4 askelta huippukirjailijaksi

Yksi mun elämäni suurimmista tragedioista on se, että mä lopetin lupaavasti alkaneen kirjoitusharrastuksen joskus 20-vuotiaana. Sitä ennen olin kirjoittanut vaikka mitä: blogeja, lyriikoita, novelleja, runoja seikkailuja roolipeleihin, musiikkijuttuja, levyarvosteluja, elokuva-arvosteluja ja niin edelleen.

Noin kolme vuotta sitten tuo palo kirjoittaa heräsi kuitenkin uudestaan. Ilmoittauduin intoa puhkuen Kallion kirjoittajakoulun luovan kirjoittamisen kurssille (suosittelen!) ja sen jälkeen kirjoitushommat ovat kuin ovatkin lähteet käytiin, hieman yskähdellen toki. Yhtenä todisteena harrastuksen elpymisestä toimikoon tämä blogi!

Olen viime kuukausina kirjoittanut paljon, kiitos elokuussa järjestetyn WorldConin. WorldCon oli mun vaatimattoman kirjoittajaurani kohokohta ja tuon tapahtuman jälkeen minulla oli tunne, että olin vihdoin saanut luvan kirjoittaa tosissaan. Kun pääsin kotiin, kirjoitin post-it -lapulle innostuksesta vapisevin käsin: sano ääneen, aikaa, aloita lopettaminen.

Noiden sanojen pohjalta olen sittemmin luonut ohjenuorat itselleni, jotka jaan nyt teille. Haluatko huippukirjailijaksi? Lue siis nämä vinkit!

1. Järjestä itsellesi aikaa

”Haluaisin, mutta minulla ei ole aikaa” on maailman suurin valhe. Jos aikaa ei ole, ei ole myöskään aitoa halua. Jos baari-illat, somettaminen, mökkireissut, muut harrastukset, hengailu, Netflix ja yleinen säätäminen menevät intohimosi edelle, silloin kannattaa miettiä haluaako oikeasti vai luuleeko vain haluavansa.

Mary Robinette Kowal ohjeistikin eräässä puheenvuorossaan WorldConissa kohtelemaan kirjoittamista kuin mitä tahansa muutakin harrastusta. Sille pitää varata ”vakiovuoroja” ja pitää olla rohkeutta sanoa ystävilleen sekä läheisilleen ”Ei, minä kirjoitan nyt.”

Tätä neuvoa noudattaen mä olenkin nyt tehnyt oman urani toistaiseksi radikaaleimman päätöksen. Ensi viikosta alkaen teen nelipäiväistä työviikkoa, koska halusin saada itselleni lisää aikaa kirjoittaa. Palkkani putoaa tämän tempun takia sellaiset 20%, mutta juuri nyt priorisoin kirjoitusaikaani enemmän kuin rahaa. Tästä lähin pyhitän jokaisen maanantain vain ja ainoastaan kirjoittamiselle. 

2. Keskity ydintekemiseen

Mä olen käyttänyt loputtomasti tunteja erilaisten juonikuvioiden analysoimiseen ja opetteluun. Ja viimeksi tänään mietin tuhannetta kertaa, että pitäiskö ostaa printteri, että voisi tulostaa tekstejään, jotta niitä olisi helpompaa lukea ja editoida. Myös pöydän järjesteleminen on eräs lempipuuhistani.

Sama kuvio toistuu musiikki- ja roolipeliharrastuksissa. Sen sijaan, että olisin soittamassa, tekemässä musiikkia tai pelaamassa, niin uppoudun sijaistekemiseen, joka antaa minulle illuusion siitä, että oikeasti muka saisin jotain aikaan. Tuhlaan aikani tekemisen suunnitteluun, en itse tekemiseen.

Nykyään, jos olen varannut aikaa itselleni kirjoittamiseen, niin silloin vain kirjoitan. Hakkaan näppäimiä ja sanoja ilmestyy ruudulle. Vaatii itsekuria, mutta on erittäin antoisaa kun tajuaa tekevänsä itse asiaa eikä jotain sen vierestä.

kirjoittaminen.png

Kirjoitusasemani ja syy siihen, miksi en bloggaa sisustamisesta.

3. Lopeta aloittaminen ja aloita lopettaminen

Kun saan tekstin ensimmäisen version valmiiksi, mun on vähän liiankin helppoa siirtyä seuraavan pariin. Lopputuloksena mulla onkin kymmeniä puoliksi kirjoitettuja tai raakilemaisia ensimmäisiä versioita odottelemassa kovalevyllä sitä päivää, jolloin viimeistelen ne. Pelkään vain, että sitä päivää ei koskaan tule. Toisaalta on hyvä, että etsii rauhassa aihettaan. Toisaalta taas, tekstejä pitäisi opetella myös viimeistelemään.

WorldConissa kuulemani ohje olikin, että jokaisen aloittelevan kirjoittajan pitäisi ottaa käsittelyyn kymmenen keskeneräistä tekstiään, tehdä ne valmiiksi, antaa ihmisten luettavaksi ja vasta sen jälkeen ottaa uusi teksti työn alle mikäli yksikään noista kymmenestä tekstistä ei johtanut mihinkään. Viimeistely ja tuotoksensa saattaminen ihmisten ilmoille onkin noin baziljoona kertaa tärkeämpää, vaikeampaa ja pelottavampaa kuin aloittaminen.

