Elinikäinen parisuhde ei ole itseisarvo

No Sex and the City

Viime aikoina olen toistuvasti törmännyt erääseen minua suuresti ärsyttävään keskustelunaiheeseen: siihen, pitäisikö ihmisten pyrkiä pitkiin parisuhteisiin, ja jos emme niin tee, onko se merkki itsekkyydestä ja laiskuudesta. Viime viikolla Hesarissakin julkaistiin teemaa käsittelevän kolumni otsikolla Parisuhde tuntuu puuduttavalta nykymaailman helppouden keskellä. Heti kolumnin alussa kirjoittaja, lääkäri Pippa Laukka, kysyy: Eikö ihmisillä ole enää kärsivällisyyttä pitkään parisuhteeseen? Mutta minäpä esitän vastakysymyksen: Miksi pitäisi välttämättä olla? Miksi pitkä parisuhde olisi itseisarvo, jota kohti kaikkien pitäisi pyrkiä?

Hesarin kolumnissa pitkien parisuhteiden puute ja erot kytketään myös siihen ah-niin-moderniin käsitykseen kärsimättömistä nuorista, jotka eivät jaksa vaivautua tekemään töitä parisuhteen eteen, koska “millenniaali elää vapaamielistä ja yltäkylläistä Dallas-elämää, josta 1980-luvun nuori vain salaisesti unelmoi”. (En nyt edes lähde avautumaan siitä, miten harhainen käsitys luksusmillenniaaleista on.) Itse ihan todella inhoan tätä ajatusta, jonka mukaan nykyiset ikäpolvet ovat niin laiskoja, etteivät tahdo nähdä parisuhteen vaatimaa vaivaa.

Tosiasiassa kolumnissa kauhistellussa eroprosentin kasvussa entiseen verrattuna on kyse jostain paljon yksinkertaisemmasta: siitä, että meidän ei enää kerran jonkun kanssa yksiin ruvettuamme ole pakko pysyä tämän kanssa, tapahtui mitä tahansa. Ja se on ihan helvetin hyvä juttu.

Maailma on muuttunut valtavasti sitten vuosien, jolloin naimisiin mentiin nuorina ja sitten kärvisteltiin kimpassa kunnes jompikumpi kuoli. Tämä muutos on vain ja ainoastaan positiivinen. Pitkistä parisuhteista puhuttaessa glorifioidaan yleensä jonkinlaisia myyttisiä vanhoja hyviä päiviä, jolloin ihmiset pysyivät puolisonsa kanssa koko elämänsä. Minimaalisia eroprosentteja haikailevat tapaavat kuitenkin unohtaa, että yhdessä pysyminen ei välttämättä tarkoittanut, että ihmiset olivat onnellisia tai edes tyytyväisiä. Monille eroaminen ei yksinkertaisesti ollut sosiaalisista tai taloudellisista syistä mahdollista. Jotkut onnekkaat ehkä rakastivat toisiaan aina vain, mutta moni lieni yhdessä siksi, että tapana ei ollut jättääkään.

Omat isovanhempani esimerkiksi olivat yhdessä kuolemaansa saakka – ja takuulla onnettomia. Tämä päti etenkin isoäitiini, joka eli alkoholistimiehen ikeen alla, miehen joka joi rahat ja työt ja talot, oli väkivaltainen ja jota omat lapset pelkäsivät. Entisaikojen pitkistä parisuhteista paasatessa pitäisikin aina muistaa, että ne vaativat paljon uhrauksia – ja että ne uhraukset teki yleensä nainen.

On hienoa, että tällaisia uhrauksia ei enää vaadita. Väkivaltaisen kumppanin saa jättää ja epätyydyttävästä liitosta lähteä. Meillä on lupa tahtoa olla onnellisia. Kyllä, nämä asiat tarkoittavat avioerolukujen kohoamista verrattuna vuosiin, jolloin erot eivät olleet mahdollisia tai niistä aiheutui suuria vaikeuksia. Mutta ovatko useammat erot automaattisesti huono asia? Eivät todellakaan. Parisuhteiden arvottaminen niiden keston mukaan on virheellistä. Mitta ei kerro suhteesta mitään.

