Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Ladataan...

Evoluutio, tuo sokea kelloseppä, ei sääntele vain yhtä lajia kerrallaan.

Johanna Sinisalo on mielestäni yksi mielenkiintoisimpia kotimaisia nykykirjailijoita. Olen ihaillut häntä aina taitavan, mieleenjäävän - oikeastaan mieleensyöpyvän - Ennen päivänlaskua ei voi -Finlandia-voittajan luettuani. Toinen suursuosikkini on Sinisalon novellikokoelma Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita, ja kaikki muukin Sinisalolta lukemani on ollut kiinnostavaa. Sinisalo kirjoittaa tarkasti ja harkitusti, silti luonnollisesti.

Tämän syksyn uutuus, Enkelten verta, olisi voinut päätyä lukulistalleni muidenkin kirjoittamana, ihan tärkeän aiheensa vuoksi. Kirjaa markkinoitiin maailmanlopun kuvauksena, spekulaationa siitä, mitä voisi tapahtua, jos tulisi pesäautio eli mehiläiset katoaisivat maailmasta. Tiedättehän Albert Einsteinin väitteen, että jos näin kävisi, ihmisillä olisi noin neljä vuotta elinaikaa jäljellä. Emme kuolisi hunajanpuutteeseen, vaan ruoka loppuisi muutenkin. Mehiläiset pölyttävät jopa 40 % maailman viljelykasveista - ja viime aikoina maailmassa on ollut merkkejä pesäautioista.

Tältä taustalta oletin siis saavani käsiini kunnon scifi-dystopian. Oli Enkelten verta sitäkin, mutta se oli myös kertomus sukupolvista, miehistä ja miesten yksinäisyydestä, surusta ja kuoleman kohtaamisesta. Toisaalta se kertoo lihan tehotuotannosta, eläinaktivismista, blogimaailmastakin, globalisaatiosta. Kirja oli siis monipuolisempi kuin oletin. Se ei ollut ehkä niin hurja kuin luulin, ei ehkä yhtä mukaansa imaisevakaan eikä varsinkaan mitenkään rakastettava, mutta paljon koskettavampi kuin arvelin. Tärkeä kirja. Se monipuolisuudesta johtuen en oikein tiedä, kenelle kirjaa suosittelisin - ja toisaalta juuri siksi suosittelisin sitä ihan kaikille.

Ystävä valitti, että Helsingin kirjamessuilla Sinisaloa haastateltiin niin, että se spoilasi koko kirjan juonen. Yritän siis kertoa jotain yleisellä tasolla, etten itse syyllistyi samaan.

Enkelten verta -teoksen keskiössä on Orvo, suomalainen keski-ikäinen mies, hautaustoimistourakoitsija ja mehiläisten hoitaja. Orvo on kasvattanut poikansa Eeron yksin. Eerosta kasvoi ahkerasti bloggaava ja reippaasti kantaa ottava eläinaktivisti, Orvon isä taas on lihan tehotuottaja. Tästä seuraa ristiriita, jonka koko kauheus ja laajuus selviää Orvolle, kun hän löytää netistä poikansa "salaisen elämän". Osa teoksesta on Eeron blogikirjoituksia ja niiden kommentteja. Kuulin itsekin Sinisalon haastattelun messuilla, ja hän kertoi, että etenkin kommentteja on pidetty yliampuvina, mutta ne ovat hyvin aitoja. Sinisalo on seurannut eläinaktivistien oikeita nettikeskusteluja ja poiminut netistä parhaat Lihaa vai ei -keskustelujen palat kirjaansa.

Internet kiinnostaa Sinisaloa muutenkin. Ei ole sattumaa, että Orvo on hautausurakoitsijana innovatiivinen ja keksii, että vainajille voi perustaa nettiin muistolehdon. Sinne voi tallentaa muistomateriaalia ja pian tekniikka on niin kehittynyttä, että vainaja saadaan mekaanisesti "kommunikoimaan" haudan takaa. Toisaalta kirja pohtii sitä, mitä nykyihminen tekisi, jos löytäisi oikeasti paratiisin, uuden alun, puhtaan maailman. Sinisalolle ominaisesti teoksessa on myös myyttisiä ja yliluonnollisia elementtejä. Vaikka tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, se tuntuu hyvin ajankohtaiselta.

