Ladataan...
Oisko tulta?

 

 

Kohtasin Jumalan tänään monta kertaa.

Ihan ensimmäiseksi aamulla,  kun tyttäreni halasi minua ja sanoi: ”Äiti, minä rakastan sinua tosi tosi paljon”. Olen varma, että Jumala oli siinä rakkaudentunnustuksessa läsnä siunaamassa kahta halaavaa.

Olin lähdössä messua toimittamaan, taivas oli punaisellaan, kuin toivottaen tervetulleeksi uuteen päivään. Paljon kauniimpaa ei olisi enää voinut olla.

Huikkasin mielessäni: ”Hei, kiitos Isä siellä ylhäällä. Järjestit ihan mahtisään”

Huoltoasemalla tapasin ystävän, joka oli keräämässä  joululahjaa äidille, joka on tiukilla.  Minä en tunne tätä lahjan saajaa, mutta olen tosi iloinen, että saan olla mukana tuottamassa joulumieltä shampoiden ja elintarvikkeiden muodossa. (Itsekin olen saanut vaikka mitä lahjoituksia, kun on ollut taloudellisesti tiukkaa.) Tällaiset hiljaiset piilossa hyvää tekevät ihmiset – he ovat Jumalan lahja. Luojan kiitos heitä on. Hyväntekemisen mieli on sellainen, että se tarttuu. Siihen voi jäädä  koukkuun. Jos vain itselleen ostaisi shampoita ja ruokaa ja yksin söisi, ei siitä niinkään iloa saa.

Ruokkimisihmeitä tapahtuu nykyään paljon. Minulle ne ovat merkki Jumalan olemassaolosta ja vaikuttavuudesta täällä. Jos Jumalaa ei olisi, tapahtuisiko näitä piilossa toisten auttamisia?

Messussa kohtasin Jumalan tutuissa uskollisissa mummoissa, jotka ottivat taas niin avosylin ja kiitoksella vastaan. Ja ehtoollisessa kohtaan aina Jumalan. Tänään ehtoollisen jälkeen mieli oli taas keveämpi ja omat vastuut helpompia kantaa. (Vaikka en tätä tunnetasolla aina ehtoollisen jälkeen koekaan, uskon silti Jumalan olevan ehtoollisessa mukana.)

Ja Jumalan sanassa, Raamatussa kohtaamme Jumalan – näinhän meitä opetetaan. Usein Raamattau lukiessa jokin lause tai asia jää mieleen muhimaan. Tänään jäin miettimään Joosefia ja Maria ja heidän tärkeää tehtäväänsä maailmanhistoriassa. Ja kyllä, minäkin halua olla toteuttamassa Jumalan hyviä suunnitelmia omalta  paikaltani (vaikken kuvittelekaan olevani mikään Maria tai Joosef).  Mutta tekemistä kyllä piisaa.

Iltapäivällä saimme vieraaksi ystävät. Uskon, että Jumala oli mukana rupatteluissa ja ruokapöydässä. Istui ikään kuin yhdellä tuolilla pöydän ympärillä ja hymyili :)

Nämä kohtaamiset olivat tältä päivältä. Uskon, että Jumala on kaikessa elämässäni mukana. Mutta …

Minulla on muutama ns. yliluonnollinen kokemus myös Jumalan kanssa. Yksi tapahtui vuosia vuosia sitten kun olin kovin ahdistunut, enkä tiennyt mitä pitäisi tehdä.  Silloin ”kuulin” sanat: Laita käsi ylös (olin kotona, makasin omalla sängylläni ahdistuneena), tottelin ”ääntä” ja tunsin, kuinka käteeni tartuttiin kovin voimallisesti, enkä saanut laskettua kättä alas. Samalla täytyin kokonaisvaltaisella rauhalla ja tiesin, että asiat järjestyvät.

Koska en jatkuvasti hyppelehdi yliluonnollisissa kokemuksissa, olen useasti palannut tuohon nuoruuteni kokemukseen ja kohtaamiseen Jumalan kanssa.

Tiedän, sen voi varmasti selittää jotenkin – pois. Mutta miksi pitäisi? Se kokemus on kantanut  vuosia. Yhä edelleen uskon, että asiat järjestyvät. Tavalla tai toisella. Minulle on niin luvattu.

