Fitness-buumi pilasi liikunnanilon

Kolmistaan

 

Kuten teistä moni tietää, minulla on todella vahva viha-rakkaussuhde liikuntaan. Liikuin koko lapsuuteeni vaikka minkälaisten lajien parissa ja sellainen luonnollinen liikkeessä olo on kai tälle luonteelleni aika tyypillistäkin. Ja sekin täytyy myöntää, että kyllä minä edelleenkin rakastan liikunnan jälkeistä fiilistä ja energiaa. Mutta. Ja iso mutta onkin: Minun on ihan hirmuisen vaikea saada liikunnasta itselleni elämäntapa. Sellainen rutiini, että menisin nyt vaan sinne salille tai lenkille useamman kerran viikossa ilman, että keräisin julmettua apinaa niskaan aiheesta jo etukäteisesti. Pystyn pakottamaan itseni siihen hommaan kuukauden, jonka jälkeen into lopahtaa ja sitten olen ilman hikiliikuntaa monta kuukautta putkeen.

Olen pohtinut ihan kauheasti sitä, miksi varsinkin viime vuosina liikunta on aiheuttanut minussa jopa inhoa. Että mikä on saanut entisen liikunnasta pitäjän tai ainakin siitä neutraalisti ajattelevan henkilön kammoamaan liikuntaa niin, että pelkästään siitä puhuminen saattaa saada karvat pystyyn?

Pitkällisten pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että en varsinaisesti ällöä itse liikuntaa. Inhoan vaan sitä skeneä, joka liikunnan ympärillä nykyisin pyörii!

Kerron nyt vähän tarkemmin, mitä tarkoitan. Kun minä olin lapsi ja nuori, oli minulla sellainen tunne, että liikunta oli asia, joka kuului vähän kaikille. En tiedä, oliko kyse vain omasta keskenkasvuisesta päänupistani, mutta ainakin ajattelen niin, että tämä trendi oli silloin ihan yleinen – Ihmiset kyllä liikkuivat, jotkut jopa kilpaurheilivat, mutta liikunnan ympärillä ei pyörinyt sellaista fanaattista, jopa uskontohurahtamisen tyyppistä henkeä, joka nykyisin on nähtävillä.

Viimeiset vuodet liikunta ei kuitenkaan ole ollut useillekaan ihmisille enää pelkkä osa elämää – tapa lisätä terveyttä – vaan liikunnasta ja sen oheistuotteista on tullut koko elämä. Ei liikuta elämää varten, vaan eletään liikuntaa varten. Ainakin mitä somea seuraa, tulee sellainen kuva, että jos aiot liikkua, tulee sinun muutenkin pyhittää elämäsi kyseiselle lajille. Pyöriä kaikki päivät crossfit -saleilla, vedellä aamusta iltaan protskujuomia ja vedellä niissä piukeissa trikoissa aivan joka paikassa.

Tämä onkin se syy, miksi minusta on tullut liikunnaninhoaja. Vaikka ymmärrän, että tässä en tee kuin hallaa itselleni ja omalle terveydelleni, on sisääni kehittynyt jonkinlainen vastareaktio fitness-buumia vastaan. On tullut sellainen olo, että helkkarissa en ala vetää rahkaa sokeroimattomalla mehukeitolla. Tai ottaa eväsrasiassa töihin mukaan niitä iänikuisia kalkkunapihvejä. Minusta kun sellainen täyshurahtaminen ja monista asioista kieltäytyminen kun ei ole ihmiselämän arvoista elämää. Ja muutenkin koen jotenkin tökeröksi sen, että ihmiset kilvoittelevat nykyisin rasvaprosenteilla ja lihaksilla, eivätkä esimerkiksi sillä, kuinka kehittäisivät älyään tai tapaansa toimia ihmisinä.

Tajuan kyllä, ettei asiat – vaikkapa nyt äly ja lihakset – ole toistensa vastakohtia. Ja että fitness-buumista kumpuava inho on vaan oman pääni sisäinen ongelma, jolla ei välttämättä ole edes todellista yhteyttä oikeaan elämään.

Siksipä – ehkä vähän naurattaa kirjoittaa tätä edes ylös – olen hommannut itselleni personal trainerin. Kyllä vaan, totta se on! En siksi, että haluan miinus kymmenen rasvaprosentin tai valmiiksi määrätyn ruokalistan, vaan siksi, että haluan saada liikunnan ilon takaisin elämääni. Nyt tuntuu sille, etten pysty siihen nimittäin enää yksin.

Joten varoitus: Seuraavina kuukausina täälläkin blogissa voi olla LIIKUNTAJUTTUJA. Mutta ihan rehellisiä sellaisia, joiden kylkiäisenä ei ole pakko popsia rahkaa. Ainakaan ilman kermavaahtoa ja oikeaa mehukeittoa.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Lippis, Adidas // paita, Eivy (saatu) // trikoot, Stadium // kengät, Puma (saatu) 

Kommentit

Emma K (Ei varmistettu)

Voi miten ilahduin tästä kirjoituksesta! Olen oottanut sun liikuntakirjoituksia, koska ne on aina ollu jotenkin samaistuttavia ja realistisia. Samoja ajatuksia oon pohtinut itse jo pari vuotta - mikä on mun paikka fitness-maailmassa (johon en halua kuulua). On siis pitänyt tehdä tietoisia valintoja olla somettamatta lenkkituloksia tai olla ostamatta uusimpia asusteita kuntosalille. Koitan keskittyä itse asiaan!
Lähden lenkille metsään ja kuuntelen hiljaisuutta tai lempi juoksubiisejä, seuraan kehitystäni vertaamalla edellistä lenkkiä viimeisimpään. Liikuntaturhakkeet on siis karsittu täällä minimiin!

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Kiva kuulla, että liikuntapostausten lukuun on intoa siellä ruudun toisella puolella. 

Minä en varsinaisesti vastusta saliselfieitä, mutta jotenkin niistä on tullut ähky. 

Intoa liikkua omalla tavalla :) 

NeitiB (Ei varmistettu)

Just näin on asia. Ai että on ärsyttävää monen kuvat salilta kyykkäämässä ja maastavetämässä, kun monella juurikin se tarkoitus on jokin aivan muu kuin itse liikunnanilo tai sen hyvää tekevä vaikutus.
Mä olen tykännyt satunnaisesti käydä saleilla aiemmin, mutta sitten tämän "fitfatfitnesin" myötä olen huomannut että saleilla enemmän käytetään aikaa kuvien ottamiseen täydessä tällingissä, merkkivaatteet päällä kuin välttämättä itse siihen tekemiseen. Se taas vie hyvää aikaa minunlaisiltani pieruverkkari tyypeiltä, kun oottelemme painoille pääsyä. Huh!
Kiva että voi taas kommentoida ilman ihme kommervenkkejä.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

No niin minustakin on kiva, että kommentointi on helpompaa. Tämä vuorovaikutus - heti kun ehdin aina vastata - kun on niin paljon luontevampaa! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Aamen!

Mulla on ollut jo pidempään sama tunne. Itselläni on ollut lapsesta asti hyvin aktiivinen liikuntaharrastus ihan viime vuosiin asti, mutta nyt tökkii ja pahasti.

Jotenkin jengi on vetänyt tän fitness-jutun aivan överiksi, hommassa on tosiaan jo semmonen joukkohysterian maku. Ja harva kuitenkaan osaa tehdä (varsinkaan ilman pätevää asiantuntija-apua) oikeasti hyviä valintoja treenin ja ravinnon suhteen. Sellaisia, jotka on hyväksi myös pitkällä aikavälillä eikä vain seuraavaan kesään asti. Tärkeintä vaikuttaa olevan jonkinlaisten show-lihasten hankinta.

Huvittavaa on myös se, että mulle kuittailtiin 10-15 vuotta sitten rankastikin päin naamaa mun saliharrastuksesta ja mua pidettiin aivan pinnallisena ja tyhjäpäänä. Taisin vaan olla aikaani edellä.