Sinisalo avasi messuhaastattelussa kirjansa taustoja monipuolisesti. Hän sanoi, että ajatus lähti tosiaan mehiläisistä - mehiläiskato voi olla ilmastonmuutosta suurempi uhka, mutta siitä ei puhuta. Sinisalo halusi myös kirjoittaa eläinten oikeuksista. "Moni rakastaa lemmikkiään, mutta ei pohdi tuotantoeläinten tunteita", kirjailija pohti. Viime aikoina häntä on askarruttanut myös länsimaisen ihmisen suhde kuolemaan - tai oikeastaan sen suhteen lähes täydellinen puuttuminen. "Kuolema halutaan kieltää. Kun vainaja jatkaa elämäänsä internetissä, hän ei katoa koskaan."

Myyttisillä aineksillakin on perustelunsa tässä teoksessa. Mehiläisiä tutkiessaan Sinisalo törmäsi häkellyttävään havaintoon: myytti mehiläisistä elämän ja kuoleman välillä kulkevina hahmoina, jonkinlaisina toispuoleisen lähettiläinä, on universaali. Toisaalta Sinisalo löysi myös antiikin kertomuksen Orfeuksesta, joka lähti hakemaan vaimoaan Tuonelasta; Orfeuksen isä taas kasvatti härkiä. Siksi Orvosta tuli Orvo ja hänen isästään karjankasvattaja. Tässä kirjassa antiikki kohtaa nykyajan.

Kirja olikin yhtä aikaa hyvin tätä päivää ja toisaalta ikiaikainen, kuten hyvin kerrotut tarinat ovat. Minulle tärkeintä kirjassa oli sen ekologinen sanoma (meillä on kotipihallakin varta vasten perhosille ja pörriäisille perustettu kukkapenkki!), mutta kuvittelisin, että kirja voisi auttaa myös surun käsittelyssä. Ainakin sitä voisi lukea kirjoittamisen oppaana: näin sekoitat nettimaailmaa ja antiikin tarustoa onnistuneesti!

Tekstinäytteenä kohta, joka kertoo, mihin kirja nimi perustuu:

Me luulemme olevamme enkelten verta. Verta, vertaisia. Ylempiä kuin muut luontokappaleet.

Mutta jos jossakin lajissa on enkelten verta, sitä on mehiläisissä.

Mehiläisten viisaus on superorganismin viisautta. En minäkään sure yksittäisiä kuolleita solujani, jotka päivä päivältä hieroutuvat irti ihostani, jotka lähtevät liikkeelle suolistoni seinämistä, poistuvat tehtävänsä tehtyään elämän suureen kiertokulkuun. Tärkeämpää on se, että organismi säilyy, kokonaisuus. Pesä, heimo, kansakunta. Ekosysteemi.

Yksilön on uhrauduttava, jotta maailmat pysyisivät pystyssä. Mehiläisyhdyskunta heittää epäröimättä ulos vaurioituneen jäsensä, jos se ei itse ymmärrä lähteä.

Mehiläiset, yksittäiset sellaiset, ymmärtävät poistua pesästä. (s. 266)

 

Johanna Sinisalo: Enkelten verta. Teos, 2011. Kansi: Hannu Mänttäri ja Miika Immonen

Kustantamon kirjaesittely  

Share
Ladataan...

Kommentit

Kivaa että luit tämän ja tykkäsit :-)

 

http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com (Ei varmistettu)

Voi että olisin halunnut kuulla tuon haastattelun! No joka tapauksessa, oli kiva lukea arviosi. Tuosta "Sen monipuolisuudesta johtuen en oikein tiedä, kenelle kirjaa suosittelisin - ja toisaalta juuri siksi suosittelisin sitä ihan kaikille." olen ihan samaa mieltä. Sinisalo osaa myös kirjoittaa tosi vaivattoman tuntuisesti, teksti sujuu huomaamatta eteenpäin niin että siihen ei kiinnitä huolimatta. Pidän siitä.

