80-luvun lapsi

Ladataan...
Onnenpäivä

Jokin aika sitten, jälleen yhtä kirkkaanpinkkiä vaatekappaletta kaupankassalle kiikuttaessani, jäin pohtimaan suurehkoa mieltymystäni kaikkea pinkkiä ja vaaleanpunaista kohtaan. Etenkin kun Teinivieras oli juuri muutama viikko aikaisemmin kieltäytynyt jyrkästi kaikista pinkinsävyisistä vaatekappaleista, tuntui oudolta, että minä - aikuinen ihminen, tartun aina tilaisuuden tullen siihen vaaleanpunaisinpaan vaihtoehtoon. Mikä ihme siinä pinkissä oikein aikuista ihmistä viehättää?

Selitys ilmiölle taisi löytyä pari päivää sitten, kun selailin isäni vanhoja valokuva-albumeita.


Näitä rehdisti punaiseen, ruskeaan ja sinapinkeltaiseen verhotun pirpanan kuvia katsellessani tajusin, että toisin kuin niin moni 90-luvun lapsi, ei minua ole 80-luvulla puettu oksennusrefleksiin asti vaaleanpunaisiin röyhelöihin. 

Siispä kiitos 80-luvulle sekä äidille ja isälle, ettette ole traumatisoitunut minua vaaleanpunaista väriä kohtaan heti alkutaipaleella ja saan näin aikuisena nauttia värikkäästä elämästä.

 

Share

Kommentit

Katie
Aika kypsä äidiksi

Toi ei toimi! Mä 70-luvun lapsi myös pukeuduin koko lapsuuteni ruskeaan froteeseen ja silti nykyään inhoan vaaleanpunaista...! :)

MeAn2104

Minä kuulemma olen ollut pienenä oikein perso vaaleanpunaisille vaatteille, enkä muuta olisi halunnut pukea päälleni. Ala-asteella se persous katosi eikä ole tullut takaisin :) tulikohan lie yliannostus pinkistä? :)

Eksyksissä elämässä

Pienenä rakastin vaaleanpunaista yli kaiken, ja olinkin onneni kukkuloilla kun sain oman huoneen ja äiti antoi sisustaa sen täysin vaaleanpunaiseksi. Sain jopa vaaleanpunaiset röyhelöverhot ja vaaleanpunaisen röyhelölaskoslakanan, joista olin tavattoman ylpeä. Luonnollisesti ahmimisen jälkeen tulee ällötys, enkä lähes kymmeneen vuoteen voinut sietää mitään vaaleanpunaista. Nykyisin etenkin kirkas pinkki on ihana, ja vaalea roosakin pieninä määrinä.

TMT (Ei varmistettu)

70-luvun puolella syntyneen tilanne ei ole sen parempi, lapsuuskuvista löytyy raikkaan ruskeaa, oksettavan oranssia ja vehmaan vihreää.. Lierihattuja ja sen alla kalju pää. Tosi kiva pikku kekkonen tunkkaisen kuosin kera. Tarviiko edes mainita että nyt käsi hamuaa iloisempia värejä..?

Jennalla

Reippaan ruskeaa, mahtavaa! Täytyy kyllä sen verran puolustautua, että 90-luvun alun lapsina Suomessa meillä ei ollut mitään muuta kuin suuri ja kamala lama, ja sellaisia vaatteita, joita saatiin sukulaisilta ja tuttavilta - eli suoraan 80-luvulta! Tietysti asia on varmasti ollut jo täysin päinvastainen ysikytluvun lopulla, jolloin suuri ja mahtava millenium teki tuloaan. 

Kommentoi

Ladataan...