TOP 5 silmämeikkisivellintä

NUDE

Ette ehkä usko, mutta tämän postauksen kokoon kasaaminen on ollut todella tuskaista ja tällaisen TOP 5 -listan tekeminen on ollut to do -paperilla jo iät ja ajat. Viiden parhaan siveltimen miettiminen on vienyt yöuneni, aiheuttanut paniikkikohtauksia ja sekoittanut totaalisesti gradun kirjoittamisen. No ei nyt sentään (paitsi vika). Mutta vaikeaa se on ollut!

Mutta aikani pähkäiltyä olen vihdoin saanut pohdintani päätökseen ja tämä hyvin suurella vakavuudella laadittu listaus on valmis. Tässä siis ovat viisi parasta silmämeikkisivellintäni. Ja näistä en luovu. Niinku ikänä.

Yritin saada listalleni muutaman vanhan ystävän ja pari uutta ihastusta. Nämä kolme ensimmäistä ovat kulkeneet mukanani vuosia ja käyneet sillä aikaa jopa Ameriikoissa asti! ;)

Omistan kolme MAC-silmämeikkisivellintä. Teki mieli ottaa kaikki listaukseen mukaan, mutta koska superiso häivytyssivellin ei ole niin useasti käytössä, kuin tämä kaksikko, pääsivät vain MAC 239 ja 217 mukaan TOP-listalle.

Vasemman puoleinen eli MAC 239 on vuohenkarvasta (Temptalia.comin mukaan) tehty jämäkkä ja litteähkö luomivärisivellin, joka sopii moneen käyttötarkoitukseen. Olen käyttänyt tätä tumman luomivärin levityksessä yläripsien tyveen ja alaluomen varjostukseen sekä ihan normaalisti luomivärin levitykseen yläluomelle. Monitoimisiveltimellä onnistuu myös korostusvärin levitys kulmakarvojen alle sekä varjostuksen tekeminen luomivakoon. Aitokarvainen sivellin sopii karheutensa ansiosta hyvin jauhemaisten luomivärien levitykseen ja jämäkkä karvojen pakkaaminen takaa sen, että luomiväriä saa luomelle kerralla reilusti ja kerrostaminen onnistuu painelemalla.

Kuvissa oikealla on MAC 217, joka on ensimmäinen ostamani MAC-sivellin. Uskon, että se on myös yksin merkin suosituimmista siveltimistä. Tämä erityisesti värin levittämiseen ja häivyttämiseen sopiva luonnonkarvainen sivellin on pyöreä ja löysähkö. Se ottaa kerralla tarpeeksi väriä mukaan värinapista ja vie sen mukisematta luomelle. Sivellin on juuri sopivan kokoinen luomivärien häivyttämiseen ja tekee senkin aina todella onnistuneesti. Häivytys onkin muuten sellainen meikkausvaihe, jossa jyvät erottuvat akanoista. Tässä MAC päihittää muut mennen tullen. Molempien MAC-sivellinten hinta pyörii 22 euron kieppeillä (korjatkaa, jos olen väärässä).

Tämä kaveri on tainnut olla meikkipussini asukas jopa kauemmin kuin MAC:n tyypit. Real Techniques Deluxe Crease Brush tulee Starter Kitin mukana ja omani olen tainnut tilata aikoinaan Pretty.fistä tai Feelunique.comista. Sivellin on todella järeä ase luomivärin levittämiseen, häivyttämiseen sekä luomien pohjustukseen. Itse olenkin käyttänyt tätä viime aikoina MAC Paint Pot -voidemaisen luomivärin levittämiseen jauhemaisten värien pohjalle. Karva on synteettistä, mutta mielestäni tällä voi levittää sekä voidemaisia että puuterisia luomivärejä. Karva on jämäkkää ja niin tiheään pakattua, ettei sutipää taivu juuri yhtään. Siksi tällä voi myös hinkata pois vähän pieleen menneet luomivärit ;)

Viistosiveltimet ovat niin monikäyttöisiä, että niitä pääsi listalle peräti kaksi. Tämä kaksikko ei ole kauaa ollut omistuksessani, mutta ne kiilasivat silti monen vanhan lempparin edelle.

Tiesittekö, että pinseteistään kuuluisa Tweezerman on alkanut valmistaa myös siveltimiä. Merkin uudet kasvo-, silmämeikki- ja kulmakarvasiveltimet on valmistettu synteettisestä kuidusta ja niitä on tilattavissa kotimaisestä Showstopper-verkkokaupasta. Tämän Brow-siveltimen sain testiin blogin kautta ja olen käyttänyt sitä niin kulmavärin levitykseen kuin silmänrajauksen tekemiseenkin. Sivellin on sivusta katsottuna todella ohut eikä kuidut turhaan taipuile, joten tämä on täydellinen väline esimerkiksi Anastasia Beverly Hillsin Dipbrow Pomaden levittämiseen.

Suomalaisen Duroy-sarjan Proffs 182 -kulmakarvasivellin on pienehkö synteettisestä kuidusta valmistettu sivellin. Se on viistoon leikattu ja kerrankin sopivan pieni! Sain tämän testiin blogin kautta, kun etsin juurikin kulmakarvavärille sopivaa levitysvälinettä (siis ennen kuin sain Tweezermanin). Sivellin pääsi kuitenkin aivan toisiin tehtäviin, sillä tajusin sen sopivan täydellisesti silmieni muotoon. Minulla on nimittäin aina ollut hankaluuksia silmän ulkonurkan rajauksen tekemisessä ja tajusin nyt, että siveltimeni on ollut liian suuri syvälle silmäkulmalleni! Karva on pehmeämpää kuin Tweezermanissa ja sivellin on myös sivusuunnasta katsottuna leveämpi. Silmänrajausta tehdessä ei siis tarvitse käyttää hirveästi aikaa rajauksen paksuntamiseen. Toki tämä hoitaa hommansa hyvin myös kulmakarvavärin kanssa, mutta Duroy Proffs 182 + L'Oréal Paris Gel Intenza Eyeliner = pure love <3

Löytyykö sieltä samoja sivellinsuosikkeja? :)

SEURAA / FOLLOW: BLOGLOVIN' + FACEBOOK

// Here are my alltime favorite eyeshadow brushes: MAC 239, MAC 217, Real Techniques Deluxe Crease Brush, Tweezerman Brow and Finnish Duroy Proffs 182.