Onkin jo korkea aika lopettaa sen käsityksen levittäminen, että pitkä parisuhde yhden ja saman ihmisen kanssa olisi itseisarvo, se paras vaihtoehto ja maali, jota kohti kaikkien tulisi pyrkiä. Parisuhteiden ylipäänsä ei pitäisi olla mikään itseisarvo – meistä yksikään ei ole laiska tai epäonnistunut siksi, että meillä on useita suhteita, eri mittaisia suhteita, tai ei suhteita ollenkaan.

Suhteen pituus ei kerro mitään sen laadusta tai rakkauden määrästä. Parisuhde ei ole paska vain siksi, että se päättyy.

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:
yhdessä asuminen on kivikautinen parisuhdenormi
kaikki eivät etsi parisuhdetta
siviilisääty määrittää naista edelleen
 
seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.
Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta on ihan hyvä puhua eroista myös kriittisestä näkökulmasta, koska on aivan totta, ettei kaikki erot johdu parisuhdeväkivallasta ja toimimattomasta suhteesta, jossa on huono olla vaan siitä, että arki tympii, on tylsää, halutaan jotain uutta ja ajatellaan, että syy on siinä kumppanissa eikä jakseta käyttää aikaa edes juurisyyn etsimiseen. Ja jos kuviossa on pieniä lapsia niin on selvä, että arki voi välillä hieman tympiä ja kumppani tuntua etäiseltä, mutta se aika menee oikeasti ohi muutenkin kuin eroamalla.
Elinikäiset parisuhteet ei minustakaan ole tavoiteltava asia vaan hyvät parisuhteet ja niihin minusta voi ja saa kuulua myös vaikeat ajat.

Minusta olisi kiva lukea tutkimus eroista, jotka kaduttaa ja paljonko sellaisia on. Tiedän muutamia vanhempia ihmisiä, jotka ovat nuorena menneen naimisiin, myöhemmin eronneet ja vanhempana palanneet takaisin yhteen!
Ja kuinkahan moni eroista on hyviä, joita molemmat osapuolet haluavat ja joihin ei liity mitään negatiivista (tuntuu, että tämä on harvinaisempaa, koska erolla on niin vahva negatiivinen leima). Minullakaan ei ole kokemusta ns. hyvästä erosta ja päättyneet parisuhteet ovat olleet hyviä, kunnes niihin on tullut asioita, jotka ovat tehneet suhteesta paskan ja johtaneet eroon (mikä sinällään on ollut hyvä ja ainoa oikea ratkaisu). :)

Jemina
No Sex and the City

Onkin hyvä pointti, että meidän kannattaisi ehkä pyrkiä hyviin parisuhteisiin sen sijaan, että pyrkisimme nimenomaan pitkiin/jopa elämänmittaisiin sellaisiin. Ja luonnollisesti hyvään suhteeseen saa kuulua hankaliakin aikoja - ei liene ihmisiä, jotka onnistuvat sellaisia välttämään. Itse kaipaisin kuitenkin just snadisti kriittistä suhtautumista siihen, kuinka paljon niitä hankaluuksia on jaksettava. Jostain syystä edelleen monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että tässäkin asiassa kärsimys kultaa kruunun, vaikka minun mielestäni pitäisi olla myös ihan okei todeta, että antaapa kuule olla - tämä suhde ei ole enää vaivan arvoinen. Ja että niistä tympivistäkin suhteista saa lähteä, jos siltä tuntuu.

