Tammelan turkkilainen helmi Malabadi

Mansen Muijat

Moro!

Eilen saatiin olla nautiskelemassa Tammelassa uudessa turkkilaisessa Malabadi-nimisessä ravintolassa itse omistajan Faysalin ja Nuorgamin Emmin kutsumana. Vielä tänäänkin syöminen on ollu vähän niin ja näin, koska on ollu vaan niin täynnä koko päivän eilisestä neljän tunnin illallisesta.

Paikka oli kokenut huikean muodonmuutoksen. Tässä samaisessa Tammelanpuistokatu 26-28 -osoitteessa on aiemmin ollut melko kuuluisa (surullisenkuuluisa) tissibaari, jota seurasi venäläinen ravintola. Tämä on nyt kyllä ensimmäinen ravitsemusliike tässä kohtaa, jonka me todella uskotaan tässä paikassa menestyvän! Paikkaan todellisen muutoksen suunnitellut ja toteuttanut sisustusarkkitehti Petra-Miisa oli tehnyt aivan loistavaa työtä. Paikka oli todella freesi, tyylikäs, lämmin, skandinaavinen ja samalla sopivasti etnisillä elementeillä maustettu.

Turkkilaisesta ravintolasta monelle tulee varmasti ensimmäisenä mieleen kebabit ja pizzat. Malabadi tarjoilee kuitenkin aitoja turkkilaisia makuja ja keskittyy oikean kulttuurin esittelemiseen. Listalta ei löydy yhtäkään kebabia tai pizzaa ja hyvä niin. Reseptit ovat Faysalin omia ja miehellä olikin ihanat tarinat kerrottavanaan ruokien taustalla siitä, miten hän on pienenä poikana tehnyt ruokaa äitinsä kanssa ja oppinut häneltä ruoanlaittotaidot.

Ravintolassa oli todella lämmin ja ihana henkilökunta. Varsinkin omistaja Faysal oli todellakin tutustumisen arvoinen ja ihana persoona, joka täytti läsnäolollaan koko salin hymyillessään ja tervehtiessään meitä. Ravintolapäällikkönä toimii Faysalin veljenpoika, mikä lämmittää kyllä mieltä kun ravintolassa perheen voimin tehdään paljon töitä välillä lähes kellon ympäri. Onneksi lopputulos on todellakin kaiken sen eteen tehdyn työn arvoinen!

Saatiin nauttia paikanpäällä turkkilaisesta musiikkiesityksestä. Faysal suunnittelee Malabadissa pidettävän jatkossa turkkilaisia iltoja, joissa voisi olla musiikkiesityksiä ja napatanssia. Kuulostaa niin ei-suomalaiselta ja ihanalta! Muijat menee ainakin heti kun tällänen tulee ja on ekana tanssimassa sitä sellasta letkatanssia!

Alkuruokia maisteltiin mielin määrin. Maisteltiin muun muassa erilaisia piiraita, mintulla ja valkosipulilla maustettua jogurttia, leipää, viininlehtikääryleitä ja munakoisosalaattia. Kaikki oli todella hyvää ja ihanan mausteista. Jotenkin vertailukohtana voisi käyttää kreikkalaisia makuja, mutta turkkilainen ruoka on vain mausteisempaa ja yrttisempää ja siis ihan oma maailmansa mikä tästä illasta opittiin. Tulinen Ezme-salaatti toimi leivän ja jogurtin kanssa todella loistavasti!

Seuraavaksi tuli tällaisia isoja avonaisia piiraita. Maisteltiin näitä kasvis-, kana-, lammas- ja fetatäytteellä, minkä jälkeen kaikki alkoi olla jo aika täynnä. Järkytyttiin pikkuisen, kun Emmi sanoi, että hei nää on sitten vasta alkuruokia. Mitä?! Suosikiksi taisivat näistä nousta lammas- ja fetapiiras, mutta kana ja kasviskin oli kyllä tosi hyvää. Vitsit, että toi piiraan pohja on vaan niin pehmosta ja hyvää! Se oli muuten kans kiva, että annokset oli vielä koristeltu runsaasti tuoreilla yrteillä.

Tämä grillilajitelma yllätti täysin. Miten joku ruoka voikin maistua ihan siltä kuin ei oltaisi Suomessa! Annoksessa oli nautaa, lammasta ja kanaa. Ihanan mausteinen annos, jossa lihat oli sopivasti hiillostettu grillissä ja niissä oli kunnon kesäinen grillin maku myös! Riisiä oli kahta erilaista ja lihojen pohjalla sitä superhyvää tulista salaattia, jogurttikastiketta ja salaattia.

Jälkiruokia maisteltiin neljää erilaista. Näistä voiton taisi viedä tuo ensimmäinen, jonka Faysal oli meitä varten kehitellyt eikä se ole edes vielä listalla. Se on kuitenkin kuulemma tulossa, joten huoli pois. Baklava yllätti! Se oli tosi hyvää, niin rapeaa ja sisällä olevat paahteiset pähkinät kruunas sen täysin. Äkkimakeaahan se on niin kuin varmasti moni tietää, mutta parasta baklavaa ainakin mitä muijat on syöny.

Siis miten upeessa astiassa/mukissa kahvi tuli!

Viimeseksi nollattiin paletti (makuaisti, ajatukset...kävelykyky...) ottamalla vähän rakia, joka on turkkilaista anisviinaa. Aika samanlaista kuin ouzo, mutta vähän suolaisempaa ja ytympää. Hyvää!

Oli mukavaa, kun Petra-Miisa tuli kertomaan meille aluksi ravintolan remontista, ajatusmaailmasta visuaalisen ilmeen ja ruokalistan takana, mitä ei yleensä pääse koskaan kuulemaan.

Oli kyllä yksi ihanimmista bloggaajailloista missä ollaan oltu mukana. Oltais voitu jatkaa iltaa pidemmällekin, mutta muijilla oli niin aikaiset herätykset, että piti lompsia ajoissa nukkumaan osan jatkaessa iltaa ja jutustelua ravintolan henkilökunnan kanssa ihan pikkutunneille asti. Niitä Faysalin tarinoita olisi voinut kyllä kuunnella loputtomiin. 

Me ei voida muuta sanoa kun että menkää ja kokeilkaa! Ja me toivotaan, että Faysal sattuu olemaan juuri silloin paikalla teitä tervehtimässä ystävällisine silmineen!

Kiitos vielä Emmille, Faysalille ja Petra-Miisalle ihanasta illasta. Tullaan varmasti vielä uudestaan!

 

Muijat kuittaa.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.