Salamapäätös opiskelevaksi kotiäidiksi

Rakkautta & Mamarkiaa

Tammikuun viimeisenä päivänä istuin olohuoneessa, kipeä pää jyskyttäen, yrittäen saada selvää viimeisen 8 päivän tapahtumista. Siinä ajassa olin tehnyt kolme isoa päätöstä oman ja yhteisen tulevaisuutemme eteen. Etsinyt vaihtoehtoja ja muuttanut suuntaa. Punninnut asioita, jotka eivät ole mitattavissa, ja yrittänyt ennustaa parhainta lopputulosta. Allu oli työmatkalla, Frida nukkui, ja minä tärisin niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Kuten kerroin aikaisemmin, tammikuu oli todella stressaava. Odottamattomat haasteet eivät suoranaisesti tulleetkaan työnteosta ja päiväkodista, tai niiden yhdistämisestä. Sopimusteknisten asioiden vuoksi teimme päätöksen urani ja oikeuksieni sekä perheen hyvinvoinnin puolesta. Pidin puoleni, irtisanoin Fridan päiväkodista ja ilmoitin jatkavani hoitovapaata. Kaikista hypoteettisesti ajatelluista tapahtumaketjuista valitsimme ennemmin taloudelliset vaikeudet, kuin parisuhteen rasittamisen ulkopuolisten toimesta. Juuri ennen hoitovapaan allekirjoittamista tarkistin avoimen yliopiston kurssitarjonnan js tein entistä rohkeamman päätöksen. Aloittaisin opintovapaan kuuden vuorokauden kuluttua. Yhdessä päivässä puristin ilmoittautumiset ja hakemukset sellaisella vauhdilla, etten ehtinyt miettimään mitä opiskelu edes konkreettisesti vaatisi. Olo oli kuin olisin aamulla lähtenyt kävelemään ja päätynyt juoksemaan maratonin ennätysajassa. 

Tarkoitus on suorittaa pari yksittäistä kurssia markkinoinnin opintokokonaisuudesta neljän kuukauden aikana ja jatkaa sitten hoitovapaata elokuuhun asti. Frida sai kokemusta päiväkodista ja tilanteen stressaavuudesta huolimatta koin arvokkaat viikot töissä. Nautin työnteosta, tunnistin oman paikkani ja olen entistäkin valmiimpi palaamaan töihin syksyllä. Saan syventää ammattitaitoani ja nauttia Fridan kanssa vielä kotipäivistä.

 

 

Huomisesta lähtien olen siis opintovapaalla ja menen ensimmäiselle luennolle! Pää ei vieläkään ole ehtinyt mukaan muutokseen, enkä tiedä osaanko enää edes opiskella, mutta eiköhän se selviä kevään aikana. Päätös tuntuu silti oikealta. 

 

 

Venyisikö äitiyden vertaistuki vielä tähänkin ulottuvuuteen? Parhaimmat vinkit opiskelun ja kotiäitiyden yhdistämiseen saa jakaa kommentteihin!

 

 

Lue myös:

Ensimmäinen viikko uutta arkea

Kotiäitiyden jälkeen, osa 4/4: TEKISIN TOISIN

Kotiäitiyden jälkeen, osa 3/4: OPIT

Kotiäitiyden jälkeen, osa 1/4: ARVOT JA AJATUKSET

Ulkopuolisuudesta vanhempainvapaalla

 

INSTAGRAM / FACEBOOK / BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

Äitiopiskelijan kootut neuvot:

Jos otat lapsen mukaan massaluennolle, varaa tarpeeksi evästä + muuta tekemistä, jotta pieni pysyy motivoituneena. Seminaari-/pienryhmäluennot onnistuvat vähemmälläkin säädöllä, jos kurssin pitäjä ja muut kurssilaiset ovat myötämielisiä lapsen läsnäololle. Älä opiskele yöaikaa; Äitiopiskelija tarvitsee unta, vaikka perheetön opiskelija voikin painaa aamuluennolle samoilla silmillä. Varaudu siihen, että kaikkien tehtävien tekemiseen ja tiedon omaksumiseen menee kaksinkertainen aika (vähintään) entiseen verrattuna. Lapsen kaikenlaiset vaivat ja sairaudet ovat kätevä tapa ruinata lisäaikaa tehtävien tekemiseen. 

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Oi kiitos vinkeistä! Pitää erityisesti muistaa tuo uni... :D 

Ja tuo tiedon omaksumisen hitaus hieman pelottaakin.

Itsekin samassa tilanteessa -siksipä blogi on viettänyt "hiljaiseloa" varmaan jo puoli vuotta :D

Tässä elämäntilanteessa opiskelu on antoisaa; pienistäkin onnistumisista onnistuu iloitsemaan ja ajatukset voi päikkäriajaksi siirtää johonkin aivan muuhun kuin arkeen. Helppoa opiskelu pienen lapsen kanssa ei todellakaan ole ja joskus kaikesta muusta kivasta joutuu jäämään pois, jotta edessä häämöttävään tenttiin olisi edes jonkin verran aikaa valmistautua. Kun oppii joustamaan ja antamaan itselleen armoa, kaikki kyllä onnistuu parhain päin. Vaikka tulisi päiviä, jolloin ei saa mitään aikaan, tulee myös niitä päiviä, jolloin saa enemmän kuin olisi tarvinnut. Tsemppiä opintoihin :) ! 

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Tuo joustavammaksi opetteleminen (etenkin suunnitelmien suhteen) ja armollisuus ovatkin olleet aika hyviä opetuskohtia äitiyslomalla. Nyt varmasti joutuu vielä uuteen puristukseen ja testiin.

Kiitos vinkeistä ja tsempeistä! Kevätauringon vauhdittamaa lisäenergiaa opiskeluun myös sinne! :)

Kommentoi