Märta Tikkanen x 4 - eli teemaviikonlopun lukukokemukset

Ladataan...

Jos kirjoittaa tullakseen rakastetuksi voi lyödä hanskat tiskiin. Rakastetuksi tulee usein aivan vääristä syistä, eikä rakkaus sitä paitsi kestä kuin ehkä seuraavaan kirjasesonkiin saakka. (Märta Tikkanen: Kaksi)

 

Tutustuin teemaviikonlopun kunniaksi neljään Märta Tikkasen teokseen; ne kaikki olin lukenut joskus aiemminkin. Teokset olivat keskenään hyvin erilaisia, mutta oli niissä jotain samaakin: kirjoittamisen pakko, elämännälkä, ihmisen ymmärtäminen ja rehellisyys. Ja se, mikä Tikkasen teoksissa on minusta keskeistä: yksityisestä tulee yleistä. 

 

Suurpyytäjä

 

Aloitin Tikkas-viikonvaihteen romaanilla Suurpyytäjä. Ainakaan minä en ole törmännyt siihen usein, teos ei ole käsittääkseni Tikkasen tunnetuimpia.

Sietäisi olla, sillä kirja on hieno! Se kertoo kirjailijamatkasta Grönlantiin, paikkaan jossa kaikki tuntevat toisensa, vanhat myytit ja tarinat ovat yhä tätä päivää, ikiaikaiset perinteet ja nykypäivän haasteet kohtaavat. Yhtä paljon kuin vieraasta ympäristöstä teos kertoo kielestä ja kirjoittamisesta - grönlannin kielessä ei ole aikamuotoja, se on tarkasta kirjoittajasta hämmentävää - sekä salatusta rakkaussuhteesta.

Muistan, kun luin parikymmentä vuotta sitten Tikkasta ensimmäistä kertaa. Pidin tekstiä hankalana ja ärsyttävänäkin, sillä tarkan, paikoin melkein tieteellisen tekstin lomassa on tajunnanvirtamaisia osia, tekstiryöppyjä ilman isoja alkukirjaimia ja välimerkkejä. Koin silloin, etten saa tuosta tajunnanvirrasta otetta. Tuo selkeän tekstin ja tajunnanvirran vuorottelu on tyypillistä Tikkasen muillekin romaaneille.

Nyt koen, ettei Tikkasen tajunnanvirta ole ollenkaan "tajutonta", vaan siinäkin joka sana ja välimerkki tai sen puute on harkittu (välimerkkivalinnoista kiitokset suomentajille). En kuitenkaan halunnut jäädä liikaa tutkailemaan sanavalintoja, vaan luin virtakohdat tarkoituksellisen nopeasti, niin että tajusin ne kyllä mutta aistin ne enemmän tunteella kuin järjellä. Tavoitinkin lukiessani välillä fiiliksen, joka syntyy, jos itse kirjoittaa suodattamatta, suoraan (ali)tajunnastaan. 

Ote teoksesta Suurpyytäjä:

Ystävyys ei korvaa rakkautta, rakkaus ei ole aina ystävyyttä enkä minä tule toimeen ilman naisia, en ilman miehiä, yksinäisyyttä minä tarvitsen, ja sillä siisti. 

 

 

Vuosisadan rakkaustarina

 

Omaelämäkerrallinen, itsekeskeisen alkoholistin vierellä elämisestä kertova Vuosisadan rakkaustarina taas lienee Tikkasen tunnetuimpia teoksia yhdessä feministisen Miestä ei voi raiskata -romaanin kanssa.

Lyhyt kirja on runomuotoinen, mutta takakannessakin sitä kuvataan runoelmaksi. Teksti ei ole ollenkaan lyyristä, vaan pikemminkin puheen tuntuista, suoraan naisen sisimmästä tulevaa tekstiä.

Se teksti vaikuttaa kauheudelleen ja taitavuudellaan. Ellen olisi juuri kuvannut Markus Nummen Karkkipäivää viiltäväksi, kuvaisin tätäkin. 

