80-luvun lapsi

Jokin aika sitten, jälleen yhtä kirkkaanpinkkiä vaatekappaletta kaupankassalle kiikuttaessani, jäin pohtimaan suurehkoa mieltymystäni kaikkea pinkkiä ja vaaleanpunaista kohtaan. Etenkin kun Teinivieras oli juuri muutama viikko aikaisemmin kieltäytynyt jyrkästi kaikista pinkinsävyisistä vaatekappaleista, tuntui oudolta, että minä – aikuinen ihminen, tartun aina tilaisuuden tullen siihen vaaleanpunaisinpaan vaihtoehtoon. Mikä ihme siinä pinkissä oikein aikuista ihmistä viehättää?

Selitys ilmiölle taisi löytyä pari päivää sitten, kun selailin isäni vanhoja valokuva-albumeita.

muksuna.jpg

Näitä rehdisti punaiseen, ruskeaan ja sinapinkeltaiseen verhotun pirpanan kuvia katsellessani tajusin, että toisin kuin niin moni 90-luvun lapsi, ei minua ole 80-luvulla puettu oksennusrefleksiin asti vaaleanpunaisiin röyhelöihin. 

Siispä kiitos 80-luvulle sekä äidille ja isälle, ettette ole traumatisoitunut minua vaaleanpunaista väriä kohtaan heti alkutaipaleella ja saan näin aikuisena nauttia värikkäästä elämästä.

 

Kommentit (5)
  1. Reippaan ruskeaa, mahtavaa! Täytyy kyllä sen verran puolustautua, että 90-luvun alun lapsina Suomessa meillä ei ollut mitään muuta kuin suuri ja kamala lama, ja sellaisia vaatteita, joita saatiin sukulaisilta ja tuttavilta – eli suoraan 80-luvulta! Tietysti asia on varmasti ollut jo täysin päinvastainen ysikytluvun lopulla, jolloin suuri ja mahtava millenium teki tuloaan. 

  2. 70-luvun puolella syntyneen tilanne ei ole sen parempi, lapsuuskuvista löytyy raikkaan ruskeaa, oksettavan oranssia ja vehmaan vihreää.. Lierihattuja ja sen alla kalju pää. Tosi kiva pikku kekkonen tunkkaisen kuosin kera. Tarviiko edes mainita että nyt käsi hamuaa iloisempia värejä..?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *