Ladataan...
Oisko tulta?

Mulla on uusi rakkaus. Sen nimi on Antti Asplund. Kesällä Asplund lanseerasi HETEROPHOBIA-malliston, joka välittää sanomaa tasavertaisuudesta. Perjantaina Asplund debytoi musiikkipuolella biisillä GUM, joka puolestaan muistuttaa turvallisen seksin tärkeydestä. Nämä ovat mulle tärkeitä ja läheisiä aiheita, joista tietoisuutta pitää levittää, ja jos se voidaan tehdä muotia, musiikkia ja muita taiteenlajeja yhdistämällä, niin I friggin' luveeeeeeeeet!

Heterophobian malliston nimenä voi yksisilmäisesti tulkita heterovastaiseksi. Minusta se itse asiassa peilaa vain maailmalla usein täysin tai hiljaa hyväksyttyjä ilmiöitä kuten homofobiaa, transfobiaa tai ksenofobiaa; entä jos kaikki se, mikä sisältyy heteroseksuaalisuuteen olisi pelättyä ja vihattua? Miksi ihmiset ylipäätään suhtautuvat erilaisuuteen, olipa kyse ihonväristä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai etnisyydestä ennakkoluuloisesti? Miksi jokainen vieras ja erilainen ei näyttäydy mahdollisuutena nähdä ja oppia jotain uutta ja kaunista? Tämä pätee moneen suuntaan. Myös ikäisiäni kristityiksi tunnustautuvia katsotaan joissain piireissä helposti epäluuloisesti, leimaten. Olen kurkkuani myöten täynnä tuota vastakkainasettelua homot vs. kristinusko. Yhtä lailla kuin umpimielisiä kristittyjä kannustetaan suhtautumaan avaramielisesti hlbgtiq-väkeen, niin suosittelen hlbgtiq-kansan umpimielistä osastoa suhtautumaan avaramielisesti kristityiksi tunnustautuviin. Meitä on aika moneksi nykyään.

Stigmatisoivaa voi olla myös kantaa seksitautia. Useat seksitaudit ovat täysin parannettavissa esimerkiksi antibiooteilla. HIV:tä pystytään toistaiseksi vain hoitamaan, ei parantamaan kokonaan.

Ystäväni aviomies on HIV-positiivinen. Se ei määritä hänen elämäänsä, seksielämäänsä, ei oikeastaan yhtään mitään. Hänen täytyy vain saada lääkityksensä ja käydä säännöllisesti tsekkailemassa, että tietyt kehosta mitattavat arvot ovat kohdallaan. Pariskunta on halunnut lapsen. Sitäkin on tehty perinteisellä menetelmällä kotisängyssä (no okei, en ole kysynyt, missä ovat kuksineet). Vaimolle tartunnanestolääkitys ja vauvaa tekemään vaan. Tiesitkö tämän olevan mahdollista?

Entä tiesitkö, että HIV-positiivinen äiti voi synnyttää lapsen tartuttamatta virusta vauvaan?

Muistan nettideittipalstalla törmänneeni kysymykseen, deittailisitko ikinä HIV-positiivista. Aika moni oli vastannut, että ei. Tiesivätkö he vastatessaan mitään yllämainituista?

Seksitauteihin (tai minusta kammotermi "sukupuolitauteihin", jota kieltäydyn käyttämästä) liittyy paljon epätietoa, ennakkoluuloja, uskomuksia, väärää tietoa ja ennen kaikkea stigmoja. "HIV on homomiesten juttu." Ei ole. Ei ole riskiryhmiä, on riskikäyttäytymistä (= suojaamaton seksi). Jos kulttuurissa suhtaudutaan kielteisesti homoseksuaalisuuteen ja/tai tietoa miesten kanssa seksiä harrastavaista miehistä ei saa levittää "homopropagandana", niin tietoa turvaseksistäkään ei ole. Tartunnan saaneet ihmiset – olivatpa suuntautumiseltaan tai sukupuoleltaan mitä vaan – eivät stigman takia uskalla, osaa tai eivät välttämättä voi hakea apua mistään. Toistan: ei ole riskiryhmiä, on riskikäyttäytymistä. Homovastaisuus ja stigma lisäävät riskikäyttäytymistä. Olen kuullut tapauksista, joissa heteromiehet kieltäytyvät käyttämästä kondomia, koska voisivat tulla leimatuiksi homoiksi, koska vain homolla voi olla tarve käyttää kondomia. Mikä viheliäinen noidankehä typerien stigmojen ja tietämättömyyden vuoksi.

