Nicholas Carr: Pinnalliset - mitä internet tekee aivoillemme

 

Sain sukulaiselta viestin: ”En ole huolissani aivoistasi, mutta sinua voisi kiinnostaa Nicholas Carrin kirja Pinnalliset – mitä internet tekee aivoillemme.” Hain kirjan kirjastosta ja jotenkin se tuntui sopivalta lukemiselta juuri nyt, kun aika moni meistä on saanut pohtia jos ei nyt netin, niin ainakin Lilyn merkitystä itselleen. (Milloin tulee muuten tutkimus siitä, mitä jatkuva päivitysnäppäinkomennon toistaminen tekee kädelle?)

 

Yhdistämällä erilaisia informaatiotyyppejä yhdelle sivulle verkon multimedia pirstaloi sisältöä entisestään ja tekee näin keskittymisestä vaikeampaa. Yksi verkkosivu voi sisältää pari tekstinpätkää, videon tai äänitiedoston suoratoiston, navigointityökalut, pari mainosta ja muutaman pienen ohjelmasovelluksen - - Kaikki tietävät, miten häiritsevää tällainen ärsykkeiden kakofonia voi olla. Kun selailemme uusia otsikoita sanomalehden verkkosivulla, uusi sähköpostiviesti ilmoittaa saapumisestaan. Muutamaa sekuntia myöhemmin RSS-lukijamme kertoo, että eräs suosikkibloggaajamme on julkaissut uuden kirjoituksen. Pian tämän jälkeen matkapuhelimemme kilahtaa tekstiviestin saapumisen merkiksi. Samaan aikaan Facebookin ja Twitterin huomautukset vilkkuvat ruudulla. (s. 93)

 

Noinhan se on, niilläkin, jotka eivät edes bloggaa tai ole aktiivisia sosiaalisen median kanavissa. Ainakin toimistotyöläisen työpäivä on usein täynnä pakollista ja osin omaehtoistakin mediasta ja viestintävälineestä toiseen poukkoilua. Joskus tuntuu, että jos et ole samaan aikaan joka kanavassa kyttäysasemassa, et ole olemassa.

 

Hyvä, paha internet

 

Pinnalliset-teoksen kirjoittaja kertoo saaneensa idean kirjaansa siitä, ettei hän jaksanut keskittyä enää kirjoihin.

Moni muukaan ei jaksanut, eivät edes akateemiset tutkijat. Tuntuu ajanhaaskaukselta ottaa riski ja syventyä pitkäksi ajasi yhteen teokseen, kun netissä sama tieto tulisi nopeasti vastaan – ja jos tieto ei olisikaan odotuksenmukaista, voi aina linkata seuraavaan tietoon. Nettitiedonhaku tuntuu samaan aikaan helpolta ja tehokkaalta – ja rasittavalta, levottomuutta herättävältä. Carr kertoo havainnoistaan:

 

Myös aivojeni toimintatapa tuntui muuttuvan. Aloin huolestua siitä, etten pystynyt säilyttämään mielenkiintoa muutamaa minuuttia kauempaa. Aluksi kuvittelin, että kyseessä on jonkinlainen keski-iän aivomätä. Mutta tajusinkin, ettei kyse ole ollut vain aivojeni ajelehtimisesta. Aivoni olivat nälkäiset. Ne vaativat, että niitä syötettäisiin kuten verkko niitä syötti – ja mitä enemmän niitä syötettiin, sen nälkäisemmiksi ne tulivat. Jopa ollessani poissa tietokoneelta halusin tarkastaa sähköpostini, klikata linkkejä, tehdä pari Google-hakua. (s. 26)

 

Havainnot olivat hämmentäviä. Carr lähtee teoksessaan hakemaan niihin selitystä kirjoitustaidon, tai pitäisikö sanoa ihmisen kognitiivisen kehityksen ja viestintätaitojen historiasta. Hän kertoo, miten kirjoitus keksittiin, sittemmin painokone, ja miten aina on oletettu, että pian tulee jotain parempaa, kirjoitus jää. Joka tapauksessa kaikki muutokset viestintätekniikassa ovat muuttaneet paitsi ihmisten kommunikointitapaa myös sitä, miten hahmotamme maailmaa ja miten aivomme käsittelevät erilaisia ärsykkeitä.

