Yasunari Kawabata: Lumen maa

Ladataan...

 

Ikioma Kawabata on nyt luettu.

Ensin alkuun pyörrän kaikki puheeni. Viimeksi eilen kirjoitin, että arvostan kirjoissa ja tarinoissa ylipäätään todellisuuden tuntua ja yleistä merkittävyyttä. Olen myös valitellut tälläkin palstalla, etten pidä teksteistä, joiden merkitys pakenee. Kaiken kaikkiaan pidän realistisesta, täsmällisestä, ytimekkäästä kerronnasta.

Paitsi joskus. Joskus kirja on unenomainen, hahmoton ja jopa hieman surrealistinen mutta silti kiehtova. Joskus kerronta on niin hienoa, että kirjan kanssa on hyvä ja rauhallinen olo, vaikkei saisi itse tarinasta otetta. Japanilaisen Yasunari Kawabatan Lumen maa on juuri sellainen.

Kirjan etuliepeessä kerrottiin, että kyseessä on surumielinen ja herkkävireinen tarina, jonka pääosissa ovat syrjäisen vuoristoseudun geisha Komaku ja Shimamura, pääkaupungista saapunut "joutilas uneksija". Tämä kuulosti aivan selkeältä, samoin kirjan alku, jossa oli mielestäni heti jotain samanaikaisesti innostavaa ja seesteistä:

Juna vieri pitkästä tunnelista Lumen maahan. Maa loisti valkoisena yötaivaan alla. Juna pysähtyi eräälle pikku asemalle.

Tyttö, joka oli istunut vaunun vastakkaisella puolella, tuli käytävän yli ja avasi ikkunan Shimamuran edestä. Lumista kylmyyttä huokui sisään. Kurottaen ikkunasta pitkälle tyttö huusi asemapäällikköä kuin hän olisi ollut jossain kaukana.

Jossain vaiheessa kirjaa huomasin, että lukemiseni oli muuttunut tarinan seuraamisen sijasta kielestä ja tunnelmasta nauttimiseksi. En ollut enää täysin kärryillä, mitä kertomuksessa oli tapahtunut vai oliko mitään - eipä juuri, luulen - luin vain rentoutuneena. Tunsin vahvasti, että käsissäni oli hieno ja laadukas teos, mutta en osaisi lukemisen jälkeen sanoa siitä mitään täsmällistä.

En ole kai ainoa. Kirjassa oli suomentajan loppupuhe, joka alkaa näin: "Jos 'Lumen maa' on jättänyt jonkun lukijan hiukan ymmälle, hänen on parasta lukea se uudelleen - ja vähemmän 'eurooppalaisittain'. Hän havaitsee silloin, että näennäisesti mielivaltaiset ajatusyhdistelmät jäsentyvät kokonaisuudeksi ja että kuvat, jotka ensi lukemalta tuntuivat irrallisilta, liittyvät kiinteästä romaanin henkilöiden maailmaan."

Juuri näin. Suomentaja toteaa myös, että eurooppalainen lukija on japanilaista konkreettisempi: japanilaiset asennoituvat elämään esteettisväritteisemmin ja luonnonläheisemmin, eivätkä vieroksu kuvakieltä. 

Mielenkiintoista pohdintaa, ja varmasti ainakin osin tottakin. Sanon kuitenkin eurooppalaisena täsmäkielen ystävänä, etten kavahda kielikuviakaan, vaan päinvastoin arvostan niitä, silloin kuin ne ovat harkittuja ja hienovireisiä. Kawabatan kielessä ei ole mitään kliseistä tai yliampuvaa. Itse asiassa hän kertoo selkeästi ja täsmällisesti, mutta merkillisesti kuitenkin niin, että lukijan käsitys tarinasta ja sen tunnelmasta jää jotenkin utuiseksi ja runolliseksi.

Ikioma, erikoinen ja tärkeä Kawabata. <3

Yasunari Kawabata: Lumen maa. (Yukiguni, 1947). Tammi, 2012. Suom. Yrjö Kivimies 1958.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

En tiedä luenko Lumen maata, mutta suunnittelen toisen japanilaisen romaanin, Kafkan rannalla, lukemista - ja luulen, että tässä mainitsemasi "lukuohjeet" saattaisivat sopia siihenkin: kielestä ja tunnelmasta nauttiminen, Iukeminen rennosti välittämättä siitä, että on mahdollisesti pudonnut kärryiltä :).

Lumen maa kuulostaa kyllä kiehtovalta sekin!

Maria/Sinisen linnan kirjasto (Ei varmistettu)

En tiedä luenko Lumen maata, mutta suunnittelen toisen japanilaisen romaanin, Kafkan rannalla, lukemista - ja luulen, että tässä mainitsemasi "lukuohjeet" saattaisivat sopia siihenkin: kielestä ja tunnelmasta nauttiminen, Iukeminen rennosti välittämättä siitä, että on mahdollisesti pudonnut kärryiltä :).

