Ladataan...
Oisko tulta?

Maanantai. Istun työpisteelläni kirkkoherranvirastossa. Näpyttelen asioita littyen seurakuntavaaleihin, mietin uuden senioritoiminnan tiedottamista, postaan seurakunnan Fb-sivulle, teen suunnitelmaa seurakunnan tiedottamisesta ensi vuodelle. Musta hupparini kimaltelee valon osuessa siihen eri kulmista. Hymyilyttää. Siinä on glitteriä eiliseltä drag-keikalta, jolla esiinnyin.

Nämä ovat kaksi eri maailmaa ja roolia – päivisin kirkon palvelija, iltaisin drag-esiintyjä – ja ne kohtaavat, minussa. Eri maailmat, mutta minussa ne ovat läsnä aina. Drag-keikalla minulla on ristikoru korvassa muistuttamassa siitä toisesta todellisuudesta, missä elämäni myös on. Töissä vaatteissani kimaltelee glitterin jäämiä ja peruukeista irronneita hiuksia kellaribaarien keikoilta. Kun en ole keikalla enkä töissä, minulla on taas erilainen olemisen tapa. On monta tapaa olla minä, olen täti, kummi, ystävä, kirjoittaja, kristitty, drag-taiteilija ja vaikka mitä muuta, ja ne kaikki mahtuvat yhteen ihmiseen eivätkä koskaan ole piilossa, vaikka eivät kaikilla hetkillä päällimmäisenäkään. Olen kiitollinen, että saan elää ja olla niin monessa maailmassa ja roolissa eikä minun tarvitse hävetä tai piilotella mitään, mitä olen. Saan olla minä.

Haluan muistaa tämän aina, kun tapaan uuden ihmisen. Näen vain jotain, todennäköisesti yhden puolen. Rooli, jossa uusi ihminen astuu elämääni, saattaa olla minulle hankala, mutta jos olen onnekas ja saan aikaa, saatan nähdä sellaisiakin puolia, jotka musertavat ennakkoluuloni täysin, ja sama ihminen näyttäytyy uudessa valossa. Uskon, että jokaisen ihmisen välillä on yhdistvä tekijä, jonka nähtyään toista ihmistä ei voi olla näkemättä ihmisenä, tasavertaisena kanssakulkijana elämässä.

Hemuli

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

 

Katsoin koskettavan dokumentin Elämää köyhänä. Dokumentissa EU:n köyhyysvuoden projektipäällikkö Anna Keto-Tokoi, elämäntaidon valmentaja Sanna Mämmi ja Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala elivät viikon köyhyysrajan alapuolella. Heille annettiin käyttöön tulot, jotka vastaavat kaupan kassan, takuueläkeläisen ja toimeentulotuen saajan ansioita. Kaikille heille se tarkoitti +/- 100 € viikossa käyttörahaa. Kaikkien heidän mielestä sillä oli mahdoton tulla toimeen - koska ei ollut tottunut. Suomessa elää kuitenkin 700 000 köyhyysrajan alapuolella, Heidän on vaan pakko  kitkutella. Viikottain 20 000 ihmistä hakevat ruokansa leipäjonoista. Minua mietityttää, miksi ne 680 000 eivät siellä käy. Ja toisaalta jos kävisivät, reagoitaisiinko silloin päättäjien taholta nopeammin? 100 € riittää toki hyvin viikon ruokamenoihin (varsinkin jos pitää huolehtia vain itsensä ruokkimisesta), mutta ainahan voi tulla vaikka kipeäksi tai tarvitsisi vaikka talvisaappaat tai takin. Tai pesukone voi hajota. Niinkuin kokeilussa mukana olleet totesivat, on vaikea saada rahat riittämään edes kirpputorivaatteisiin ja tarvikkeisiin.

Omassa elämässäni elän yhteiskuntaluokkien risteytyksessä. Tunnen niitä, jotka käyvät viikoittain leipäjonoissa ja joiden tulot tai eläkkeet ovat naruettavan pienet. Nämä tuttavani ovat koulutukseltaan ja elämänkohtaloiltaan monenkirjavaa joukkoa.  Mutta ystäväpiirissäni ja työni kautta tulleissa tutuissa on myös niitä, joille coctailkutsut ja viikonloppulomat Barceloonaan ovat arkipäivää. Ja jokaviikkoiset uudet vaatteet. Ja uudet autot, veneet, illalliset ravintoloissa, teatterit, kirjat, viininmaistajaiset....