Kirjan tuhoa on ennustettu jo 1800-lopulta asti, mutta Carrin näkemyksen mukaan juuri kirja on pitänyt pintansa paremmin kuin muut painotuotteet, kuten sanomalehdet. Mutta: lukeminen on vähenenemässä, eivätkä kaikki tutkijatkaan ole sitä mieltä, että perinteinen, johdonmukaisesti etenevä ja syventymistä vaativalla lukutaito – tai sen puolin muukaan em. asioita vaativa toiminta – olisi erityisen tarpeellinen tämän päivän maailmassa. Lisäksi internetin käyttö opettaa muutakin kuin selailevaa pikalukutaitoa:

 

Hyviä puoliakin on. Tutkimusten mukaan tietokoneen ja internetin käyttö on vahvistanut tiettyjä kognitiivisia kykyjä, joskus huomattavastikin. Nämä kyvyt usein sisältävät alempitasoisia tai primitiivisempiä henkisiä toimintoja, kuten käden ja silmän koordinaatio, refleksivaste ja visuaalisten ärsykkeiden vaste. (s. 135)

 

Eri näkökulmista katsottuna on joko rohkaisevaa tai pelottavaa, että aivomme voivat muuttua, tai itse asiassa ovat jo muuttuneet, tällaisen monitahoisen mutta pinnallisen informaation prosessointiin. Carr osoittaa, ettei ajatus siitä, etteivät aikuisen aivot muutu tai ”opi uutta”, ole totta, vaan esimerkiksi netin käytössä tarvittava ”pika-aivotoiminta” lisääntyy tutkimusten mukaan jo joidenkin päivien aikana, kun internetiin tottumaton aikuinen ryhtyy käyttämään nettiä päivittäin.

 

Empatia syntyy rauhasta

 

On vaikea kuvitella, että nettitaidot eivät olisi tulevaisuudessa ainakin yhtä oleellinen osa normaalia arkea ja asioiden hoitoa kuin nykyisin. Sikäli on hyvä, että taidot kehittyvät nopeasti. Huolestuttavaa on se, että internetissä surffaillessamme tai muuten pinnallisesti tietoa skannatessamme käytämme aivoistamme vain nopeaan ja ikään kuin tunteettomaan tiedonkeruuseen ja päättelyyn kykenevää osaa.

Tässä onkin mielestäni Carrin teoksen painavin osuus: Aivot tarvitsevat ylipäätään lepoa tuolta pikatoiminnalta. Ne tarvitsevat myös rauhoittuakseen pitkäkestoisia ja yhteen asiaan keskittyviä tehtäviä. Siis kirjoja. Carr esittää, ettei internetistä tai juuri muualtakaan, saa sitä mitä kirjoista. Hän siteeraa muita ja kertoo omia pohdintojaan siitä, että perinteinen, siis painettu, kirja tarjoaa sellaisia toisiin maailmoihin ja monenlaisiin tunteisiin uppoamisen kokemuksia, joita on vaikea saada muualta, ei edes sähköisestä kirjasta.

Ja juuri nämä uppoamisen ja rauhoittumisen hetket ovat meille oleellisia. Carr sanoo, että kirjat ja esimerkiksi luonto ja jo pelkät luontokuvat aktivoivat aivoissamme aivan eri alueita kuin internet tai vaikkapa kaupungin häly. Ja näillä alueilla syntyvät syvemmät tunteet ja havainnot:

 

Rauhallinen ja valpas mieli ei ole pelkästään syvän ajattelun perusta. Se on myös empatian ja myötätunnon perusta. -  - On ennenaikaista päätellä, että internet tuhoaa moraalimme. Ei kuitenkaan ole hätäilyä ehdottaa, että kun internet järjestää uudelleen elintärkeät hermoratamme ja heikentää kykyämme pohdiskeluun, se muuttaa sekä ajatustemme että tunteidemme syvyyttä. (s. 208-209)

