Ladataan...
Oisko tulta?

Mahatma Gandhi sanoi, että: ”Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten se kohtelee eläimiään.”  Istanbulissa on otettu käyttöön uudenlaisia pullonpalautus automaatteja. Jos palautat pullon, et saa vastineeksi rahaa, vaan automaatin yhteydessä oleviin ruokakuppeihin tulee panttia vastaavalla summalla koiran ruokanappuloita. Tällä keinoin koitetaan auttaa 150 000 Istanbulin kadulla elävää koiraa, joilla on nälkä.

Suomessa ei näe kulkukoiria, mutta aina kesän päätteeksi joutuu lukemaan kirjoituksia siitä, kuinka kesäkissoja on otettu ja sitten hylätty luontoon. Liian usein törmää myös otsikoihin ihmisistä, jotka on määrätty eläintenpitokieltoon, koska he ovat pitäneet lemmikkejään nälässä ja janossa ja lyöneet. En tiedä mitä ajattelisin sellaisista ihmisistä.

Sitä en kummastele, jos joku ei pidä eläimistä. Mutta se on eri asia kuin pahan tekeminen luontokappaleelle. Monessa ihminen on eläintä tyhmempi. Jos mietin koiraani, sille on aivan sama olenko kristitty, muslimi, juutalainen tai ateisti, sille on yhdentekevää olenko musta tai valkoinen, homo tai hetero, mies, nainen tai jotakin muuta. Sitä kiinnostaa vain olenko sille hyvä.

Gandhi sanoi myös: ”Pidän Kristuksestanne, en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään Kristuksenne kaltaisia.”

Nanna H.

Kuva: Koirani Teppo kotisohvalla

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Maailma näyttäytyy toisinaan nyt aika masentavana paikkana. Päätin listata asioita, jotka ovat epämasentaneet minua lähiaikoina.

– Kun kioskin/kahvilan/baarin edustalla on tarjolla vettä koirille, etenkin nyt kesäkuumalla.
– Ystävä, joka spontaanisti ilmoitti hakevansa minut töistä moottoripyörällä. En ollut koskaan ennen ollut moottoripyörän kyydissä.
– Naapurin kukkakauppias, joka jättää myymättömät kukat tarjolle sen sijaan, että heittäisi pois.
– Kun löysin pitkästä aikaa uuden tv-sarjan, jota voin katsoa monta jaksoa putkeen.
– Kohteliaisuudet tai ystävällinen hymy tuntemattomilta ihmisiltä.
– Kun olen voinut itse olla avuksi tai iloksi jolle kulle vain olemisellani.
– Kun näen onnellisia ja iloisia eläimiä livenä tai netissä.
– Kun ostin käytettynä ilmanjäähdyttimen, ja sen myyvä henkilö sanoi, että minun pitäisi ilmoittaa, jos jostain syystä siinä olisi jotain vikaa – rehellisyys on katoava luonnonvara.

Tuon verran sain nyt asioita listattua. Oli haastavaa. Jaa omat epämasentajasi.

Hemuli

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Hanna sairastui vatsatautiin niin kuin kuka tahansa ihminen. Sellaista sattuu ja siitä selviää. Noin niin kuin yleensä.  Hannan mottona oli ollut: älä sairastu. Nyt hän oli itseensä pettynyt.  Vastustuskyky ei ollutkaan niin hyvä kuin hänellä pitäisi olla. Aina Hanna ei ollut ajatellut näin, kyllä hän oli ymmärtänyt, että jokaisella on oikeus sairastua.  Mutta tilanteessa, jossa hänen piti kantaa vastuuta vaativista töistä projektipäällikkönä sekä 2- ja 4-vuotiaista lapsistaan miehen ollessa matkatöissä, vatsatauti ei ollut hänen oikeutensa. Hammasta purren ja vuoroin oksentaen ja vuoroin ripuloiden Hanna yritti keskittyä töihinsä sairaslomalla etänä. Koska deadline lähestyi. Töitä ei saanut tässä tilanteessa menettää. Lapset olivat myös sairastuneet vatsatautiin. He huusivat molemmat äitiä ja vaativat syliin.

Miehen vanhemmat asuivat kaukana ja olivat iäkkäitä. He olivat ajat sitten ennen lasten syntymistä jo  ilmoittaneet, että jokainen hoitaa sitten omat lapsensa ja elukkansa. He ovat oman 20-vuotisen kasvatusurakkansa tehneet eivätkä aio ryhtyä hyväksikäytetyiksi lastenhoito-orjiksi (nimenomaan näillä sanoilla). Heille oli siis turha edes ilmoittaa taudista.

Hanna soitti omille vanhemmilleen ja pyysi apua sanoen, ettei ole nyt ketään muuta, joilta keksisi pyytää apua. Mutta isä ei halunnut ottaa riskiä tartunnasta, koska oli varannut matkan Teneriffalle parin viikon päähän. ”Kyllä naiset ovat ennenkin selvinneet, te nykyihmiset vaan olette tottuneet niin helppoon elämään”, vastasi isä ja kertoi uusista sandaaleistaan. Hän  oli käynyt ostamassa ne juuri matkaa varten.  Eikä Hannan äiti halunnut tulla, ettei isä vain sairastu sitten -  ja hermostu sitten.