Erotutkimukset olisivat kyllä mielenkiintoisia! Olisikohan esimerkiksi Väestöliitto tehnyt sellaisia? Pitääkin etsiskellä, sillä etenkin ihmisten reflektiot vuosia sitten päättyneistä eroista olisivat tosi kiinnostavia lukea - että kuinka moni tosiaan niitä katuu, ja kuinka moni vaikkapa toivoo että olisi vain eronnut aikaisemmin. Tulen heti linkkaamaan tänne, jos löydän jotain aiheeseen liittyvää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta on hienoa, jos pystyy pitkään parisuhteeseen, jaksaa nähdä vaivaa ongelmien ratkomiseen ja on motivoitunut pitämään homman kasassa. Mutta hienoa on myös se, jos uskaltaa erota siinä vaiheessa, kun välit eivät ole lopullisesti tulehtuneet ja pilalla, vaan ihmissuhde voi säilyä eron jälkeenkin. Eroaminen on tietenkin aina jollain tavoin traumaattista ja ahdistavaa, mutta minusta on helvetin hienoa, että mieheni on hyvissä väleissä entisen vaimonsa kanssa, kateeksi melkein käy, kun itse olen elämäni rakkaus-eksän kanssa aivan hirvittävän huonoissa väleissä. Voi vaan miettiä kumpi pariskunta ei yrittänyt pysyä väkisin yhdessä, koska rakkaus oli kirjoitettu tähtiin ja oli aivan varmasti tarkoitettu kestämään loppuelämän. Menetin elämästäni hienon ihmisen katkeruudelle ja pilasin monta kaunista muistoa, kun en tajunnut ajoissa etten ole enää onnellinen, eikä ole toinenkaan.

Jemina
No Sex and the City

Tosi hyviä pointteja! Itse olen myös niitä onnekkaita, jotka ovat väleissä lähes kaikkien entisten kumppaneidensa kanssa (ja lisäksi myös joidenkin entisten kumppaneiden entisten kumppaneiden kanssa!). Tämänkään takia minun on mahdotonta pitää kaikkia näitä päättyneitä suhteita jotenkin epäonnistuneina - olenhan saanut elämääni tosi hienoja ihmisiä, joilta olen oppinut paljon. Joidenkin kanssa hyviin väleihin pääsemisessä eron jälkeen on toki kestänyt, ja ainakin osaan tapauksista on vaikuttanut tuo mainitsemasi toimimattoman suhteen jatkaminen väkisin, koska meidän kuuluu olla yhdessä! koska tää ei ikinä voi loppua! Itse olenkin vakaasti sitä mieltä, että aika usein eroaminen voi itse asiassa olla kaikkien kannalta parempi ratkaisu kuin sellainen loppumaton "parisuhteen eteen työn tekeminen/vaivan näkeminen".

Looking for...

Olen itse sitämieltä, että monet tuntuvat luovuttavan ensimmäisten ongelmien kohdalla. Ei välttämättä uskalleta tapella tai lähdetään ennenkuin tullaan jätetyiksi. Ainakin omassa ystäväpiirissäni on nähnyt näitä ilmiöitä. Osa liittyy epävarmuuteen ja en toisaalta aina tiedä eron todellista syytä.

Oman mieheni kanssa on sovittu että emme eroa esimerkiksi vauvan synnyttyä ensimmäisen vuoden aikana, sillä univaje ja uusi jäsen voivat johtaa todella pinnan menetyksiin ja ylilyönteihin. Vuoden päästä, jos haluaa eron sen saa. Tämä on vain meidän tapaamme muistuttaa, että se on ihan ok, jos joskus on rankkaa.

Olen myös sitä mieltä, että kohonneet eroluvut todellakin ovat hyvä asia. Oma äitini jäi alkoholistin armoille kun ei kehdannut erota ja siinä on jälleen alistettu yksi ihminen. Kaikilla on oikeus turvalliseen kotiin ja oman ruumiin koskemattomuuteen. Tottakai tämä harmittaa peräkammarin kansalaisia, joiden täytyy nyt oppia kohtelemaan kumppaneitaan muinakin kuin palvelijoina, joilta voi vaatia myös seksiä ja suvun jatkamista.

Jemina
No Sex and the City

Kuulostaa ihan järkevältä sopia, että pienen lapsen kanssa tai muuten raskaassa elämänvaiheessa ei välttämättä heti laiteta eropapereita vetämään. Mutta kyllä, noin muuten myös minun mielestäni pitää ehdottomasti kehdata erota jos siltä tuntuu. Jos meillä on vain tämä yksi elämä, miksi viettäisimme sen suhteessa, joka ei tee onnelliseksi? Ei siitä kukaan tule myöhemmin palkitsemaan, että olitpas kärsivällinen ja kiva tyyppi, kun nökötit sen tyypin kanssa vielä vuosikymmeniä vaikka mieli ei enää tehnyt. Moinen on ihan silkkaa tuhlausta.