Kristityt leimataan helposti seksi- ja ehkäisykielteisiksi. Tiestikö, että Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen lähetysseura esimerkiksi tekevät aidsin vastaista työtä? Nyt tiedät.

Kun ei ole asiallista tietoa, syntyy uskomuksia ja ennakkoluuloja. On ihmisoikeus saada tietoa seksitaudeista, niiden tarttumisesta, ehkäisystä ja hoidosta. On ihmisoikeus saada hoitoa ja tulla hyväksytyksi tartunnasta huolimatta. On ihmisoikeus saada elää ilman leimaa otsassa sukupuolensa, seksuaalisen suuntautumisensa, etnisyytensä ja uskontonsa kanssa.

Jos tässä vaiheessa vielä mietit, miten pääsin Antti Asplundista kirkon tekemään aidsin vastaiseen työhön, niin...ööö...kattokaa tossa alla on Antin suunnittelma ristikoru ja teaseri GUM-biisistä!

Olkaa tyylikkäitä, avarakatseisia ja ihania! Muah!

ANTTI ASPLUND GUM OUT 5.9.2014 from Antti Asplund on Vimeo.

Hemuli

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Jumalanpalvelusten suhteen olen muuttunut. Ennen kävin niissä kuullakseni hyviä saarnoja.  Olin kova opponoimaan papin puhetapaa ja sitä, oliko hänellä tähdellistä sanottavaa. Usein petyin. Odotin jotain uutta oivallusta.

Opponointi edellä tuli osallistuttua messuihin varmaan siksi että olen niin paljon halunnut muuttaa kirkkoa nykyaikaisemmaksi ja  houkuttelevammaksi. Sitten oli pakko myöntää, etten itsekään aina keksi mitään uutta sanottavaa. Eivätkä kaikki uudistukset ole hvyäksi.

Sanoma on vanha. Ja kantaa juuri siksi.

On ollut pakko oppia hyväksymään kirkon ja kollegoiden vajavaisuuksia. Ja mikä vaikeinta: omia vajavaisuuksia. Ehkä olen myös väsähtänyt uudistuksiin.

Tänään mietin, mikä on riittävä syy muuttaa vallitsevia oloja kirkossa. Eihän kirkon tehtävä ole olla cool. Paavali opettaa Jeesuksen seuraajia elämään kristillisesti.  Galatalaiskirjeen kuudennen luvun toisessa jakeessa hän huudahtaa kesken kaiken: ”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain”

Me papit saarnaamme kyllä syntien anteeksiannon välttämättömyydestä ja siitä kuinka moka on lahja. Täydellisiä ihmisiä ei ole - ja silti me kirkossa pelkäämme liikaa mokia. Niitä pitäisi uskaltaa tehdä enemmän. No, uudistusyritykset ovat tätä, tehdään vaikka voi mennä pieleen.

Moka kääntyy lahjaksi usein vasta ehtoollispöydässä. Missään muualla eri ikäiset, eri tavoin ajattelevat ja uskovat ja erilaisin temperamentti- ja toimintatavoin varustetut  eivät ole yhtä paljon samalla viivalla. Yhtä Kristuksessa – ainakin tämän hetken. Se on lahjaa. En ymmärrä ehtoollista järjelläni, en kaikkia kollegojani ja lähimmäisiäni, en edes itseäni. Mutta tässä mystisessä sakramentissa voin hetken olla kokonainen.

Siksi nykyisin minusta on tullut ehtoollisfani. Messussa se on minulle kokokohta. Usein siellä pöydässä tai juuri sieltä noustessani olen saanut kokea, että taakat on otettu pois. On kevyempi olla. Mieleen tulee vuosien takainen sairaalasielunhoidon harjoittelujakso. Sinä kesänä sain ensimmäistä kertaa jakaa itsenäisesti ehtoollista potilaille. Eräs pitkäaikaispotilas psykiatriselta osastolta kertoi minulle pitkin kesää: "Kuule, sen jälkeen kun sä annoit mulle sitä ehtoollista, mulla on ollu paljon kevyempi olla".

Tänään olen menossa nauttimaan Herran Pyhää ehtoollista Pop- messuun Töölön kirkkoon klo 18.00. Menen sinne juuri myös siksi, että saan ehtoollisen lisäksi nauttia sellaisesta musiikista, josta itse pidän. Ja tiedän, että näen siellä myös tuttuja. Messu ruokkii myös sosiaalisia tarpeitani. Onhan siellä myös jatkot, jossa ehdin ehkä jutella jonkun kanssa. Ja saan pientä purtavaa. Myös muuta kuin leipää ja viiniä.

 

- Minna T.

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Jokin aika sitten pastori Hanna Paavilainen kirjoitti Vantaan Lauri-lehdessä kokeneensa ulkopuolisuutta ja vierautta kirkossa ulkomailla käydessään. Juhlavuus ja kullatut kalusteet eivät koskettaneet. Itselleni tuli mieleen aivan päinvastainen kokemus Australiasta, enkä puhu nyt surffi-kirkosta tai videoscreeneistä ja bändeistä suurilla lavoilla, vaikka niitäkin ihmettelin. Parhaiten jäi mieleeni vaatimaton ja rähjäinen kirkko Melbournessa.

Sen oli perustanut Pastori John Smith. Hänellä oli jumalanpalveluksessa nahkarotsi ja hän kuului itse perustamaansa moottoripyöräkerhoon nimeltä God’s Squad eli Jumalan joukkio. Hän selitti meille, että hänen seurakuntansa ihmiset eivät koe olevansa tervetulleita hienoihin kirkkoihin. Kirkko oli kerrostalon alakerrassa. Kesken jumalanpalveluksen pidettin tupakkatauko, jotta ihmisten olisi helpompi keskittyä messuun. Lopuksi tarjottiin lounas. Seurakunnan jäsenet olivat ihmisiä, joiden elämä ei ollut mennyt hyvin ja suunnitellusti. Oli paljon huume- ja alkoholiriippuvuutta, köyhyyttä ja yksinäisyyttä.

Minulle jäi tuosta kirkosta mieleen kolme asiaa. Ensimmäiseksi, tupakkatauko kädenojennuksena ihmisiä kohtaan. Toiseksi, nainen, jolla oli mukanaan noin kymmenen rottaa. Ne kurkistelivat hänen takkinsa suurista taskuista. Ja kolmanneksi, pastori John Smith, joka soitti saarnansa päätteeksi Stingin laulun “Fragile”.

Kirkossa puhutaan ristin tiestä. Se tarkoittaa luopumista omasta hyvästä toisen hyvän tähden ja rakkauden tähden. Tuo kokemus sai minut miettimään, mikä on olennaista. Kuinka paljon olemme valmiit tekemään yhden ihmisen hyväksi, että hän saisi kokea olevansa tärkeä, että hän tuntisi olevansa rakastettu? Tämä on suuri kysymys kristitylle, kirkolle. Suuri kysymys minulle ja sinulle. Jokainen tarvitsee joskus sitä, että joku tulee meitä vastaan juuri siihen paikkaan ja elämäntilanteeseen, jossa olemme ja etsii meidät sieltä, minne elämä on heitellyt.

Laulun Fragile kertosäkeen sanat menevät näin suomeksi:
Uudelleen ja uudelleen sade putoaa maahan kuin kyyneleet putoaisivat tähdestä.
Uudelleen ja uudelleen sade kertoo meille kuinka hauraita olemmekaan.

-Katja-Maaria
Kuva: Pekka Kaskinen

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?


Mitä yhteistä on pienillä lapsilla ja uuteen paikkaan matkustamisella? -- Ne molemmat saavat minut meditatiiviseen tilaan. 

 

No, meditatiivinen on ehkä turhan vahvasti ilmaistu, mutta levolliseksi ne tekevät. Ne vaativat olemaan läsnä juuri siinä hetkessä. Lapset tekevät sen sekä omalla esimerkillään että tarpeillaan, jotka ovat aina preesenssissä. Lasten kanssa ei ole tulevaa eikä mennyttä, koska kaikki aika menee sen hetken huoltoon ja ihmettelyyn. Sulaudun lapseen ja saan hetken rauhan itseltäni.