 

Olen täysin samaa mieltä ilman tieteellisiä selityksikin. Vaikka netin uutiset, blogit ja somekanavat ovat minullekin tärkeitä, varmaan liiankin tärkeitä, tiedostan, että niistä on joskus hyvä pitää lomaa. Minulle tuon loman tuovat esimerkiksi luonnossa liikkuminen ja etenkin kirjat. Myönnän kyllä, että saatan kirjan ääreltäkin vilkuilla nettiä kannettavan tai puhelimen kautta.

Tai saatoin. Carrin teos oli hieman puisevasti kirjoitettu, mutta sen verran vakuuttava, että sitä luin tiukasti ilman sähköisiä houkutusvälineitä. Päätin myös, että tästä lähtien minun yöpöydälläni on vain perinteinen herätyskello ja kirjoja. Puhelin minulla onkin lähes aina äänettömällä, eikä sähköpostistakaan kuulu koneen ääreen hoputtavaa kilahdusta. Suosittelen tällaisia pieniä rauhoitustoimenpiteitä muillekin.

Jos et usko minua, tutustu Nicholas Carrin väitteisiin.

 

Oletko huolestunut omastasi tai muiden netinkäytöstä? Mitä mieltä olet ajatuksesta, että internet ja sosiaaliset mediat tekevät ihmisistä pinnallisia ja kärsimättömiä? Uskotko kirjan pärjäävän tulevaisuuden mediaympäristössä?

 

Nicholas Carr: Pinnalliset – mitä internet tekee aivoillemme (The Shallows, What the Internet Is Doing to Our Brains). Terra Cognita, 2010. Suom. Antti Pietiläinen. Kannen kuva: Hieronymus Bosch.

Share

Kommentit

Jemina
No Sex and the City

Minullakin on tämä luvussa parhaillaan, ja on kyllä kiinnostavaa tavaraa. Kommentoin kuitenkin vähän aiheen ohi, sillä: KAMMOTTAVA kansi tuolla suomalaispainoksella! En todellakaan tarttuisi tuolta näyttävään kirjaan kaupassa tai kirjastossakaan, ainakaan jos en tietäisi kirjan sisällöstä jo jotakin ja olisi siitä kiinnostunut. Jotenkin kansi saa teoksen näyttämään kököltä omakustanteelta. Kertakaikkinen fail.

Itse tykkään tosi paljon tästä englanninkielisen painoksen kannesta:

Jenni S.

Jemina, no on toden totta erilaiset kannet, aivan erityyliset! Suomalainen kustantamo on tiedekustantamo, jonka kirjat ovat käsittääkseni aina visuaalisesti tuota tyyliä. Kyllähän kansi idean tasolla toimii kirjan sisällön kanssa, mutta... Minulle on ainakin tämäntyyppisissä kirjoissa tärkeää, että kirjan tieto on tuoretta, koska digimaailma muuttuu niin valtavaa vauhtia. Tuo suomalaisversio ei aivan pysty antamaan sellaista mielikuvaa. Toisaalta se sopii siihen, että kirja on täynnä faktaa ja muutenkin hyvin asiallinen, helposti lähestyttävä ulkomaankansi antaa hieman heppoisemman kuvan. 

Kääk... onneksi en ole kirjagraafikko!

Mutta kirjabloggarina suosittelen tätä kaikille nettimaailmasta kiinnostuneille, etenkin jos tuntuu, että netti hallitsee liikaa elämää!

