Eeva Kilpi: Kuolinsiivous
10.8. Kirjoittaminen on mielikuvituksen ahneutta. (2001)
21.8. Tuntuu tyhjältä ilman runoa.
Eeva Kilven vastikään ilmestyneellä teoksella Kuolinsiivous on kaunis kansi ja surullinen nimi. 27 vuoden ajalta kerätyistä päiväkirjamerkinnöistä koostuva kirja ei ole kuitenkaan surkea, vähän vain haikea, vaikka se tuntuukin muistelman sijasta jonkinlaiselta testamentilta. Ennen kaikkea kirja on kuitenkin täynnä kauniita, täsmällisiä viisauksia ja rakenteensa puolesta kiinnostava. Ja erityisesti kirja on sellainen, että se kannattaa nauttia pieninä tunnelma- ja ajatuspaloina.
Kuolinsiivous koostuu siis lähes kolmenkymmenen vuoden päiväkirjamerkinnöistä. Minua viehätti, että kaikki on kuitenkin paketoitu yhden kalenterivuoden ajalle. Joidenkin päivien kohdalla on vain yhden vuoden päiväkirjamerkintä tuolta päivältä, kuten noissa yllä olevissa lainauksissa. Toisinaan taas näkyy, mikä asioiden laita on ollut joko samana päivänä tai ainakin samassa kuussa toisena vuonna. Esimerkiksi:
1.3. Olin maanantaiseuran keskustelutilaisuudessa ja puhuin ainoana eläinten puolesta. Muut olivat vaivautuneita. Kuinka kauan on näin? (1993)
(Vuonna 2000. Maaliskuun 25. päivä: Ei enää ole näin!)
Olen lukenut Kilveltä pari romaania ja runokokoelman Perhonen ylittää tien; olin ja olen erittäin ihastunut runokokoelmaan. Päiväkirjamerkinnöistä löytyy paljon samoja aiheita kuin Kilven runoudesta: eläinten oikeuksen ohella tärkeitä ovat luonto niin luonnonsuojelun kuin luonnosta nauttimisen näkökulmasta, rakkaus- ja perhesuhteet, naiseus, ihmisyys ylipäätään, vanheneminen, kirjoittaminen. Kilpi ottaa kantaa, mutta toisaalta hänellä on taito myös rauhoittua pienien arkisten asioiden äärelle ja nähdä niiden suuruus.
6.5. – – Yöllä on satanut. Lokit kirkuvat niityn yllä. Milä ne elävät, miten ne jaksavat aina lentää? (2001)
Vuonna 1928 syntynyt kirjailija ei tunnu ahdistuvan vanhuudesta tai pelkäävän kuolemaa, mutta molemmat teemat ovat luonnollisesti teksteissä läsnä:
6.10. Minun kuoltuani poikani kaipaavat omaa mielikuvaansa siitä äidistä jollaista he toivoivat itselleen, mutta jota heillä ei koskaan ollut. (1998)
Äitiyden teema näkyy päiväkirjamerkinöissä paitsi oman äitiyden ja isoäitiyden pohdintana myös iän myötä lisääntyvänä äitisuhteen läpikäymisenä ja äidin ikävöintinä. Tämä oli kiinnostava havainto, sillä Kilven runoista muistan isän kaipuuta, monta isän kuoleman takia kirjoitettua runoa.
Kuulostaako teos synkältä? Pelko pois, siinä on myös eevakilpimäistä ilkikurisuutta:
4.5. Sunnuntai 15.41. Kirjoistakin minä ilmeisesti saan perinnönjaossa vain ne jotka olen itse kirjoittanut. Miksi kirjahylly näytti niin tyhjältä? ihmeteltiin. Oletko ottanut muitakin kirjoja? Ei, minä sanoin, olen ottanut vain ne kirjat jotka olen itse kirjoittanut ja antanut.
Kas, siinä selitys, miksi minusta tuli kirjailija. Että saan omistaa edes ne kirjat jotka itse kirjoitan! (1996)
Toisen päiväkirjamerkintöjä tuntuu olevan mahdoton analysoida tai arvioida. Kiitän kuitenkin vielä kirjailijaa koskettavasta kirjasta. Olen varma, että minun lisäkseni moni muukin Eeva Kilven ystävä ilahtuu päiväkirjasivujen raottamisesta. Mukana on runojakin!
Eeva Kilpi: Kuolinsiivous. Wsoy, 2012. Kansi: Veikko Somerpuro