). Tässä postauksessa voitaisiin imagon ohella puhua identiteetistä. Imagossa ja identiteetissä on kuitenkin hienoinen sävyero. Siinä missä imago tarkoittaa enemmän näkemystä, miten muut sinut näkevät, kuvastaa identiteetti ennenkaikkea yksilön käsitystä itsestään. Kärjistetysti voisi sanoa että imago on niin sanottu ”ulkokuori”, identiteetti ”sisäinen elämä”. Huomioitavaa on, että identiteettimme rakentuu tietyssä määrin myös ulkopuolisten odotusten pohjalta.

”Olet aina niin iloinen”

Jos sosiaalisessa mediassa pystyy esittämään itsestään vain kiiltokuvan, on huomioitava tämän mahdollisuus myös jokapäiväisessä käyttäytymisessä. Heräsin tähän ajatukseen kunnolla vasta noin kuukausi takaperin. Tapasin pitkästä aikaa lukioaikaisen tuttuni. Hetken aikaa juteltuamme hän totesi keskustelun lomassa seuraavasti;

En muista, että olisit koskaan ollut huonolla tuulella.”

(Huomautan, että emme olleet nähneet juurikaan lukion jälkeen ja tietysti aika voi kullata muistot.)

Hämmennyin kommentista. Minusta tuntui kuin hän olisi puhunut aivan eri henkilöstä. Koska kuitenkin tiedostan olevani ulospäin yleensä positiivinen, sivuutin aiheen olankohautuksella ja toteamalla pilke silmäkulmassa jotenkin näin;

”Osaan esittää, asiakaspalvelu opettaa.”

Jäin kuitenkin pohtimaan kommenttia pidemmäksi aikaa. Kysyin itseltäni, että miten ihmeessä olen pystynyt huijaamaan toisia ulkoisella olemuksellani noin taitavasti? Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kuulin vastaavan kommentin tuon aikaisen tuttuni suusta.

Todellisuudessa lukio on ollut tähän astisen elämäni yksi haasteellisimmista ajanjaksoista. Kuten joissain postauksissa olen ohimennen maininnut, kärsin lukioaikoina pahoista uniongelmista. Kuljin päivät zombina ja nukuin pahimmassa vaiheessa ainoastaan pari tuntia. Uniongelmat eivät kuitenkaan ole koko totuus.

Kaiken taustalla oli syömishäiriö. Painoni oli tippunut rajusti ja energiani meni päivistä selviämiseen. Kulutin itseäni paitsi fyysisesti, myös henkisesti loppuun. Kehon tasapainon horjuminen johti paniikkikohtauksiin, joita tuli etenkin öisin. Tämä puolestaan johti uniongelmien kierteeseen. En muista kuinka monta kertaa herätin äitini rauhoittelemaan minua, peläten kuolevani sydämentykytykseen ja hapen puutteeseen. Lukion loppupuolella muistan lopulta murtuneeni tyystin ja todenneeni ”en jaksa enää” ja tarvitsevani apua. Siitä alkoi parantumisen tie ja nykyisin pystyn katsomaan kyseisiä aikoja eri perspektiivistä. Ehkä ei mukavaa aikaa, mutta opettavaista ainakin.

Mutta jotenkin ihmeen kaupalla taisin silti antaa itsestäni ulospäin iloisen kuvan. Kaikkien noiden omien ongelmieni keskellä kuva, joka minusta jäi ihmisten mieleen noilta ajoilta, oli positiivinen ja iloinen tapaus. Vaikka todellisuudessa olin kaikkea muuta. Toki lukiossa oli myös paljon hyvää, etenkin läheisimmät tuon aikaiset ystäväni, mutta en missään nimessä haluaisi palata noihin aikoihin. Etenkään niihin pahimpiin yöllisiin paniikkikohtauksiin.

Tarinan opetus: Kyseisen kommentin ja oman kokemukseni välinen ristiriita ravisteli minua ja tajusin entistä paremmin sen, miten helposti toisia voi huijata, etenkin hymyilemällä. Varsinkin jos osaat hymyillä paitsi suullasi, myös silmilläsi. Hymy sekoitetaan usein iloisuuteen ja positiiviseen elämänasenteeseen. Toki tässä takana piilee myös totuus – pelkällä hymyllä voimme vaikuttaa omaan olotilaamme positiivisesti. Tietysti on huomioitavaa, että ihmiset useimmissa tapauksissa voivat aistia tekohymyn eli aivan psykedeelistä virnettä ei kasvoilla voi olla.

Kuten aiemmin mainittu, hymyilevissä silmissä on se juju. Opin tätä postausta tehdessäni että kyseiselle on itseasiassa myös oma termi – ”Duchenne smile”. Jännää eikö vain? Pakko sanoa, että tähän aiheeseen tutustuminen oli todella mielenkiintoista.

Mutta mikä on iloisen imagon ongelma?

Itseasiassa ongelmia on muutamiakin. Nämä perustuvat omaan kokemukseeni ja eivät ole siis mikään kiveen hakattu totuus. Ongelmia on yhtä paljon kuin on ihmisiä.

Muutamia, joita olen huomannut, ovat…

1. Iloisen ihmisen negatiiviset tunteet sivuutetaan usein henkilön positiivisuudella.
Kyllä, iloiset ihmiset löytävät positiivisia puolia haastavista tilanteista helposti, mutta tämä ei tarkoita etteikö tilanne silti saata tuntua vaikealta/ikävältä. Onkin siis välillä turhauttavaa kuulla esimerkiksi lause ”onneksi olet niin positiivinen” ja tämän jälkeen vaihdetaan aihetta. Näissä tilanteissa voi kokea, ettei negatiivisia tunteita oteta tosissaan/ne eivät ole hyväksyttyjä.

