Fitness-buumi pilasi liikunnanilon

PA309014.JPG

PA308982.JPG

PA308987.JPG

PA308995.JPG

PA309002.JPG

PA309005.JPG

PA309007.JPG

PA308989.JPG

 

Kuten teistä moni tietää, minulla on todella vahva viha-rakkaussuhde liikuntaan. Liikuin koko lapsuuteeni vaikka minkälaisten lajien parissa ja sellainen luonnollinen liikkeessä olo on kai tälle luonteelleni aika tyypillistäkin. Ja sekin täytyy myöntää, että kyllä minä edelleenkin rakastan liikunnan jälkeistä fiilistä ja energiaa. Mutta. Ja iso mutta onkin: Minun on ihan hirmuisen vaikea saada liikunnasta itselleni elämäntapa. Sellainen rutiini, että menisin nyt vaan sinne salille tai lenkille useamman kerran viikossa ilman, että keräisin julmettua apinaa niskaan aiheesta jo etukäteisesti. Pystyn pakottamaan itseni siihen hommaan kuukauden, jonka jälkeen into lopahtaa ja sitten olen ilman hikiliikuntaa monta kuukautta putkeen.

Olen pohtinut ihan kauheasti sitä, miksi varsinkin viime vuosina liikunta on aiheuttanut minussa jopa inhoa. Että mikä on saanut entisen liikunnasta pitäjän tai ainakin siitä neutraalisti ajattelevan henkilön kammoamaan liikuntaa niin, että pelkästään siitä puhuminen saattaa saada karvat pystyyn?

Pitkällisten pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että en varsinaisesti ällöä itse liikuntaa. Inhoan vaan sitä skeneä, joka liikunnan ympärillä nykyisin pyörii!

Kerron nyt vähän tarkemmin, mitä tarkoitan. Kun minä olin lapsi ja nuori, oli minulla sellainen tunne, että liikunta oli asia, joka kuului vähän kaikille. En tiedä, oliko kyse vain omasta keskenkasvuisesta päänupistani, mutta ainakin ajattelen niin, että tämä trendi oli silloin ihan yleinen – Ihmiset kyllä liikkuivat, jotkut jopa kilpaurheilivat, mutta liikunnan ympärillä ei pyörinyt sellaista fanaattista, jopa uskontohurahtamisen tyyppistä henkeä, joka nykyisin on nähtävillä.

Viimeiset vuodet liikunta ei kuitenkaan ole ollut useillekaan ihmisille enää pelkkä osa elämää – tapa lisätä terveyttä – vaan liikunnasta ja sen oheistuotteista on tullut koko elämä. Ei liikuta elämää varten, vaan eletään liikuntaa varten. Ainakin mitä somea seuraa, tulee sellainen kuva, että jos aiot liikkua, tulee sinun muutenkin pyhittää elämäsi kyseiselle lajille. Pyöriä kaikki päivät crossfit -saleilla, vedellä aamusta iltaan protskujuomia ja vedellä niissä piukeissa trikoissa aivan joka paikassa.

Tämä onkin se syy, miksi minusta on tullut liikunnaninhoaja. Vaikka ymmärrän, että tässä en tee kuin hallaa itselleni ja omalle terveydelleni, on sisääni kehittynyt jonkinlainen vastareaktio fitness-buumia vastaan. On tullut sellainen olo, että helkkarissa en ala vetää rahkaa sokeroimattomalla mehukeitolla. Tai ottaa eväsrasiassa töihin mukaan niitä iänikuisia kalkkunapihvejä. Minusta kun sellainen täyshurahtaminen ja monista asioista kieltäytyminen kun ei ole ihmiselämän arvoista elämää. Ja muutenkin koen jotenkin tökeröksi sen, että ihmiset kilvoittelevat nykyisin rasvaprosenteilla ja lihaksilla, eivätkä esimerkiksi sillä, kuinka kehittäisivät älyään tai tapaansa toimia ihmisinä.

Tajuan kyllä, ettei asiat – vaikkapa nyt äly ja lihakset – ole toistensa vastakohtia. Ja että fitness-buumista kumpuava inho on vaan oman pääni sisäinen ongelma, jolla ei välttämättä ole edes todellista yhteyttä oikeaan elämään.

Siksipä – ehkä vähän naurattaa kirjoittaa tätä edes ylös – olen hommannut itselleni personal trainerin. Kyllä vaan, totta se on! En siksi, että haluan miinus kymmenen rasvaprosentin tai valmiiksi määrätyn ruokalistan, vaan siksi, että haluan saada liikunnan ilon takaisin elämääni. Nyt tuntuu sille, etten pysty siihen nimittäin enää yksin.

Joten varoitus: Seuraavina kuukausina täälläkin blogissa voi olla LIIKUNTAJUTTUJA. Mutta ihan rehellisiä sellaisia, joiden kylkiäisenä ei ole pakko popsia rahkaa. Ainakaan ilman kermavaahtoa ja oikeaa mehukeittoa.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Lippis, Adidas // paita, Eivy (saatu) // trikoot, Stadium // kengät, Puma (saatu) 

Kommentit (22)
  1. Moi Karoliina! 🙂 Kirjoitin sun postauksen innoittamana oman postauksen aiheesta eri näkökulmasta. Kiitos ideasta! xx

    http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus/fitness-buumi-antoi-liikunnaniloa

  2. Niin samaistun! Jopa niin paljon, että on tavanomaisesta poiketen pakko kommentoida. Itse olen pohtinut nyt lähiaikoina myös liikuntaa ja liikkumattomuutta. Tiedän että tulee todella hyvä fiilis liikunnan jälkeen ja tuntuu paremmalta omassa kropassa vaikkei tarkoituksena olisikaan painon pudotus. Eniten on mietityttänyt juuri syy, miksi en liiku. Ennen kuin luin kirjoitustasi, pelkästä otsikosta tein jo saman oivalluksen kuin sinäkin. Tuntuu siltä, että minulla ei ole ”oikeutta” harrastaa ja nauttia liikunnasta, jos en tee sitä täysillä verenmaku suussa. Kiitos että toit syyn minunkin liikkumattomuuteen aikuisiällä. Nyt kun perimmäinen syy on selvillä, voi yrittää urheilua taas eri ajatusmaailman kanssa! Tsemppiä koitokseen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *