Tag: eurooppa

Viikonloppu Puolassa

Viikonloppu Puolassa

Huh hei, viikonloppu hujahti ohi vauhdilla ja tänään tömähdetty yhtä kovaa takaisin työn äärelle. Suuntasimme työkavereiden kesken viikonloppureissulle Gdanskiin ja kaupunki yllätti jälleen kauneudellaan (sekä edullisuudellaan). Itse olen ollut kohteessa jo pari vuotta sitten, mutta tuolloin suuret työmaat hieman söivät kaupungin julkisivua. Vaan eivät enää, olikin hauska nähdä millaisia rakennuksia rakennustyömaiden tilalle oli ilmestynyt. Viikonlopun […]

Kuvamuistoja Hampurista

Kuvamuistoja Hampurista

Toivottavasti olette nauttineet viime päivien helteistä! Itselläni aurinkoiset päivät saivat mielen ylikierroksille ja oli haastavaa pysyä paikoillaan. Kesän ensimmäiset helteet saavat aikaan aina saman efektin – maailman alkaa näkemään eri perspektiivistä, mieli kirkastuu ja energiatasot kohoavat harmaiden aikojen jälkeen potenssiin sata. Tosin nyt näyttää siltä, että aurinkoiset päivät väistyvät hetkeksi ja ilmatila viilenee, mikä on […]

3 x ajatusta Wismarista

3 x ajatusta Wismarista

Pyrähdykseni Saksan pohjoisosassa sijaitsevassa kaupungissa, Wismarissa, oli todella nopea – alle vuorokauden. Panic At The Disco!:n konsertin vuoksi meidän oli pakko lähteä ajelemaan heti saapumisestani seuraavana päivänä takaisin Hampuriin. Kyllä, matkustin Wismariin reilun 15 tunnin vuoksi, eli kävin periaatteessa nukkumassa ja nauttimassa aamupäivästä itse kohteessa. Herra aviomieskin puristeli päätään kun tajusi kuinka nopeasta visiitistä olisi […]

Camden Town – Lontoon värikäs kaupunginosa

Camden Town – Lontoon värikäs kaupunginosa

Kun isäni ja pikkusiskoni ilmoittivat haluavansa suunnata Lontoo-visiittimme aikana Camden Towniin, leijaili pääni päällä isoja kysymysmerkkejä. Niin mikä, missä, milloin? Keskustelusta jäi mieleeni ainoastaan lause  ”Amy Winehouse on asunut siellä”. Aa, okei…. Sanomattakin on siis selvää, että noustessani metrotunnelista kohti suurta tuntematonta nimeltä Camden, olin takki täysin tyhjänä. Jos joitain ennakko-odotuksia olisi pakko nostaa esille,  […]