Talo, jossa asun: keittiö (+gluteenittomat munkit)
Pitkästä aikaa taloni esittely jatkuu. Vuorossa keittiö.
Kun muutin tähän taloon vuonna 2008 oli keittiö puolet pienempi kuin nykyään. Sinne mahtui pieni kahden istuttava ruokapöytä, työskentelytasoja ei ollut, astiakaapit uhkasivat pudota. Keittiöstä oli kulku rappukäytävään. Rappukäytävästä meni portaat alakertaan sekä vintille. Nyt seinä rappukäytävään on rikottu, portaat poistettu ja ikkunoita lisätty. Vintille pääsee keittiöstä tikkaita pitkin, tikkaat löysimme Metsänkylän Navetasta. Keittiön ihanat puukaapistot on tehnyt Rakennuslinna.
Tätä kuvaa ottaessa pari vuotta sitten olisi näkynyt vain seinä. Tuossa oli ennen se rappu. Valitettavasti nykyäänkään tähän keittiöön ei mahdu suurta pirttipöytää, joka päätyi lopulta viereiseen olohuoneeseen.
En jaksanut siivota. Kuvaa ottaessa huomasin, että koiralle oli unohtunut laittaa ”tötterö” päähän takaisin aamupalan jäljiltä. Taas se oli nuollut jalkansa haavan auki.
Ihana valokuva seinällä on Karoliina Paapan. Teos etsii vielä (parempaa) paikkaansa. Astiakaappi on isotädin perintöä. Yhden seinän tapetti on Pihlgren ja Ritola Oy:n Morsiuskukka.
Tikkaat toimii myös hyvin säilytystilana! Tikkaista roikkuu muuten kaverin siihen unohtama pyyhe parin viikon takaa. Tuu hakeen!
Hirveesti roinaa. Meillä kokataan paljon. Tuossa se munkkitaikina jo näkyy!
Ei oo niinku sisustuslehdissä.
Gluteenittomat banaanimunkit:
2,5 dl raakamaitoa
0,5 pss kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
2tl kardemummaa
0,5tl suolaa
1dl intiaanisokeria
1 banaani
1 free range kananmuna
7dl gluteenitonta jauhoa (itse käytän Schär-merkkistä kun siinä ei ole lisättyä sokeria)
50g voita
paistamiseen rypsiöljyä n. 5cm kattilaan
Lämmitä maito kättä lämpimämmäksi, lisää hiiva ja psyllium. Anna turvota muutama minuutti. Blenderöi sekaan muna, sokeri ja banaani. Sekaan myös suola, sokeri ja kardemumma. Lisäile jauhoja (ja voi) kunnes taikina ei tartu käsiin. Gluteenittomassa leivonnassa v**tumaista on se, että jauhoja pitää laittaa liikaa, koska muuten taikinaa ei pysty käsittelemään. Ja näin leivoksista tulee ”kovia”. Tai ehkä mä vaan en osaa!
Jaa taikina n. 16 osaan ja pyörittele niistä palloja. Tee peukalolla reiät. Anna olla rauhassa 30 min. Lämmitä öljy (älä anna kiehua! voit testata pienellä taikinan palalla öljyn kuumuuden: jos taikina ruskistuu n. minuutissa on lämpö ok). Nosta 3-4 munkkia kerralla öljyyn, käännä välillä. Kierittele sokerissa.
Koti tuoksui ihanalle ja olin tosi ylpeä onnistumisestani! Pelkäsin tulipaloa! Aluksi munkit maistuivat tosi hyville. Illemmalla ei enää- johtui varmaan siitä, että söin niitä 9!