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Olet ihan oikeassa. Vaikka tietysti ulkonäön muokkaaminen on aina ollut osa liikuntaa - enkä itsekään tietysti vastusta, jos kehitystä tältäkin osin tapahtuu - mutta ehkä juuri tuo pinnallisuus tökkii niin rankasti. 

Pire (Ei varmistettu)

Kyllä! Osuvasti sanottu, että eletään liikunnalle. Minunkin mielestäni kohtuus kaikessa. Toki jollekkin fiitness.voi olla elämäntapa ja vissiin kai ammattiki,ihan niinkuin ammattiurheilijalle, mutta se että joka tallaajan pitäis olla fitness,menee taas vähän yli. Ig:t ym ruokkii tämmöstä mielikuvaa, mikä on kumminki kaukana totuudesta. Joskus luin hyvän lehtijuttun jääkiekkoilijavaimosta. Siinä tämä vaimo kertoi, että hänen miehensä parhaimpina urheiluvuosinaan syönyt mitään proteiinijuomia yms vaan monipuolisesti kaikkea ja oli hyvässä kunnossa ja pärjäsi kentillä. Väittäisin.että eiköhän tämmönen tavallinen liikkuja pärjää ihan hyvin monipuolisella ruokavaliolla ilman mitään sen kummempia hifistelyjä. Enkä minä nyt tiedä,ootko karoliina mitenkään erityinen tuon "liikunta inhosi" kanssa. Kuulostaa aika normaalilta, että ekat kaks viikkoa jaksetaan käydä ja sitten koko liikunnasta tulee pakkopullaa,ainakin minulla se menee niin,joka kerta!

Toisen lapsen saatuani päätin, että jatkan harrastusta,joka jäi kesken raskauden myötä ja että yritän käydä kävelyllä aina kun pääsen. En painon pudotuksen tai muutenkaan asettanut itselle mitään sen kummempaa tavoitetta liikunnan suhteen. Liikun (tai yritän liikkua) koska se on minulle hyväksi ja siitä tulee hyvä olo. Olenkin jaksanut kulkea koko syksyn rakkaan harrastuksen parissa ja kerrankim on käynyt niin päin, että harmittaa jos en pääse harrastukseen :) oikea laji löytynyt, niin on oikea motivaatiokin :)

Karoliina Sallinen
Kolmistaan

Vitsi olet ollut reipas! Haluaisin itse päästä tismalleen samaan tilaan. 

Sananas (Ei varmistettu)

Samaistuttavia tunteita. Olen itse huomannut aivan saman, teen päätöksen aloittaa taas kunnon treenaaminen 5krt/vkossa, mutta kun kiire iskee, eikö kerkeä salille kuin 3krt, tunnen olevani epäonnistuja. Ja kun epäonnistumisen fiilis tulee, tulee negatiivinen olo koko hommaa kohtaan. Se kaikki tai ei mitään _
-asenne kumpuaa somessa niin vahvasti, että on vaikea saada omat aivot siihen moodiin, että jokainen liikuntahetki on hyväksi ja eteenpäin, jokainen lenkki, vaikka se olisi vain 30 min, on liikuntaa ja edistää terveyttä. Mutta heti jos en ole aivan rikki salitreenin jälkeen tai jos en ole vetänyt tuntia juoksumatolla itseäni aivan piippuun koen, että suoritus ei ole tarpeeksi hyvä ja riittävä, joten sitä ei voi edes laskea treeniksi.. harmittaa, tämä johtaa kierteeseen jossa huomaan ajattelevani, että "noh taas tämäkin viikko meni läskiksi, ei yhtään kunnon treenejä tai ihan vaan muutama, ensi viikolla sitten" ja kun nämä ajatukset tulevat, on helppo sortua roskaruokaan ja herkkuihin, koska "no tämä viikko meni jo muutenkin penkin alle". Tästä vääristyneestä mielikuvasta pitäisi oppia eroon. Ymmärtää se fakta, että jokainen suoritus, pitkä, lyhyt, rankka, vähemmän rankka on suoritus. Mutta oma pää on se pahin vihollinen. Ehkä pitäisi lakata seuraamasta fitness-guruja, joille se liikunta ja treeni on työtä, lakata vertaamasta itseään muihin tai edes siihen minään, joka joskus treenasi veren maku suussa 5krt/vkossa. Jos keksit metodeja, joilla päästä negiskirteestä eroon, kerro ihmeessä, saattaisi auttaa meitä monia! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