Suttastiina

En ole naimisissa, enkä halua ikinä mennäkkään. Parisuhteita on ollut enemmän kuin jaksan laskea ja kolme niistä avoliittoja, tämä viimeisin jatkunut tähän mennessä kohta 24 vuotta. Kun tämän viimeisimmän suhteen aloitin, niin tein kyllä (ihan totta) tiukan päätöksen, että nyt katotaan homma ytimiä myöten, enkä lähde vielä viidennestäkään paskasta päivästä kävelemään.
En ole lähtenyt, mutta saatan joku päivä lähteäkin. Jää nähtäväksi.

Pitkä parisuhde ei todellakaan ole itseisarvo millekkään, eikä myöskään mikään kehuskelun aihe - elämä on ihan liian lyhyt onnettomana elämiseen, joten romukoppaan joutaa vanha sananlasku "ei se vaihtamalla parane".

Huudan hurraata ja heilutan barrikaadeilla lippua kannustaen kaikkia paskassa ja itseään rikkovassa parisuhteessa, paino sanalla parisuhteessa, eläviä eroamaan. Mutta en kyllä ymmärrä sitä, että hetioitispaikalla kun parisuhteeseen asetutaan pitää järjestää hienot prinsessa-/teema-/muuten vaan some-kutkuttavat häät ihan vain niiden häiden takia.
Jos menee  naimisiin, niin kai se idea sen takana edes hitusen pitäisi olla se, että ne papin polottamat sanat "Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako"  merkitsisivät jotain eikä se, että pääsee tallustamaan kirkon keskikäytävää neitseellisessä parhaita puoliaan korostavassa valkoisessa puvussa?

Jos tietää tuntee itsensä niin, että kivaa pitää olla koko ajan niin miksi mennä naimisiin? Voihan niitä hienoja juhlia järjestää ihan muuten vaan? Tai pistää pystyyn avoliittoon astumisseremonian?

Hmm...taidanpa taas posmentaa aidanseipäästä kun jutun ydin on se aita.

Oikeastaan minua enemmän ärsyttää näissä pika-avioliitoissa ja -eroissa se, että niin usein se "tämäonelämänisuurinrakkaus" pitää kruunata heti myös vauvalla. Ja sitten erotaan kun se parisuhde ei olekaan enään niin helppoa, kun on se vauva. Ja vuoden päästä ollaan uusissa naimisissa ja pian on taas vauva tulossa. Ja... you get the picture.

Jokohan olisin sorkkinut tarpeeksi muurahaispesää?

 

 

Jemina
No Sex and the City

Kiinnostava ja just hyvän kipakka kommentti! Itse syytän tuosta mainitsemastasi ilmiöstä sitä kaavamaista kuvaa parisuhteista, jota meille median ja etenkin kaikenlaisen viihteen (niin elokuvien, sarjojen kuin kirjojenkin) taholta syötetään: että kun rakastutaan, häät ovat monella tavalla se rakkauden kulminoituma, ja sitten suhde sinetöidään söpöllä, pullealla vauvalla. Monet toteuttanevat näitä askeleita siksi, että näin kuuluu tehdä, ja siksi että meidät on opetettu juuri tätä kaavaa haluamaan ja siitä haaveilemaan. Itse avioliitosta tai esimerkiksi vauva-ajan vaikutuksesta parisuhteeseen ei meille syötetyssä kaavassa sen sijaan sanota juuri mitään. Joskin luonnollisesti ajatus tietysti on, että yhdessä pysytään 4ever - jollain vitun maagisella keinolla kai, kun ei siihen ihmisiä oikein millään tavalla valmenneta.

Tästä ihan irrallisena asiana lisättäköön tosin vielä se, että en itse välttämättä usko, että naimisiin mennessä pitäisi ajatella olevansa yhdessä ikuisesti, tai että jumalallakaan asian kanssa välttämättä enää nykyään mitään tekemistä olisi. Monet tahtonevat virallistaa suhteensa myös ilman kumpaakaan näistä mainituista kuvitelmista, ja monet toki saattavat solmia virallisen liiton myös järkisyistä (liittyen esim. kumppanin perimiseen ja muihin juridisiin seikkoihin, tai vaikkapa jommankumman osapuolen lupaan olla maassa). Ja sen kaikki on mielestäni myös ihan ok.