Vuosisadan rakkaustarina antaa yhden perheen tilanteesta armottoman kuvan. Vielä armottomammalta tuntuu, kun tietää, kyseessä on Märta Tikkasen vastine miehelleen Henrikille tämän tunnustusromaaniin Mariankatu 26. Tämä on siis totta. Tämän tarinan mies on kuin monilapsisen perheen suurin lapsi, paitsi että hän on paljon hankalampi ja vaativampi kuin muut lapset yhteensä, eikä hänessä usein ole mitään rakastettavaa. Hän on tyypillinen esimerkki ihmisestä, jonka lapsuus oli niin kurja että hän katkerana aikuisena pilaa omien lastensa lapsuuden. Tai ihmisestä, joka on luovuudessaan samaan aikaan niin suuri ja toisaalta toisten ihailusta riippuvainen, ettei hänen tarvitse kantaa vastuuta tavallisista asioista eikä hän kestä kritiikkiä.

Kirja ei ole missään tapauksessa miesten solvaamista, sillä Tikkanen on armottoman suoranäköinen myös oman toimintansa suhteen. Eikä hän moiti tai selittele, hän kuvaa. Kuvaustapa on niin tehokas, että olen kuullut ehdotettavan tätä ajoittain onnellisenkin ongelmaperheen kuvausta pakolliseksi luettavaksi yläkoulu- ja lukioikäisille nuorille. Kannatetaan. Tosin suosittelen tätä kaikille muillekin syystä tai toisesta voimakkaista perhekuvauksista kiinnostuneille.

Ote teoksesta Vuosisadan rakkaustarina:

Kuinka pikkumaiselta

vaikuttaakaan

minun hapen ja raittiin ilman tarpeeni

verrattuna 

sinun äärimmäiseen rakkauteesi

 

Kaksi: kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta

 

Tätä kirjoittaessani minulla on vielä kesken niin ikään omaeläkerrallinen Kaksi: kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, joka on esipuheen mukaan "subjektiivinen yritys selvitellä ja niputtaa kahdenkymmenenkahdeksan vuoden aika keskenään sotkeutuneet elämän ja kirjoittamisen väliset langat".

Tästä kirjasta ei kannata hakea tajunnanvirtaa, vaan se on selkeää ja suoruudessaan paikoin tietokirjamaisen täsmällistä tekstiä. Samaa tyyliä löytyy ainakin Emmasta ja Unosta, joka kertoo Tikkasen isovanhemmista ja on hänen viimeisin teoksensa, sekä teoksista Sofian oma kirja ja Sofia aikuisena. Sofia-kirjat kertovat Märta ja Henrik Tikkasen nuorimmasta tyttärestä, jolla on MBD (nyk. ADHD) sekä lievä kehityshäiriö.

Vaikka kyse on kronologisesta elämäkerran purkamisesta, Tikkanen osaa taitavana kirjoittajana tehdä senkin niin hyvin, että kirjaa lukee kuin romaania. Hän katsoo taaksepäin - niin, kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen että taakse on aina helpompi nähdä kuin eteen - tarkkanäköisesti ja jälleen selittelemättä, tuomitsematta ja kehumatta. Kyllä, Henrik oli paitsi alkoholisti myös rasittava persoona, isänäkin kyseenalainen, mutta ei hänen vaimonsakaan aina tehnyt asioita oikein. Toisaalta heidän välillään tuntui olevan jopa ainutlaatuista yhteenkuuluvaisuutta.

Nimensä mukaiseksi Kaksi kertoo kahden taiteilijan liitosta, mutta voisin kuvitella siinä olevan samaistumispintaa muillekin kuin luovien alojen ihmisille tai pareille: useinhan puolisot ovat samalta alalta. Ei ole yllättävää, että Tikkastenkin liitossa samankaltaisuus on sekä rikkaus että riesa. Yhtäältä toinen on hyvin samanlainen ja läheinen, toisaalta juuri se johtaa kilpailuasetelmaan.

