Bodarien munarinki

Ladataan...
Pumpui

Helsingin Ruoholahdessa operoivan Mayor's Gymin "bodarien munarinki" on herättänyt lehdistön huomion ja aiheuttanut kikattelua sosiaalisessa mediassa. Sain vihdoin aikaiseksi liittyä mukaan toimintaan tällä viikolla. 

Mayor'sin munarinki operoi joka toinen viikko. Osallistuminen on kovin yksinkertaista: Mayor'sin luomuruokapiiri luo tapahtuman Facebookiin, jonne ilmoitetaan monta kennoa haluaa ja tilaukset noudetaan sovittuun aikaan salilta. Munat tulevat lappeenrantalaiselta Kuorttisen tilalta, ja kennollinen (30 kpl) munia maksaa äärimmäisen kohtuulliset yhdeksän euroa. Nouto tapahtuu Ruoholahdesta salin respasta tilausviikon torstaina tai lauantaina.

En ole ikinä munankulutustani tarkkaillut, mutta voisin veikata määrän riittävän hyvin kahdeksi viikoksi. Jos tiedossa on aktiivista leipomista, voisi ottaa useammankin. Jos mielitte liittyä munarinkiin, kannattaa ottaa mukaan vanhoja kennoja, koska avokennon kuskaaminen esimerkiksi fillarilla ja julkisilla on melkoisen haastavaa, jos ei halua syödä useamman kymmenen munan kokkelia heti kotiin päästyään.

Nyt kelpaa tehdä ruokaa ja leipoa. Munarinkiin mukaan minut kannusti Mahdollisia sivuvaikutuksia -blogia pitävä ja muutenkin maailman paras tyyppi Miia, jonka kanssa teimme tänään munanhakureissumme kimpassa. Uuden satsin kunniaksi menimme Miian uuteen kämppään, jossa asiaankuuluvasti loihdimme munaruokaa.

Tekisi mieli liittyä muihinkin ruokapiireihin. Etenkin lihat olisi mukava saada luomulaatuisena joltain lähitilalta. Oletteko te jo piireissä? Vinkkejä piireistä, joista saisi yhden ihmisen tarpeisiin sopivia satseja, otetaan kernaasti vastaan.

Share

Kommentit

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Oi, Kuorttisen munat on ehkä parhaita maailmassa! Itselläni on ilo ja onni asua kohtuullisen ajomatkan päässä kyseisestä kanalasta ja asioida suoraan tilamyymälässä, se on siistiä. Ja tuo on niin hienoa, että toimitus pelaa kauemmaskin!

Lotta Katariina
Pumpui

Joo, ja entisenä lappeenrantalaisena on ilo saada kotikaupungin tuotteita tänne pääkaupunkiseudulle. Olispa täällä myös rieska- ja vetypiiri :D

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Miulla on se käsitys, että ainakin Pullin rieskaa saa Helsingistä tietyistä marketeista tiettyinä viikonpäivinä, joku kaverini muistaakseni ainakin hehkutti näin Facebookissa. Voin kaivaa tiedon esiin, jos olet kiinnostunut. ;-D

Lotta Katariina
Pumpui

Kyllä! Joskus oon saanut sitä Sokoksen S-marketista, mutta sellain satunnaisesti :D

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

No se oli just tuo Sokoksen S-market ja ilmeisesti aina torstaisin. Syväkurkku kertoi, että myös Kannelmäen Prisman valikoimasta löytyy kyseistä tuotetta. 

Lotta Katariina
Pumpui

Kiitoksia! Olispa jo torstai :D

v-e-m
Aerials

Meinasin tehdä ihan saman postauksen :D Samassa ringissä siis!

Kissis (Ei varmistettu) http://www.kissaamma.blogspot.fi

Tuolta mekin haetaan munaskut. :)

Kommentoi

Ladataan...