 

Täysin samaa mieltä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta "ei se vaihtamalla parane" ei jouda romukoppaan, vaan on erittäin hyvä pointti oikeanlaisessa kontekstissa. Nähdäkseni sillä tarkoitetaan, että jos parisuhteet kaatuvat aina samoihin syihin (esim. oma mustasukkaisuus tms.) ei auta, että yrität etsiä kumppanin, joka tarpeeksi avoimesti antaa sinun tutkia puhelimensa ja kuittaa baarista viiden minuutin välein. Sinun täytyy itse käsitellä omat ongelmasi, etkä pääse niitä pakoon vaihtamalla suhdetta. En näe, että sananlaskussa oltaisiin sinänsä erokielteisiä.

Spf (Ei varmistettu)

Mä olen ihan samaa mieltä tästä. Epäilisin että aika moni parisuhteen kariutuminen johtuu enemmän osallisten omista painolasteista kuin itse suhteista. Ja sama toistuu sitten seuraavassa suhteessa, kun ne omat käytös-, ja ajatusmallit kulkeutuvat mukana sinnekin, ellei niitä jotenkin pyri käsittelemään. Toki huonosta suhteesta saa ja pitää erota, mutta jos aina tulee vain huonoja suhteita vastaan, niin silloin ehkä olisi hyvä miettiä sitä peiliin katsomistakin.

Taru Mari
Stuff About

Mielenkiintoinen aihe! Tästä heräsi paljon ajatuksia, pitääpä kirjoittaa oma postaus tästä. :D

Jemina
No Sex and the City

Jes, jään mielenkiinnolla odottelemaan!

Nuuh beibe!

Yltäkylläistä Dallas-elämää, sitähän me kaikki tässä! :D Olen samaa mieltä kanssasi, että pitkä parisuhde ei ole itseisarvo, ja kannustan lähtemään suhteesta kun se ei enää toimi. Edellisen suhteeni päättymistä edelsi parin kuukauden vaihe jolloin etsittiin tapaa parantaa tilanne. Jälkeenpäin ajateltuna vähän lyhyempikin aika olisi riittänyt, mutta ei jäänyt epäilystä siitä, että olisi heittänyt hanskat tiskiin liian aikaisin. Ja eroprosessin kanssa ei kuitenkaan vitkuteltu niin, että välit olisivat peruuttamattomasti tulehtuneet.

Vaikka en osaa samaistustua moneen kolumnistin esilletuomaan asiaan, minusta ajatus siitä, että rakkaus on elämänmittaista oppimista pitää paikkansa (rakastaa voi toki muutenkin kuin pitkässä parisuhteessa tai parisuhteessa ylipäätään). Minusta suhde on voilla hyvä, vaikka välillä olisi vaikeatakin. Usein vaikeudet johtuvat jostain muusta kuin kumppanista, ja minusta vastuullisen rakastajan tulisikin olla tietoinen, miten omat stressin- ja epävarmuudenaiheet vaikuttavat siihen miten parisuhteen näkee. Hyvässä parisuhteessa on tilaa kasvaa ja muuttua, ja vaikka sitten erota jos muututaan niin, että halutaan eri asioita. Minusta on ollut myös hyödyllistä tulla tietoiseksi parisuhteiden vaiheista, on helpottavaa tietää ja hyväksyä, että on ihan normaalia, että sukat ei  pyöri jaloissa useamman vuoden jälkeen, ja orientoitua siihen, miten rakastaa uudessa vaiheessa parisuhdetta.

 

 

Jemina
No Sex and the City

on helpottavaa tietää ja hyväksyä, että on ihan normaalia, että sukat ei  pyöri jaloissa useamman vuoden jälkeen, ja orientoitua siihen, miten rakastaa uudessa vaiheessa parisuhdetta.

Tää on ehdottoman tärkeä pointti kyllä, ja asiasta soisi puhuttavan enemmänkin. Itse toivoisinkin rakkauskeskusteluihinn ehkä jonkinlaista keskitietä tai uutta vaihtoehtoa (joskin ihan perussuomalaisiin liittymätöntä sellaista), jossa samanaikaisesti puhuttaisiin näistä tällaisista rakkausrealiteeteista ja siitä miten siinä parisuhteen muuttumisessa ei ole mitään vikaa, mutta ei annettaisi homman lipsahtaa jankkaukseen siitä, että aina pitää vaan yrittää ja tehdä töitä sen suhteen eteen, hampaat irvessä prkl, vaikka kellään ei ole ollut kivaa enää vuosikausiin.

