Michael Morpurgo: Sotahevonen
Michael Morpurgon teos Sotahevonen on luokiteltu nuortenkirjaksi. Nuori kohderyhmä näkyy siinä, että kirjan kieli on yksinkertaista ja selostavaa: suuria kaunokirjallisia elämyksiä tai laajaa pohdintaa tästä teoksesta on turha odottaa. Kirja on kuitenkin koskettava ja sen tarina on mielenkiintoinen ja mieleenjäävä. En ole aiemmin lukenut sotakirjaa eläimen näkökulmasta enkä ylipäätään kirjaa, jossa minäkertojana on hevonen tai muukaan eläin.
Sotahevosen kertoja ja päähahmo on kaunis, uljas ori Joye. Joye aloittaa tarinansa huutokaupasta, jossa se puolivuotiaana joutuu eroon emostaan. Hevonen päätyy juopon, ailahtelevan miehen maatilalle, mutta saa onnekseen kasvukumppanin ja elinikäisen ystävän miehen nuoresta pojasta, Albertista.
Kun ensimmäinen maailmansota syttyy, Albert pyrkii alaikäisenä rintamalle, ettei Joyen tarvitsisi lähteä yksin. Pyynnöt eivät auta. Albert jää kotiin ja Joyen suuri sotaseikkailu alkaa. Se ja muut hevoset ovat välillä rintamalla keskellä taisteluja, toisinaan taustajoukoissa tai eläinsairaalassakin. Sotavuosien aikana niin hevoset kuin ihmisetkin kokevat paljon pahaa ja julmaa, mutta myös iloa ja todellista ystävyyttä, aitoa ja yli kansakuntien käyvää ymmärrystä. Pidin siitä, että Joyen tarina ei syyllistä sotaan osallistuvia tavallisia ihmisiä eikä erityisemmin mässäile sodan kauhuilla; käy silti selväksi, että sota koskettaa kaikkia. Kirjan loppu on kuitenkin hyvin onnellinen, mikä varmasti sopii etenkin nuorille lukijoille.
Kun etsin tietoa Sotahevosesta, törmäsin artikkeliin Should I read War Horse? Kysyjä on nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan ja pitänyt sitä liiankin sentimentaalisena. Hän pohtii, onko kirjakin ylitunteellinen. The Guardianin toimittaja kehottaa tutustumaan kirjaan ja painottaa hevosnäkökulmaa, joka minustakin oli kirjassa kiinnostavinta (ja jonka takia haluan nähdä elokuvankin). The Guardianin artikkelista ilmenee, että Michael Morpurgo on hevosfarmari, ja ainakin minusta ei-hevosihmisestä hänen hevostietämyksensä onkin vakuuttavaa. Sotahevosen päähahmo ei ole hevonen sattumalta, vaan lehdessä siteerataan kirjailijaa: "The narrative is told by the horse, because I wanted this to be a story of universal suffering in the war, not told from one side or the other."
Kirjan ja elokuvan lisäksi Sotahevonen tunnetaan näyttämösovituksena. Linkin takaa löytyviltä New London Theatren sivuilta voi katsella näyttämöversion tv-mainoksen hevos"nukkeineen".
Tekstinäyte kirjasta, s. 124-125:
"Se on kuollut", Friedrich sanoi hiljaa ja sitten vihaisemmin, "herran tähden, se on kuollut." Hänen kasvonsa olivat surusta raskaat. "Miksi?" hän kysyi. "Miksi tämän sodan pitää tuhota kaikki, mikä on hyvää ja kaunista?" - - Meidän ei pitäisi kohdella hevosia näin - me kohtelemme koneitakin paremmin.
Michael Morpurgo: Sotahevonen (War Horse, 1982) Gummerus, 2012. Suom. Päivi Pouttu-Delière
Kommentit
Tekstistäsi välittyi jollain tavalla todella vahva Musta ori - fiilis minulle, vaikka siinä ei kyllä muistaakseni rintamalla seikkaillakaan. Tästä Sotahevosesta olen nähnyt vain trailerin ja se vaikutti melkoisen mahtipontiselta, mutta voisi olla ihan hyvä sellainen sunnuntaielokuva. En välttämättä tätä kyllä lue, mutta suurkiitos Jenni arviostasi, tämä saa nyt minut suhtautumaan vähemmän nihkeästi leffaan. :)
Ja huhhui kun on muuten upeat nuo näyttämösovituskuvat!!
Ahaa, mulla ei taas ole Musta ori -kokemuksia. :) Enkä ole nähnyt Sotahevosen traileria, mutta elokuva kiinnostaa jo siksi, että haluaisin nähdä, miten se on toteutettu, miten hevoset siis elokuvassa toimivat. Kirjassa oli kyllä kuvaliite elokuvasta.
Tämän kirjan lukee nopeasti, melkeinpä samassa ajassa kuin katsoo leffankin. Ei siis suurta taidetta mutta eläinten ystävälle kiinnostava juttu. Jos ja kun käyn katsomassa leffan, voin sitten kertoa, oliko se ylisentimentaalinen ystävyys voittaa kaiken ja superhevonen selviää mistä vain -satu. ;)
Kommentoit toistamiseen, juuri kun vastailin sulle. Minustakin näyttämökuvat olivat hienoja, jos saisin valita, näkisin Sotahevosen mieluummin näyttömöllä kuin leffassa. Mahtavia "hevosia"!
Olen nähnyt War Horsen nimenomaan teatterissa. Itse tarinan juoni on, ainakin näyttämöllä, varsin lapsekas ja ennalta-arvattava, en tiedä onko kirjassa muita ulottuvuuksia; näytelmän perusteella ei tullut tarvetta lukea kirjaa. Olettaisin, että näyttämöllä siitä on tullut valtaisa hitti nimenomaan toteutuksen takia, "eläimet" lavalla ovat aivan käsittämättömän hienoja. Visuaalisesti ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta muuten tosiaan tuntuu toistavan lasten-ja nuortenkirjojen peruskaavaa ainakin itselleni jo häiritsevän paljon.
Vierailija, kirja on kyllä juuri sellainen kuin pelkäätkin, selvästi nuortenkirja. En ollut lukenut aikoihin näin puhdasta lasten- tai nuortenkirjaa, eikä tullut sellainen olo, että alanpa lukea enemmän koululaisille sopivaa kirjallisuutta... MUTTA: edelleen olen sitä mieltä, että kirjan aihe, näkökulma ja kerrontaratkaisu ovat kiinnostavia, toivon kyllä ihmisten lukevan tätä kirjaa. Sen sijaan, jos tarina olisi jo muualta tuttu, en välttämättä tarttuisi kirjaan ainakaan heti, eikä noissa elokuva- ja näyttömösovituksissakaan minua kiinnosta siis niinkään tarina vaan toteutus. Olen kyllä sinulle kade, kun olet nähnyt teatteriversion!
Kommentoi