Valhe & viettelys – Tarinoita pettämisestä
Elämässä voi pettää melkein mikä tahansa muu asia, mutta hyvään kirjaan voi aina luottaa.
Helsinki-kirjojen vastikään julkaisemassa kertomuskokoelmassa Valhe & viettelys – Tarinoita pettämisestä pettävät paitsi odotuksenmukainen huijari eli rakastettu, myös mm. isä, tytär, keho ja mielenterveys. Se, mikä ei petä, on odotuksenmukaisen tasalaatuinen mutta kiinnostavan moniääninen kertojakunta. Kahdeksan pettämiskertomuksen kokoelmaan on tilattu tekstit Riku Korhoselta, Tiina Raevaaralta, Pasi Ilmari Jääskeläiseltä, Tuija Välipakalta, Asko Sahlbergiltä, Leena Parkkiselta, Tommi Liimatalta ja Tiina Lymiltä.
Tartuin kirjaan ensi sijassa kirjoittajien enkä aiheen takia. Riku Korhosen tuotanto on minusta kiinnostavaa sujuvuudessaan ja hauskuudessaan; minusta Korhonen on Suomen Dan Rhodes. Pasi Ilmari Jääskeläisen teksteihin taas olen yhtä hurahtanut kuin melkein kaikki muutkin, joskaan en ole vieläkään lukenut Harjukaupungin salakäytäviä. Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max taas oli merkillinen ja merkillisen mieleenjäävä lukukokemus, rujo ja taianomainen samanaikaisesti.
Ikävä kyllä Korhosen ja Parkkisen tekstit eivät olleet niin vaikuttavia kuin etukäteen toivoin, vaikka hyviä olivatkin. Tuntuu vain, että olen lukenut aika monta eestas-eipäsjuupas-ihmissuhdevenkslauskuvausta Korhoselta, niin ettei tämä uusin yllättänyt. Parkkisen niin ikään ihmissuhdekuvaus, tarina siitä miten erään petturimiehen avioliitto muuttui kuin miehen terveys petti, taas yllätti hieman, mutta vasta aivan lopussa, joten sekin lukukokemus jäi hieman laimeaksi.
Jääskeläis-kokemus sen sijaan ei jäänyt! Pasi Ilmari Jääskeläisen Kirje Lethelle oli huikea ja superkiinnostava. Siinä päähenkilömies kärsii erikoisesta delfoilaisesta dementiasta: hän muistaa tulevan, mutta unohtaa kaiken menneen. Mies ja muut samaa tautia sairastavat tekevät kovasti muistiinpanoja pysyäkseen elämässään kärryillä, ja Kirje Lethelle onkin hieno yhteenveto hänen sairautensa vaiheisiin. Idea on siis vähän sama kuin Paluu tulevaisuuteen -leffoissa, mutta delfoilaiseen dementiaan sairastuneet eivät pyri muuttamaan tulevaisuutta vaan muistamaan, keitä he ovat ja miksi. Tarina oli koskettava ja kiinnostava, lisäksi jääskeläismäisen salaperäisesti kirjoitettu. Tämän tarinan takia haluan pitää tämän kirjan hyllyssäni!
Hieman yllättäen pidin kovasti myös Tiina Lymin novellista Pankkiirin hevonen. En ollut lukenut Lymiä ennen, enkä odottanut suoraan sanottuna kauheasti. Myös tarinan aihe kuulosti aika erikoiselta: menestynyt bisnesmies näkee yhtäkkiä harhan yksisarvisesta. Tarina oli kuitenkin hienosti kerrottu ja rakennettu. Uni, tosi, symbolit, kaikki sekoittuivat, ja minäkin näin pankkiirin hevosen ihan silmissäni. Esimerkiksi:
Ja sitten kaikki romahti.
Hevonen avasi oven. Älyttömyys ja mielipuolisuus saivat aivan uudet standardit kun valkoinen yksisarvinen painoi oven kahvaa kaviolla ja klopsutteli rauhallista tahtia huoneeseen. – – Hän tiesi, että jäisi kaupunkilegendana kiertelemään alan ihmisten keskuuteen sinä kaverina, joka sekosi ja näki hevosen toimistossaan. – – Hän päätti antaa hevosen tuijottaa ja yritti jatkaa kuin ei mitään. (s. 177)
Harva lienee nähnyt kuvitteellisia heppoja työpaikallaan tai muuallakaan, mutta tässä, kuten kaikissa muissakin kirjan kertomuksissa, oli myös jotain hyvin inhimillistä. Niinhän se kuitenkin on, että vaikka kaikki olisi nyt hyvin, edes arkinen elämä ei ole koskaan ennalta arvattavaa.
Laadin kirjasta ensimmäisen varsinaisen Twitter-viestini: Valheen & Viettelyksen (Helsinki-kirjat) kirjoittajat ovat niin hyviä, että mietin jo, mistä he voisivat seuraavaksi kirjoittaa yhdessä.
Nyt olen keksinyt: ystävyydestä. Minusta rakkautta ja himoa ja eroa ja surua käsitellään kirjoissa usein, mutta ystävyyttä liian harvoin.
Tekstinäyte kertomuksesta Kirje Lethelle (Pasi Ilmari Jääskeläinen), s. 69. Veikkaan, että tällaista on muuallakin kuin delfolaisdementtikkopiireissä:
Jokainen yhdessä eletty päivä muuttaa osapuolet vähän vieraammiksi toisilleen, kun kauniit muistot käyvät yksi kerrallaan toteen ja unohtuvat. Suhteen alkuaikojen syvyys katoaa vähitellen ja lämpimän yhteisyyden tilalle tulee sitä jännitystä, joka liittyy siihen, etteivät puolisot enää tunnekaan toisiaan läpikotaisin.
Valhe & Viettelys – Tarinoita pettämisestä. Helsinki-kirjat, 2011.