Isyyslomalla
Allu ja Frida viettivät rennot kaksi viikkoa isyyslomalla, jota aviomieheni leikkisästi kutsui ikimuistoiseksi retriitiksi lapsemme mieleen. Jälkiviisaana voi harmitella kotona vietetyn ajan jakamista toisella vanhemmalla kahteen vuoteen ja toisella kahteen viikkoon, mutta ainakin tämä kaksikko otti yhteisestä ajastaan kaiken irti. Paitsi lettien teko -haaveita ja lukemattomia liukumäkiä, isän kanssa vietettyihin viikkoihin kuului myös ihan uusia tapoja ja arkikuvioita.
Isän kanssa pakattiin reppu selkään ja lähdettiin seikkailemaan ilman rattaita. Kauhistelin alkuun sitä, ettemme pian saa lasta enää ollenkaan istumaan rattaissa, mutta sitten tajusin, että mielikuva 5-vuotiaasta rattaissa on pahempi vaihtoehto. Ihailen tässä Allun rentoa mutkattomuutta. Ei mitään varotoimenpiteitä ja mitä jos -tilanteita, vaan kohti hauskoja seikkailuja.
Isän kanssa ei harmittanut yhtään niin usein, kuin äidin kanssa. Vaikka sainkin muutaman peruutuksen iltapäivä-treffeistä, sillä Frida ei suostunut pukemaan, kiukkukohtauksia tuntui olevan vähemmän. Hyvää lepoa kaikille.
Isän kanssa oli niin hauskaa, että sopivasti kesälomien jälkeen pidetty isyysloma lujitti lyhyestä ajastaan huolimatta isä-tytär-suhdetta. Isän töihin lähteminen harmittaa siinä missä äidinkin, ja Fridan suusta on tullut myös spontaaneja ja sydämen sulattavia ”isi hoitaa Fridaa”-tarinoita.
Isän kanssa pottaharjoittelukin pääsi taas vauhtiin muutaman kuukauden kestäneen tauon jälkeen.
Isän kanssa harjoiteltiin myös päiväkodilla. Lopputuloksena muut lapset taitavat luulla Allun olevan siellä töissä ja tulevat innolla tuomaan kirjoja nähdessään hänet viemässä tai hakemassa Fridaa. Oli muuten ihan täydellinen suunnitelma mennä noin pitkän ja tiiviin kotonaolon jälkeen töihin, niin ettei lapsi mennyt heti päiväkotiin. Frida tottui turvallisesti kotona siihen, ettei äiti ollutkaan paikalla ja äidillä oli levollisempi olo töissä ensimmäiset viikot.
Yleensä kotivanhemmuuden jakamista perustellaan tasa-arvon lisäksi sillä, että se lisää ymmärrystä toista kohtaan. En ole kertaakaan ajatellut, ettei Allu tajuaisi kuinka ihania tai raskaita päivät voivat kotona olla. Tunnustan kuitenkin, että vauvavuoden kuplassa kadotin välillä perspektiivin Allun työtä kohtaan. Siitäkin huolimatta, että teen samaa työtä ja tiedän täsmälleen millaista se on. Sain leikkisästi omia vastauksiani viesteihin, joissa kerroin joutuvani jäämään vielä hetkeksi rakentaamaan akuuttia infoa tai odottamaan tuotetietoja esillepanoja varten. ”Mikä oikeasti on tärkeää?” ei olekaan ihan niin musta-valkoista kotikuplan ulkopuolella.
Jännitin alkuun sitä, että Allu kyseenalaistaa kaikki ne kahden vuoden aikana tekemättömät asiat, joita olen perustellut kaoottisella tai kiireisellä päivällä. Siitäkin huolimatta, ettei hän koskaan ole vaatinut minua tekemään mitään, ja on aina ymmärtänyt tilanteen (tai siis ainakin esittänyt ymmärtävänsä). Jostain kumman syystä pelkäsin jääväni kiinni asioista, joita ei ole edes olemassa tai joista tämä mies ei ainakaan välitä tuon taivaallista. Kaksi viikkoa on toisaalta aika, jonka tarkoitus ei olekaan osoittaa kotivanhemmuuden rankkuutta. Ensimmäisen päivän jälkeen Allu ihmetteli, kuinka olen säilyttänyt mielenterveyteni kodissa, jossa ei ole tiskikonetta. Muuten isyysvapaa taisi olla parasta lomaa. Aikaa tutustua omaan lapseen.
Lue myös:
Valitsimme epätasa-arvoisen perhevapaan