 

Myös uuteen paikkaan ja etenkin vieraaseen kulttuuriin matkustaessa saa pysähtyä perusasioiden äärelle. Mistä ruokaa, missä nukun, missä vessa, mitä tuo kyltti tarkoittaa, missä olen juuri nyt. Tykkään matkustaa Matkustan reppumeiningillä ja pienellä budjetilla, joten yöpaikka, ateria tai seuraava siirtyminen ei ole koskaan kovin paljon aiemmin selvillä. Mieleni rauhoittuu, kun sen on koko kapasiteetillaan ratkaistavia asioita, jotka ovat ratkaistavissa. En pääse murehtimaan mennyttä tai huolehtimaan tulevasta. En ehdi hävetä, tuntea syyllisyyttä tai pelätä. Samoin vaellukset ja askeettinen mökkielämä tuovat levon. Niissä tulen osaksi luontoa ja rauhoitun. 

 

Tiedän siis mitkä ovat minun avaimeni mielenrauhaan. Harmi vain, että en voi olla koko ajan matkoilla eikä minulla voi olla aina pieniä lapsia. (Voi myös olla, ettei ne loputtomiin toistettuina toimisikaan.) Mutta koska tiedän toimivat välineet kohti onnellista elämää, voisi luulla, että pystyn saavuttamaan päämäärän myös muuten. 

(Kuva: Minna J.)
 

Ehkä voin muuttaa mökille korpeen joskus myöhemmin. Nyt tyydyn Pikku-Huopalahteen ja Minnan ihanien lasten seuraan.

 

Onko sinulla erityisiä tapoja, jotka auttavat rauhoittumaan? Se kaikkein ilmeisin eli meditaatio on to do -listallani, mutta ainakin vielä se saa vain selkäni kipeäksi. Onko vielä jotain muita?

 

- Mirka Maaria

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

 

Sairasvuode

Vuosi sitten elin ehkä materiaalisesti riisutuinta elämää koskaan. Olin juuri saapunut Nepaliin, tavarani olivat jääneet jonnekin välille Ulan Bator – Peking – Kunming – Kathmandu. Olin juuri saapunut arkeen, johon ei kuulunut lämmin suihku, lämmitys tai 24 tuntia vuorokaudessa juokseva vesi. Siihen kuului kaksi kertaa päivässä sama ruoka, käsinpestävät pyykit ja noin kolmekymmentä tavaraa, jotka minulla oli käsimatkatavaroissa.

Lentoyhtiöiden asiakaspalvelut vastailivat (minusta) erittäin epäsäännöllisesti ja epäjohdonmukaisesti, eikä minkäänlaista varmuutta tavaroiden sijainnista tai saapumisesta osattu sanoa, syy oli milloin minussa, milloin missäkin lentokentässä.

Viikon puhelinselvittelyiden jälkeen lähdimme lentoyhtiön toimistoon. Etsimme sitä jonkin aikaa perinteiseen tapaan ihmisiltä kysellen ja lopulta päädyimme rakennukseen, jonka kaksi alinta kerrosta oli tukirakenteita lukuun ottamatta purettu. Toimisto sijaitsi kolmannessa kerroksessa, jota parhaillaan purettiin. Ymmärrät varmaan, jos sanon, että luottamukseni tavaroiden saapumiseen ei ollut kovin suuri.

Opin ja opettelin pyytämään apua, siinä oli tekemistä. Samaan syssyyn sairastin sen ensimmäisen, ainoan ja viimeisen kunnon vatsataudin ja olin neljä päivää vaakatasossa, silloin sitä apua vasta tarvittiinkin.

 

Lainahöyhenissä

Älä nyt väärin ymmärrä - se oli aika hyvää aikaa. Olin ensinnäkin onnellinen perille pääsystä. Monivuotinen haaveeni oli toteutunut mitä kauniimmalla tavalla. Nukuin myös uskomattoman pitkiä ja syviä yöunia kutiavista ötököistä huolimatta. Pankkikorttini jäi pankkiautomaattiin, mutta toinen toimi. Tuhosimme kolme sim-korttia, ennen kuin saimme toimivan sellaisen puhelimeeni, se ei kuulemma haitannut ketään.

Minulla oli silti kaikkea tarpeeksi, koska ympärilläni oli. En edes tiedä, kuinka monen ihmisen vaatteita lainasin, keneltä milloinkin lainasin peittoa tai tyynyä tai sängynlaitaa. Lahjaksi silloin saatu yöpaita on edelleen käytössä.

Tuo vuodentakainen aika on jäänyt vahvasti mieleeni siitä, että miten hyvä laitetaan kiertämään. Palveluksia on niin vaikea tasata, mahdotonta yrittää laskea ja antaa takaisin toiselle yhtä paljon. Helpompi on jättää laskematta, antaa avun tulla, ottaa sen vastaan niin kuin osaa ja laittaa eteenpäin kun ja jos on mahdollisuus. Epätasapaino on ehkä sen ainoa varma ominaisuus, eikä sen kanssa ole aina helppo elää. Onneksi saa aina silti haaveilla siitä, että hyvä kiertämällä edes joskus kohtaisi niitä, jotka sen minulle antoivat.

Tavarani tulivat juuri kun oloni parani, erityisen iloinen olin kamerasta ja astmalääkkeistä. Pankkikortin sain takaisin, puhelin ja vatsa toimivat hienosti koko loppuajan. Lahjat eivät loppuneet siihen yöpaitaan eikä tavaroiden saapumiseen, enkä minä osannut koskaan oikein sanoa, kuinka ihmeelliseltä se tilan, tavaroiden ja arjen jakaminen tuntui. Minä silti yritin jotakin siitä ajatuksesta säilyttää mukanani ja avata sitä ihmisille ympärilläni nyt.

-Juudit

Share
Ladataan...

Ladataan...
Oisko tulta?

Viime viikolla kirjoitin siitä, kuinka majoitan väliaikaisesti asunnottoman norjalaisen opiskelijan. Kallion seurakunta on ollut järjestämässä kyseistä Sohvalle Stadiin -kamppista nyt syksyllä samoin kuin Toisenlainen hiihtoloma -kamppista kevättalvella, jossa majoitettiin asunnottomia. Kun Toisenlaisesta hiihtolomasta kerrottiin Kirkon omalla Kirkko Suomessa -Facebook-sivulla, alkoi kommentteja sadella.

Kommenttikentässä jotkut viisaat kristityt (kutsun heitä viisaiksi kristityiksi erotuksena tyhmistä kristityistä) taivastelivat, että ei ikinä luottaisi asunnotonta luokseen, ja että tyhmiä ovat, jotka moiseen ryhtyvät, ja että vain itseään voi syyttää, kun tulee ryöstetyksi ja raiskatuksi. Uskallan veikata, että nämä viisaat kristityt jouluisin kyynelehtivät liikutuksesta kirkossa sitä, kuinka monen ovenkolkutuksen ja torjunnan jälkeen joku tarjosi tallinsa raskaana olevalle pariskunnalle, joka siellä karsinoiden välissä sitten synnytti heidän vapahtajansa.

Samat viisaat kristityt todennäköisesti huokailevat ihastuksesta, kun heidän vapahtajastaan kerrotaan evankeliumiteksteissä, että hän kierteli asunnottomana vieraiden majapaikka-anteliaisuuden varassa sekä aterioi ja vietti aikaansa sen maailman pohjasakan kanssa. Niin kaunista, ei kohdannut toista ihmistä ennakkoluulot vaan mahdollisuudet edellä.

Maria Pettersson kirjoitti osittain samasta ilmiöstä, tyhmästä auttamisesta, sunnuntaina. Autetaan väärin, itsekkäästi tai väärää kohdetta, se on kaikki tyhmää auttamista myös hänen lukemiensa nettikommentaattorien viisauksien mukaan. Jos itselle tulee hyvä mieli auttamisesta, se on väärin autettu. Jos auttaminen ei korjaa kokonaan perimmäisiä yhteiskunnallisia rakenteita ongelman takana, auttaminen on ihan helvetin tyhmää ja turhaa. Jos auttaa norjalaista opiskelijaa, niin onhan meillä suomalaisiakin asunnottomia, joita pitäisi auttaa! Jep, tyhmää, autoin väärin.

Mutta nyt seuraa paras osuus, oi viisaat kristityt: teidän Kristuksenne oli tyhmä. Hän oli mäntti, naiivi ja auttoi väärin, ei viisas kuten te. Todennäköisesti sen tyhmyyden tähden hän ansaitsikin tulla väkivaltaisesti tapetuksi. Sillä jos tekee sosiokulttuurisesti epäkonventionaalisia asioita, ottaa riskin ja luottaa toiseen ihmiseen, niin on tyhmä ja voi syyttää vain itseään, kun sitten kärsii seurauksista. Jeesus oli tyhmä. Urpo. Spede. Imbesilli. Ei todellakaan penaalin terävin kynä.

En tyhmyydessäni pärjää mitenkään Jeesukselle, mutta yritän viedä vastaisuudessa tyhmyyttäni pidemmälle.

Hemuli

Share
Ladataan...

Pages