Pysähtymisen merkityksestä

Hei hei mitä kuuluu? Pitkästä aikaa täällä taas, viimeisestä kirjoituksesta onkin hujahtanut mukava tovi.

Uskomattoman aurinkoinen kesäkuu vierähti vauhdilla ja tuntuu hullulta, että eletään heinäkuun toista viikkoa. Vuosi 2020 on tekemässä omaa henkilökohtaista ennätystäni siinä, kuinka nopealta vuoden eteneminen voikaan tuntua. Toki sanotaan myös, että mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin vuodet vierivät – ehkä kyseessä on vain inhimillinen ilmiö. Todennäköisesti siis ensi vuonna ihmettelen yhtä lailla ajan nopeaa etenemistä. Jos jään kyseisestä kiinni, koputtakaa olalle ja sanokaa, että ”vanha virsi” 😉

Kesäkuu oli paitsi aivan mahdottoman helteinen ja valoisa, myös kuukausi jolloin pidin kolmen viikon kesäloman. Muistan miten kesäloma-aikataulujen pärähtäessä sähköpostiini ajattelin, että kesäkuussa varmaan vietän lomani villasukat jalassa räntäsadetta ihastellen. Normaalisti kesälomani on ajoittunut elokuulle, joten ymmärrettävästi tuntui oudolta kirmata lomalaitumille kahta kuukautta totuttua aiemmin.

Mutta miten mahtava onni osuikaan kohdalleni säiden puolesta- säät olivat paremmat, kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa. Hellerajat paikkuivat, aurinko paistoi ja illat olivat lämpimiä. Rehellisiä jos ollaan niin kestän todella huonosti kuumuutta, eli aivan jatkuvasti en pystynyt olemaan kiitollinen paukkuvista hellerajoista. Mutta 95% ajasta pystyin ja muun muassa aamukahvit parvekkeella muodostuivat loma-arjen kulmakiveksi, silloin kun olin kotona. Oli ihanaa vain ottaa rennosti, katsella Youtube-videoita tai lueskella kirjaa ja nauttia aamusta kaikessa rauhassa.


Lomani aikana pysähdyin tapani mukaan pohtimaan elämää ja miten jatkuvasti on kiire jonnekin. Vaikka ei edes aina tiedä minne saati miksi.
Sitä vain aina ajattelee seuraavaa etappia ja mitä kyseisen jälkeen tapahtuu. Kun pääsee etapille x, on hetken päässä mielessä jo tolppa y.

Vuosi 2020 on tähän asti ollut itselleni ehdottomasti pysähtymisen ja itsetutkiskelun vuosi, puhtaasti jo siitä syystä että ei ole oikein voinut mennä minnekään. On täytynyt hyväksyä mahdollisten ulkomaan matkojen peruuntuminen, kotiympyröissä pysyminen ja se totuus, että arki on muokattava uudenlaiseksi itsestä riippumattomista tekijöistä. Ja ennen kaikkea on täytynyt hyväksyä se, että kaikkea ei voi hallita ja joskus on vain sopeuduttava. Niin yksinkertaista, niin vaikeaa.

Jossain kohtaa Instagramissa pyöri melkein kyllästymiseen asti Leslie Dwightin toteamus, jonka voitte lukea täältä kokonaisuudessaan. Tekstin sanoma oli tiivistetysti se, että mitä jos vuosi 2020 ei olekaan ”peruttu” vaan mitä jos tämä vuosi on se käännekohta jolloin meidän on pakko pysähtyä ja hyväksyä muutoksen tarve. Kasvaa henkisesti ja yhdessä vaatia muutosta asioihin, joilta olemme sulkeneet silmämme liian pitkään.


Pyöriteltyä tekstiä päässäni tarpeeksi kauan aloin pohtimaan miten ongelmallinen ajatus on, että ajattelemme vuoden olevan automaattisesti ”peruttu” mikäli maailma pysähtyy itseään isomman voiman edessä
. Totuushan on, halusimme tai emme, että vuosi on… noh vuosi. Vuosi koostuu päivistä, viikoista, kuukausista, sekunneista, minuuteista ja tunneista. Ja oli vuosi millainen tahansa – se on tärkeä osa ihmiskunnan historiaa. Ja aina tulee uusi vuosi, kunnes sitten joskus maailma katoaa bittiavaruuteen. Tähän voitte kuvitella sellaisen *puf* toteamuksen ja käsien heilutusta efektinä.

