Päivi Kannisto: Elämäni nomadina - Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita

Huvittaisiko joskus jättää kaikki, nostaa rinkka selkään ja lähteä kauas - vain menolippu mukana? Usko tai älä, jotkut tekevät niin oikeasti. Päivi ja Santeri Kannisto rakastuivat ensisilmäyksellä, hylkäsivät melkein yhtä pikaisesti uransa ja yrityksensä ja ovat kiertäneet maailmaa nyt lähes kymmenen vuotta. Kirjassaan Elämäni nomadina Päivi Kannisto kertoo sekä omista kokemuksistaan että maailmalla tapaamiensa muiden nomadien elämänkohtaloista ja ajatuksista. Kirja on kiinnostavaa ja monenlaisia mietteitä herättävää luettavaa myös kotikissoille.

Ensinnäkin se tyydyttää uteliaisuutta: Miten ja miksi joku voi hylätä koko entisen elämänsä ja länsimaisen elämäntavan? Pitääkö olla rikas, että voi elää köyhän kulkurin tavoin? Eikö ikävä vaivaa tai omatunto soimaa, kun kaikki muut jäävät kotimaahan? Ja, ei vähäisimpänä ihmetyksenä, miten pariskunta jaksaa pysyä yötä päivää yhdessä epämääräisissä vaihtelevissa oloissa vuodesta toiseen?

Kanniston kirjaa lukiessa selviää pian, että tälle parille koti on siellä missä puolisokin ja elämä rikasta, kun saa olla yhdessä eikä tarvitse elää hektistä, rahakeskeistä länsimaista arkea. Elämä on myös yksinkertaista ja harmonista, kun omaisuus mahtuu rinkkaan: ainoat ongelmat taitavat olla satunnaiset viisumisotkut ja vakuutusyhtiöiden ihmettely irtolaisasiakkaiden edessä. Samanlaista itsensä löytämisen onnea ja tasapainoa kuvastuu monien muidenkin nomadien tarinoista, vaikkei kirja pyrikään antamaan sellaista kuvaa, että rinkka selässä ei ole muita taakkoja harteilla. 

Yksilötason ratkaisujen lisäksi Kannisto pohdiskelee yhteiskunnallisia ja globaaleja asioita. Miksi talouskasvu on niin tärkeää, miksi pitää olla valtioita? Tämä kirjallisuustieteen tohtori, valtiotieteen maisteri ja entinen yritysjohdon konsultti haaveilee vapaasta ja rajattomasta maailmasta, jossa materia ei hallitse ihmistä:

Minä toivon Kerouacin dharmapummien hengessä reppuselkäisten vaeltajien aatteen leviämistä ja kulutusyhteiskunnan ihanteiden rapautumista.

Myönnän - tällaiselle idealismille on helppo hymähdellä. Mieleen hiipii myös vastaväitteitä. Mitä siitä tulisi, että kaikki vain vaeltaisivat ympäri maailmaa? 

Yleisen haahuilun riski lienee kuitenkin pieni, sillä usean ulkomaanvuoden jälkeenkin Kannisto arvio, että maailmassa on vain kymmeniä tai korkeintaan satoja nomadeja, siis vapaaehtoisesti kodittomia reissaajia. Hänen kirjansa tarkoitus ei lopulta tunnukaan olevan juuri matkailun puolesta puhuminen vaan hän kannustaa ihmisiä pohtimaan omia tarkoitusperiään ja halujaan, olemaan uskollinen itselleen. Joskus pohdinta voi johtaa irtiottoon: 

Minun ratkaisuni oli etsiä oma elämäntapani yhteiskunnan suosittamien sijaan. Valitsin matkustamisen, mutta muille saattaa sopia esimerkiksi maalle muutto, uranvaihto, työelämästä pois jättäytyminen, avioero tai uusi kumppanuus. Ratkaisuja on lukematon määrä, jokaiselle omansa.

Muuten selkeästi kirjoitetussa teoksessa oli jonkin verran toiston makua, mutta kokonaisuutena teos oli hyvin kiinnostava ja inspiroivakin. En saanut siitä yhtä pahoja paasauskohtauksia kuin introverttikirjasta, mutta myönnän, että on meillä tästäkin opuksesta ja etenkin sen aihepiireistä keskusteltu kotona. En suosittele kirjaa etenkään pahaan reppureissumatkakuumeeseen, mutta vienoon matkustushaaveilutunnelmointiin kyllä - ja erityisesti monenlaiseen fundeeraamiseen. Kirjassa oli myös kiinnostavaa kaunokirjallistakin tietoa irtolaisuuden, nomadiuden, historiasta ja filosofiasta.

