Ulla-Lena Lundberg: Jää

Ladataan...

 

Silloin Sanna pysähtyy ja nauraa, ja isäkin nauraa. ”Äsh”, isä sanoo. ”Saa kai ihmisellä olla tulevaisuudensuunnitelmia vaikkei hän tietäisi, miten ne voi toteuttaa. Tule, nyt haetaan sumpusta ahvenia ja perataan ne niin kuin äiti pyysi.” (s. 262)

 

Unelma toteutui. Pääsin pariksi päiväksi saaristoon Ulla-Lena Lundbergin Jään kanssa. Yhdistelmä oli juuri niin levollinen, sopusointuinen ja onnistunut kuin toivoinkin.

Tuore Finlandia-voittaja on perinteinen kirja. Kerronta on selkeää ja huolellista, tarina etenee johdonmukaisesti. Nuori pappi Petter Kummel muuttaa pastoriksi Luodoille, puuttomalle saarelle Utön tienoille. Mukana tulevat vaimo Mona ja pieni tytär Sanna, saarella syntyy toinen tytär Lillus. Eletään sodanjälkeisiä vuosia, ja monesta asiasta on pulaa – tosin maalla kenties vähemmän kuin kaupungissa, sillä meri antaa kalaa.

Lundberg kuvaa pieteetillä papin perheen asettumista taloksi: vuodevaatteiden lämmittämistä ennen ensimmäistä yötä pappilassa, papin rouvan neuvokkuutta mm. karja-asioissa, seurakunnan jäseniä ja toimintaa. Dokumenttimaisen  tarkka kertomus muistuttaa, ettei ole kovinkaan kauan siitä kun ainakin osa suomalaisista oli hyvinkin omavaraisia ja omatoimisia. Seurasin menneen ajan oloja ja tapoja kuin kiehtovaa ja opettavaista elokuvaa.

Kirjailija rakentaa harkitusti myös monipuolisen henkilöhahmokokoelmansa, ja kirjan myötä heistä kaikista piirtyy elävä, inhimillinen kuva. Päähenkilö Petter Kummel on moderni ja laaja-alainen hahmo. Pappisvirka ei estä häntä suhtautumasta ymmärtävästi ja jopa arvostavasti tapauskoon tai edes saarelaisissa yhä ilmenevään taikauskoon. Kummel on rakastava, osallistuva isä, ja luonto kiinnostaa häntä loputtomasti. Seurakunnan päämiehenä toimimiseen hän tuntuu suhtautuvan sekä kunnianhimoisesti että rennosti, ihmiseloa ymmärtävästi. Pappi on kyläyhteisössä hyvin keskeinen hahmo, ja pariskunta Kummelin elämää seuraamalla Jäästä muodostuukin kiinnostava sosiologinen ja psykoginen ihmisluonteen kuvaus. Suhteellisen eristyksissä olevassa yhteisössä on kuppikuntia, ristiriitoja ja salaisuuksia, mutta myös voimaa. On pidettävä yhtä ja tuettava lähimmäisiä, että selvitään. En halua kertoa tarinan lopusta sen tarkemmin, mutta tunnustan, että liikutuin.

Minua liikutti, tai ainakin ilahdutti aidosti sekin, että juuri tällainen teos on valittu Finlandia-voittajaksi; oli palkinnosta mitä mieltä tahansa, ehdokkaat ja etenkin voittaja saavat paljon huomiota. Kun luonnehdin kirjaa perinteiseksi, sanoin sen kaikella hyvällä. Viime vuonna olin tyytyväinen, kun Hytti nro 6 tuntui niin klassiselta ja kansainväliseltä teokselta – hyvä, että sellaisia vielä kirjoitetaan. Nyt tuntui hyvältä, että kirja, jonka lukee moni sellainenkin joka ei juuri muihin opuksiin vuoden mittaan koske, on helposti lähestyttävä mutta monipuolinen ja fiksu. Tarinasta löytää paljon tietoa, se vetoaa tunteisiin, siinä on yleispätevää ja nykyajan yhteisöihinkin sopivaa viisautta – kerrassaan oivallinen teos.

Luonnehdin Jäätä myös levolliseksi. Voisin kuvitella, että jonkun mielestä se olisi tylsäkin... mutta vaikka siltä tuntuisi, jatka lukemista! Rauhallinen, jopa verkkainen kerronta sopii loistavasti ikiaikaiseen saaristoon ja elämään, jossa lähes kaikella on aikansa ja paikkansa. Ja se, mikä alkaa tasapainoisena, muuttuu tarinan myötä monitahoisemmaksi. Kokonaisuutena Jää ei tuntunut minusta (liian) rauhalliselta vaan voimakkaalta. Siinä on jotain samaa ajattomuutta ja suuren kertomuksen voimaa kuin esimerkiksi Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian ensimmäisessä osassa Herran armo tai Marianne Fredrikssonin romaanissa Anna, Hanna ja Johanna. Jäästä tosin puuttuu kaikki sudentaljamainen rajuus ja rujous. Se on lämmin ja rauhallinen.

En ole lukenut Lundbergilta mitään muuta, mutta nyt haluan lukea ehdottomasti ainakin hänen Ahvenanmaa-trilogiansa. Kun puhuin Jäästä ystävälle, hän kertoi olevansa kiinnostunut sen suhteesta Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijaan. Minulla on Maija ikävä kyllä lukematta, mutta vinkkaan saariston ja sukutarinoiden ystävälle Rauman saaristoon sijoittuvasta Tapio Koivukarin Saaristolaissaaga-trilogiasta.

 

Jää, tekstinäyte s. 150:

- Miten te siellä ulkosaaristossa voitte? ihmiset kysyvät myötätuntoisesti. – Kiitos hyvin, me vastaamme. Se ei ole urhoollisuutta vaan totinen tosi. Nyt kun meri on jäätynyt, meidän maamme ovat laajentuneet satakertaisesti, ja liikkumatilaa ja kiilloitettua lattioita on niin kauas kuin silmä kantaa. Jos uskaltautuu tänne, pääsee näkemään meidät hauskassa tanssin pyörteessä: vanhat ja nuoret löytävät lyhimmän tien puuhasta toiseen, ja luistimilla, kelkoilla ja reillä on liikennettä kuin New Yorkin kaupungissa. Tässä ohi liukuu heinäkuorma, tuolla ajaa hiekkalasti, kauempaa lahdelta tulee itse Luotojen ukko sulhasreellä, joka on lastattu täyteen kaupan tavaraa, ja aisojen välissä on Brunte yhtä varmajalkaisena kuin nuoruusvuosinaan. Pojat luistelevat ohi sellaista vauhtia että silmissä vain vilahtaa, ja pikkulapset kiillottavat kotirannassa lasinkirkkaita liukumäkiä.

 

 

Oletko lukenut tai aiotko lukea Jään? Menikö Finlandia-voitto mielestäsi oikealle teokselle?

 

Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is). Teos & Schildts & Söderströms, 2012. Suom. Leena Vallisaari. Kansi Helena Kajander, maisemakuvat kirjailijan arkistosta.

Kustantamon kirjaesittely

Share

Kommentit

tiia_

Kiitos tästä arviosta! Menee lukulistalle (joka on kylläkin ihan liian pitkä).

Onkohan ihan pöhköä tunnustaa, että minua kiinnostaa erityisesti, mitä Jää kertoo jäästä, joko suoranaisesti tai välillisesti. Olen tässä nimittäin ihmetellen seurannut järvemme jäätymistä, enkä ole ollenkaan aiemmin tiennyt, mitä kaikkea jää on. Millaisia ääniä se päästää, miten sitä voi "lukea", millä tavalla koko elämänsä täällä asuneet sen tuntevat, mitä jään liikehdintä ihmisille tarkoittaa. 

Jenni S.

Tiia, ei ole ollenkaan pöhkö tunnustus! Jäällä jäänä on suuri merkitys kirjassa, ihan konkreettisesti ja kuvainnollisestikin (mökillä luin ikkunan ääressä ja katsoin, miten naapuri huristeli juuri ja juuri kantavalla merenjäällä mönkijällä, olin kauhuissani). Esimerkiksi jäiden lähdöstä oli kirjassa vaikuttava kuvaus. 

tiia_

Hyvä tietää! Jäiden lähdöstä tuli mieleeni: täällä meillä järjestetään kuulemma vuotuinen arvauskilpailu siitä, milloin järvestä lähtevät jäät. En tiedä, mitä voittaja saa, mutta pitänee ensi vuonna osallistua. :)

Jenni S.

Hahaa, hauska kilpailu! Veikkaan, että siinä menestyminen vaatii aika paljon tietoa. Tai ainakin jäätyminen vaikuttaa mystiseltä: viikonloppuna tuli ihmeteltyä, miten epäloogisesti ojat ja merenlahdet tuntuvat jäätyvän sen mielestä, joka ei tunne kaikkia virtauksia jne.

Tuulia/Lukutuulia (Ei varmistettu)

Sain tämän eilen päätökseen ja tämä onkin (toistaiseksi) ainoa Finlandia -ehdokas, jonka olen lukenut, olen aivan varma, että palkinto meni oikealle kirjalle. Kerrassaan upea teos!

Jenni S.

Tuulia, minustakin kerrassaan upea teos! Ja luulen, että Jää sopii lopulta hyvin monenlaisille lukijoille. Ja tiedän, ettei se unohdu minun mielestäni pitkään aikaan. Sen tietää jo siitä, ettei minun ole tehnyt mieli lukea mitään sitten eilisen, jolloin Jää loppui: yhtäältä on mikään muu ei tunnu miltään -tunne, toisaalta haluan ikään kuin jatkaa lukukokemusta, Jään ajattelemista.