Okei, takaisin asiaan. Mielestäni Dwightin teksti nostaa loistavasti esille ihmiskunnan kipukohtia. Kipukohtia, jotka ovat täysin inhimillisiä ja joihin myös itse ”syyllistyn” – hallinnan tarve ja silmien sulkeminen asioilta jotka eivät kosketa itseä. Ihmisellä on luontainen halu hallita elämäänsä ja elää omassa turvallisessa kuplassaan. Näin ainakin itse koen. Kun elämää ohjailevat ”korkeammat voimat” ja kupla puhkeaa, sitä voi säikähtää ympärillä olevaa maailmaa.

Mutta näissä hetkissä voi aina valita – joko stressaannut hallinnan puutteesta ja suljet silmäsi ympäristöltä. Tai sitten pysähdyt, nappaat suurennuslasin käteen ja otat tilanteen seikkailuna, vaikka se tekisi kipeää. Kun mieli on utelias, avoin ja sisällä on oppimisen palo, ei voi mennä omasta mielestäni pahasti metsään. Pää maksimissaan menee pyörälle.

Muistetaanhan siis vaalia pysähtymisen merkitystä ja pysähtyä ajatustemme äärelle myös vuoden 2020 jälkeen.

Näin loppuun haluan nostaa esille, että Dwightin teksti nousi vahvasti pinnalle Black Lives Matter-”liikkeen” yhteydessä. Liike heittomerkeissä, koska kyseinen ei todellakaan ole vain parin päivän, saati viikon, liike vaan aate, jota meidän on vaalittava kunnes olemme saavuttaneet tasa-arvon eri rotujen välillä ja yhä tuonkin jälkeen on jatkettava työtä. Ja kyllä puhuin roduista, koska jos jotain olen ymmärtänyt tutkimustyötä tehdessäni niin sen, että on valkoihoisen ihmisen etuoikeus sanoa että ei näe väriä. Kyse ei ole siitä, etteikö väriä saisi nähdä – maailma ei ole yksisävyinen. Kyse on siitä, että avaa silmänsä valkoihoisena omille etuoikeuksilleen ja ymmärtää, että kyseiset eivät ole kaikkien syntymäoikeus. On opittava kuuntelemaan ja sen pohjalta toimimaan. Rasismi elää yhä, vaikka emme sitä itse arkipäivässämme kohtaa.

Jotta tilanne saadaan käännettyä, on yhteiskunnan rakenteiden muututtava. Ja se ei tapahdu yhdessä yössä. Sanotaan, että kukaan ei synny rasistiksi, mutta synnymme yhteiskuntaan joka on yhä rasistinen. Näin viisaasti sanoi muun muassa Fatima Werwijnen – suosittelen lämpimästi hänen tilinsä seuraamista instagramissa. Samoin suosittelen tutustumaan sivustoon  www.ruskeattytot.fi/, sekä kuuntelemaan esimerkiksi podcast-jakson: The Good Life Project – Austin Channing Brown / I’m Still Here  ja katsomaan muun muassa Danielle Mansuttin videon ”Enough is enough”

Lisäksi rasismista kertovia kirjoja löytyy paljon. Itse olen lukenut/kuunnellut kesän aikana Toni Morrisonin ”Beloved” ja Iljeoma Oluon ”So you want talk about race” -kirjat ja kyseiset avasivat silmiäni. Sekä ehdottomasti haastoivat maailmankuvaani, kipeällä tavalla.

Pahin melu voi kadota, mutta se ei tarkoita että työ olisi tehty.

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin – oppimisen täyteistä heinäkuuta <3 Palaillaan taas!

xx Krista

Lue myös:
3 x ajatuksia herättävää podcastia (osa 3)
Homma hanskassa ja hanskat hukassa tuntemuksia viikolta
Hyvä, paha ja some

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *