Päiväkoti-salaisuudet, jotka opin kantapään kautta

Rakkautta & Mamarkiaa

Syksyn päiväkotipaikkojen haku on kuumimmillaan!

Vielä viime syksynä, lähellä asuvilla ystävilläni ei ollut lapsia päiväkodissa, joten en osannut huomioida haussa ihan kaikkea. Se viisi viikkoa, jotka Frida oli päiväkodissa, opetti minulle päiväkodista hieman enemmän, mitä ennakkoon osasin ajatella. Kuvittelin, että kunnalliset päiväkodit olisivat tasoltaan samanlaisia, mutta todellisuus on jotain aivan muuta. Nyt, uutta hakemusta tehdessäni huomioin tiettyjä asioita paremmin:

Pihan viihtyisyys on tärkeämpää kuin yksikään kaupungin sivuille runoiltu varhaiskasvatusperiaate. Jos lapsi leikkii ulkona vähintään 67% prosenttia valveillaoloajastaan hoidossa, pihalla on merkitystä enemmän, kuin korulauseilla kodinomaisesta kasvatuksesta. Pieni ja huoltamaton piha, jonka välineiden kohdeikä on täysin eri kuin oman lapsen ikä, ei mene jatkoon. 

Ystävän suositus päihittää jopa pienen mutkan sijainnissa. Kokemuksia kannattaa kuunnella samanikäisten lasten vanhemmilta. Joku omilta ennakkokäsitykseltä huonolta vaikuttava päiväkoti saattaa todellisuudessa olla laadukas ja aktiivinen hoitopaikka. 

Toiset asiat tuntuu olevan pelkkää tuuria:

Henkilökunnan motivaatiotaso ja työilmapiiri. Todistin päiväkotiharjoittelun aikana useita tilanteita, joissa itkevää lasta ei lohdutettu tai lapsia ei huomioitu. Vuoden ikäinen söi aamupalaansa yksin hoitajan ollessa tietokoneella. Hoitajat valittivat toistensa tekemisistä tai tekemättä jättämisistä minulle. Fridan maidoton ruoka täytti ruokakärryä liikaa ja sain kuulla tarjoilun toimimattomuudesta useana päivänä.

Päiväkodin rutiinit. Viikorutiineissa ei ollut toimintaa sisätiloissa, kuten jumppaa, askartelua, musiikkia, vaan sisällä syötiin ja nukuttiin. Päivän toinen ulkoilu voi siis olla myöhään haettavalle lapselle yli kaksi tuntia. Kommunikointi vanhempien kanssa oli olematonta ja jäi pikaisiin kuulumisiin, jos itse kysyi lapsen päivästä. 

Päiväkodin ylläpito- ja turvallisuustaso. Huoltoyhtiö ei säännöllisesti vastannut pihan kunnosta, eikä päiväkodin henkilökunta tarkistanut sen tilaa ennen kuin pienimmät lapset olivat jo pihalla. Pyydystelin pihalla alle 2-vuotiaita, jotka sukeltelivat pää edellä 20cm syviin kraateri-lammikoihin. 

Eri ikäisten lasten tarpeiden huomiointi. Usein kysyessäni jotain päiväkodissa, sain vastaukseksi, että päiväkoti on alunperin tarkoitettu vanhemmille lapsille, eikä asioita ole voitu muuttaa. Miten sellaistakaan voi hakiessaan tietää?

Ravintotieto ja modernit mallit. Kasvisruokavalion mahdollisuudesta ja jopa kerran viikossa kaikille tarjottavasta kasvisruuasta olin positiivisesti yllättynyt. Mutta sokeriset välipalat. Lastentarhanopettaja jakoi onneksi kanssani samanlaiset käsitykset ravinnosta, ja päiväkodissa olikin mahdollista valita sokerin välttäminen. Valitettavasti kaikki hoitajat eivät toteuttaneet toiveita. Lapseni ei kuole satunnaiseen hilloon, mutta en missään nimessä halua päiväkodin olevan se ensimmäinen taho, joka tarjoaa lapselleni karkkia. (Ystävänpäivänä kaikki, myös hieman yli 1-vuotiaat saivat vaahto-suklaa-suukon.)

 

Päiväkoti ei ole enää sama, minkä 90-luvulta tunnen. Esimerkkini ovat lopputulos määrärahojen, kasvatuksen, koulutuksen ja hoito-alojen leikkauksista. Minun on vaikea kuvitella, että kukaan hoitajista, käyttäytyivätpä he kuinka tahansa, ovat päättäneet aamulla herätessään tehdä työnsä huonosti. Haluan edelleen uskoa, että voin viedä lapseni luottavaisin mielin päiväkotiin, mutta kokemusten perusteella ei ole ihan sama minkä päiväkodin valitsee (ja lopulta saa). Hakemus on vetämässä ja toivon todella, että saamme paikan sieltä, jonka toimintaa olen ystävien puolesta päässyt seuraamaan. Tai sitten toivon ainakin todella paljon parempaa tuuria!

 

 

PS. Vinkki päiväkotia aloitteleville vanhemmille: Ei ole myöskään ihan sama millä rattailla viet lastasi hoitoon. Pahimmassa tapauksessa rattaat jätetään koko päiväksi sateeseen ja lapsi saa istua kotimatkan rattaiden ja lämpöpussin muodostamassa lammikossa. Onko todella kaikki myytävät, "aina sisällä säilytetyt" rattaat olleet vain kotikäytössä? 

 

 

Lue myös:

Ensimmäinen viikko uutta arkea lukuina

Salamapäätös opiskelevaksi kotiäidiksi

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Meillä on käynyt tosi hyvä tuuri päiväkodin kanssa, vaikka ensin jännitti että minkälainen päiväkoti meille osoitetaan.
Harmillista, ettei kaikilla käy niin hyvä tuuri. Päivähoidon laadun kun ei pitäisi olla tuurista kiinni :/

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Niinpä, ei pitäisi olla. 

Aurinkoa kevääseen! :)

Pyjama
Pyjamapäiviä

Tuo iltapäivän ulkoilu on vähän sellainen harmillinen asia. Tiedän, että se vaatisi vähän järjestelyjä, että aikaisin haettavat menisivät pihalle aikaisemmin ja myöhemmin haettavat myöhemmin. Mutta meidän entisessä päiväkodissa minua suututti hakea lapsi puoli neljän aikaan päiväkodista eikä lapsi ollut välttämättä ulkoillut ollenkaan, kun aamupäivällä oli ollut jotain muuta (tai sitten kävelty vain jumppapaikkaan 200 metriä). Nykyisestä haen neljän aikaan, ja on onneksi aina ulkona, kun haen.

 

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Itse huomasin kyseisessä hoitopaikassa, että ulkona oltiin jo ennen kolmea. En varmaan olisi tiennyt tätäkään, ellen olisi viimeisellä hoitoviikolla (kun olin jo itse kotona) hakenut lasta "välipalan jälkeen". Koska sisäliikuntaa tai askartelua tms. ei ollut viikkorutiineissa niin ulkoilut olivat jopa päivä noin 8.30-10.15 ja 14.45-. Oma työpäivä venyttäisi lapsen hakua lähemmäs viittä. Kovalla pakkasella aamun ulkoilu oli jätetty pois. 1,5-vuotiaalle talviulkoilut alkaa olla aikalailla tehty jo tunnin jälkeen oli pakkasta tai ei...

Jumppapaikka kuulostaa hyvältä siis omaan korvaan, mutta ymmärrän hyvin kyllä tuonkin haasteen, etenkin jos illan ohjelmassa on jo muuta kuin puistoilua. :)

Kiitos kommentista! <3

riik
3h+kasvimaa

Hyvä päiväkoti on kyllä tosi arvokas ja tärkeä juttu!

Toisaalta lapset on tosi erilaisia ja mikä on yhdelle hyvä, voi olla toiselle kauhistus. Meillä päiväkodin pihassa ei ole mitään keinuja, liukumäkiä tai muuta tavallista. Siellä on lautoja, autonrenkaita ja muuta majanrakennustarviketta (no tietty hiekkalaatikko leluineen löytyy) ja crossirata pyöräilyyn. Hoidossa on tosin yli 2-vuotiaita lapsia. Oma lapseni rakastaa näitä virikkeitä ja viihtyy pihalla mainiosti. 

Päiväkoti on luontopainotteinen ja seuraavaksi lapseni siirtyykin metsäryhmään. Mutta nämä pienemmätkin retkeilevät ja vaikkapa pyöräilevät aamulla ja ovat iltapäivällä pitkän pätkän omassa pihassa. Menen hakemaan yleensä puoli viiden aikaan ja silloin V on ollut pihalla ainakin puolitoista tuntia. Ja haluaisi edelleen jäädä pihalle leikkimään :D

Ja jos jotakin tässä on tajunnut, niin lapsi todellakin tarvitsee talouden parhaat ja teknisimmät ulkoiluvaatteet!

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Kyllä!

Kuulostaa tosi hyvältä tuo teidän päiväkoti. Luontopainotteinen. Hmm, haluan alleviivata, että tuolla ei ollut mitään painotteisuutta. Muita ulkoiluvaihtoehtoja, retkiä yms. ei tehty. Kyllä alle 2-vuotiaillekin voi mielestäni keksiä monipuolista tekemistä. Päiväkodissa ihmeteltiin, kun Frida oli nähnyt jonkun isomman piirtävän ja oli halunnut itsekin piirtää. Ihmettelivät, kun homma onnistui niin hyvin. 

Pihalla pienimmät seistä tojottivat tai juoksivat, mutta juuri muuta virikettä (yhden keinun lisäksi) ei ollut. Katselin, kun jonkun toisen pikkuinen itki äitiään puolet ulkoilusta ja hoitaja vain hoki, noniin nyt riittää.

Ja jep, tekniset ulkoiluvaatteet. Muuten ei kyllä tuu mitään :D

riik
3h+kasvimaa

Voi ei, kuulostaa kyllä tosi ankealle päiväkodille :/.

Näitä lukiessa tajuaa olla onnekas, että voi jättää lapsensa joka aamu hyvillä mielin päiväkotiin.

sanneve
Sanni Eveliina

Vasta valmistuneena ehkä tulevana päiväkodin tätinä pelkään, että joudun tulevassa työssäni toimimaan juuri tavoilla, joita tekstissäsi kritisoit. En haluaisi tarjota lapsille sokerisia välipaloja ja olen myös vahvasti sitä mieltä, että ympäristön viihtyisyys ja päiväkodin tunneilmapiiri on varmasti paljon tärkeämpää kuin mikään överi-pedagoginen kasvatuskäytäntö. Toivon, että pystyn tulevassa työssäni tarjoamaan lapsille läheisyyttä ja huomiota eikä minun tarvitse kuluttaa aikaa tietokoneella istumiseen. Haluaisin siis toimia työssäni arvojeni mukaisesti mutta vähän pelottaa, onko se aina mahdollista. No, toivotaan, että asioihin on ainakin mahdollista vaikuttaa.

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Ihanaa kun kirjoitit! <3
Toivottavasti uusilla on voimia tehdä pieniäkin muutoksia ja saada järjestelmien, politiikan ja leikkausten väsyttämät kollegat mukaan. Onhan se vähän kuin kotona, jos aikuiset tappelee tai tunnelma on kireä, ei hyvin mietityt kasvatusperiaatteetkaan toimi. Työyhteisöhän se päiväkotikin on, ja ajattelen itse, että lapset ovat siinä myös osallisena, hyvässä ja valitettavasti myös pahassa.

Onnea valmistumisesta, toivon todella, että saat pian töitä!

Kommentoi