Minua kiinnostaa oikeiden ja kuvitteellisten henkilöhistorioiden ohella Tikkasen teoksissa myös ajankuvaus. Tikkanen kirjoittaa suomenruotsalaisesta ja helsinkiläisestä näkökulmasta ja mm. kaupunki- ja työelämän kuvaukset ovat kiintoisaa luettavaa. On myös hurja ajatella, miten paljon on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. Märta Tikkaselle itselleen on ollut aina selvää, että hän on feministi ja muutakin kuin äiti, mutta 60-70-luvulla eri roolien yhteensovittaminen tuntuu olleen kovin hankalaa koulutetuissa pääkaupunkilaispiireissäkin. Myös se, että sivistynyt, hillitty perheenäiti kirjoitti sellaisia kirjoja kuin Tikkanen, oli aikoinaan järkyttävää.

Ote teoksesta Kaksi:

Käsitykseni mukaan Henrik arvosti minun tekstejäni täysin rehellisesti, joskaan ei aina kovin realistisesti ja objektiivisesti; edes kirjaa Miestä ei voi raiskata hän ei moitiskellut kun teksti syntyi ja meni kustantajalle. Muun maailman tuomio oli nujertaa minut ja panna epäilemään sitä mikä oli aina ollut minulle tärkeintä elämässä, rakkaitteni läheisyyden ohella.

 

Arnaia Mereenheitetty

Lopuksi vielä sananen jo viime syksynä lukemastani runoteoksesta Arnaia Mereenheitetty. Se vie antiikin tarujen maailmaan ja tutkii sekin naisena olemista, kuten Tikkasen teokset ylipäätään. 

Kirja on kiinnostava, mutta aihe minulle ehkä liian kaukainen. Kuulun enemmän noihin melkein nykyaikaisten ajankuvausten ystäviin, enkä löytänyt tarttumapintaa kaikista Arnaian runoista. Osa taas oli liiankin tavallisia: Vaihdoit paitaa, viskasit / punaruutuisen tuolille. / Se tuoksui sinulta. / Varastin sen.

Löysin kuitenkin Arnaiastakin hienoja kohtia ja ylipäätään olen iloinen, että olen vuosien myötä löytänyt antikvariaateista koko Märta Tikkasen suomennetun  tuotannon. Näin olen lukenut tuon vähemmän tunnetun Suurpyytäjän, tämän Arnaia-runokirjan ja myös mm. nuorille suunnatun selkokielisen kirjan Mä oon kovis.

Ote Arnaiasta:

tahdon puhua. löytää

sanat jotka herättävät

kiven henkiin

 

Summa summarum: mietteitä teemaviikonlopusta

Ensinnäkin: kokemus oli todella mukava. Muumimaratonia lukuun ottamatta en ole tainnut pitkään aikaan lukea putkeen useaa saman kirjailijan kirjaa. Suosittelen! Kirjailijasta saa monipuolisen käsityksen ja toisaalta lukukokemus muistutti lapsuuden kesien kirja-ahmimisia. Joskus aikuisena minulla on ollut sellainen olo, että jos luen vain yhtä ja samaa kirjailijaa tai samoja teoksia yhä uudelleen, se on muilta kirjoilta pois. Se ei ole. Pitää lukea itselleen, ei kirjoille.

Toiseksi: oli hauskaa, että kirjailijaksi valikoitui minulle näin tuttu kirjoittaja. Osasin poimia luettavaksi erityyppisiä teoksia, niitä jotka avaavat Tikkasen tyyliä eri tavoin. Odotan innokkaasti, mitä muut ovat lukeneet ja millaisen Tikkasen he ovat löytäneet! Voin kuvitella, että ilman Tikkas-kokemusta ja summittaisella kirjavalinnoilla on saattanut päätyä monenlaisiin lukukokemuksiin...

Ja kolmanneksi: tämä on otettava joskus uusiksi. Silloin haluan tosin viettää teemaviikonlopun jonkun tuntemattoman kirjailijan teosten parissa, ihan jo vertailun vuoksi.

