Monika Fagerholm, Martin Johnson: Meri - neljä lyyristä esseetä
Onneksi en ole oikea kirjakriitikko. Silloin ei kai saisi arvioida kirjaa, jota ei ole lukenut vielä kokonaan. Eikä kai saisi kutsua arvioksi kirjoitusta, joka on vain ah ja oh innostunutta ihastelua. Mutta en nyt vain malta odottaa loppuun asti tämän kirjan kanssa!
Luin alkuvuodesta kirjailija Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla, voitin Fagerholm-pelkoni ja aloitin odottaa Fagerholmin sekä ruotsalaisen radiotuottaja-äänitaiteilija Martin Johnsonin yhteisteosta Meri - neljä lyyristä esseetä. Nyt se on vihdoin täällä suomeksikin, ruotsiksi teos ilmestyi jo hieman aikaisemmin.
Kirjan aihe on helppo ymmärtää - periaatteessa. Meri on meri. Mutta meri on muutakin kuin vettä. Se on elämän alku ja loppu, mahdollisuus ja uhka, meri maailmassa ja meri olotilana ihmisessä. Ehkäpä juuri haastatteluista, kaunokirjallisuudesta, ajatuksista ja tunnelmista koostuva lyyrinen essee on oikea tapa lähestyä jotain niin monimuotoista kuin meri? En tosin muista ennen tätä kirjaa edes törmänneeni termiin lyyrinen essee.
Olen lukenut kirjan jo melkein loppuun ja se kiehtoo minua paitsi aiheensa myös tyylinsä vuoksi. En saa täysin tolkkua, kuka on kirjoittanut mitäkin, mikä on faktaa ja mikä fiktiota, mutta kumma kyllä se ei haittaa.
Kirjan alussa on hurjiakin tarinoita merihulluudesta, pahimmillaan tällaisesta:
Kapteeni huusi toiselle laivalle, että hän auttaisi heitä, yrittäisi poimia heidät kyytiin ja että he Herran nimessä ainakin reivaisivat purjeensa. Mutta Shelley ei kuunnellut eikä totellut - hänen nähtiin estävän purjeita epätoivoisesti laskemaan pyrkuvää miehistönsä jäsentä.
Laiva upposi sadan kilometrin päässä rannikosta yhä täysissä purjeissa. (s. 39)
Toisaalta kirjassa on myös tutumpi meri, sellainen ainakin minulle paremmin sopiva. Olen nimittäin alkanut Meri-kirjaa lukiessani ajatella, etten ehkä olekaan meri-ihminen, vaan merenrantaihminen. Tarvitsen merta, mutta en kaipaa merelle. Ylipäätään tarvitsen jotain vettä sekä merihaaveita:
Olen uima-altaan reunalla. Minulla on loma. Makaan tässä lukemassa aurinkotuolissa.
Kaikki kirjat, jotka aion ehtiä lukea. Uudet kirjat, vanhat kirjat, suosikit. Leviteltyinä ympärilleni tähän tuoliin. Esimerkiksi Shakespearen näytelmä Myrsky. Eräs kauneimmista merestä ja tuulesta ja surusta tehdyistä teksteistä, jonka tiedän, ja eräs toiveikkaimmista. (s. 49)
Kirjassa puhutaan myös mm. pienistä perheveneistä, uimisesta, merellisestä kirjastosta, vähän järvestäkin (järveltä näkee puita ja on siksi turvassa) - ylipäätään pienistä ja suurista teemoista. Kirja perustuu Fagerholmin ja Johnsonin yhdessä tekemään radio-ohjelmasarjaan, mutta on itsenäinen teoksensa. Sitä varten on haastateltu mm. Tomas Tranströmeriä.
En ihmettele ollenkaan Dagens Nyheterin (oikeaa) kriitikkoa, jota on siteerattu takakannessa: "Siitä on kauan kun olen lukenut kirjan josta olisin iloinnut yhtä paljon." Minäkin iloitsen - ehkä ihmettele ollenkaan, jos kirjoitan tästä kirjasta vielä toistamiseenkin.
Lopuksi: kannattaa kurkata Teoksen syksyn kuvastoon. Monika Faegerholmilta on ilmestymässä dekkari Lola ylösalaisin ja muutenkin kuvasto on suorastaan kiihdyttävä. A.S. Byattia ja Johanna Sinisaloa, muun muassa!
Monika Fagerholm, Martin Johson: Meri - neljä lyyristä esseetä. Teos, 2012. Suom. Asko Sahlberg, kansi: Maria Appelberg
Luitko jo nämä blogin jutut?
TYKKÄÄ JUTUSTA
Kommentit
Minäkin tätä vähän aloittelin ja olen aikas innoissani. "Lyyrisiä esseitä", ah!