Jumala olisi voinut jäädä tänään myös huomaamatta. Näkökulman voi valita. Uskon silmin asiat ja ihmiset, vaikeudetkin näyttävät merkityksellisiltä.

 

  • Minna T.
Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

 

Minttumari lähetti joulukalenteriimme kysymyksen: ”Kristillisyydessähän korostuu se, että ihminen on luonnon hallitsija. Onko mitään kristillistä näkökulmaa, jossa myönnyttäisiin siihen, että olemme luonnon armoilla, luonnon lapsia ja luontoa on kunnioitettava?”

Ajatus luonnon hallitsijan asemasta voi juontaa juurensa esimerkiksi tästä raamatunkohdasta:
1. Moos. 15: Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

Nämä sanat ovat peräisin muutaman vuosituhannen takaa historian hämäristä. Niiden tarkkaa alkuperää ja ikää on mahdoton selvittää, mutta tiedetään että ne ovat syntyneet köyhän paimentolaiskansan keskuudessa. Ajatus ”luonnon hallitsemisesta” on ollut mittakaavaltaan tietysti hyvin toisenlainen kuin tänä päivänä. Ihmiset ovat kuitenkin kokeneet olevansa jollakin lailla erityisiä verrattuna muihin olentoihin.

Mitä luonnon herruus on käytännössä sanojen takana olevalle kansalle silloin merkinnyt? Kykyä luoda kulttuuria, hallita tulenteko, voimaa tappaa hurjinkin peto? Meidän näkökulmastamme he ovat olleet eri tavalla luonnon armoilla kuin me. Ei heidän tarvinnut suunnitella toimintaansa kestävän kulutuksen näkökulmasta. Ei silloin puhuttu ”ympäristökysymyksistä”. Ei tarvinnut kirjoittaa ylös vihreitä periaatteita, jotta luonto ei aivan tuhoutuisi. Niinpä näitä kysymyksiä ei juuri käsitellä Raamatussakaan. Ei ollut sellaisia asioita kuin ilmansaasteet ja muovijäte, karjaeläinten tehotuotanto, eroosio, ympäristömyrkyt. Me emme ole enää luonnon armoilla, vaan pikemminkin toistemme. Voimme vain toivoa, ettei kukaan paina väärää nappia.

Siinä mielessä ihminen on ylivoimaisessa asemassa muihin olentoihin nähden, että ihmisellä on kyky nousta luonnon herraksi. Voimme valita hallitsemisen ja "luonnon armoille myöntymisen" välillä, niin kuin kuvasit. Toiset lajit eivät samalla tavalla voi. Ne voivat korkeintaan kehittää kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin.

Mainittujen Raamatun sanojen ensimmäinen pohtija on itse elänyt suuressa harmoniassa luonnon kanssa ja sen ehdoilla – verrattuna meihin.

Millainen luontosuhde Raamatun lehdiltä sitten välittyy?

Jobin kirjassa Jumala kehottaa Jobia katsomaan luomakunnan ihmeellisyyttä, virtahepoa, strutsia, luonnonilmiöitä ja muistamaan kuka ne on luonut. Ei ihminen, vaan Jumala. Luomakunta on siis osoitus Jumalan voimasta. Raamatusta välittyy ajatus, että luonto kutsuu kunnioittamaan Luojaa.

Uudessa testamentissa Jeesus joitakin kertoja ilmaisee, että ihminen on Jumalalle hänen luomistaan olennoista kaikista rakkain ja läheisin. Ihmisen ja Jumalan suhde on kuin isän ja lapsen. Jumalan suhde luontoon ei ole vähättelevä ja tuhoava, päinvastoin. Jeesus vertaa: katsokaa kuinka hyvää huolta Luoja pitää kasveista ja eläimistä, kuinka hän ei sitten pitäisi huolta teistäkin, jotka olette erityisen rakkaita. Raamatusta välittyy ajatus, että Luoja vaalii luomakuntaa. Ja jopa niin, että tätä seuraamalla ihminen voisi ymmärtää että Jumala huolehtii hänestäkin. Tapa jolla Luoja siis luontoa hallitsee, on Raamatussa isällisen hoivaava. Ihmiset ovat hänen lapsiaan, luonnon eläimet elävät hänen huolenpidossaan. Tätä taustaa vasten ajatus, että Raamattu oikeuttaisi luonnon tuhoamisen, on minusta kummallinen.

Selvästikin tyyli, jolla ihminen luontoa on luontoa hallinnut, on hyvin erilainen kuin Luojan. Meillä olisi nyt luonnon vaalimiseen paremmat edellytykset kuin koskaan teknologian kehityksen ansiosta. Mutta mikä onkaan ollut lopputulos?

Olemme siinä pisteessä, että voimme valita suojelemisen tai totaalisen tuhon. Me voisimme pelastaa sukupuuttoon kuolevia lajeja. Meillä on vastuu, jota me emme aina osaa tai halua kantaa. Ehkä tässä tulee näkyviin ihmisen ns. syntisyys. Ihminen valitsee usein luontoa tuhoavan toiminnan sen sijaan että vaalisi sitä.

Suomen evankelisluterilainen kirkko pitää esillä vihreitä arvoja, ja seurakunnat tekevät työtä ansaitakseen ympäristödiplomin. Kirkon luontoa koskevasta opetuksesta voi lukea täältä:

Kristinuskon sanomaan kuuluu ihmisen vastuu luomakunnasta.

Raamatun pohjalta on 1900-luvun alusta lähtien luotu ihmisen ja luonnon suhdetta käsittelevää teologiaa, ekoteologiaa. Kannattaa tutustua:

Pieni johdatus luterilaiseen ekoteologiaan.

Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen   mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.  Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet, taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat. Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman! Ps. 8:4-10

-Katja-Maaria

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Mikä on joulusi sanoma? kysyy Ilman sinua olen lyijyä -blogin phocahispida.

Minulle joulun sanoma on oven avaaminen: sydämen oven, mielen oven, kodin oven. 

 

Monissa maissa joulun perinteeseen kuuluu ylimääräisen lautasen kattaminen joulupöytään, jotta kenelle tahansa, joka koputtaa oveen on pöydässä paikka jo valmiina. Tämä perinne on kristillistä juurta: jokaisen vieraan ajatellaan olevan kuin itse Kristus. Jeesus syntyi legendan mukaan talliin, koska hänen perheelleen ei ollut tilaa ihmisten taloissa. Tähän pysähdyn aina joulukertomuksessa. Kenelle minä olen valmis avaamaan oven? Kenelle suomalaiset kansana ja Suomi valtiona avaa ovensa? Eikö meillä todella ole mahdollisuutta vastaanottaa kuin 750 pakolaista vuodessa? Kehen kaikkiin vieraanvaraisuutemme yltää? 

 

Tämän joulun alla on ollut monia liikuttavia uutisia. Kotkalaisnainen kutsui joulupöytäänsä yksinäiset, mies pysähtyi auttamaan vanhusta, Jouluapua vähävaraisille perheille tarjosivat kymmenettuhannet suomalaiset ja nämä uutisiin asti päätyneet tarinat ovat vain muutamia esimerkkejä miljoonista avoimista sydämistä ja kodeista, joita maailmasta löytyy. Myös minä sain usemman jouluviettokutsun facebookissa jouluahdistusta kerran parkaistuani. Täällä minä nyt olen ennestään tuntemattoman ihmisen sohvannurkassa, vieraassa maassa, elämässä todeksi joulun sanomaa.


- Mirka Maaria 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Sen, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen, haluaisin jättää Jumalalle. Helvetistä monilla on paljon kokemuksia, loputtomasta köyhyydestä, väkivallasta, sairauksista, you name it. Taivaasta vähemmän, mutta pilkahduksia siitäkin onneksi löytyy.

Taivas on toivon symboli.  Ja toivo on se, joka kiinnostaa ja pitää meistä monia hengissä.

Yhdessä hetkessä voit vaeltaa sateisella kadulla Helsingissä loputtoman työlistan kanssa ja kaikki tuntuu siltä, ettei mikään enää koskaan järjesty. Mutta 12 tunnin päästä siitä istutkin pariisilaisella klubilla kuuntelemassa hymyillen ja hyvässä seurassa argentiinalaista kansanmusiikkia. Minulle kävi niin eilen. Sitä ei tapahdu monesti elämässä, eri muodoissa toivottavasti valtaosalle kuitenkin.