 

Oletko lukenut Märta Tikkasta tai luitko häntä tänä viikonloppuna? Kerro kokemuksia hänen kirjoistaan!

Ja jos bloggasit Tikkas-teemaviikonlopusta, laita vinkkiä kommentteihin, linkitän mahd. muut aiheeseen liittyvät blogikirjoitukset tähän postaukseen.

Märta Tikkasesta ja hänen teoksistaan saa tietoa Wikipedian artikkelista.

 

*  * * 

Linkkejä muiden Tikkas-teemaviikonloppukirjoituksiin:

 

Tähän teemalukuviikonloppuun osallistuivat lukemalla ja kirjoittamalla ainakin seuraavat henkilöt (tilanne 2.7. n. klo 18, päivitän linkkilistaa myöhemmin, jos ja kun kirjoituksia ilmaantuu lisää):

 

- Velma, jolle Vuosisadan rakkaustarinan hienous ei aivan auennut, mutta joka epäilee, että kenties jonkun tai joidenkin muiden teosten lukeminen olisi parantanut ensimmäistä Tikkas-kokeilua.

- Booksy, joka ihastui kommentinsa mukaan Punahilkkaan niin tolkuttomasti, ettei keksi tarpeeksi ylisanoja. "Miten sitä joku osaakin kahdella lyhyellä kappaleella sanoa noin paljon äidistä ja tyttärestä ja siitä minkälainen tyttären avioliitosta tulee ja miksi?" Booksy hämmästelee kirjoituksessaan.

- Anna Elina, joka löysi Yksityisalueesta vahvan, runollisen kielen ja kirjan, jonka jännite vei heti mukanaan.

- Liisa, jonka mielestä Suurpyytäjä ei ollut ihan niin vaikuttava kuin jotkut muut Tikkasen teokset, mutta joka piti kirjasta silti ja ihaili erityisesti sen luontokuvausta.

- Kirjakaupan täti, joka innostui lukemaan viikon sisällä lähes koko Tikkasen tuotannon ja päätyi olotilaan, jossa Tikkasen kirjojen hahmot tulevat uniin ja ajatuksiin. 

 

 

Share

Kommentit

Velma (Ei varmistettu)

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun luin Tikkasen kirjoja. Lukemani oli Vuosisadan rakkaustarina enkä tällä perusteella ihastunut niin kuin kaikki muut.

http://kirjavakukko.blogspot.fi/2012/07/kirja-arvio-arhundradets-karleks...

Booksy

Minä luin Punahilkan ja ihastuin siihen ihan tolkuttomasti. Tästäkin kirjailijasta voisi sanoa, että kunpa äitini olisi tykännyt vähemmän - olisin saattanut lukea aiemmin... Tuo tyyli ja kieli on niin upeaa ja tehokasta ja toimivaa, etten keksi tarpeeksi hyviä ylisanoja. Tältä tuntuu juuri nyt, tiedä sitten haihtuuko lumous tai tuleeko Tikkas-suhteeseeni arki kun olen tarpeeksi monta lukenut.  :-)

Punahikka-juttu on täällä.

En usko että voisin itse lukea montaa Tikkasen teosta peräkkäin. Maratooni olisi jo liian intensiivinen kokemus. Joutuisin koomaan? 

 

Jenni S.

Jee, kiitos kommenteista! Kävin heti pikakurkkaamassa juttunne ja linkitän ne myöhemmin vielä tuohon omaan juttuuni.

Velma, kuten sanottu, vaikka teemat ovat yhteneviä, Tikkasen kirjojen tyyli vaihtelee. Eli sitten kun olet toipunut järkytyksestä, tai no, pettymyksestä, voit kokeilla jotain muuta.:)
 

Booksy, vau ja hienoa! Luulen, että olen itse yrittänyt joskus ajat sitten ekana Tikkasenani joskus juuri Punahilkkaa ja se oli minusta aika kummallinen. Sittemmin olen lukenut sen ja muutkin ja ihastunut, mutta tuntuu, että vanhemmiten kyllä ymmärrän niitä teoksia paremmin. Toisaalta se kieli on niin hienoa ja kiinnostavaa, että ihan sama, ymmärtääkö!

