Rakkauskirje Tinderille
Törmäsin puolisattumalta Suhteetonta vai suhteellista -blogin Tinderin säälittävät miehet ja täydelliset naiset -postaukseen ja sen kautta päädyin lukemaan muitakin Tinderistä kirjoitettuja postauksia. En itse ole enää Tinderissä, mutta päätin kirjoittaa aiheesta pari sanaa, koska kyseinen sovellus on minulle varsin tuttu. Ja Tinder käytännössä muutti elämäni.
Mä en ole koskaan ollut se tyyppi, joka lähestyy naisia. Vaikka näkisin kuinka ihanan tytön baarissa tai bileissä, minulla ei ole pokkaa mennä juttelemaan. Tähän ei auta alkoholi, ei kavereiden tsemppaus, ei niin mikään. Tämä on sikäli outoa, että en tunne olevani mitenkään ujo. Päinvastoin, jos keskusteluyhteys jostain maagisesta syystä avautuu, niin sen jälkeen minulla ei ole mitään ongelmia olla fiksu ja filmaattinen. Mutta silti, ennen Tinderiä valmiuteni lähestyä naisia, osoittaa kiinnostusta ja houkutella heidät ns. lemmen töihin olivat… vähintäänkin puutteellisia.
Ensimmäiset nettideittailukokemukseni ovat muistaakseni vuodelta 2005. Olin muuttanut ensimmäiseen omaan asuntooni, eronnut ensimmäisestä pitkästä suhteestani ja kaipasin säpinää. Koska sitä ei baareista tai koulusta löytynyt, niin nörtin oli helppoa suunnata nettiin. Huomasin myös, että teksti oli minulle sopiva formaatti tapa tutustua ihaniin neitokaisiin, koska jos pieni omakehu sallitaan (ja miksei sallittaisi), niin kynä pysyi ns. kädessä ja erottautuminen muista nettikosiskelijoista oli aika helppoa. Riitti pitkälle, että osasi aloittaa lauseet isolla alkukirjaimella ja kirjoitti yhdyssanat oikein.
Tällä kuvalla kävi Tinderissä flaksi.
Tuohon aikaan nettideittihommissa oli vielä hyvin vahva epätoivon löyhkä eikä nykyisenkaltaisesta avoimuudesta ollut tietoakaan. Tämä on muuten myös yksi syy siihen, miksi pidän Tinderiä taivaan lahjana, varsinkin meille suomalaisille: kepeämmästä (netti)deittailusta on tullut ihan OK, jopa standardi, eikä sitä pahemmin katsota enää kieroon. Ja hyvä niin, tuskin mikään muu keksintö ihmiskunnan historiassa on yhtä tehokas saattamaan ihmisiä yhteen kuin internet!
Tinderin asensin puhelimeeni Helsingin Henry’s Pubissa syksyllä 2014, erään pitkähkön suhteen (ja illan) jälkimainingeissa. Olin 28-vuotias. Vielä samana iltana sain ekat matchit ja ensimmäiset keskustelut oli aloitettu. Taivaan portit rävähtivät auki ja enkelikuoro puhkesi ylistykseen. Näinkö helppoa tyttöihin tutustuminen voi olla?
Ja juuri niin helppoa se oli. Tinder kaatoi juuri ne korkeimmat aidat, joita oma mielenlaatuni oli minun ja naissukupuolen väliin rakentanut. Tinder oli kuin tehty minulle, vastaus jokaiseen kysymykseeni, subjekti mun verbiini. Baarissa tai bileissä en edelleenkään uskalla lähestyä ketään, mutta Tinderissä kilahtava match antaa aivoilleni luvan aloittaa keskusteluja tuosta vain.
Villiinnyin. Aivan kuin olisin harhaillut vuosia rutikuivalla aavikolla ja yhtäkkiä löytänyt täynnä naisia olevaan Serenaan. Seuraavat 1-2 vuotta deittailin, säädin, tapailin ja fiksasin kuin jokainen päivä olisi ollut viimeiseni, viikkoon saattoi sisältyä kahdet tai kolmetkin treffit. Romanttinen ja sosiaalinen elämäni kirjaimellisesti räjähti käsiin ja vähän muuallekin. Otin takaisin sen kaiken, mitä nuorempana en ollut kokenut, ja nautin joka ikisestä hetkestä. Enkä todellakaan etsinyt mitään vakavaa, sen tein myös mahdollisimman selväksi. Täysin katastrofaalisia kohtaamisia ei joukkoon mahtunut kuin muutama ja nekin lähinnä naurattavat jälkeenpäin.
Tästä kuvasta minua ei kuulemma tunnista.
Lopulta tietysti rauhoituin. Huomasin sopivani treffejä rutiininomaisesti tyttöjen kanssa, jotka eivät oikeastaan edes kiinnostaneet minua. Käyttö hiipui. Mutta en onneksi poistanut tunnustani, koska sieltähän löytyi sitten ihan oikea (tosin nykyään jo loppunut) parisuhdekin!
Tinder on ollut minulle loistava tapa tavata ihmisiä. Tuntuu, että Tinderin avulla saavutetut kokemukset ovat koskettaneet paljon muitakin alueita elämässäni kuin vain romantiikkaosastoa. Romantiikan täyteiset deittailuvuodet rakensivat minulle terveemmän itsetunnon, enkä enää jaksa vähätellä itseäni niin paljon kuin ennen. Tajusin, että olen romantiikkahommissa kykenevä kaikkeen siihen, mihin muutkin. Olen itsevarmempi ihmisten seurassa enkä arastele uusien ihmisten tapaamista lainkaan. Esimerkiksi työelämässä näistä asioista ei ole ainakaan haittaa.
Ärsyttääkö Tinderissä sitten jokin? Toki, monetkin asiat! Ei se mitenkään täydellinen applikaatio ole. Pinnallisuus, mykät ihmiset, ghostaajat, kärrynpyörä hiekkarannalla -kuvat ja salaatille hymyilevät tytöt ovat kaikki valideja ärsytyksen aiheita, mutta kaikkein eniten ärsyttävät ne ihmiset, jotka eivät selkeästi ole lainkaan sinut sen kanssa, että etsivät seuraa netistä. Olen törmännyt usein sellaiseen varsin ärsyttävään ”hehheh, mä olen Tinderissä vaan katselemassa” -lässytykseen. Osa ihmisistä tuntee ilmeisen kovaa tarvetta nostaa itsensä niiden muiden säälittävien netistä seuraa etsivien urpojen yläpuolelle, vaikka sinua ei erota heistä mikään muu kuin liika pingottaminen.
Ei internetissä tapaaminen tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä. Jotkut tapaavat netissä, jotkut baarissa 3 promillen humalassa, jotkut ystävien kautta, jotkut koulussa, jotkut harrastusten parissa, jotkut murhaoikeudenkäynnissä. Mitä sitten? Tärkeintä on, että tapaavat.
Tinder, kiitos että olet olemassa! Voin ääni vapisematta sanoa, että ilman sinua elämäni olisi paljon harmaampaa, yksinäisempää ja tylsempää.
Ainiin, unohtui yksi juttu! Ne nettideittipalveluihin pesiytyneet hullut! Aivan poikkeuksellisen sekopäistä jengiä! Tosin, jos kaikki internetissä tapaamasi ihmiset tuntuvat epäkelvoilta tai hulluilta, niin minulla on sinulle huonoja uutisia: Ainoa asia, joka heitä yhdistää, olet sinä.
Ihan jees @ FB | Bloglovin’