Tepita
Outlandish

Gaaah, olen seurannut näitä Hesarin analyysejä vauvojen hankintahalun laskemisesta ja kuinka miehet ei kelpaa naisille ja tosiaan nyt vielä tämä, että pitkät suhteet on niin out meille Dallaspulla-sukupolvelle...

Sellainen pikku ongelma yhdistää näitä kaikkia "analyyseja", että jokaisessa aiheessa yleistetään niin maan perkeleesti kun tosiasiassa joka ikinen parisuhde on erilainen ja jokainen sinkkunainen tai -mies on yksilö ja jokaisella on eri tarina, lähtökohdat ja tavoitteet elämässä, jotka määrittävät pitkälle sen halutaanko parisuhdetta ja minkämallista, saatika sitä jälkikasvua. Minulla on monta ystävää, jotka eivät halua lapsia ja joka ikisellä on eri syy tähän. Samoin joka ikinen parisuhde, joka lähipiiristäni löytyy on täysin omanlaisensa, niitä ei voi verrata toisiinsa millään asteella, koska jokaisessa on kaksi yksilöä, joita ei voi verrata toisiin yksilöihin. (Nyt joku sanoo, että kyllä voi ja siitä vaan, mutta itse olen tullut siihen tulokseen, että ei voi :D)  

Näistä on kyllä mielenkiintoista keskustella ja kiva kuulla, miten ihmiset näkevät nämä asiat, mutta nämä ovat niin laajoja ja yksilökohtaisia juttuja, että sitä ultimaattista parisuhteen pituutta ei voi kukaan koskaan päättää vaikka miten yrittäisi niitä tilastoja vääntää.  

Jemina
No Sex and the City

Yleistäminen on mielestäni monella tavalla ihan ymmärrettävää, pelkästään yksilötasolla asioita tarkastellessa kun ei loppujen lopuksi ole mahdollista sanoa yhdestäkään aiheesta juuta eikä jaata, kaikkien kokemukset ja näkemykset kun ovat niin erilaisia. Mutta olen ehdottomasti samaa mieltä siinä, että näissä yleistyksissä tavataan usein yksinkertaistaa ihan olan takaa ja jättää mainitsematta kaikenlaiset "poikkeustapauksina" pidetyt ihmiset, valinnat ja elämäntavat. Välillä voisi suorastaan kuvitella, että esimerkiksi sellaisia ihmisiä, jotka eivät kaipaa parisuhteeseen, ei edes ole olemassa, niin harvoin asiasta missään mainitaan nykysuhteiden tilaa ja lukumääriä kauhistellessa. En siis varsinaisesti moiti esimerkiksi toimittajia yleistämisestä, mutta samalla kyllä tavallasi kaipaisin näihin keskusteluihin vähän lisäsyvyyttä ja yritystä kertoa enemmän niistä lukemattomista erilaisista tavoista olla ja elää, joita tähän maailmaan mahtuu.

Kiramc (Ei varmistettu)

"Minimaalisia eroprosentteja haikailevat tapaavat kuitenkin unohtaa, että yhdessä pysyminen ei välttämättä tarkoittanut, että ihmiset olivat onnellisia tai edes tyytyväisiä.
Entisaikojen pitkistä parisuhteista paasatessa pitäisikin aina muistaa, että ne vaativat paljon uhrauksia – ja että ne uhraukset teki yleensä nainen."

Tuo riipuu vähän miten maailmaa tulkitsee. Kummallakin sukupuolella oli omat roolinsa. Naiset ainakin olivat ennen paljon onnellisimpia kuin nykyään ja miehiä onnellisimpia, mutta tuo onnellisuus on ollut laskussa nykyhetkeen saakka; kun taas miehillä kehitys on ollut positiivista(ovat nyt naisia onnellisimpia). Ettei ainakaan onnellisuuteen heijjastu tuo sinun oletuksesi naisten uhriutumisesta suhteissa. Tietenkin voit kieltää ettei onnellisuudella ole mitään tekemistä eroprosenttien ja yhteiskunnan yleisen tilan kanssa...sukupuoli rooleineen jne. tosin varmaan jotain syy-seurassuhteita on löydetty.