Olen joskus suurimman Tikkas-faniuden aikaan lukenut monta Tikkasta putkeen, mutta se ei tee oikeutta tuolle "erikoisemmalle Tikkasen tyylille". Siksi valitsinkin nyt mahdollisimman monipuolisen otoksen. Ja kyllä kannatti!

Anna Elina (Ei varmistettu)

Olipa mukava lukea tämä postauksesi Tikkas-viikonlopusta!

Omaa tekstiäni Yksityisalueesta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa (saimme illaksi vieraita), mutta yritän kyllä viimeistään huomenna kirjoittaa pidemmästi siitä, mitä tuntemuksia kirja minussa herätti. Jo sen verran voin tässä paljastaa, että pidin kirjasta todella paljon.

Aiemmin olen lukenut Tikkaselta vain Emman ja Unon. Se on hieno kirja etenkin avioliiton ja ajankuvauksena, mutta en varauksettomasti kirjaan ihastunut. Kirja yrittää mielestäni olla sekä romaani että tietokirja, mutta ei sitten kuitenkaan ole kumpaakaan. Arvostan kyllä Tikkasta siitä, että hän on Emmalla ja Unolla asettanut tavoitteensa korkealle, sillä romaanimaisen elämäkerran (tai päinvastoin) kirjoittaminen ei taatusti ole helppoa.

Yritin muuten lukea tuota mainitsemaasi runoteosta (Arnaia), mutta koin sen aika vaikeaksi ja aiheeltaan vieraaksi. Olin myös lainannut runokirjan Pimeys ilon syvyys, mutta en ehtinyt sitä tämän viikonlopun aikana edes aloittaa.

Jenni S.

Anna Elina, odottelen siis bloggaustasi! Eihän sitä olekaan onneksi pakko tehdä juuri tänään, mutta toivottavasti ehdit jossain vaiheessa. Yksityisalue on ollut minulle joskus hyvin merkittävä kirja, joten odotan kiinnostuneena, mitä siitä kirjoitat. Aion lukea sen joskus uudelleen.

Minusta Emma ja Uno oli kiehtova juuri kaunokirjallisuudessaan, mutta ymmärrän kyllä, että tiedon ja kaunokirjallisuuden yhdistelmä voi ärsyttääkin, tai ainakin jättää jotenkin epämääräisen vaikutelman. 

Olen jatkanut teoksen Kaksi lukemista illan mittaan ja voin sanoa, että siinä ei ole mitään epämääräistä - miten täsmällinen mutta luonteva kirja!

Mulla on tuo Pimeys ilon syvyys ja olen lukenut senkin joskus n. 15 vuotta sitten, mutta en muista siitä mitään niin konkreettista, että osaisin kommentoida. 

 

Minä luin myös tuon Suurpyytäjän, ja kirjoitin juuri siitä blogiini: http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2012/07/marta-tikkanen-suurpyytaja.html

Pidin kirjasta paljon, vaikka se ei ollut sellainen uskomaton lukuelämys kuin Vuosisadan rakkaustarina, eikä niin ihastuttava kuin Kaksi. Mutta pidin erityisesti Grönlannin kuvauksesta, ja Tikkasen kieli on sellaista että nautin ihan pelkästään rytmistä, tauoista, sanoista ja niiden soinnuista. Niin tässäkin kirjassa.