 Kuilu on suuri. Olen itse joutunut/saanut käydä molemmissa: leipäjonossa ja coctailkutsuilla. Joskin en kummassakaan niin usein, että tuntisin niissä itseni kotoisaksi.  Mutta kerran olin molemmissa ekstreemetilaisuuksissa saman vuorokauden sisällä. Ensin leipäjonossa ja sitten työni kautta coctailkutsuilla. Shampanjalasi kädessä mietin, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ottanut ystävät leipäjonosta mukaan.  

Ei ole väärin käydä Barcelonassa tai nauttia elämästä. Ei se ole heidän vika, joilla on siihen mahdollisuus.Minäkin matksustelisin mielelläni.  Mutta on myös kovin monia syitä, miksi voi tipahtaa köyhäksi. 

Elämä eri todellisuuksissa on muuttanut minua. En enää viihdy hienoissa juhlissa. Joskus muistaakseni ihan viihdyin. Nykyisin coctailpalat juuttuvat kurkkuun ja viinit maistuvat pahalta. Koen syyllisyyttä siitä, että näidenkin herkkupalojen hinnalla olisi ruokittu satoja perheitä. Tai ainakin kymmeniä.

Uskon, että sillä on jokin tarkoitus, että olen saanut läheltä seurata köyhien ja rikkaiden elämää. Ainakin voin "molemmilla puolilla" muistuttaa, että kaikki eivät elä ihan näin. Ja samalla sisimpäni vuoroin kuiskaa, vuoroin huutaa, että tästä pitäisi pitää suurempaa meteliä. Että joku voisi joskus vaikka jättää yhden ravintaloillallisen väliin ja lahjoittaa samaisen summan heille, joilla ei ole ruokaa. 

Rahasta on vaikea puhua. Siitä on vaikea puhua ilman kateutta. Ja siitä on vaikea puhua ilman toisten valintojen paheksumista. Minullekin on joskus muistutettu, että rahojen tiukkuus on täysin oma syy. Omien valintojemme vika. Olisimme voineet olla rakentamatta talon. Ja se on juuri näin. Siksi  olen enimmäkseen hiljaa. Ja häpeän. 

Kaarlo Kalliala sanoi dokumentissa, että hänen mielestään on vain yksi yhteiskunnallinen kysymys. Köyhyys. Siitä kumpuavat tai ovat kumpuamatta muut yhteiskunnalliset ongelmat. Kaarlo on viisas mies ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Yhteiskunnallisesti se on  juuri näin.

Ajattelen, että lopulta tässä kaikessa on kysymys vain yhdestä kysymyksestä: rakkaudesta. Joko me valitsemme halun  auttaa hädässä olevia (vaikka he olisivatkin kurjuutensa jopa itse aiheuttaneet) tai halun olla auttamatta. Onko meillä varaa myötätuntoon?

Niin ja elämä voi toki olla rikasta vaikka rahaa ei paljoa olisikaan. Senkin olen joistakin tutuistani nähnyt. Se se vasta vaatiikin monenlaisia arkielämän taitoja ja kykyä elää hetkessä. Täysin ilman rahaa on kuitenkin mahdotonta Suomessa elää.

- Minna T.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Minua on kiehtonut kirjailija Tommy Hellstenin ajatus, että vain eksyessään voi löytää perille. Ihmisenä kasvamiseen kuuluu aina hämmennys ja kipu. Kasvamisen kivut kutsuvat menemään kohti ja käymään läpi. Sanoisin, että itsensä kohtaamisen kipeys on asia, jonka pakeneminen on lopulta tuskallisempaa kuin se, että tunnustaisi ja katsoisi minkä asian kanssa sitä salaa joutuu kamppailemaan.

Meillä Vantaalla Hämeenkylän seurakunnassa alkavat syksyn Huilimessut, ja ensimmäisessä niistä keskustelen nuoren miehen ja naisen kanssa rohkeudesta olla välillä hukassa. Kuitenkin olemme ehkä myös matkalla. Jollakin tavalla kristinuskoon liittyvä lupaus “Minä olen tie”, kantaa?

Rockmuusikko Ace Mark tulee ensimmäistä kertaa elämässään esiintymään kirkkoon. Matkalla ollessaan voi kohdata hienoja ihmisiä.

-Katja-Maaria

Huilimessu On the Road - Hukassa vai matkalla? 21.9. Hämeenkylän kirkossa klo 16.00.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Laulu väittää, että tunnemme ystävän siitä, että vaikeuksien kohdatessa hän jää edelleen vierelle. Luin kirjoituksen Ranskan kenties tunnetuimmasta papista abbé Pierrestä ja hänen ystävästään filosofi Roger Garaudysta. Vanhoilla päivillään Roger Garaudy kääntyi muslimiksi ja kirjoitti juutalaisvastaisen kirjan, jossa hän väitti historiankirjoituksen toisesta maailmansodasta olleen valhetta. Kirjaa kavahtivat muslimiyhteisötkin, mutta vielä enemmän tietysti juutalaisjärjestöt. He nostivat oikeusjutun Garaudya vastaan. Pastori Pierre sanoi julkisesti, että hän on eri mieltä ystävänsä kanssa, mutta ystävästään hän ei siltikään luovu. Rakastetun pastori Pierren lausunnosta nousi Ranskassa kenties suurempi kohu kuin itse antisemitistisestä kirjasta. Miksi abbé Pierre ei irtisanoudu ystävästään?

Hyvän ystävän kerrotaan tekevän ihmisen onnellisemmaksi, syvällä ystävyydellä tiedetään olevan jopa terveysvaikutuksia, niin ruumiin kuin mielenterveyden kannalta. En tiedä mitä ystävän rinnalle jääminen tarkoitti abbé Pierren mielenterveyden kohdalla. Ainakin hän joutui pakenemaan Italiaan luostariin ollakseen piilossa aiheutunutta kohua.

Minulla on joitakin hyviä ystäviä, sellaisia parhaita ystäviä. Ystävyyssuhteet on enimmäkseen solmittu jo ihan pienenä. Ensimmäinen alle vuoden ikäisenä. Sen ikäisten ystävyys on toki enimmäkseen suostumusta jakaa leluja. Ystäviksi meille valikoituu tutkimusten mukaan yleensä ihmisiä, joilla on samanlaiset taustat. Ihminen voi kuulemma ylläpitää edes jollainlailla kaverillisia välejä maksimissaan 150 ihmisen kanssa. En tiedä millä mittareilla tähän lukuun on päädytty, mutta suurempi määrä kavereita ei ilmeisesti ole hallittavissa. Tosiystäviä meillä on vain muutamia, ehkä vain yksi.

Jompikumpi iltapäivälehti kirjoitti ystävyydestä eri-ikäisenä. Puhetta oli myös siitä, mihin ystävyys on katkennut. Alakouluikäisten ja seniorien kommentit ystävyydestä olivat monelta osin samanlaisia. Ystävän seurassa saa olla oma itsensä. Ystävä ei kiusaa, vaikka kertoisi hänelle salaisimmatkin asiat. Ystävä puolustaa. Muuttaminen toiselle paikkakunnalle, avioliitto, lasten syntyminen, avioero ja liika työhön keskittyminen olivat eräitä syitä ystävyyden katkeamiselle. Jotkut sanovat, että jos ystävyys katkeaa muuhun kuin kuolemaan, ei se tosiystävyyttä ollutkaan. Sanotaan myös, että naisilla on miehiä yleisemmin syvä ystävyyssuhde oman sukupuolen edustajan kanssa.

Kun muutin reilu kolme vuotta sitten Oulusta Helsinkiin uuden vuoden päivänä, itkin vuolaasti talvi-illassa, koska tuntui niin pahalta lähteä asumaan eri paikkakunnalle kuin ystävät. Se tuntuu välillä pahalta edelleen, mutta muutto ei meitä ole erottanut. On minulla sydänystävä täällä etelässäkin. Hänetkin olen tuntenut jo 31 vuotta. Tuntuu pahalta, että kaikilla ei ole omaa ystävää. Toisten ihmisten yksinäisyyden kohtaaminen on minulle työssäni yksi vaikeimmista asioista. Tai mitä on vanhuus, jos on viimeisenä jäljellä, niin kuin 92-vuotias isoäitini. Eräs vanhustyötä tekevä ihminen totesi, että vanhuudessa helpoiten erakoituvat ne, jotka eivät nuorempana ole kehittäneet sosiaalisia taitojaan.

Vaikka kuinka runolliseksi heittäytyisin, en oikein osaa kuvailla sitä, miltä ystävyys parhaimmillaan tuntuu. Olen kiitollinen ystävistäni. En minä missään kirkonmenoissa ole tuntenut olevani niin lähellä Jumalaa kuin ystävien seurassa.

Nanna H.

Kuva: Minä ja ystäväni Satu vuonna 1987. Ystävyys kesti myös minun lumipestyt farkkuni ja tarralenkkarit :)

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Olen lähdössä lokakuussa toista kertaa Taizéen. Ensimmäisen kerran olin siellä vuosi sitten kesällä. Suosittelen paikkaa jokaiselle joka kaipaa hiljaisuutta, paineetonta ympäristöä, hetkeksi yksinkertaisempaa elämää, näkökulmia ajallisiin ja ajattomiin asioihin. Kohtaamista tai omaa tilaa, inspiraatiota tai rauhaa. Kaiken hyvän lisäksi siellä oleminen on halpaa, kunhan sinne asti selviää. Annan kuvien puhua puolestaan, voit samalla kuunnella tätä soittolistaa mielestäni kauneimmista taizé-lauluista.

Lisätietoja täältä.

-Juudit

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Kun syksy taas saapuu, ja suomalaiset vetäytyvät kotiensa lämpöön iltaisin, jää yksin asuva helposti yksin. Sain idean yksinäisyyden helpottamiseen 19-vuotiaalta kaveriltani, joka asuu vielä vanhempiensa luona: koska hän haluaa välillä pois vanhempiensa nurkista, hän käy yökylässä kavereidensa luona. Mikseivät aikuiset ihmiset, jotka asuvat yksin, tekisi tätä myös? Aivan mahtavaa, aikuisten yökyläily! Enkä nyt puhu mistään seksivierailuista vaan vanhasta kunnon, lapsuudesta tutusta yökyläilystä kaverin luona. Haluan elvyttää sen!

Haluan katsoa leffaa sohvalla pyjama päällä jonkun kanssa ja mussuttaa popcornia. Haluan toivottaa jollekin hyvää yötä ennen kuin painan silmäni kiinni ja mahdollisesti kikattaa sen jälkeen vielä jollekin typerälle jutulle, joka tulee mieleen. Haluan jonkun nukkua tuhisevan vieressäni, kun yöllä havahdun unestani hetkeksi. Haluan herätä aamulla ja aloittaa päivän höpöttelemällä jonkun kanssa (vaikka olenkin arkisin aamuäreä).

Palstamme Minna J:n kanssa olemme tätä harrastaneet muutaman vuoden. Ensin Minna tarvitsi yöpaikan Helsingissä työreissuja varten. Kun hän muutti Helsinkiin, on perinne jatkunut silloin tällöin. Ei haittaa, vaikka olisi arkipäivä, yökyläily kahdella työssä käyvällä aikuisella onnistuu vallan mainiosti. Tai jos aikataulut ovat erilaiset, niin toinen voi jäädä nukkumaan.

Aikuisten yökyläilyn ei tarvitse olla sitä mahdollisimman myöhään valvomista ja mahdollisimman paljon kaiken hauskan tekemistä. Minä ja Minna olemme joskus katsoneet molemmat omilta koneiltamme eri sarjoja Netflixistä eri huoneissa. On vain ollut ihanaa, kun on ollut ystävä samojen seinien sisällä, vaikka vuorovaikutus olisikin ollut nollassa. Yökyläily voi olla vain hiljaista yhdessä olemista päivän päätteeksi, että olisi vähemmän yksinäistä. Se voi olla hengähdystauko pienten lasten vanhemmalle, kun saa lapset hoitoon tai puoliso ottaa yhdeksi illaksi vastuun lastenhoidosta. Voi laittaa ja syödä ruokaa yhdessä tai olla laittamatta ja syömättä.

Miksei yökyläily voisi olla myös tapa tutustua paremmin uudehkoon tuttavuuteen? Lapsena oli niin mutkatonta, kun leikki jonkun kanssa kerran, niin oli jo ihan luontevaa pyytää yökylään. Mikseivät aikuiset voisi tehdä näin? Aikuiset ovat liian vakavia, haluan moisen loppuvan ja tutustua uuteen kivaan tuttavaan pyjama päällä! Silloin tosin olisi kai tarpeellista olla vuorovaikutusvalmiudessa.

Aion alkaa kysellä ihmisiä mun luo yöksi. Odotan innolla kaikkia väärinkäsityksiä, joita tästä mitä ilmeisemmin seuraa!

Hemuli

Share
Ladataan...

Pages