Jemina
No Sex and the City

Tottakai onnellisuuteen liittyvät myös yhteiskunnallinen kehitys ja esimerkiksi nuo sukupuoliroolit, sehän on ihan selviö. Mainitsemiasi onnellisuuslukemia voidaankin selittää muun muassa sillä, että siinä missä naisten vastuu esimerkiksi työelämässä on kasvanut, esimerkiksi kotitöiden saralla muutosta ei juuri ole tapahtunut - niinpä nykyään naiset hoitavat edelleen suurimman osan kotitöistä ja lastenhoidosta, mutta tekevät sen lisäksi myös uraa. Ei siis liene ihme, jos välillä fiilis on vähän vähemmän onnellinen! Eli joo, sukupuoliroolit liittyvät asiaan, mutta taidan olla aika eri mieltä kanssasi siitä, millä tavalla.

Kiramc (Ei varmistettu)

Aivan. Varmasti yksi onnellisuuteen vaikuttava tekijä tuo painottelu kodin ja työn välillä. Vauvat tarvitsevat 3 vuoden ajan syntymisestään ehdotonta ja jatkuvaa huolenpitoa imetyksineen ja usein tämä painottuu naisten harteille, mikä on sinänsä luontaista koska naiset ovat kehittyneet pientä lasta hoitamaan. Tämän takia naiset ehkä ovatkin luonteeltaan erilaisia: enemmän neuroottisia ja sovinnollisempia(Big Five); näistä piirteistä hyötyä vauvan hoidossa eli osaa stressata ja asettua toisen asemaan paremmin. Sovinnollisuus ei myöskään sovi palkkaneuvvotteluihin ja kilpailuun työpaikoilla. Tämä tietty on sitten pois työurasta ja tienauksesta, mikä on suurin palkka eron syy varmaan. (tosin nuoret naiset joilla ei ole lapsia tienaavaat jo miehiä enemmän).

Jo poika ja tyttö vauvvoissa ollaan löydytty eroja; toisia kiinnostaa ihmiset enemmän kuin toista taas esineet. Tämä on myös löydetty meitä lähimpänä olevilta apinoilla. Biologia ja evoluutio tepposet tehnyt siis ja yhteiskunta tapaa yleensä korostaa vielä näitä piirteitä mikä ei ole ihme koska ihmiset tykkäävät yleistää ja muodostavat stereotypoita selkeyttämään monimutkaista maailmaa. Puskua meillä on ollut saada miehiä enemmän kotiin vauvvoja hoitelemaan mutta luontoa vastaan on vaikea mennä.

Miesten onnellisuuteen on varmasti vaikuttanut, ettei heidän enään niin paljoa odoteta raatavan töissä päivästä toiseen jotta pystyisi elättämään lapset ja naisensa. Tämä on myös saattanut vaikuttaa naisten onnellisuuteen negatiivisesti. Myös irtosuhteet ja yhden yön jutut ovat yleistyneet ajan kanssa ja tämä saatta edesauttaa miesten onnellisuutta ja heikentää naisten “Women and men differ fundamentally in their sexual psychology. Women regret that they agree to a one-night stand more often than men. Men regret passing up the chance more than women,” says Prof Leif Edward Ottesen Kennair at the Norwegian University of Science and Technology’s (NTNU) department of psychology. “

Kiramc (Ei varmistettu)

Pitäisi lukea "Fuck gender roles"

Minulla ei ole ihannekuvaa miten sukupuolien pitäisi käyttäytyä.

annn (Ei varmistettu)

Kyllä! Minua ärsyttää suunnattomasti tämä arvottaminen. Ikäänkuin pitkä suhde olisi aina parempi ja siihen tulisi kaikkien pyrkiä. Puhumattakaan noista erolukujen kauhisteluista.

Jos haluaa pitkän suhteen, on realismia myös panostaa siihen tietyssä määrin ja kannattaa ymmärtää että suhde muuttuu ajan myötä. Mutta on ok olla haluamatta pitkää suhdetta, ja se on ihan yhtä hyvä valinta. Se on kiinni ihan henkilön omista preferensseistä.