Kaksi-kirjassa minäkin olin Tikkasten suhteen lisäksi erityisen kiinnostunut ajankuvasta. Tikkasella on hieno kyky maalata tunnelmaa ja ilmapiiriä pienillä huomioilla ja anekdooteilla: aika ja paikka piirtyy hyvin konkreettisesti lukijan eteen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei tässä voi muuta sanoa kuintä , että Märta Tikkanen on aivan mahtava. Joskus muistan vuosia sitten lukeneeni lehdestä saman tarinan, joka on Emman ja Unon lopussa töölöläisestä asunnosta. Mainio tarina. Kaksi -erään avioliiton tarina on ehdoton suosikkini. Luin sen melkein kertaistumalta ja en ole uskaltanut lukea vielä uudelleen, ettei lumous mene rikki. Punahilkka ja Miestä ei voi raiskata odottavat kesälomaa hyllyssä ja Suurpyytäjä pitää ehdottomasti hankkia myös. Muut taitaakin olla jo luettu... ;)

Anna Elina (Ei varmistettu)

Innostuinkin kirjoittelemaan postauksen illan viime tunteina, yön alkaessa:
http://mustikkakummunanna.blogspot.fi/2012/07/upea-yksityisalue.html

Kirjakaupantäti

 Ihaillen lueskelin teidän blogipostauksianne Märta Tikkasen teoksista. Itse innostuin viimeisellä kesälomaviikolla lukemaan melkein koko Tikkasen tuotannon jotka onnistuin kirjastosta lainaamaan.  En tosiaan sitten lapsuuden/nuoruuden ole lukenut useampaa saman kirjailijan kirjaa peräkkäin.  Ajatukset ovat yhä voimakkaasti Märtan teksteissä ja ajatuksia on päässä niin paljon etten kaikkea saanut/ehtinyt blogiini laittamaan :) http://www.lily.fi/juttu/marta-tikkanen-viikko  Tälläiseen tempaukseen on ilo osallistua toistekin. Nyt on aika lähteä kohti kirjakauppaa - neljän viikon loman jälkeen on mukava jälleen tavata asiakkaitta ja tutkiskella mitä kaikkea mielenkiintoista on ilmestynyt.  Ja kirjojen lisäksi alkavat pikku hiljaa saapua koulukamppanjan tuotteetkin myyntiin. :)

Jenni S.

Liisa, hyvin kuvattu Tikkasen kieltä - ja juuri tuon takia minäkin siitä nautin, koko ajan vain yhä enemmän! Ja kuten kommentoin blogiisi, hienoa, että löysit sinäkin tämän "tuntemattoman" Tikkasen teoksen.

Nyt kun olen lukenut Kaksi-kirjaa pidemmälle, sieltä on löytynyt kiinnostavia tietoja mm. Vuosisadan rakkaustarinan synnystä. Kentien kirjoitan teoksesta Kaksi vielä oman blogijuttunsa joskus.

Vierailija, se asuntotarina Emman ja Unon lopussa on kiehtova! Kirjasta tuli sellainen olo, että pitäisi heti lähteä Töölöön tuijottamaan asuntojen ikkunoista. :) Nyt kun olen lukemassa Kaksi-teosta toistamiseen, voin sanoa ainakin omalta kohdaltani, ettei sen lumous hajoa, vahtistuu vain.

Anna Elina, kuten kommentoin blogiisi, hienosti olit kirjoittanut hienosta, monin tavoin vaikuttavasta kirjasta!

Kirjakaupantäti, niin minustakin näitä on ihana lueskella. Mikäs sen kiinnostavampaa ja ilahduttavampaa kuin lukea kerralla useita (yhteen) lempikirjailijaansa liittyviä kirjoituksia. Tulen tuota pikaa lukemaan sinun kirjoituksesi!

Minullakin on yhä voimakas tunnelataus päällä viikonlopun lukemisten jälkeen ja tuntuu, että sain purettua vain pienen osan ajatuksistani tuohon eiliseen kirjoitukseen. Hyvä kirja onkin sellainen, että sen vaikutus säilyy ja syvenee.

 

Iisa

Mulla vierähti viikonloppu myös Kaksi-teoksen parissa (vielä n. neljännes lukematta). Ensimmäinen Tikkaseni! 

Kahden taiteilijan avioliitto on teemana tosi kiehtova, samoin ja erityisesti naistaiteilijan asema ja edellytykset yhdistää perhe luovaan uraan. Vaikka paljon on muuttunut sitten 70-luvun, Tikkasen kokemukset jälkimmäisestä teemasta tuntuvat paikoin tosi läheisiltä. 