Share

Kommentit

Mario (Ei varmistettu)

Hei! Kiva postaus, olen kyllä ehdottoman samaa mieltä viistosivellinten monikäyttöisyydestä, lemppari! MUTTA kerros mitä ihanaa kynsilakkaa sulla on näissä kuvissa?!

Erika Naakka
NUDE

Ainiin pitihän se mun tonne laittaakin! Se on Yves Rocherin uusi geelilakka: Gel Effect Lacquer sävyssä 03 Beige Radieux. Ihan paras ja superpysyvä nudelakka! http://www.yves-rocher.fi/control/product/~category_id=24000/~pcategory=20000/~product_id=10428?cmSrc=Category

laura123 (Ei varmistettu)

Suosittelen pehmeitä japanilaisia siveltimiä, esim. Hakuhodo, sopii herkkäihoiselle Maccia paremmin :)

annisavolainen

Mullakin on äkytössä Duroynkoko sivellinsetti, johon kuuluu tuo viistopää ja se on todella hyvä. :) Käytän sitä kulmiin, ja eityisesti sillä saa ihanat rajaukset! Itselleni mukava edullinen löytö on ollut myös H&M:n siveltimet, tosin en tiedä kuinka pitkä ikäisiä ovat :)

Erika Naakka
NUDE

Tietkö tästä piti kirjoittaakin! Mun yks pitkäaikaisimmista suosikeista on ollut H&M:n viistosivellin! Se missä on kaksi päätä. Mutta se miksi se ei kuitenkaan päässyt listaukseen, johtuu vaihtelevasta laadusta. Olen ostanut kaksi ja ne on toisiinsa nähden täysin erilaisia. SIksi en viitsi suositella yhtä kun seuraava voi olla ihan erilaatuinen :/ Myös H&M:n tussi-eyelineria oon käyttänyt kauan! :)

M (Ei varmistettu)

Hei tuota kun tässä postauksessa selvästi vilahti tuollainen Naked-paletti, niin pakko kysyä, että miltä nettisivulta ite oot tuon tilannut? :) Tai mitä suosittelisit tullien ja semmoisten kannalta.

Erika Naakka
NUDE

Omani olen tilannut Feelunique.comista, mistä sain sen silloin halvemmalla ja mikä on todella luotettava sivusto. Olen tehnyt heidän kanssa yhteistyötäkin: http://www.feelunique.com/search?csf=true&q=urban+decay+naked+palette&go=

Tulleja tulee tai ei tule :/ Vaikka Feelunique on brittiläinen, sen tuotteet tulevan EU:n ulkopuolelta Jerseyn saarelta. Eli kannattaa tilata mahdollisimman pieniä paketteja kerrallaan ja toivoa etteivät jää tulliin. SIellähän on ilmaisen toimituskulut niin niistä ei tarvitse välittää :)

Mutta parastahan tässä nettikaupassa on se, että jos joudut maksamaan tullit, Feelunique maksaa ne sinulle takaisin! Tässä lisää tietoa siitä: https://help.feelunique.com/hc/en-us/articles/201009102-VAT-and-Customs-Tax

:) (Ei varmistettu)

Selvä, kiitos paljon! :)

ellao (Ei varmistettu)

Ite ostin tuon MACin 217 siveltimen toissaviikolla ja sen hinta oli 26 euroa... Aivan liikaa opiskelijan budjetille, mutta kun kaikki on kehunut sitä niin paljon niin pitihän se sitten mennä ja ostaa... :) T. menetän rahani bloggaajien takia.... :-D

Erika Naakka
NUDE

Mutta onhan se ny perhanan hyvä?! :D Et tarvitse enää koskaan muita siveltimiä, plus näillä kyllä kestävyys on sitä luokkaa, että hintaa voikin laittaa vähän enemmän.

ellao (Ei varmistettu)

Haha joo, tuo on syrjäyttäny kaikki mun edelliset häivytyssiveltimet ja nyt tekis mieli vaihtaa kaikki MACiin... :D

SimplyStephanie (Ei varmistettu) http://stephaniebeautyblog.blogspot.com

Kaksi samaa suosikkia löytyy täältäkin; Macin 217 ja 239 (Zoeva 234 hyvä dupe). Lisäksi listaan tulisi Sigman E40 iso häivytys sivellin, Zoeva 317 viistopäinen synteettinen sivellin ja Mac 219 kynäsivellin.

Yllämainittu Hakuhodo kiinnostaisi, mutta hinnat tuntuvat aika suolaisilta. Varsinkin jos ei pääsisi hypistelemään ennen ostopäätöstä.

Erika Naakka
NUDE

Hei kiitos sivellinvinkeistä! Muutama Sigma mullakin on, mutta en kyllä oo yhtään innostunut niistä :/ Mutta Zoevaa on pitänyt kokeilla jo kauan! Ja MACin kynäsivellin kiinnostaa myös kovasti :)

Kommentoi