Hesarissa julkaistiin torstaina artikkeli syrjäytetyistä isovanhemmista. Haastateltujen isovanhempien tarinat ovat sydäntä riipaisevia. Koska minua haastateltiin myös ko. juttua varten, olen artikkelin jälkeen saanut lisää soittoja surullisilta mummoilta ja papoilta.  Herää kysymys, miten heidän lapsensa voivat olla näin julmia? Miksi tällaista tapahtuu niin paljon Suomessa?

Niin. Mitäköhän on tapahtunut?  Ja mikä on haastateltujen isovanhempien lasten versio? En ihmettelisi, jos Hannan luonnollinen reaktio olisi pistää välit poikki sekä isäänsä että miehensä vanhempiin. Vai ihmettelisitkö sinä? Pienten lasten äitinä kuulen enemmän hannatarinoita kuin lehdessä julkaistuja.   Meitä yksinpärjäämiseen pakotettuja aikuisia lapsia piisaa. Suomessa.  Vahvuuteen sairastuminen valitettavasti usein siirtyy  seuraavaan sukupolveen. Ellei joku uskalla katkaista kierrettä. 

Kirkossa yritetään julistaa rakkauden sanomaa. Tämänkin sunnuntain kirkollisena teemana on Rakkauden laki. Että osaisi ajatella toisen parasta ja asettua hänen saappaisiin. Kaikilla ihmisillä ei vain ole sellaisia taitoja. Varsinkin traumatisoituneilta sellaiset usein puuttuvat.

Että Hannan ja hänen vanhempansa sekä appivanhempien välit voisivat olla edes jotenkin toimivat, tarvitaan melkeinpä ihme. Ja Hesarin tarinoissa sama juttu.

Joskus ihmeitäkin tapahtuu. Ainakin anteeksiantoja puolin ja toisin. Mutta usein on vain pakko sietää ja kestää.

  • Minna T.

 

Hannan nimi, ammatti ja lasten iät on muutettu.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

 

Kun kuulin uutisista, että kaksi suomalaista avustustyöntekijää on kuollut luoteihin Afganistanissa, mietin näiden ihmisten rohkeutta. En tuntenut heitä, mutta tiedän että he ymmärsivät minkälaisen riskin ottivat kun lähtivät työhön epävakaaseen maahan. He tiesivät, että työllä on tarkoitus, he tiesivät auttavansa. Ja edelleen, Afganistanissa ja monessa muussa maassa on ihmisiä, jotka ottavat riskin auttaakseen. Harvoista saamme koskaan tietää tai kuulla. 

Huomenna kirkoissa muistetaan näitä kahta naista, ja satun olemaan jumalanpalvelusvuorossa. Saarnaajana sattuu olemaan pappi, joka on vähän aikaa sitten palannut Afganistanista. Hänen vierailunsa luonne on nyt muuttunut radikaalisti näiden tapahtumien myötä.

 Huomenna sytytän kaksi kynttilää rohkeiden ja epäitsekkäiden naisten muistolle. Erityisesti pyydän rauhaa heidän omaisilleen ja läheisilleen suuressa surussa.

Samalla sydän on karrella satojen Gazan kriisin yhteydessä kuolleiden ihmisten takia. 
Luterilaisten palestiinalaisten kristittyjen piispa Munib Younan on laatinut rukouksen Lähi-Idän tilanteen puolesta. Hän kirjoittaa:

“Rukoilemme heidän puolestaan, jotka tällä hetkellä ovat epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan uhreja. Me rukoilemme myös kaikkien niiden puolesta, jotka ovat vastuussa epäoikeudenmukaisuudesta ja väkivallasta sen kaikissa muodoissa.”

"Rukoilemme äitiemme puolesta, jotka ovat kyllästyneet verenvuodatukseen, tappamiseen ja aseisiin. Me rukoilemme perheiden puolesta, jotka ovat menettäneet rakkaitaan. Me rukoilemme haavoittuneiden nopean paranemisen puolesta. Erityisesti rukoilemme niiden puolesta, jotka joutuvat elämään pysyvästi vammautuneena."

"Me rukoilemme, että avaat maailman silmät sekä israelilaisten ja palestiinalaisten silmät oikeudenmukaisuudelle ja sovitukselle. Auta meitä kaikkia näkemään, että yhden kansan turvallisuus ja vapaus riippuu toisen kansan turvallisuudesta ja vapaudesta. Herra, kuule rukouksemme."

-Katja-Maaria
Kuva: Mirva Koivukangas

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?


Lukiossamme vieraili vanha nainen, rauhankasvattaja. Istuimme pimennetyssä juhlasalissa ja odotimme näkevämme ja kuulevamme kauhuista ympäri maailman, olihan vieraamme kiertänyt avustustyöntekijänä kriisipesäkkeitä usean vuosikymmenen ajan. Vanha nainen puhui tunnin ajan levollisella äänellä siitä, mitä kaikkea kaunista on olemassa näyttäen samalla kuvia iloisista lapsista, suloisista eläimistä ja kauniista maisemista. Hänen mielestään me ahdistuneet ja tiedostavat taidelukiolaiset tiesimme jo riittävästi ja tunsimme liikaa. Ainut mitä tarvitsimme jaksaaksemme elää, toimia ja rakastaa, oli lohtu. 