En oikein ymmärrä miksi muiden syyt harrastaa liikuntaa pitäisi jotenkin liittyä siihen miksi minä harrastan liikuntaa. Itse olen harrastanut koko aikuisiän keskimäärin 3-4 kertaa viikossa jotain liikuntaa + arkiliikunta päälle ja kimmokkeena on oma hyvä olo ja se, ettei istumatyö ole tuonut mukanaan mitään selkä- tai muita vaivoja, kun liikun monipuolisesti viikottain. Se, että samassa jumpassa/lenkkipolulla/pyörätiellä jne on joku fitness henkinen liikkuja ei minua häiritse eikä varsinkaan vie minun omaa liikunnaniloa pois. En vertaile itseäni muihin vaan teen omaa treeniä itselleni.

PK (Ei varmistettu)

Hei Karoliina.
Ainoa ajatus mitä tästä jutusta mieleeni tuli on se, että hanki harrastus! :)

Olen itse koko lapsuuteni ja nuoruuteni harrastanut liikunnallisia juttuja, en oikein muuta. En ole ikinä ajatellut, että varsinaisesti urheilen/liikun, vaan teen itselleni tärkeitä juttuja hyvässä seurassa ja opin asioita, joita haluan oppia. Lapsen saatuani olin hetken harrastamatta mitään, kunnes päätin rohkeasti hypätä lajin pariin, jota olin aina fiilistellyt. Laji johon päätin perehtyä on todella fyysinen taitoliikuntalaji, joka on kerta toisensa jälkeen haastavampaa. Samalla kun opin uusia taitoja ja saan aikuisena suunnatonta riemua siitä, huomaan että kunto ja lihakset kasvavat aivan salaa. Olen tutustunut lukuisiin uusiin ystäviin harrastukseni kautta ja itselleni juuri tässä sosiaalisessa ulottuvuudessa piilee oma harrastamisen ilo. Jengi luulee minun käyvän hulluna salilla, sillä haba ja olkapäät on kasvanut salakavalasti, mutta kysyjien yllätykseksi saan aina todeta, että en tuntiakaan ole käynyt. Tämä kommentti saa minut aina vahingoniloisena naurahtamaan juuri mainitsemasi fitness buumin vuoksi.

Rakastan uutta liikuntaharrastustani ja olen super iloinen uusista ystävistä. Salille en menisi vain liikkumisen vuoksi pumppaamaan.

Hanki harrastus, jossa pääset oppimaan jotain villiä ja nauramaan itsellesi. Unohda rahka, lihakset ja trikoot. Riemun kautta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Komppaan tätä! Itsekin nuorena liikkunut paljon voimistelun ja tanssin parissa, ja sitten aikuistuttua yritin käydä salilla, mutta se tuntui tosi väkinäiseltä ja kiinnostus lopahti nopeasti. Siksi kannatan ihan uutta harrastusta, joka kiinnostaa ja ei tunnu pakkopullalta. Mä menin pari vuotta sitten alkeistenniskurssille, koska olin aina halunnut koeilla lajia, ja nykyään pelaan viikottain.

Aikuisenakin voi aloittaa uuden harrastuksen, ja pääasia on, että nauttii siitä, jolloin se kunto kohoaa siinä sivussa!