Jemina
No Sex and the City

Just näin!

Vaimo, Onerva, äiti ja mummu sekä anoppi (Ei varmistettu)

Meillä tulee 13. heinäkuuta 32 vuotta naimisissa ja 33 vuotta yhteiseloa on jo täynnä. On hienoa kun pystymme puhumaan asioista, ei ole väkivaltaa eikä alkoholismia tai narkkaruutta, ei narsismia eikä tossun alla olemista, tasapäisiä siis ollaan, kotityöt ja rahat on aina jaettu, seksiä on intohimoista sellaista, katselemme jopa pornoa yhdessä, olemme isovanhempia kahdelle pienelle ja hoidamme yhdessä heitä usein, on ollut riitaakin mutta sovittu ja anteeksi pyydetty sekä annettu. Katselin mieheni veljeä ja hänen vaimoa, ovat olleet aviossa nyt 4 vuotta, ei enää helliä suukkoja, ei sipaisuja toisen iholle, pientä nahinaakin oli, joskus oli hieman jo isompaakin vaikka olimme siellä kylässä, eli intohimo on jo laantunut, voisin sanoa, että tulevat eroamaan tässä muutaman vuoden päästä. Kaikki eivät vaan pysty elämään toisen ihmisen, sen saman kanssa kuin vuoden tai muutaman, taitolaji ja pitää ottaa se toinenkin aina huomioon eikä elää vain minulle itselleni. En osaa sanoa erotaanko koskaan, en tietenkään mutta näin mennään ja olen onnellinen.

Jemina
No Sex and the City

Onnea pitkästä yhteiselosta, se on varsin kunnioitettava suoritus! Ja olet ihan oikeassa siinä, että kaikille moinen yhteiselo ei sovi samalla tavalla kuin toisille. Minusta olisikin hienoa, jos kulttuurissamme herättäisiin puhumaan enemmän erilaisista tavoista olla ja elää, ja se jonkinlainen kollektiivinen painostaminen pitkiin parisuhteisiin tai parisuhteisiin ylipäänsä voitaisiin vihdoin lopettaa. Monet tuntuvat yhä edelleen kuvittelevan, että se todellinen onni voi löytyä vain pitkässä suhteessa, vaikka tosiasiassahan on myös ihmisiä, joille suhde saattaa oikeasti olla jopa onnellisuuteen haitallisesti vaikuttava tekijä! Veikkaan, että useilta onnettomilta liitoilta säästyttäisiin, jos ihmiset saisivat enemmän tilaa pohtia erilaisia ihmissuhde- ja onnellisuusprofiileja ja sitä, mitä he ihan oikeasti haluavat elämältään, rakkauselämältään ja mahdolliselta kumppaniltaan, sen sijaan että ajautuisivat pitkälti automaattisesti tietynlaisiin suhteisiin vain siksi, että No Mutta Niinhän Kaikilla On Tapana Tehdä.

saarah
visual diary

Erittäin hyvä postaus! Oon miettinyt paljon samaa asiaa viimeaikoina, pitäisi itsekin kirjoittaa tästä.

Jemina
No Sex and the City

Jesss, sulla on saletisti kiinnostavaa näkökulmaa asiaan! Tuuthan sitten linkkaamaan postauksen tänne saatuasi sen valmiiksi?

Jemina
No Sex and the City

Tosi hienoa, että inspiroiduit kirjoittamaan aiheesta! Tekstisi oli kiinnostava, ja olenkin ihan samaa mieltä siitä, että nykyään perinteisestä parisuhdemallista ollaan kovaa vauhtia etenemässä kohti useampaa erilaista vaihtoehtoa - että ihmisillä alkaa olla laajemmin rohkeutta etsiä sellaista rakkautta kuin heistä tuntuu hyvältä, oli se sitten yhden tai vaikka useamman ihmisen kanssa, yksi kerrallaan tai monen kanssa samanaikaisesti, elämänmittaista tai ohikiitävää, mikä nyt kenellekin sopii. Ja se on ihan helvetin hieno asia.

Taru Mari
Stuff About

Just näin. :)<3

Kommentoi