Lukiessani uutisia hirvittävästä ihmisen toiselle ihmiselle aiheuttamasta kärsimyksestä ei humanismi riitä maailmankatsomuksekseni. Näinä hetkinä huokaan yhä uudestaan "Hyvä Jumala, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" osaamatta jatkaa rukousta mitenkään. Näinä hetkinä tiedän olevani kristitty. En siksi, että pelkäisin oman itseni puolesta ja ajattelisin vain kristittynä pelastuvani. Tai siksi, että kristittynä voisin siirtää vastuuta asioista jollekin toiselle taholle, seurakunnalle, kirkolle tai Jumalalle.

Vaan siksi, että vain Jumalan luona saan lohdun. On yhä olemassa rakkaus, mitä tahansa me ihmiset teemmekin sen peittääksemme. Hyvä Jumala, armahda ihmisiä Palestiinassa, Israelissa, Afganistanissa, Ukrainassa ja kaikkialla maailmassa. 

https://www.youtube.com/watch?v=BBeXF_lnj_M

Erbarme dich, mein Gott, 
Um meiner Zähren Willen! 
Schaue hier, Herz und Auge 
Weint vor dir bitterlich. 
Erbarme dich, erbarme dich!
 

Have mercy, my God, 
for the sake of my tears! 
Look here, heart and eyes 
weep bitterly before You. 
Have mercy, have mercy!

(J.S.Bach: Matthäus-Passion, BWV 244)

 

- Mirka Maaria

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Viime viikolla kirjoitin tyttöjen oikeuksista. Vaikka maailmassa on enemmän maita, joissa tyttöjen oikeudet ovat heikommat kuin poikien, tarvitsevat ja pojat ja miehetkin puolestapuhujaa. Kirjoitin aikoinaan miehen itkusta. Siitä kuinka kasvatamme poikamme niin, että tunteiden näyttäminen ei ole pojille yhtä sallittua kuin tytöille. Kun kaikki pitäisi kestää niin kuin mies, monet mahdollisuudet kapenevat.

Uudessa-Seelannissa oli tutkittu, mitkä ovat niitä elämänalueita, joissa pojat ja miehet ovat tyttöjä ja naisia heikommalla oksalla. Kaikki tuossa tutkimuksessa mainituista seikoista istuvat myös Suomen olosuhteisiin. Pojat ovat tyttöjä alttiimpia kuolemaan nuorena moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa. Tämän asian osalta olemme saaneet tänä kesänä jo useamman kerran Suomessa surullisia uutisia. Noin puolet nuorten miesten ajamista kolareista on ns. yhden auton kolareita. On ajettu liian lujaa ulos tieltä. Sanotaan, että miesten onnettomuuksien syynä on usein näyttämisen halu. Turvavöitä miehet käyttävät naisia vähemmän ja kiinnijääneistä rattijuopoista 90 % on miehiä. Mutta mistä kumpuaa tämä uho ja näyttämisen halu?

Tutkimus kertoi, että vangit ovat Uudessa-Seelannissa miehiä. Niin meilläkin. Tilastokeskus on tilastoinut vankien sukupuolijakauman Suomessa edellisen kerran 2008. Silloin kaikista vangeista miehiä oli 91,2 %. Liittyykö tämä siihen samaan uhoon ja vanhaan opetukseen tosimiehistä, jotka eivät itke? Kirjoitin aiemmin, että ainoat paikat missä mies saa itkeä ovat urheilukisat ja oman lapsen syntymä. Lasten suhteen kuitenkin on Suomessa sama tilanne kuin mainitsemassani tutkimuksessa. Isien oikeudet ovat äitien oikeuksia huonommat. Ja vielä heikommat ovat isien oikeudet huoltajuuskiistoissa. Äitiä pidetään automaattisesti parempana huoltajana ja liian moni isä joutuu vasten tahtoaan elämään tilanteessa, jossa ei saa nähdä lapsiaan ollenkaan.

On monta muutakin tilastoa, joissa miehet johtavat: itsemurhat, sairaudet, lyhyempi eliniänodote, heikompi koulumenestys, masennus, syrjäytyminen, riippuvuudet ja asunnottomuus. Nuorista syrjäytyneistä 64 % on miehiä. Ehkä tarvitsemme nyt enemmän puhetta miesten oikeuksista. Jos tilanne olisi toisinpäin, naiset kuolisivat auto-onnettomuuksissa, täyttäisivät vankilat, syrjäytyisivät ja eivät pääsisi opiskelupaikkoihin yhtä hyvin kuin miehet, heille riittäisi puolestapuhujia mielenosoituksiin saakka. Puhutaan myös poikien puolesta.

Nanna H.

 

Share
Ladataan...

Pages