Mulla on juuri Ihanat naiset rannalla kesken, jota en jostain syystä ole lukenut vaikka muut Fagerhomit ovat niin rakkaita.
Ensi viikolla lähden saareen ja otan tämän Meren mukaan, kuulostaa täydelliseltä, merihulluus ja kaikki. Ja jotenkin ihana tuo "en saa täysin tolkkua kuka on kirjoittanut mitäkin mutta kumma kyllä se ei haittaa" :)
Maria, tässä kirjassa on niin monenlaista juttua, että jos on yhtään innostunut aiheesta tai lyyrisyydestä tai esseistä, niin varmasti ihastuu edes johonkin kirjan piirteeseen. Minä olen ihastunut, mutta toisaalta myös ymmärtänyt, miksi meri on joistakin ahdistava eikä vapauttava.
Helmi, oi, pääset lukemaan vielä täydelliseen ympäristöön tätä. Ihanaa lomaa - ja eiköhän se ole, kun puitteet ovat tuollaiset! Mua alkoi eilen illalla melkein harmittaa, että olin intoillut kirjan kanssa, koska illan mittaan siitä löytyi vielä muita puolia, joita en ollut eilisessä intoilussani tuonut esiin: yhtäkkiä suorastaan tovejanssonmaisia tunnelmakuvia, kuin lyhyitä novelleja. Ja Tranströmerin ja vaimonsa haastattelu on huikean kiinnostava, haluan lukea Tranströmeriäkin.
Summa summarum: palaan varmasti tähän kirjaan palstalla vielä kesän mittaan.
Kiitos Jenni, sait minut kokemaan ahaa! -elämyksen :) Minäkin nimittäin ymmärsin tekstisi luettuani olevani meren- tai ehkä enemmän joenrantaihminen. Rakastan vettä kun sitä on sopivasti, mutta suuren ja aavan meren/vesistön koen pelottavaksi.
Kirja ei ainakaan suorilta mene luettavien listalle, päähuomio keskittyi nyt tuohon oivallukseen ;D Mukavaa viikonloppua!
Villasukka kirjahyllyssä, kiitos kommentista! Ja minunkin pitää nyt jakaa yksi ahaa-elämys: jokin aika sitten katselin haaveillen erästä asuntoesittelyä, taloa, joka on joen rannalla. Tajusin, että jos minun pitäisi (=saisin) valita, niin asuisin joko joen tai meren rannalla, sillä niissä on jotain samaa. Joki on matkalla jonnekin, meri on ääretön mahdollisuus. Olen aina asunut rannikolla, joten järvi on minusta "vain vettä" ja toisaalta metsäinen sisämaa ahdistaa ajatuksena, jokea en ollut oikeastaan ennen ajatellutkaan. Uskon, että nämä ovat pitkälti tottumiskysymyksiä ja mielikuvia; niin kauan kun en ole kokeillut metsäerämaassa pienen lammen rannalla asumista, koen näin...
Minusta meren aava on upea ja meri myrskytessäänkin rauhoittava - mutta rannalta katsottuna. Haluaisin asua saaristossa mutta en haaveile koskaan veneilystä. Ehkä olen turvallishakuinen meri-ihminen. ;)
Samoin mukavaa viikonloppua!
Vaikken tekstiäsi eilen (tai tänään juuri puolenyön jälkeen) uskaltanutkaan lukea alkua pidemmälle, huomaan kiinnittäneeni Merta lukiessani huomiota moniin samoihin piirteisiin (mm. tuo, että ei tarvitse niin tarkkaan tietää, kuka tekstissä puhui). Ja tuo uima-altaita käsittelevä jakso oli ihana, kuinka saatoinkaan unohtaa sen omaa tekstiäni kirjoittaessani!
Alunperin olin innostunut nimenomaan kirjan varsinaisesta aiheesta, mutta lukiessani kirjan muoto, se miten asiat sanottiin, ja kaikki rivien välit, ja kaikki intertekstuaalisuus (...ja kaikki!...) varasti huomioni ja synnytti uusia merkityksiä. Upea kirja!
Maria, luin kirjan yöllä loppuun ja jotkut kohdat jo toiseenkin kertaan. Upeaa, kaikkineen! Sain myös monta lukuvinkkiä ja toiveen, että eräs Meri-teoksessa mainittu kirja käännettäisiin... Oi että. Minulle Meri oli tietyllä tavalla samanlainen lukukokemus kuin Maria Peuran Antaumuksella keskeneräinen ja Helena Ruuskan Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu; kaikki kiinnostavia, ajatuksia niin maailman kuin kielen suhteen herättäviä ja jopa uudistavia, jotenkin hyvin virkistäviä lukukokemuksia.
Kommentoi