Tämä kirja on tavallaan vielä ahdistavampi kuin juuri lukemani Ystävät hämärän jälkeen - tässä on liian oikeita ja mahdollisia asioita.

Anita Konkka Vierailija (Ei varmistettu)

Voi, miksi sinä katosit minun blogrollistani Lilyyn, jossa tekstien päälle pongahtaa tyhmiä mainoksia!

Ja kaiken kurjuuden lisäksi pitää kirjoittaa kenttään listan kolmas sana. Se on pakollinen, muuten kommenttia ei julkaista.

Eikä CATCHAN sana ollut oikea. Uusi yritys.

Booksy, luin ja pidin, kyllä! Aluksi en ollut aivan vakuuttunut, mutta lopuksi olin. Osansa teki kyllä Sinisalon haastattelukin. Se avasi kirjaa ja kirjantekoa ihan eri tavalla kuin pelkkä lukeminen, harmi, etten voinut purkaa haastattelua kokonaan tänne.

Aamuvirkku yksisarvinen, se OLI hyvä haastattelu (paitsi sen spoilaamisen osalta)! Kannattaa mennä kuulolle, jos huomaat, että Sinisaloa haastatellaan jossain.

On kyllä todella taitavan kirjoittajan merkki, että kirjoissa on aina todella paljon teemoja ja elementtejä ja tekstilajit vaihtuvat, mutta silti lukiessa kaikki tuntuu ihan luontevalta. Ennen päivänlaskua ei voi on ihan mestariteos tekstityyppien sekoittamisessakin. Ainakin minä olin sen luettuani varma, että peikkoja on olemassa!

Anita Konkka, klassista selitystä käyttääkseni sain tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. :) Mainoksista en tiedä, mutta minkä tahansa Lilyn palstan seuraaminen onnistuu kopioimalla joko palstan osoite tai RSS-syöte Bloggerin seurantajärjestelmään. Sen suhteen on siis sama, missä blogi sijaitsee. Ja jos hankkii Lilyyn käyttäjätunnuksen, niin ei tarvitse sanavahvistuksia kommentoidessa. Olen juuri itsekin huomannut tämän, aiemmin kirjoittelin niitä listan sanoja (vaikka onhan melkein kaikissa blogijärjestelmissä jonkinlainen sanavahvistus).

Näemmä onnistuit kuitenkin kommentoimaan, toivottavasti onnistut toisenkin kerran. :)

 

 

Salla

Tämä kirja jäi mieleen jo Tessan kehuista, ja nyt muutkin Sinisalot alkoivat houkutella. Noloa: en ole lukenut vielä yhtään Sinisalon romaania! Hänen käsikirjoittamansa sarjakuvan Muumimamman vaarallinen nuoruus olen sentään lukenut ja olen sen Kvaakkiin arvioinutkin.

Salla, lue! Lue ainakin Ennen päivänlaskua ei voi, olisi mielenkiintoista kuulla mielipiteesi. Tai poimi joku novelli tuosta kokoelmasta! Kannustan kyllä tutustumaan Sinisaloon (et varmaan olisi muuten huomannut, ellen olisi kertonut sitä vielä erikseen)... Minä sain muuten tämän uutuuden todella pikavauhtia kirjastosta, mutta satuin vissiin kerrankin olemaan varausasemissa juuri kun kirja ilmestyi Helmet-tietokantaan-

Minä en ole lukenut Muumimamman vaarallista nuoruutta, mutta olen antanut sen äidilleni synttärilahjaksi! 

Mari A.Vierailija (Ei varmistettu)

Aloitin kirjan, mutta jotenkin hyydyin niihin mehiläisiin. Pitää aloittaa paremmalla ajalla uudelleen, sillä olen kyllä aiemmin sinisaloistani pitänyt.