Päivi Kannisto tunnetaan myös Kirjatohtorina, ja pariskunta Kanniston nettisivut löytyvät täältä. Tässä haastattelussa Kannistot taas puhuvat siitä, miten he elättävät itsensä maailmalla ja millaista materiaa he arvostavat. Lainaus haastattelusta: "Ainoa positiivinen mukana kulkeva ja osin itse tuotettu materia on digitaalista: kirjoja, videoita, musiikkia ja valokuvia."

Ei hullumpi ajatus, vaikkei minusta tuollaiseen rinkkaelämään olisikaan. Nomaditestin mukaan olen matkustustyyliltäni vain traveller, en nomadi.

 

Voisitko hylätä tavanomaisen elämäsi ja lähteä maailmalle? Haaveiletko irtiotosta?

 

Päivi Kannisto: Elämäni nomadina - Irtolaisia, seikkailijoita ja elämäntapamatkailijoita. Atena, 2012

Kustantamon kirjaesittely

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei vau, taas tosi kiva että luit juuri tämän kirjan ja kirjoitit siitä! Muistan, että pariskunnasta oli vuosi-pari sitten tosi laaja juttu jossain lehdessä, olisiko ollut Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä? Voi olla, että en tuota kirjaa nyt yksinkertaisesti uskalla lukea (kyllä, länsimaisen ihmisen ongelmia).

Pariskunnan haastattelusta tai heistä tehdystä jututa minulle jäi jotenkin hieman omituinen kuva, mutta toki itseään voi toteuttaa monella tavalla. Tuo määrä vain parista sadasta kodittomasta reissaajasta (Kannistoillakin on ymmärtääkseni väliaikaisia koteja) minun on kuitenkin aika vaikea uskoa.

Kiva, että pari kirjassa kertoo että ratkaisuja on erilaisia ja yksi ei sovi kaikille.

http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com (Ei varmistettu) http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com

Äh, käy liiankin helposti tuo anonyyminä kirjoittaminen, edellisen takana olin siis minä.

Tämä olisi kiinnostavaa lukea! Oikeasti en nykyistä elämääni siihen vaihtaisi, mutta joskus kyllä haaveilen olevani sinkku lapseton lottovoittaja joka vain matkustaa pitkiä aikoja ilman sen kummempaa määränpäätä, mennen juuri sinne minne sattuu huvittamaan. :D Maailmassa olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa!

Reeta - Les! Lue! (Ei varmistettu) http://les-lue.com

Tämä täytyy lukea! :-)

Minä haaveilin ja elinkin tuollaista reppuelämää parikymppisenä. Vietin pitkiä aikoja matkustellen ympäri maailmaa. Siellä tapasi niitäkin, jotka olivat matkustanet taukoamatta vuosien ajan. Tutustuin myös muutamaan diplomaattiin, jotka vaihtoivat kotimaata aina muutaman vuoden välein, vaikka heillä toki hienot kodin ym. olivatkin.

Itse nautin tuollaisesta elämästä ehkä viitisen vuotta. Tein Suomessa töitä ja opintoja tiiviisti puolisen vuotta ja sitten reissasin ympäri maailmaa toiset puoli vuotta (halvimmissa maissa, halvimmissa hostelleissa, halvimmilla kulkuneuvoilla).

Vähitellen jatkuva matkustus alkoi väsyttää. Muistan hyvin sen hetken, kun Nigaracuassa istuskelin puutarhassa enkä olisi jaksanut mennä sisälle taloon, jossa sillä hetkellä majailin, juhlimaan ja rupattelemaan ihmisten kanssa, joihin olin tutustunut viikko aikaisemmin ja joista joutuisin eroamaan seuraavana päivänä. Väsyin siis ennen kaikkea siihen ihmisten vaihtuvuuteen. Siihen jatkuvaan uuteen tutustumiseen ja siiihen, että ihanat ihmiset oli taas kerran hyvästeltävä.

Krooninen matkakuume minulla on edelleen, mutta nykyisin olen paljon entistä mukavuudenhaluisempi ja ajatus kuukausien pituisesta matkasta uuvuttaa.