Tuo on minun mielessäni taivaskokemus: askeleet näyttivät muuttumattoman synkiltä, mutta yhdessä hetkessä kaikki olikin aivan toisin. Isoin siirtymä tapahtuukin usein sisäisessä elämässä – asiat asettuvat ihmeellisellä tavalla paikoilleen, päätös varmistuu mielessä, ahdistuksen sijaan huomaa kiittävänsä, yksinäisyys lakkaa ahdistamasta ilman, että mikään oikeasti muuttuu.

Taivasajatuksessa hienoa on nimenomaan se, ettei siitä voi etukäteen tietää. Sen täytyy olla jotain, mitä me emme ihmistermein ja -ajatuksin pysty lainkaan tavoittamaan. Mutta jos pystyy roikkumaan siinä toivossa, että kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi (vaikkapa teinisynnytys epämääräisissä oloissa jouluna, kuolemantuomio ja ristiinnaulitseminen ja ehkä jopa minun elämäni asiat) niin siinä on uskon ja taivaan salaisuus.

Taivaasta kysyi eräs vierailija, haluten tietää kirkon opista koskien taivasta ja helvettiä. Siihen en nyt sitten vastannut, mutta palataan asiaan!

Terkkuja Pariisista!

Minna J.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Tämän luukun kysymyksen esitti Taava. Minä olen pohtinut Joosefin isyyttä joskus aiemminkin. Mitä on ajatellut mies, jonka kihlattu kertoo olevansa raskaana, vaikka Joosef itse ei ollut vielä morsiameensa koskenut. Ja mitä hän on ajatellut Marian selityksestä tulevan lapsen todelliseen alkuperään liittyen. Mitä kukaan mies sanoisi, jos neitsytmorsian kertoisi odottavansa Jumalan poikaa. Joosef mietti kihlauksen purkamista kaikessa hiljaisuudessa, mutta ei kuitenkaan tehnyt sitä.

Minä synnyin vuonna 1980 ja äitini sanoi, että isät eivät silloin tulleet synnytyssaliin mukaan. Joulukertomuksessa ei sanota, että Joosef olisi poistunut tallista sinä yönä, kun vauva syntyi. Ajan oloon nähden hän kenties oli edistyksellinen tässä suhteessa. Jeesuksen kasvaessa aikuiseksi Joosefia ei enää mainita Raamatussa. Maria on meidän mittapuulla ollut teinimorsian, ehkä 13–16 -vuotias. Joosef on taas todennäköisesti ajan tavan mukaan ollut huomattavasti morsiantaan vanhempi. Mariasta puhutaan myös Jeesuksen ollessa aikuinen, mutta Joosefin uskotaan kuolleen paljon Mariaa aiemmin. Sisaruksia Jeesuksella tiedetään olleen, eli Maria ja Joosef ovat saaneet yhdessä lapsia Jeesuksen syntymän jälkeen.

Raamatun kirjoittamisen aikoina lastenhoito on ollut ensisijaisesti äitien ja muiden suvun naisten tehtävä. Mutta Raamatun isät ovat olleet huolissaan, ikävöineet, itkeneet, toivoneet ja pelänneet samalla tavoin kuin isät nykyäänkin, kun on heidän lapsistaan kyse. Ja he ovat myös halanneet lapsiaan. Esimerkiksi tuhlaajapojan kotiinpaluusta Luukas kertoo näin:

"Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.”

Miehet ovat varmasti pitäneet myös vastasyntyneitä vauvoja sylissään silloin kun Jeesus syntyi. Vaikka Joosefin kohdalla tästä ei mainita, voimme olettaa hänen tehneen niin. Olen kuullut aikuisten sanovan, että koska kotona ei lapsena pidetty sylissä, he eivät itsekään ole oppineet halaamaan ja olemaan lähellä. Jeesuksen kerrotaan pitäneen lapsia sylissään ollessaan aikuinen. Ehkä se oli hänelle luontevaa, koska myös Joosef oli tehnyt hänelle niin.

Nanna H.