^nanna (Ei varmistettu)

Osuit asian ytimeen! Mä taistelin useamman vuoden samankaltiaisia asenteita vastaan oman pääkoppani kanssa. En kertakaikkiaan voinut, enkä edelleenkään jaksa ymmärtää fitnessbuumia ja sen mukana tuomia hömpötyksiä. Rakastan hyvää ruokaa ja rentoilua, mutta vasta painoksi kaipaan myös fyysistä itseni haastamista ja tervettä toimivaa kehoa. Vaikea yhdistelmä, luulin.

Minä löysin rennolta crossfitsalilta hukassa olleen liikunnaniloni. Olen vanha joukkueurheilija. Porukassa treenatessa kehoni alkoi muistelemaan juurikin niitä juniorina koettuja liikunnan riemuhetkiä: onnistumisia, epäonnistumisia, sisuuntumisia ja taas onnistumisia. Muistin miten kivaa liikunta voi olla yhdessä ja miten tsemppaavaa voi olla, kun saa seurata vierestä, miten toinen kehittyy. Huomaamatta kehittyy itsekin. On kiva huomata peilikuvasta, että säännöllinen liikunta näkyy kropassa, mutta se on huono motivaattori. Minä saalistan salilta sitä hyvää oloa, joka liikunnasta parhaimmillaan tulee. Pian huomasin, että epäsäännölliseen elämänrytmiini riittää noin 2-3 krt 1h mittainen treeni viikossa. Sillä pysyn kunnosa ja saan syödä mitä haluan. Kehokin lepää ihan toisella tavalla, kun sitä välillä haastaa.

Toivon, että löydät pt:n kanssa liikunnan takaisin osaksi omaa elämääsi, mitä se tapa liikkua sitten ikinä onkaan! :)

Giassilina (Ei varmistettu)

Mulla on kanssa ollut ongelmia löytää liikunnasta iloa. Tietysti haluaisin liikkua, mutta en jaksa sitä ainaista salilla ähkimistä. Lapsena harrastin yleisurheilua ja se oli hauskaa, kun pääsi aina tekemään eri lajeja eikä vain keskitytty yhteen hommaan. Sekin harrastus loppui kun olisi pitänyt valita oma laji ja keskittyä siihen ja olla tavoitteellisempi. Lukioikäisenä kokeilin kaiken mahdollisen tanssista, tennikseen ja itsepuolustukseen. Jalkapallotreeneissäkin kävin yhden kesän. Opiskeluaikoina peruskunto pysyi hyvin yllä kun kaikkialle pääsi pyörällä. Muutettuani takaisin Helsinkiin päätettiin kaverin kanssa mennä sirkusakrokurssille ja se oli ehkä hauskin harrastus ikinä. Siellä ei tarvinnut olla liikunnalista voimistelutaustaa vaan jokainen sai suorittaa oman taitonsa ja uskalluksensa mukaan. Alkulämmittelyksi pelattiin aina erilaista hippaa (aikuisenakin pitää saada pelata hippaa!) ja se oli sekä hyvä lämmittely että parasta nauruterapiaa. Osa 90min tunnista harjoiteltiin kärrynpyöriä, kuperkeikkoja, käsilläseisontaa yms, osa kokeiltiin voltteja, trampoliinijuttuja, kankaissa roikkumista. Ja lopuksi oli aina nopea 5-10min lihaskuntotreeni. Älyttömän hauskaa ja salaa kehittyikin sekä lihakset, että oma uskallus ja taito. Ennen kaikkea oli kivaa, että aikuisenakin voi kokeilla jotain ihan uutta ilman mitään taitoa ja saada viikottainen liikuntaharrastus. Nyt haluaisin tehdä jotain muuta hauskaa höntsäliikuntaa, esim. pelata säbää hauskalla porukalla ilman suuria tavotteita. En vaan oikeen tiedä mistä sellaista löytäisi? Vai pitääkö itse kerätä sekalainen jengi kasaan ja varata joku liikuntasali? Pitää alkaa tutkia!

