Juliaihminen haastoi kaikki lilyläiset kertomaan oman elämänsä tärkeistä jutuista lukujen avulla. Itse kopioin Juliaihmisen listan sellaisenaan kertoakseni, millaista elämä on ollut Office baben ekan vuoden aikana.

Tästä lähtee!

12 kuukautta vauvaelämää lukuina:

Hyvin monta junamatkaa. Kas, kun isovanhemmat asuvat Lahdessa. Junailimme kerran bebsun kanssa myös kahdestaan Helsingistä Jyväskylään – ja takaisin saman päivän aikana. Kaikkea hulluutta sitä teki selättääkseen ankean marraskuun!

0 lentomatkaa. Keväällä meidän piti kovasti mennä koko perheen voimin Riikaan, mutta 2 kpl freelancer-vanhempaa ja lomamatka on huono yhdistelmä. Joka viikolle muka ilmaantui jotain täysin ohittamatonta kummallekin, ja no, eipäs sitten menty, sillä mä palasin kokopäivätöihin toukokuussa ja A. elokuussa ja nyt ei sitten ole aikaa ennen ens vuoden kesälomia heh heh.

1 hotelliyö. Vietettiin meidän hääyö Klaus K:ssa lokakuussa – vauveli messissä. Toteutus oli ehdottomasti parempi kuin miltä konsepti ehkä ekana kuulostaa: kahden kuukauden ikäinen Office babe nukkui kiltisti koko yön n. yhdeksästä seitsemään, kuten sillä silloin oli tapana, eikä herännyt yöllä kertaakaan! Uskomatonta. Kaiken kruunasi se, että tyyppi veteli täysin poikkeuksellisesti monen tunnin päiväunoset nukkuen myös koko aamiaisemme ajan. Paras häälahja! (Ei muita saatukaan, mikä onkin ihan oikein, sillä mentiin törkeästi salaa naimisiin.)

20 (?) yhteistä vapaailtaa ja 3 yhteistä vapaayötä ilman vauvaa. Vapaailtoja voi olla enemmänkin, toim. huom. Niiden määrä johtuu lähinnä siitä, että saatiin meidän ystäviltä aivan paras babyshower-lahja: vauvanhoitokalenteri, joka alkoi, kun vauva oli 1 kk ja päättyi, kun se oli 12 kk. Tuskinpa olisin ilman kalenteria tajunnut jättää kuukauden ikäistä bebbeliä kenellekään hoitoon, mikä olisi ehdottomasti ollut virhe, näin jälkeenpäin ajateltuna. Silloin se nukkui vielä niiiiin paljon (jopa 20 tuntia vuorokaudessa!), ei erottanut syliä sylistä tai tuttipulloa rinnasta, joten mikäs sillä oli köllötellessä ystävän hellässä huomassa sillä välin, kun me käytiin lähiravintolassa ja vielä alakerran baarissa kaljalla (kyllä, minua myös kalvoi huoli koko reissun ajan, mutta kotona selvisi, että vauva ei ollut itkenyt kertaakaan). Kaikki muutkin yhteiset vapaaillat on tulleet aivan saatanasti tarpeeseen. Kiitos siis ystävät vielä maailman parhaasta lahjasta. Hoitokalenterivuorojen lisäksi ollaan kuormitettu meidän vanhempia ja samoja ystäväparkoja, jotka kalenterin antoivat, eli veikkaisin vapaailtojen määrän asettuvan vuoden aikana johonkin 20:n tienoille. Voi mennä pieleenkin. Ekan kerran Office babe oli yötä ilman meitä mun vanhemmillani toukokuussa, ja on sen jälkeen ollut vielä kahdesti uudelleen. Aina on mennyt hyvin.

6 hammasta, hurraa!

3 luettua romaania. Menetin keskittymiskykyni kuukausiksi täysin, kun vauva syntyi. Luin ekan kirjan synnytyksen jälkeen joulukuussa. Se oli Saara Turusen Rakkaudenhirviö. Aloitin sen yhtenä iltana, kun A. lähti työpaikan pikkujouluihin. Join huomaamattani lukiessa kaksi (!) ykkösolutta, ja mitä pidemmälle tarinassa etenin, sitä paremmaksi kirja muuttui. Itkin ja nauroin lukutuokioni aikana, ennenkuulumatonta. (Oon normaalisti sellainen viilee kirjallisuustieteilijä lukiessani.) No, seuraavana päivänä tajusin, että olin liikutuksen sijasta lähinnä kännissä.

1 luettua tietokirjaa (Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina) ja 1 aloitettu tietokirja (Hillary – naisista ensimmäinen. Vittu siinä on 798 sivua!!).

1 katsottua elokuvaa. Kuten sanottu, menetin jostain syystä keskittymiskykyni täysin, ja vasta nyt se alkaa hiljalleen palailla. Telkkarisarjoja oon sentä saanut katsottua, mm. Silta kolmosen ja The Affair kakkosen.

Noin 5 infernaalista riitaa A:n kanssa, voi olla enemmänkin.

4 vauvan nuhaa (joista kaksi päiväkodin aloittamisen jälkeen, heh heh). Lisäksi 1 vatsatauti (ai että se oli hirveetä).

10 kiloa ehtaa vauvaa.

74 senttiä vauvan pituutta (voin muistaa väärinkin).

Alle 150 euroa käytettyä rahaa lastenvaatteisiin (mukaan laskettu myös hankinnat päiväkotia varten, kuten välikausihaalari ja pakolliset kuravaatteet).