 

Kuva: Guido Reni - St Josef with Infant Jesus

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Toimitus laittoi meille hyvän haasteen! Kysymys kuuluu: ”Mitä kirkoissa voisi järjestää?” Ajatus on herkullinen. Kirkot ovat lähes poikkeuksetta isoja ja rahaavieviä rakennuksia. Ne sijaitsevat hyvin usein keskellä kaupunkia tai lähiötä, kuinkahan monessa paikkakunnalla "kirkonmäellä"?

Minun TOP 5 näyttää tällaiselta.

1. Kirkoissa järjestetään jo vaikka mitä. Varmasti kaikista näistä minunkin ehdotuksista on jo esimerkkejä Listaan näitä toiveita kuitenkin erityisesti siksi, että vaikka olen keskiverron tiiviisti mukana kirkon toiminnassa, en ole tämän tyyppisistä liikaa kuullut. Jos sinä olet, kerro ihmeessä ja vinkkaa, että minä ja muutkin saisitte tietää niistä! Minna listasi jo aiemmin perinteisiä joulunajan tapahtumia. 

2. Keskustelua ja keskustelun opettelemista. Kirkollisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Siis ei semmosta, että olis paneelissa päteviä ja fiksuja, vaan että rivi-ihmiset kohtais ja sais opetella kohtaamaan. Biljoonan dollarin vastaushan olis sitten se, että miten ne sais markkinoitua sillain, että sinne tulisi erilaisia näkökulmia edustavia ihmisiä. Että tunnelma olis semmonen että sais rauhassa kertoa oman näkemyksensä aiheesta ja sitten kuuntelis sen toisen näkemyksen ja etittäis sitä, mistä ollaan samaa mieltä. Vuoropuhelua, kuuntelemista ja kuunnelluksi tulemista. Käsi ylös, kuka ei kaipaa ainakin jälkimmäistä? Onnistuisikohan yhteistyö Elävä kirjaston kanssa? 

3. Kyltyyr! Lisää taidetta! Performansseja! Larppia! Ja voin vaan kuvitella sitä rakentavan ja toisia kunnioittavan keskustelun määrää kun keskustellaan että mitä taidetta kirkkoon saa tuoda ja millaista taidetta siellä saa tehdä. ;) Toisinaan se voisi myös olla hiljainen tila, vähän niin kuin lukusali tai piirtämishuone.

4. Yes we love Yhteisöllisyys very much. Yhteisöllisyystapahtumia tyylin toisenlainen joulu ja hiihtoloma. Tavattavissa työntekijöitä ja muita samassa ja erilaisessa elämän tilanteessa olevia ihmisiä. Vähän niinkuin tuo keskustelujuttu, mutta ilman mitään tavoitteita. Ihminen ja ihminen samassa tilassa, jakamassa arkeaan vähän aikaa. Onneks päiväkerhoja on paljon.

5. Ne ovet auki niinku olis jo! Jossain jo on - täällä ja täällä ainakin - paljon useammissa pitäisi olla. Vaikka yritän niin en vaan keksi vahvempaa symbolista ja konkreettista viestiä siitä, että kirkkoon saa tulla ja kirkko on ihmisiä ja elämää ja arkea varten eikä toisin päin. Ja esimerkiksi urut kiinnostaa aika monia ihmisiä, miten mahdollisimman monilla olis mahdollisuus päästä niitä katsomaan ja kokeilemaan?

Kuudes, seitsemäs ja vaikka kahdeksas idea tulee sulta! Mikä olisi sinun mielestä kaikkein hulluin mahdollinen juttu, mitä kirkkorakennuksessa voisi tehdä? Onko juttuja, joita siellä ei saa tehdä? Minullakin on todennäköisesti rajoja, mutta jotenkin tosi vaikea sanottaa ja perustella niitä. Yritän joskus ja mietin, mistä ne tulee.

Mitä vanhempi kirkko, sen tukevammin on yleensä penkit pultattu maahan, mutta uusimmat alkaa olla jo lähes poikkeuksetta tehty niin, että mahdollisuus on isoon avoimeen tilaan. Valo on usein tärkeä ja näyttävä juttu niissä. Sen takia minun tämän hetkinen lempparikirkko Suomessa on Jyväskylän Kuokkalan kirkko

Niin kuin Toimitus kysymyksessään sanoi – ”kirkontilathan ovat ihan superkauniita usein”. Käy vaikka katsomassa.

-Juudit

Share
Ladataan...

Pages