Tavarataivas (Ei varmistettu)

Miten suhtaudut ostoslakkosi aikana saatuihin tuotteisiin? Bloggareille kun kai lahjoitetaan monenlaistakin tavaraa ns. työn puolesta.

sp (Ei varmistettu)

Minä olen liikkunut aina. Kun lapsena harrastukseni loppuivat ja tulin täysi-ikäiseksi liikunta jäi biletyksen alettua. Jossain vaiheessa rupesin kuitenkin kaipaamaan sitä hyvää oloa mikä liikunnasta tulee ja olen aina liikkunut siksi koska se on kivaa, välillä voi vetää kevyemmin ja välillä haastaa itsensä mutta tärkeintä, että itse nautin. Ja tottahan se tuki myös sitä biletystä jaksoi tanssia ja valvoa pidempään eikä illalla nautitut drinkin ja krapularuoka jäänyt enää vararenkaaksi vyötärölle. Aloitin lenkkeilystä, ja siitä siirryin erilaisiin juoksutapahtumiin ja voi vitsi mikä fiilis niissä on kuin kuuluisi isoon joukkoon missä tuntemattomat tsemppaa toisia. Maratonin jälkeen kyllästyin juoksuun ja aloin käymään ryhmäliikunta tunneilla. Vitsit miten kivaa porukkaa sielläkin taas tuli se yhteisöllisyys ja tunne, että tää on kuin biletystä mutta vaan jumppavaateet päällä. Sali ei ole koskaan oikein ollut mun juttu eikä venytys, mutta yritän niitäkin joskus tehdä. Ne ovat lajeja jotka tuntuvat pakkopullalta ja siltä että teen sitä väkisin. Siispä uskoisin, että oman lajin löytäminen on se juttu myöskin.

Liikunnan ilon kadotin myös silloin kun sain lapset. Ei enää tuntunutkaan kivalta mennä jumppaan yms. Ja pitkään nautin vaan lapsista, arki liikunta korostui silloin koska kävin usein vaunulenkeillä ja kuljin/edelleen pyörällä joka paikkaan. sitten kun lapset kasvoivat alkoi taas himottaa liikunta ja perheen kanssa yhdessä tekeminen, niinpä olemme yhdessä liikkuneet paljon, vaeltaneet, metsäretket, pyöräilleet, käyneet juoksukentällä juoksemassa ja tekemässä muuta (kentältä saa lainata välineitä), järjestäneet perhe olympialaisia. Ja nyt pikku hiljaa minua on alkanut kiinnostaa myös ryhmäliikunta ja crosfit, ja ystävien kanssa lenkkeily sekä se normi arki liikunta mitä milloinkin ja vähän kaikkea koska huomasin, että yksipuolisuus oli tylsää mitä enemmän erilaista niin sen hauskempi ja jos joskus ei tee mieli tehä jotain voi tehdä jotain toista. Olen ottanut sen myös omaksi tai ystävän kanssa vietetyksi ajaksi. Hups, joskus kävi niin, että olimme lenkillä kolme tuntia ja paransimme siinä samalla maailmaa. Lenkin jälkeen saunaan ja hyvä ruoka ja pulla kahvit päälle.

Mitä muihin tulee niin, olen tehnyt sitä mikä minusta tuntuu hyvältä ja syön just sitä mitä tekee mieli. Joskus terveellisemmin joskus karkki överit. Minä ja Fitness urheilijat mahdumme kyllä jumppaamaan vierekkäin, en itse katso heitä kieroon tai pahalla enkä ole kokenut, että minua arvosteellaan. (mitä tuo tuossa räpiköi).

Tsemppiä liikunnan aloittamiseen! :) Ja sori pitkä ja rönsyilevä teksti.

Äitikolmelle (Ei varmistettu)

Tässä samalla kun ruokaa laittelin luin tätä kirjoitustasi ja innolla odotan tulevia personaö trainer kokemuksiasi.Mut nyt ihan pakko oli tulla kommentoimaan et wow miten upea susta on tullut,onnellisuus selkeesti kaunistaa ja tuo hiustenpidennys on piste iin päällä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielenkiinnosta, mistä löysit itsellesi sopivan PT:n ja mitkä asiat vaikuttivat, että valitsit hänet?