Olen silti todella iloinen, että olen maistanut tuollaista pienimuotoista nomadi-elämääkin. Ja ymmärrän kyllä hyvin miksi joku tuollaisen valitsee. Ja voihan olla, että sitten kun lapseni on kasvanut isoksi minäkin pakkaan taas repun ja lähden matkaan.

Jenni S.

Aamuvirkku yksisarvinen, luulen, ettei ihan standardi voi ollakaan, että pystyy nomadielämään.;) Minäkin ihmettelien nomadien (oletettua) vähäistä määrää, mutta kaipa melkein kaikilla on kuitenkin edes postiosoite tai jokin tukipaikka kotimaassa tai deadline: kahden vuoden päästä menen töihin. En tiedä, en osaa kuvitella tuollaista ikuista irrallisuutta, mutta sen verran olen itsekin luuhannut rinkka selässä, että luulisin nomadeja olevan paljon enemmän.

Aluksi kirja oli minusta kiinnostava mutta mietin, että aika harva tarttuu tällaisesta aiheesta kertovaan kirjaan vain nomadiuden takia, tai silloin vain uteliaisuudesta. Ilahduin, kun kirjassa oli tuo "yleinen irtiottoteesi", koska ajattelin lukiessani asiaa, sitä itselle uskollisuutta. Pitäisi myös laittaa kirjasta ylös kirjavinkkejä; ainakin Kerouacin Matkalla pitäisi lukea uudestaan, siihen ja mm. Orwellin elämään ja tuotantoon viitataan usein. (Ja vähän oli pohdintaa siitäkin, miten kirjallisuustieteen tohtori voi olla ilman kirjahyllyä, heh.)

Satu, kukapa ei haaveilisi milloin mistäkin! :) Minä en kyllä haaveile niinkään reissaamisesta vaan juurtumisesta, vaikka hieman epäilenkin, asunko koskaan saaristossa vanhassa (mutta kuin itsestään kunnossa pysyvässä) huvilassa eläinlauman (joka myös taitaa huolehtia itse itsestään) kanssa elämästä nauttien, kenties kirjoja kirjoitellen. Ainakin voin sitten kirjoittaa oman tietokirjani aiheesta, heh.

Reeta, kiitos että jaoit kokemuksesi. Uskon hyvin, että noinkin voi käydä, voi ikään kuin väsyä vapauteen ja helppouteen ja vaihtuvuuden toistuvuuteen. Sinuun nähden olen matkustanut vähän, mutta olen iloinen, että on edes muutama lyhyehkö rinkkareissukokemus: tietää, mitä se on, mutta en kaipaa sellaista minäkään ainakaan nyt. Ei tosiaan kannata haaveilla matkasta, joka uuvuttaa jo etukäteen. 

Lyhyitä matkoja tekisin mielelläni, tai vaikka muuttaisin kesäksi jonnekin Lapin torppaan, mutta kun on työt ja talo ja puoliso ja sen intressit ja kissat ja ja ja. Kannisto sanoo kirjassaan, että ne jotka kyselevät kiinnostuneina mutta vetoavat esteisiinsä, eivät ikinä lähde oikeasti minnekään...

 

Matkailija (Ei varmistettu)

Tämä pariskunta esiintyy vähällä toimeentulevana nomadina, mutta todellisuudessa heillä on mittava tili, jonka turvin he matkustelevat.
Santeri kirjoittaa Lonely Planetiin juttuja Suomesta, tai lähinnä keskityy haukkumaan kaikkea mahdollista entisestä kotimaastaan, maasta, joka antoi heille mahdollisuuden vaurastua ja siten varaa matkustella.

Heidän mielestä vain heillä on oikeus matkustaa, ja muiden täytyisi lukea heidän tarinoitaan, koska matkustaminen on epäekologista, ja meidän muidne pitäisi pysyä kotona ja lukea heidän tarinoitaan maista, missä me muutkin haluaisimme matkustaa.
Aikamoista ylimielisyyttä.

Mikäpä siinä paukutella henkseleitä, jos kirjat olisivat laadukkaita, mutta luettuani kaksi niistä, en aio muita enää lukea. Besserwissermäistä ja ylhäältä alaspäin suunnattua tarinaa, josta ei jää mitään käteen, muuta kuin edellä mainitsemani: pysykää te kotona, me matkustamme ja teidän tehtävä on lukea ja ihailla meidän maailmaa, joka todellisuudessa perustuukin siihen että meillä onkin varaa millä matkustella.

Kommentoi