Lumen maa kuulostaa kyllä kiehtovalta sekin!

Voi kuinka tämä kuulostaa kauniilta! Maria tuossa jo mainitsikin Kafkan rannalla, minulle tuli se tästä sinun tekstistäsi mieleen. Kaipa se on nyt Kawabataan tutustuttava!

Katja / Lumiomena (Ei varmistettu)

Minusta tuntuu, että Kawabata on hyvin erilainen kuin Murakami, kaikesta unenomaisuudesta huolimatta, mutta koska olen lukenut vain jälkimmäistä, en tietenkään osaa sanoa. Mutta sen tiedän, että minun on pakko saada oma kappaleeni Lumen maata. Olen päättänyt, että rakastan sitä kirjaa. &lt;3

http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.com (Ei varmistettu)

Oi, kuulostaa kiinnostavalta, tämä päätyy ainakin luen joskus -listalle! Katjan tapaan minäkin luule, että Murakami on aika erilainen. Hänen tuotannossaan näkyy epäjapanilaisena kaikki se USA:ssa vietetty aika, ja sieltä taitaa ainakin kuvailun perusteella löytyä se varsinainen juonikin vähän selkeämmin.

hdcanis (Ei varmistettu)

Heh, Lumen maa on tosiaan aika unenomainen teos, tarina pakeni (mutta niin että se koko ajan vilkkui siellä näköpiirissä, ettei tullut epämääräisen sekoilun tunnetta) ja on syytä antaa vain kielen ja tunnelman viedä. Ja minunkin lukemiseni painottuu yleensä enemmän tarinaan kuin kieleen...mutta ehkä se on se, että Kawabata kirjoittaa kuitenkin varsin kirkasta kieltä, rönsyilevää runsautta ei harrasteta.
Joissain muissa kirjailijan teoksissa on vähän selkeämpi tarina, ja lukemistani japanilaisista Kawabata on kyllä unenomaisin.

Jenni S.

Kiitos kaikille kommenteista! 

Maria ja Linnea, olen lukenut Murakamilta juurikin tuon Kafka rannalla (mutta aion lukea pian muutakin!) ja minussa Murakamissa ja Kawabatassa on samaa se, että niitä tosiaan voi ja pitää lukea nautiskellen eikä pikkutarkasti. Muuten en löydä kauheasti yhtäläisyyksiä, tosi Kafka rannalla -muistikuvani ovat jo parin, kolmen vuoden takaa. Murakami on mielestäni länsimaalaisempi, kuten Katja ja Aamuvirkku yksisarvinen toteavatkin, ja ainakin Kafka rannalla -teoksessa oli ihan luontevaa, että seuraavaksi saattoi tapahtua mitä tahansa. Kawabata kirjoittaa paljon realistisemmin - periaatteessa, käytännössä tarina on sitten kuitenkin unenomaisen epämääräinen. 

Katja, mikä päätös! Toivottavasti pääset pian kokeilemaan, josko pysyt päätöksessäsi. :) Luulen kyllä, että kaikki taitavan, kauniin kerronnan ystävät arvostavat Kawabataa.

Hdcanis, huh, onneksi kommentoit noin! Selasin eilen Lumen maata arvioni jo kirjoitettuani ja ihmettelin, mihin sen utuisuus ja unenomaisuus muka perustui. Mistä tahansa kirjan avasinkin, sanat olivat ymmärrettäviä ja teksti selkeää - mutta yhtä kaikki, lukemisen fiilis ja mielikuva koko kirjasta olivat jotain hahmotonta, vaikeasti kuvailtavaa. Mielenkiintoinen kokonaisuus, ehdottomasti! Ja ehdottomasti aion lukea lisää Kawabataa, Kämmenenkokoisten tarinoiden ja tämän jälkeen olen entistäkin innostuneempi Kawabatasta ja ylipäätään japanilaisesta kirjallisuudesta.

Anna-Kaari (Ei varmistettu)

Hei oli pakko tulla kommentoimaan, että hyvä ja osuva kirjoitus. Lumen maa oli myös minulle äärimmäisen vaikuttava lukukokemus. Ehdottomasti minullekin "ikioma, tärkeä ja erikoinen Kawabata". Oletko lukenut Kawabatan muita kirjoja?

Jenni S.

Anna-Kaari, kiitoksia! :) Olen lukenut aiemmin Kämmenenkokoisia tarinoita. Sitä luonnehdittiin jossain tietokirjassa täydelliseksi kirjaksi, niin se olikin. Se oli kirjaston kirja, mutta olen nyt ryhtynyt keräilemään Kawabatoja omaan hyllyynkin. Ilmeisen haastava keruukohde, mutta Kioto löytyi juuri antikvariaatista (en ole lukenut).

Kawabatan teoksissa on jotain todella kiinnostavaa ja rauhoittavaa, sellaista että lukiessa on todella hyvä olla.

Kommentoi

Ladataan...