Huomioitavaa; on myös yksilön vastuulla sanoa, jos jokin asia ei tunnu hyvältä – mutta kehtaisin väittää, että iloisille ihmisille on huomattavasti haastavampaa nostaa ”kissaa pöydälle”. Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa vetäytymiseen.

2. Osa ihmisistä hakeutuu seuraan iloisuuden vuoksi.
Henkilökohtaisesti olen hieman huolestunut siitä, miten usein puhutaan, että pitäisi ympäröidä itsensä iloisilla ja positiivisilla ihmisillä. Ja ihmisillä, jotka eivät vie sinulta energiaa. Mielestäni näissä pitäisi omaksua konteksti – totta kai jos toinen henkilö käyttää sinua hyväkseen, olet tehnyt kaikkesi auttaaksesi ja näin päin pois on ymmärrettävää perääntyä.

Mutta ajatus siitä, että ympärillä pitäisi aina olla pelkkiä positiivisia ja iloisia ihmisiä on… no taas sitä kuplassa elämistä. Miten voimme oppia elämästä, jos kaikki on aina niin auvoisaa?  Ja miten voimme odottaa ihmisiltä jatkuvaa positiivisuutta, mikäli emme pysty siihen itsekään?

Suositus! The Washington Post:n artikkeli; A Harvard psychologist explains why forcing positive thinking won’t make you happy. 

3. Iloisilta ihmisiltä odotetaan helpommin iloisuutta. 
Jos iloinen ihminen löytääkin itsensä negatiivisesta olotilasta, täyttyy ympärillä olevien henkilöiden mitta nopeammin valitukselle kuin jos valittaja olisi ”peruspessimisti”. Olen itsekin syyllistynyt tähän, itseasiassa juuri viime viikolla. Katsomme kerrankin Big Brotheria ja siinä yksi talon asukkaista on alun positiivisuuden jälkeen alkanut valittamaan huomattavasti enemmän verraten aiempaan. Ihan hävettää sanoa, mutta hermoni paloivat valitukseen ainoastaan muutaman jakson jälkeen. Aivan kuin olisi toisten ihmisten tehtävä tuottaa toiselle positiivisia tunteita.

4. Iloisen imagon vahva kiinnittyminen yksilön identiteettiin.
Kun henkilö kuulee tarpeeksi usein olevansa tietynlainen, saattaa tästä muodostua vahva osa henkilökohtaista identiteettiä. Iloinen ja positiivinen ihminen asettaa joissain tilanteissa myös itselleen järkyttävät paineet olla iloinen. Tämä tietysti koskee muitakin piirteitä – esimerkiksi tunnollinen ihminen voi ahdistua, mikäli ei suostukaan auttamaan askareessa x. Sisäinen ristiriita on suuri, mikäli ”ei pysty täyttämään odotuksia”. Monissa tapauksia omia odotuksiaan.

5. Iloinen ihminen helpommin vähättelee negatiivisia tunteitaan.
Tämä on todennäköisesti henkinen puolustusmekanismi ja/tai kytköksissä aiempiin kohtiin. Piirre on mahtava, mutta erittäin raivostuttava. Jossain kohtaa sitä huomaa, että kukaan ei ymmärrä iloisen ihmisen oikeasti kamppailevan asian x kanssa. Niin kauan kuin asiasta voi heittää vitsiä tai vähätellä sitä, ei sitä ole olemassa…vai?

***************************

Okei, nyt tästä postauksesta voi saada käsityksen, etten kannusta positiivisuuteen ja olen skeptinen, vanha positiivari. Näin ei kuitenkaan ole, tai no okei – olen oppinut sanomaan jos jokin ärsyttää. Suosittelen kuitenkin lämpimästi pitämään mielen valoisana ja pilkkeen silmäkulmassa.

Tämän postauksen tarkoituksena ei ollut siis kehottaa karttamaan iloisuutta ja positiivisuutta. Päinvastoin – suosittelen sitä lämpimästi. Positiivisella asenteella kun yksinään on huomattavia terveysvaikutuksia ja sillä voi jopa pidentää elinaikaa. Plus elämä on todennäköisesti mukavampaa, kun osaa nauraa itselleen ja elämälle.

Mutta mielestäni on tärkeää tiedostaa ongelmien mahdollisuus iloisen olemuksen takana – kuten somessa, myöskään kasvotusten kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Esimerkiksi se silmillään hymyilevä, aina aurinkoiselta vaikuttava henkilö voi käydä läpi todella vaikeita aikoja. Kulissit on helpompaa pitää kasassa, kuin koota niitä palasista pystyyn.

Pidetäänhän siis toisistamme huolta – niin ylä- kuin alamäissä.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin – aurinkoa viikkoon <3 Ja jos ajatuksia heräsi, heittäkää näitä jälleen rohkeasti kommentteihin!

xx Krista

Ps. On loistava päivä olla juuri sinä. Vaikka ei siltä aina tunnu.

Nyt soi: Lupaan – BEHM

Lue myös:
Mitä yhteistä on juoksulenkillä ja paniikkikohtauksella?
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa
Pysähtymisen merkityksestä