Toivon kirjaa joululahjaksi mutta saanko sen jää nähtäväksi. Laitoin muutaman vaihtoehdon myös kirjalle, jotta olisi jotakin jännitystä joulussa. Ja joulupukkihan näistä asioista sitten viimekädessä päättää :)

Mutta enköhän sen jossain vaiheessa tule lukemaan. Vuosien tauon jälkeen (olen entinen himolukija ) olen taas pääsemässä vireeseen ja nyt haluaisin lukea kaiken.  Lähes kaikki finlandiaehdokkaat ovat listalla.

Lisäksi sain juuri luettua Pulkkisen Vieraan ja se ainakin teki pitkästä aikaa itseeni lähtemättömän vaikutuksen. Luin sen kertaistumalta.

TarjaTäti
Villa Tarja

Kävin kyselemässä kirjastossa, mutta jonossa oli 14 ennen minua. Nyt odotan postilaatikon kolahdusta, ystävättäreni lupasi lainata omansa. Men vi skall läsa den på svenska!

Jenni S.

NinaMaria, luulen että tämä Finlandia-voittaja, jos mikä, löytyy monen lahjapaketista! :) Minä hain kirjan kaupasta lahjaksi ihan itselleni, mutta kirjalla on jo lukijajono.

Pulkkisen Vieras on hyvin luettava ja kiinnostava teos, minäkin luin sen nopeasti ja pidin siitä enemmän kuin Pulkkisen aiemmista teoksista. Tiedän tuon tunteen, että joskus haluaa vain lukea ja lukea - ja lukea kaiken. Mulla ei ole ollut pitkään aikaan vähäkirjaisia vuosia, mutta joskus on lyhyempiä aikoja, jolloin lukeminen ei syystä tai toisesta suju. Sen jälkeen onkin kahta mukavampaa olla lukuhimon kourissa.

TarjaTäti, ruotsiksi lukeminen onkin hyvä idea! Blogini Facebook-sivulla tuli eilen hieman keskustelua siitä, että etenkin Jään alussa tuntui olevan hieman erikoisia sanavalintoja, liekö käännöksen vai alkuperäistekstin syytä. En valitettavasti osaa ruotsia niin hyvin, että pystyisin ja jaksaisin lukea sillä, mutta olisi kiinnostavaa, jos joku kertoisi vaikutelmia ruotsinkielisestä teoksesta tai vaikka vertailisi sitä suomenkieliseen.

 

Paulan Sivu

Kyllä varmasti tulee luettua jossain vaiheessa. Kuhan joulu kiireet helpottaa.

Jenni S.

Pehmis78, jos viettää sellaisen verkkaisen joulun, että ehtii uppoutua kirjaan, niin tämä on myös hyvä joulukirjavinkki! (Kuvittelen aina että kaikki, minä mukaan luettuna) viettävät joulun ja muut pyhät ja lomat lukien, vaikka usein luen silloin vähemmän kuin arkena...)

Vierailija (Ei varmistettu)

Luin myös ruotsiksi ja ehdottomasti suosittelen! Hieno kirja!

Mari Inka
Oisko tulta?

Jenni S.
minä kutsuin väkeä myös tänne :) omassa postauksessani kirjasta, joka löytyy täältä http://www.lily.fi/juttu/jaa-0

Jenni S.

Vierailija, oi että, kadehdin sinua! Olisipa hienoa osata ruotsia niin hyvin, että voisi lukea vaikka juuri tämän kirjan ruotsiksi. Toisaalta, nyt kun suomenkielinen lukukokemuse on vielä voimakkaana mielessä, voisin kokeilla... Katsotaan.:)

Mari Inka, kiitos! Ja kiitos koskettavasta kirjoituksestasi, luin sen jo aiemmin. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Melken luettu loppuun, huomenna kirjallisuuspiirimme käsittelee teosta. Mutta jo nyt tiedän, että olisin halunut lukea kirjaa rauhallisemmin, makustella. Marsipaanisotilas on ehdottomasti luettava, jäi aikanaan lukematta muiden kiireiden vuoksi. Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna on luettu ja kovasti niistäkin pidin.
Olen aikoinaan saanut hätäkasteen ja äidillä oli sairaalassa mukana Sally Salmisen Katriina, hän otti toisen nimeni ko kirjasta. Saarelaistarina oli myös maailmanmenestys.

Jenni S.

Vierailija, ymmärrän hyvin tuon makustelunhalun. Minulla oli lukiessani tunne, kun seuraisin laadukasta elokuvaa tai tv-sarjaa, kirja oli jotenkin hyvin visuaalinen. Voisin lukea sen joskus uudelleen kuin tv-sarjan: rauhallisesti, kohtauksen kerrallaan, keskittyen sekä itse tapahtumiin että kirjassa esitettyihin ja sen herättämiin ajatuksiin  (tässä puhuu sivumennen sanoen ihannelukijani, todellisuus on sitten toista ;)).

Kökarin Annan haluaisin lukea jo siksi, että Kökar on yksi täydellisimmistä paikoista, joissa olen käynyt!

Onpa liikuttava tarina nimelläsi. En ole kuullutkaan tuosta Katriinasta, pitää etsiä tietoa!

Kommentoi

Ladataan...