Ja hei, mäkin löysin nyt tänne, en taida osata vielä rekisteröityä, mutta katsotaan, tuleeko kommentti perille.

Mari A.

Mä olen melko varma, että Ennen päivänlaskua ei voi on paras ikinä lukemani teos - ja muuten ainut Finlandia-palkinnon voittanut, jonka minun kirjahyllystäni löytää... :)

AnitaK Vierailija (Ei varmistettu)

Jenni,

Onneksi kissablogisi jäi Bloggeriin. Niin että et ihan kokonaan kadonnut maisemista.

Huomenta! Mari A., kiitos kommentista ja ymmärrän. Minua mehiläiset kiinnostavat, haluaisin jopa mehiläis- tai kimalaispesän joskus pihalle. :) Alun perin kiinnostivat vain ihan mehiläisinä,  mutta tuossa kirjassa ne olivat kiinnostavia myös symboleina ja myyttisinä hahmoina. Niitä "esiteltiin" siinä kirjan alussa mielestäni enemmän kuin loppua kohden, muutenkin kirjassa oli erilaisia vaiheita, jotka jotkut kiinnostivat itseäni enemmän, toiset vähän vähemmän. Kiintoisa ja tärkeä kokonaisuus joka tapauksessa.

Ja hienoa, että löysit perille! Rekisteröitymiseen ei tarvitse kuin minkä tahansa s-postiosoitteen, lisäksi pitää keksiä käyttäjätunnus ja salasana. Ja linkki tänne jää joka tapauksessa Blogger-blogin etusivulle, sieltä nyt ainakin pääsee tänne. Yritän jossain vaiheessa tutustua vielä paremmin kaikkiin Lilystä löytyviin kirjajuttuihin ja tehdä niistä koosteen; vaikka olen käynyt täällä etenkin Inahduksessa aiemminkin, minäkään en tiedä kaikkea Lilystä.

Titiu, Ennen päivänlaskua ei voi on loistava teos enkä tajua, kuinka joku voi muuta väittää! (Asun tyypin kanssa, joka väittää, ja kyllä siitä onkin väitelty...) Mielenkiintoinen tuo paras Finlandia-voittaja -pohdinta. En ole ajatellutkaan, mitä itse vastaisin. Alan ajatella, ensi viikollahan Finlandia-ehdokkkatkin julkistetaan. :)

Anita Konkka, joo, kissat eivät ole menossa minnekään eikä tämäkään blogi näillä näkymin kuin Inahduksen tauon ajaksi. Ja kuten yllä totean Mari A:lle, jätän tämän palstan linkin Blogger-blogin etusivulle, niin ainakin sieltä löytää aina Lilyyn. Ei tämä ole niin hankala paikka! :) Myönnän kyllä, että teknisesti olisi helpompaa, jos ei olisi seurattavaa siellä täällä ja nettitunnuksia miljoonaan paikkaan, mutta sellaista hajaantunutta se tuntuu olevan. Minullakin on monta sähköpostia, pari blogitunnusta jne. Kai se sitten kuuluu nettiin. :) (Ja sen edellisen kommenttisi yhteyteen laitoin ohjeen, miten tämän blogin voi siirtää näkymään Bloggerissa, kopioi vain osoitteen seurantajärjestelmään.)

Kävin muuten eilen blogissasi ja löysin hienon Writers & Kitties -linkin, laitoin sen itselleni ylös. Ihana sivusto, joka oli aiemmin mennyt minulta ihan ohi! Pistin linkin parille kissanomistajakirjanystävälle.

 

 

Zephyr (Ei varmistettu)

Minuakin harmitti, kun en ehtinyt kuulla Sinisalon haastattelua. Kiitos kun kerroit siitäkin! :) Spoilaus tämän kirjan kohdalla oli varmasti ärsyttävää!

Kiitos Zephyr, kiva että haastattelutiedoista oli iloa. :)

Kommentoi

Ladataan...