Ihana Eeva Kilpi!
Hyvin asiallinen ja informatiivinen postausotsikko, tiedän. Muuhun en kuitenkaan pysty, koska Eeva Kilpi on niin – no, ihana, ihana huutomerkillä.
Olen kasvanut tähän ajatukseen vähitellen vuosien myötä. Olen lukenut joitakin Kilven teoksia ja aistinut niiden viisauden: esimerkiksi kirjan Unta vain haluaisin joskus lukea uudelleen. Varsinaisesti intoni ja ihailuni kuitenkin syttyi, kun luin helposti lähestyttävän mutta silti paljon ajatuksia herättävän ja tärkeän runokokoelman Perhonen ylittää tie. Mieleeni ovat jääneet siitä mm. luontorunot, niin esteettiset kuin ekologisesta kantaaottavat.
Tänä syksynä koin ensin iloa ja liikutusta Kuolinsiivouksen äärellä. Sitten luin lokakuun Eeva-lehdestä Kilven haastattelun. Siinä Kilpi kertoo avoimesti hänelle oleellisista asioista, niistä jotka ovat pitkälti hänen tuotantonsakin keskeisiä teemoja: naiseudesta ihmissuhteista, eläimistä, luonnonsuojelusta – ja etenkin nyt 84-vuotiaana vanhuudesta ja kuolemastakin.
Luin Kilven elämänläheisistä ja valoisista ajatuksistani mielelläni, mutta myönnän, että kaikkein kiinnostavimpia minusta olivat artikkelin kuvat. Kirjailija esittelee runsasta kirjahyllyään ja sanoo artikkelissa: ”Lukekaa, kun olette yksinäisiä ja käyttäkää mielikuvitusta. Kirjoista löytyy kaikki!”
Samaa teemaa hän jatkoi eilen Helsingin kirjamessuilla. Ihmisiä istui lattiallakin, kun Tuula-Liina Varis haastatteli Kilpeä Kuolinsiivouksesta.
Heti alkuun Kilpi puuskahti suunnilleen niin, ettei kuolemisessa ole muuta ikävää kuin että haluaisi saada kaikki kirjat mukaan! Miten voi olla ilman kirjoja, ja mitä jälkeenjääneet tekevät toisen kirjoilla? Vaikka yleisöä, minuakin, nauratti, luulen että moni tunnusti mielessään joskus miettineensä tätä ongelmaa, minä ainakin olen. Todellisen lukutoukan ongelmaa, sanoisin.
Koko haastattelu sujui yleisön ihastuneen huokailun ja naurunpyrskähdysten kannustamana. En tiennyt, että Eeva Kilpi on niin hauska ja eloisa esiintyjä! Oli mainiota, kuinka hän vastaili Variksen kysymyksiin humoristisesti, selvästi suosiostaan nauttien mutta ylpeilemättä.
Oli kuitenkin hienoa, että haastattelussa käsiteltiin iloisesta tunnelmasta huolimatta vakaviakin asioita. Tänä kohukirjasyksynä ilmeisesti kaikille kirjailijoille kuuluu esittää kysymys teosten omakohtaisuudesta ja saako kirjailija – Variksen sanoja lainatakseni – suorastaan varastaa toisten ihmisten kokemuksia teoksiinsa.
Kilven vastaus oli koskettava. Hän sanoi, ettei tiedä, lukevatko hänen poikansa hänen kirjojaan, mutta toivovat heidän tekevän niin – ja loukkaantumatta. Kilpi tunnusti, ettei osaa puhua kaikista asioista, vaan kertoo ne kirjoittaen. Tuula-Liina Varis kiteytti kirjoittamisen henkilökohtaisuuden vielä hienosti: ”Jotta voi kirjoittaa jostakin, pitää ensin kokea ja tuntea se.” (Tai jotenkin niin, seisoin koko esityksen ajan enkä voinut tehdä tungoksessa muistiinpanoja.)
Haastattelusta jäi kaikkineen hyvä ja jopa kiitollinen olo: onneksi tuollaisia viisaita, sinut itsensä kanssa olevia viisaita ihmisiä on. Eeva Kilpi luki haastattelunsa lopuksi otteen Kuolinsiivouksesta, mutta minusta haastattelua ja koko sitä kuvaa, joka minulla tuosta monipuolisesta kirjailijasta ja ajattelijasta nyt on, kuvaa hyvin esim. tämä Perhonen ylittää tien -kokoelmasta löytyvä runo:
Ei jätä luontokaan valinnanvaraa.
Kun on nähnyt lammen sylissä pilven
ja lumpeitten keskellä kuun
on lopullisesti sielunsa armoilla.
Eeva Kilven haastatteluja löytyy netistäkin. Tässä Ylen Aamun kirja -ohjelman haastattelussa hän puhuu Unta vain -kirjasta ja kertoo mm. sen, että kirja on jatko-osa Häätanhut-teokselle.
Kiitos Eeva Kilpi!