Ihan sikana rahaa käytettynä vauvan ruokaan! Meillä asuu syömisorientoitunut lapsi. Kaikki kelpaa. Ihan kaikki. Yksi ainut ruoka ei ole kelvannut tänä aikana, se oli soijajugurtilla maustettu linssikeitto, joka oli kyllä omasta mielestänikin ihan hirveetä. Rahanmenoa alkoi lisätä se, kun imetysbisnekset vähenivät, ja piti siirtyä ostamaan riistohintaisia korvikkeita (0,60 e KAKSI DESILITRAA). Kaveri kysyi viikonloppuna, miten lopetin imetyksen, ja tässä lyhyt kertaus aiheesta kiinnostuneille: aloin ensiksi vieroittaa vauvaa yöimetyksistä n. 5–6 kk:n iässä yksinkertaisesti niin, etten enää tarjonnut sille imetysmahdollisuutta, jos se heräsi keskellä yötä. Pelkkää poskesta silitystä ja tuttia ja takaisin nukkumaan. Vikan kerran oon imettänyt yöllä tammikuussa, näin muistan, ja sekin oli joku poikkeustapaus (lapsi itki paljon tai jotain – hyvät hermot mulla joo). Vähitellen n. 7 kk:n iästä lähtien bebsu alkoi osoittaa itse koko ajan vähenevää kiinnostusta imetykseen myös päivisin. Kaikki muu oli yksinkertaisesti kiinnostavampaa, ja se venkoili imetyksestä kerta toisensa jälkeen pois. Päätimme sitte A:n kanssa yhdessä, että on aika siirtyä päivisin kokonaan korvikkeisiin. (Mikä oli ihan superrasittava vaihe elämässä, kun niitä tötsiä ja mukeja piti sitten raahailla mukana koko ajan ja joka paikkaan. Tai niin me ainakin luultiin.) Pitkään illan vika ja aamun eka imetys olivat vauvalle tärkeitä – niin tärkeitä (mun luulojeni mukaan), että sain melkein hermoromahduksen, kun yhtenä iltana helmikuun alussa (vauva 6 kk) olin käymässä kaverin luona toisella paikkakunnalla, ja missasin omaa tyhmyyttäni SEN BUSSIN, jolla olis vielä ehtinyt kotiin imettämään ennen vauvan nukahtamista n. klo iltaseitsemän. Olin ihan paineissa koko myöhäisemmän bussin matkan Helsinkiin, ja mietin, että siellä miesparka kantaa itkevää vauvaa, joka traumatisoituu pahemmin ja pahemmin minuutti minuutilta. Olin niin hermona, etten uskaltanut soittaa kotiin ja kysyä, että pitikö nää mun kauhukuvat paikkansa, koska olin täysin varma, että ne pitää. Mietin OIKEASTI taksin ottamista bussipysäkiltä kotiin, jos vaikka sittenkin ehtisin seitsemäksi kotiin. Olisin muuten varmaan ottanutkin, mutta olin tullut takaisin kaupunkiin kaverin kanssa, jolle en vaan kehdannut sanoa sanaakaan siitä mun päänsisäisestä tunnemyrskystä. Kun avasin kotioven klo 19.15 läpeeni ahdistuneena, varttia aiemmin täysin rauhallisesti ja tyytyväisenä nukkumaan käynyt vauva koisi sikeitä unia sängyssään, ja A. luki kirjaa sohvalla. Tästä rohkaistuneina alettiin pikkuhiljaa (juu, ei mitenkään kerrasta poikki, tietenkään) vähentää myös iltaimetyksiä (eli antamaan ”iltamaidot” nokkamukista yhä usemmin) – myös siitä täysin itsekkäästä syystä, että mä en olisi ainut oljenkorsi ja voisin vaikka käydä jumpassa myös iltaisin. Sepäs oli käänteentekevä konsepti, joka ei ole tietääkseni traumatisoinut lastani pilalle, ja sitä paitsi vähittäinen siirtyminen imetyksestä nokkamukiin helpotti myös minun myöhempää siirtymääni kotoa työelämään, kun vieroitusta ei täytynyt hoitaa samalla kertaa tämän elämänmuutoksen kanssa.

Noin 2600 euroa ulkona syötyihin lounaisiin (laskukaavalla kymppi päivässä, viisi päivää viikossa, viikkoja 52 – kyllä, erityisesti syöpöteltiin ulkona vauvan ollessa alle 1 kk). Jokainen euro on ollut mielenterveyteni arvoinen.

1 kerta humalassa. Siis silleen oikeesti humalassa. Vappuna.

Noin 100 ”mää en enää jaksa yh-tään” -itkua (tai ajatusta siitä).

Ööh, vissiin 3 blogipostausta.

1 vauvan tipahtaminen sängyltä ja 1 vauvan tipahtaminen turvaistuimesta (molemmat mun ”vahtivuoroillani”, molemmista sain hirveät morkkikset).

X ostettua vaippapakettia (en halua laskea, sillä yhden paketin hinta on S-marketissa 11,95 euroa). Ei lähdetty laiskuuden ja mukavuudenhalun takia kestobisneksiin.

3 vauvan ansiosta saatua ystävää. Näin väittäisin.

**

Kiitos kaverit kun kuljitte mukana Office baben ekan vuoden! Tää oli aikamoinen matka, kuten sanotaan. Blogin puolella se päättyy nyt tähän, koska en yksinkertaisesta jaksa enää bloggailla. Nähdään oikeessa elämässä, moro!