Kadonnut bussikortti ja muita maanantain tarinoita

Jahas, se olisi sitten taas maanantai. Viikko starttasi kirjaimellisesti harmaissa ja saderopinan tahdittamissa tunnelmissa. Lisäksi aamun pimeys yllätti jälleen töihin mennessä – on se kumma kun 27 vuotta tulee joulukuussa mittariin ja aina se yllättää vuosi toisensa perään. Onneksi heijastimet on jo kaivettu esille, miten sitä joskus yläasteella niitä pitikin ”sairaan noloina”? Nyt tekisi mieli vain ostaa toinen toistaan söpömpiä killuttimia ja valaista maailman niillä. Olla kunnon heijastin lady! Mikä on parempi kuin olla mustanpuhuva varis, vasta näin vuosien varrella on ymmärtänyt miten huono näkyvyys pimeällä oikeasti on. Kai sitä on tajunnut oman sekä muiden kuolevaisuuden. Ei ole enää ”kuolematon”.

Yläasteesta ja teini-iästä tuli muuten mieleen – ulkona alkoi äsken pauhaamaan niin kovaa basso, että olin henkisesti pudota sohvalta. Hetken aikaa kirosin mielessäni naapurit, mutta sitten tajusin että nyt naapurit ovat kyllä syyttömiä. Muistin ne kaksi pientä menopeliä, jotka olivat parkkeerattuna kerrostalomme eteen. Joita olin töistä tullessani ihmettelyt, eihän niitä täällä meidän korttelimme suunnalla usein näy. Menopeliä, joita nuoruudessani kaadettiin kumoon ties kuinka monta kertaa. Joiden ympärillä usein kuului kikatusta jumputuksen tahdissa.

Nämä menopelit olivat… mopoautoja.

Menopelien lähtiessä liikkeelle hävisi jumputus samaa tahtia ja rauha laskeutui taas tämän ”mummelin” valtakuntaan. Jos jokin kombo pysyy, niin mopoautot ja jumputus. Kunnes autot lentävät sanon minä.

Kuvassa muuten myös ”uudet hiukset” – latvoista lähti paljon, mutta on kevyt fiilis!

Okei mopoautoista muihin päivän sattumuksiin. Maanantain kunniaksi kadotin (taas…) bussikorttini, enkä edes tiedä missä välissä se on tippunut. Tämä tosin taisi olla ajan kysymys, kyseinen kortti ja puhelimeni ovat, anteeksi _ olivat_, erottamaton pari. Kirjaimellisesti. Jos erehdyin pistämään kyseiset samaan taskuun, liimaantuivat ne kiinni toisiinsa ja ottaessani kännykän pois taskusta kortti lensi samaa vauhtia kohti vapautta. Tähän mennessä olin saanut kortin pelastettua, mutta todennäköisesti tällä kertaa unenpöpperössä en uhmakasta lentoa huomannut ja kortti jäi maahan makaamaan. Noh, ehkä kortti kaipasi vaihtelua elämään ja saanpahan taas valita uuden värisen suojan kortille 😀 Taitaa olla jo kolmas kortti jonka olen kadottanut, nimimerkillä kerran olin laskenut kortin syliini ja lensi sitten maahan lähtiessäni bussista…. Sählä kuin sählä ja vähän ”jännitystä” elämään. 😉 Plus tuleepahan tuettua julkista liikennettä.

Tähän olisin halunnut kuvan kauniista vaahteranlehdistä, mutta selain herjaa että kuva on liian iso. Tässä siis toinen kuva itsestäni samalta aamulta, olkaa hyvät. Hame kuin vaahteranlehti.

Postauksen loppuun ”fun fact”: Alunperin ajattelin kirjoittavani tänään aiheesta ”mitä odotan tältä viikolla”. Mutta sitten aloin pohtimaan, mitä odotettavaa tällä viikolla olisi. Ensimmäinen ajatus joka päähäni tuli oli…

”EI MITÄÄN ”

Sellaisen mollivoittoisen trumpetin säestämänä. :-D  Kunnon Karvisen maanantai siis tällä puolen ruutua. Tämän kunniaksi etsin myös Karvinen-teemaisen maanantaikuvan, olkaa hyvät;

Kuva: Pinterest/Skynet Techologies

No ei vaan, ei ihan tuollainen olo kuitenkaan ollut. Päivä oli mukavan leppoissa, töissä nauratti ja kävin kävelyllä. Mutta mitä odotan tältä viikolla? No en kyllä oikeasti mitään. Mikä on mukava juttu ja hyvää vaihtelua sekin, viikko voi vain yllättää. Ei turhia paineita. Tämä on itselleni harvinaista, yleensä aina odotan jotain. No mutta carpe diem ja mitä näitä kaikkia lausahduksia nyt on. Siinä itselläni olisi huomattavasti kehitettävää.

Nyt voisin mennä tekemään iltapalaa ja ottaa rennosti villasukat jalassa. Ja päättää tämän höpinän tähän.

Huippua viikkoa!

xx Krista

Ps. Keksin juuri odotettavaa – odotan että pääsen testaamaan keskiviikkona Body Jamin uuden ohjelman! Viikonloppuna se jäi välistä aikataulujen vuoksi. Woop woop.

Lue myös;
Viikonlopun jälkeisiä ajatuksia
Menneen viikonlopun tunnelmia ja pari ajatusta ihmissuhteista