Paikoitellen nousee myös vahvasti mieleen viimekesäiset Aila Meriluoto -fiilikset, kun luin Vaarallista kokea ja heti perään Peter, Peterin. Nyt olisi samanlainen polttava tarve lukea ainakin avainteos Vuosisadan rakkaustarina, koska - kuten jo Jenni totesitkin - Kaksi avaa aika paljon taustaa sille, miten VR syntyi ja ylipäänsä päätyi julkaistuksi. Sitähän ei alunperin suunniteltu julkaistavaksi lainkaan. 

Iloinen ja kiitollinen olo tästä uudesta tuttavuudesta. Jo oli aikakin!

Jenni S.

Iisa, hauska kuulla, että ensikokemus oli noin hyvä! Ja hyvä vertaus Meriluotoon ja Peter, Peteriinkin; minäkin olen lukenut juuri tuon saman "kirjapaketin" ja sekin oli minullekin kiinnostava ja vaikuttava lukukokemus.

Minullekin tuli tämän teemaviikonlopun ansiosta iloinen ja ihan kiitollinen olo, kun on niin hienoja kirjoja ja hieno lukijayhteisö. Ja tietenkin hieno kirjailija!:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mikähän bloggeria taas vaivaa, kun sun kommenttisi ei millään ilmesty blogiini? Sähköpostiin se on kyllä tullut eli on lähtenyt matkaan. Eikä muuten ole tarkistettavissa kommentteissakaan. Kummallista. No, jospa se siitä vielä ilmestyisi.

Laitoin vain tämän tiedoksi, ettet ajattele, että olen sensuroinut sun kommentin... ;-)

Anna Elina (Ei varmistettu)

Ja taas minä unohdin kertoa, kuka olen. En ikinä opi.... Siis tuo kommentti tuossa edellä.

J

Hei ihanaa, kiitos! Tästä listasta tulee kyllä lukemista vuodepotilaalle, jos vain kirjastosta löytyy. :)

Jenni S.

Anna Elina, ahaa, hyvä että kerroit, tuo selittää paljon! Olen ihmetellyt, kun olen mielestäni ihan varmasti kommentoinut blogeihin mutta kommenttejani ei näy. Kieltäydyn uskomasta, että mua sensuroidaan. ;)

J, hienoa! Uskon, että Tikkasta löytyy kirjastosta!

Karoliina

Heippa Jenni, halusin käydä sanomassa, että minua harmittaa vietävästi, kun en mm. pahan migreenin vuoksi voinut osallistua Tikkas-viikonloppuun. Olisin kovasti halunnut! Mutta niin kuin tiedät, Märta on minullekin jumalatar, jota haluan lukea hirveästi lisää, ja ensimmäisen lukemani Henrikin kirjan jälkeen kiinnostuin äskettäin myös hänestä.

Ihanaa, kun järjestit tällaisen, vaikken päässyt ihan mukaan!

Jenni S.

Kiitos Karoliina ja ihana kuulla - ei siis migreenistä, mutta kiinnostuksestasi. :) Tai tiesinkin, että Märta ja "virtuaalilukutapahtuma" kiinnostivat sinua, mutta ymmärrän, ettei aina voi lukea, vaikka haluaisi.

Minäkin aion lukea nyt myös Henrikin kirjoja. Sain keväällä himoitsemani Minun saaristoni -piirros- ja kertomuskirjan, ja se kuuluu kyllä ehdottomasti lomalukemistooni. Osoitekirjatkin kutkuttaisivat. Olen lukenut ne joskus, mutta siitä on aikaa. 

Tulet sitten seuraavaan kimppalukuviikonloppuun mukaan! :)

(P.S. Olen yrittänyt kommentoida sinulle ja muille, mutta Blogger nielaisee kommenttini! Olen kuullut, että myös minun Blogger-blogini hylkivät kommentteja, joten tiedoksi, että kommentoin ainakin telepaattisesti, ellei oikeita kommentteja näy.;))

 

Kommentoi

Ladataan...