Jemina
No Sex and the City

Aivan totta - tuon suomalaisen kannen nähdessäni olettaisin luultavasti teoksen olevan vuosikausia vanha, enkä vilkaisisikaan enää pidemmälle! Kirjagraafikon työ on kyllä varmasti todella haasteellista. Pienten kustantamoiden kohdalla myös tuntuu, että juuri siitä usein tingitään. Ja se on harmi, sillä niin pinnalliselta kuin moinen tuntuukin tunnustaa, kansi todellakin vaikuttaa ihan valtavasti siihen, tarttuuko käsi kyseiseen kirjaan ollenkaan. Kuinkakohan monta kiinnostavaa kirjaa minultakin on mennyt ohi vain siksi, että kansi on saanut koko teoksen näyttämään kuivalta ja epäkiinnostavalta? Pelottava ajatus.

Jenni S.

Jemina, juuri näin. Ja ymmärrän, että pitääkin joskus tinkiä (kaikesta), mutta sen tinkimisenkin voisi tehdä tyylikkäästi. Ystäväni esitteli juuri eilen erään romaanin suomen- ja ranskankielisiä versioita. Suomalaisessa kovakantisessa kirjassa oli "oikea kansi", siis kansikuva jne., mutta ranskalainen oli pehmeäkantinen ja suorastaan vihkomainen, mutta silti tyylikäs ja houkutteleva, kun se oli niin klassinen ja pelkistetty. Vaikka kannessa eli ollut juuri muuta kuin kirjan ja kirjailijan nimet, kaikki vaikutti harkitulta. Kyseessä oli Les Editions de Minuitin julkaisu, tyyliin voi tutustua täällä.

Vinkkaan vielä kirjagraafikko Emmi Kyytsösen haastattelusta, vaikka olen vinkannut siitä jo monene kertaan. Haastattelu on vain minusta niin kiinnostava - ja aihe tärkeä, sillä kannet ovat minullekin tärkeä osa kirjaa. Täällä siis kirjagraafikon pohdintoja kansista ja ylipäätään kirjagrafiikasta nyt ja sähkökirja-aikana.

Sonja/Lukemisen kartasto (Ei varmistettu)

Tämä on ollut tarkoitus lukea jo vähän aikaa... En tosin tiennyt, että on ilmestynyt suomeksikin. En ehkä vietä ruudun ääressä keskivertoa enemmän aikaa, mutta jotenkin silti jo ahdistaa. Tuntuu, että ei ole edes olemassa, jos ei ole tavoitettavissa facebookissa/puhelimessa/spostissa jne. jne. 24/7. Tosin epäilen, että tämä voi olla kirja, joka saa minut ahdistumaan entistä enemmän asiasta, joka mietityttää muutenkin...

Jenni S.

Sonja, minua kirja ei saanut ahdistumaan, vaan miettimään omaa digimediakäyttöä ja muistamaan, että ihan oikeasti välillä on syytä juosta metsässä tai kaivaa maata tai edes vain lukea rauhassa kirjaa. Minusta sitä on niin kauan vielä tolkuissaan ja medioiden kohtuukäyttäjä, kun tajuaa, ettei ole hyvä roikkua koko ajan netissä ja nauttii tuosta muusta tekemisestä, eikä ahdistu, kun ei voi ottaa läppäriä mukaan kuntosalille tms. 

Reeta / Les! Lue! (Ei varmistettu)

Hmm... tämä täytyy lukea. Olen jo pitkään haalinut motivaatiota vähentää netin käyttöä. Tajuan siis ihan itse, että liiallinen tietokoneaina tekee aivoilleni hallaa. Toki netissä on paljon kaikkea kivaa ja tärkeääkin (=kirjablogit), mutta suuri osa nettiajastani kuluu kuitenkin hermostuttavaan klikkailuun sinne tänne erilaisten tarpeettomien tietojen perässä. Jospa tää kirja auttaisi rajoittamaan netinkäyttöäni.

Jenni S.

Ja jos ei tee aivoille, niin ainakin niskalle ja selälle, ainakin minulla. Vaan tässä sitä ollaan taas viettämässä iltaa koneen ääressä... Kävin kuitenkin ensin lenkillä, etten ole pian työpisteeseensä jämähtänyt, kankeaksi rustottunut nörtti. Tai ainakaan niin paha sellainen...

Kommentoi