Ajankohtainen asia meinaan itsellekin ja kaupunki on sama :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Komppaan muutamia ylläolevia kommentteja. Kirjoituksestasi tuli mieleen, ettei liikunta ole = sali tai lenkki, etkä varmaan sitä tarkoittanutkaan, mutta sellainen fiilis välittyi. Ehkä siinä on myös avain liikunnan ilon löytämiseen :) Mieti, mistä lapsena nautit ja mikä tuottaa iloa ja yhdistä se sopivaan lajiin, oli se sitten tanssi, pyöräily, ilmajooga, pesäpallo, kiipeily tai mikä tahansa. Vain taivas on rajana ja kokeilemalla löytää. Yksin tai yhdesssä. Itse taas koen, että juuri kaikki höntsäliikunta, leikillisyys ja sosiaalisuus (esim. kimppalenkit tai ulkotreenit) yhdistetttynä liikkumiseen ovat nosteessa aikuisten kesken ja juuri siksi, että ihmiset haluavat liikunnalta sitä, että se on kivaa, eikä vain väline tai keino, jonka jälkeen on hyvä olo. Toki sekin on plussaa ja totta. Liikunnanilon löytymistä sinne :)

uusurheiluhullu (Ei varmistettu)

Kuten muutkin jo huomauttaneet niin kannattaa lähteä kokeilemaan jotain uutta liikuntaharrastusta kuin salia tai lenkkeilyä!

Itse inhoan kaikkea ryhmäliikuntaa ja salilla käyntiä, koska vaikka saankin hyvän fiiliksen jälkeenpäin, kun tuli käytyä, niin se ei vain ole itselleni sitä mielekästä liikuntaa. Tänä syksynä kuitenkin olen löytänyt sen aidon liikkumisen ilon, kun aloitin palloilun joukkueessa ja nyt nuo reenipäivät ovat ihan viikon kohokohtia ja antavat intoa myös liikkumaan muutenkin. En vieläkään yksin lähtisi minnekään jumppiin tai salille, mutta kaverin kanssa sekin on mukavampaa ja innostaa enemmän, kun tietää sen auttavan myös tuossa mielekkään harrastuksen parissa jaksamisessa.

Ennen tätä syksyä olin kyllä yksi laiskimus aina yritin jotain liikkua ja harrastaa, mutta sitä todellista iloa ei löytynyt, mutta nyt kun on innostava harrastus jossa tahtoo pärjätä niin on aivan erilainen fiilis liikkumiseen. Uskon, että sinullekin voisi olla hyvä kokeilla jotain uusiakin liikkumisen muotoja, jospa sieltä sitten löytyisi jotain, mikä tuo sen aidon ilon takaisin liikkumiseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin samaistun! Jopa niin paljon, että on tavanomaisesta poiketen pakko kommentoida. Itse olen pohtinut nyt lähiaikoina myös liikuntaa ja liikkumattomuutta. Tiedän että tulee todella hyvä fiilis liikunnan jälkeen ja tuntuu paremmalta omassa kropassa vaikkei tarkoituksena olisikaan painon pudotus. Eniten on mietityttänyt juuri syy, miksi en liiku. Ennen kuin luin kirjoitustasi, pelkästä otsikosta tein jo saman oivalluksen kuin sinäkin. Tuntuu siltä, että minulla ei ole "oikeutta" harrastaa ja nauttia liikunnasta, jos en tee sitä täysillä verenmaku suussa. Kiitos että toit syyn minunkin liikkumattomuuteen aikuisiällä. Nyt kun perimmäinen syy on selvillä, voi yrittää urheilua taas eri ajatusmaailman kanssa! Tsemppiä koitokseen!

Saranda
Tyhjä ajatus

Moi Karoliina! :) Kirjoitin sun postauksen innoittamana oman postauksen aiheesta eri näkökulmasta. Kiitos ideasta! xx

http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus/fitness-buumi-antoi-liikunnaniloa

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.