Johanna Sinisalo: Salattuja voimia (ja Sinisalosta muutenkin)
Vaikka koti pursuaa kirjoja, käytän kirjastoakin. Suhteeni kirjastopalveluihin on samanlainen kuin kirjakauppoihin ja kirjoihin ylipäätään: ihanaa, että niitä on olemassa, mutta en osaa käyttää niitä kohtuudella vaan haalin liikaa. Niinpä en saa luettua kirjastonkirjoja määräajassa, vaan esimerkiksi tämän jutun aiheena oleva Johanna Sinisalon uutuus Salattuja voimia oli pakko palauttaa kirjastoon, vaikka siitä oli parikymmentä sivua lukematta. Palautin sen kuitenkin vasta eilen, joten onneksi muistikuvat kirjan alusta ovat vielä selkeät.
Muistikuvat ovat myös kahtalaiset. Kirjassa oli osia, joista olin hyvin innostunut, ja kohtia, jotka eivät kiinnostaneet juurikaan.
Salattuja voimia on tekstikokoelma, jonka innoittajana ja yhteisenä nimittäjänä on Sinisalon ja hänen puolisonsa patikointiharrastus. Sinisalo kertoo, että vaeltaminen on hänelle paitsi mieluisaa liikuntaa ja kiinnostavaa matkailua myös tapa unohtaa työasiat: rankassa maastossa mieleen ei mahdu kuin tuo maasto itse. Toisaalta kävellessä alitajunta työstää ideoita ja pulpauttaa niitä tietoisuuden tasollekin. Kävely on suorastaan luovuuden elinehto. Salattuihin voimiin on koottu matkavinkkejä ja tosikertomuksia patikointireissuilta, patikointiin tavalla tai toisella liittyviä novelleja ja novellien perään vielä tarinoita, missä ja miten kertomukset ovat syntyneet.
Nautin siitä, miten kokenut, monessa maassa ja monella mantereella kulkenut, retkeilijä kertoi kokemuksistaan ja antoi vinkkejä patikointimatkasta haaveilevalle. Tuli kauhea matkakuume! Sinisalo puhuu harrastuksestaan asiantuntevasti ja kannustavasti. Hän löysi harrastuksensa vasta aikuisena, ei ollut ainakaan aluksi superkunnossa, silti hän on kulkenut pitkiä matkoja ja kokenut vaikka mitä. Mäkin haluun!
Olin hieman yllättynyt, että teoksen parasta antia olivat nuo tosikertomukset. Toiseksi eniten pidin kohdista, joissa kirjailija taustoitti novellejaan, mutta novelleista en suoraan sanottuna tällä kertaa innostunut. Jotkut jäivät mieleeni hyvinä tarina-aihioina, mutta tuntuivat hieman raakilemaisilta, joko loppuivat liian äkkiseltään tai olivat kieleltään hiomattoman oloisia. Outoa, sillä olen arvostanut Sinisaloa juuri hyvin taitavana sanankäyttäjänä; nyt osa teksteistä tuntui keskeneräisiltä. Ehkä niiden kanssa oli tullut kiire, tai kirjailija halusikin julkaista jonkinlaisen luonnoskokoelman.
Mene ja tiedä, mutta jotain erityistä Sinisalossa kuitenkin on. Yksikään hänen teoksensa ei kuulu lempikirjoihini, joistakin en ole pitänyt oikeastaan ollenkaan, mutta Sinisalo on minusta kiinnostava ja jotenkin kunnioitettava kirjailija. Hän kirjoittaa vahvasti ja omaleimaisesti ja arvostan sitäkin, että jos kirjassa on muukin kuin kaunokirjallinen sanoma, se tulee selvästi ilmi. Tiedän joidenkin pitävän Sinisaloa hieman liiankin ”sanomallisena” kirjoittajana, mutta minusta hän ottaa usein kantaa tärkeisiin asioihin, joskin kärjistetysti. Toivon, että esimerkiksi Enkelten verta on havahduttanut ihmisiä siihen, että mehiläiset ovat tärkeitä meille kaikille, koko maapallolle.
Huikein Sinisalo-kokemukseni on Ennen päivänlaskua ei voi. On aina hienoa, kun kirja ei muistuta mitään muuta teosta, vaan tuntuu aivan omalaatuiselta ja erityiseltä. Ennen päivänlaskua ei voi on minusta hieno myös mm. rakenteensa takia ja siksi, että se onnistuu yhdistämään niin monta teemaa muinaisista peikkouskomuksista nykyaikaan, homoseksuaalisuuteen ja luonnonsuojeluun. Lukukokemus oli erikoinen ja voimakas, ja ”Peikkokirja”, kuten sitä meillä kotona kutsutaan, pääsee varmasti vielä toisenkin kerran luettavakseni. (Aikataulua en osaa luvata, mutta ehkä ensi talven mittaan; tiedoksi erityisesti sille lukijalle, joka toivoi ko. kirjan esittelyä Viesti palstanpitäjälle -toiminnon kautta jokin aika sitten. Viestisi ilahdutti, mutta valitettavasti en voi vastata siihen tuon samaisen toiminnon kautta. Toive on kuitenkin huomioitu ja se sopii lukusuunnitelmiini mainiosti!)
Salattuja voimia -teoksesta voi lukea tekstinäytteen kustantajan sivuilta.
Johanna Sinisalo: Salattuja voimia – opas valoisille ja pimeille poluille. Teos, 2012