4. Tee tietokoneeseesi oma käyttäjätunnus kirjoittamiselle

Oma vinkkini, mutta sitäkin toimivampi! Kun tavoitteena on kirjoittaa tuntikaupalla, kirjaudun erillisellä kirjoittajaprofiililla tietokoneelleni. Tuon profiilin käyttäjänä en saa auki juuri mitään muuta kuin Evernoten (muistiinpanot, random-ideat) ja Pagesin, jolla kirjoitan. Yksinkertaista, mutta tehokasta. Eipähän tule prokrastinoitua netissä.

Olen asettanut itselleni kirjoittajana juhlallisen tavoitteen: Saada kaksi novellia valmiiksi ja ihmisten luettavaksi ennen kuin vuosi loppuu. Ja nyt kun se on kirjoitettu tänne, niin se on pakko tehdä.

Ihan jees @ FB | Bloglovin’

hyvinvointi mieli kirjat suosittelen

Olenko täysi pelkuri?

Olen suhteellisen aktiivinen keskustelija eräällä peliaiheisella keskustelupalstalla. Palsta on käytännössä 100% kantasuomalaisten 20-40 -vuotiaiden miesten kansoittama ja eräs palstan aktiivisimmasta ketjuista käsittelee modernia feminismiä ja muita siihen kytkeytyviä aiheita. Viime aikoina keskustelu on sivunnut ainakin sukupuolineutraalia kieltä ja kasvatusta, kulttuurista omimista ja #metoo-kampanjaa. 

Vaikka keskustelun taso tuolla palstalla on varsin hyvä, päätin noin vuosi sitten olla enää osallistumatta keskusteluun. Huomasin, että maailmastani tuli hieman harmaampi joka kerta kun uusi ja aina edellistä tulisempi raivo leimahti jokaisesta pienestäkin ”feministisestä” keskustelunavauksesta, joka maailmalla tehtiin. Jossain Princess Nokian ja Anttilan lelukuvastosta tappelemisen välissä yksinkertaisesti tajusin, että elämä on kuitenkin aika lyhyt. Voisiko sen käyttää paremminkin kuin internetissä tappelemiseen?

keskustelu.png

Maailman ahdistaessa kuvittelen itseni Rednexin keikalle Forssan torilla vuonna 2012.

Päätökseni jättää keskusteluhommat sikseen nousi kuitenkin mieleeni kun viime viikolla kuuntelin radiolähetystä, jossa toimittaja Johanna Vehkoo ja sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen olivat Puheen Aamun vieraina. Vehkoo ja Nieminen olivat puhumassa tekemästään Vihan ja inhon internet -sarjakuvakirjasta, joka käsittelee naisten saamaa vihapuhetta ja antaa neuvoja vihapuheen sietämiseen.

Ymmärsin, että vaikka minä voin yhdellä omalla päätökselläni sulkea vihamieliset tai mua vähättelevät ympäristöt pois mun elämästä, niin suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei samanlaista mahdollisuutta kuitenkaan taida olla.

Tuo haastattelu ja kaikki muukin viime vuosina ympäriinsä lentänyt skeida on pistänyt mut miettimään: Pitäisikö näihin keskusteluihin osallistua? Pitäisikö tehdä jotain? Onko keskustelusta vetäytyminen ja sen väistely vain ja ainoastaan pelkurimainen teko?

Yhteiskunnalliselta kannalta ymmärrän, että edustan maailman etuoikeutetuinta (Terkkuja Etuoikeus-Julialle!) ihmisryhmää ja siksi olisi arvokasta käydä taistoon feminismin, humaanien arvojen ja tasa-arvon puolesta. Voisin sanoillani ja teoillani osoittaa, että myös mun ”statuksella” varustetut ihmiset ovat valmiita tekemään asioita tasa-arvoisemman maailman eteen.

Henkilökohtaisella tasolla pessimismi on kuitenkin voittanut. Ihmiset eivät tunnetusti anna edes faktojen kääntää päätään enkä usko, että jaksaisin päivittäistä beta-male cuckiksi (ja toisaalta ämpäriksi ja käppäukoksi, minusta on ilmeisesti moneksi) tai ties miksi muuksi haukkumista. Mun näkemyksen mukaan internetissä käytävä ”keskustelu” tekee ihmisryhmien väliin revenneistä railoista vain leveämpiä ja maailman jokainen kommentointiosasto pitäisi sulkea.

Mä olen ehkä vähän luovuttanut, mutta toisaalta taas tunnen sisälläni vastarinnan liekin orastavan lämmön. Kun sadat uusnatsit marssivat kirkkaassa päivänvalossa Tampereella ja alt-right -johdannainen möyhöttäminen normalisoituu kaikkialla, mä järkytyn enää vain siitä, että en enää edes jaksa järkyttyä. Samalla jossain mun takaraivossa pieni ääni huutelee, että juuri mun ja muiden kaltaisteni päätös poistua keskusteluista ja miettiä mukavampia asioita mahdollistaa kaiken tämän. Se on aika sietämätön ajatus.

Ihan jees @ FB | Bloglovin’

kulttuuri suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan