IHO KUNTOON PART 1
Olen kuulunut niihin onnekkaisiin, joilla on aina ennen ollut melko hyvä iho. Muutamia näppyjä lukuunottamatta finnitön ja suht tasaisen värinen. Kuitenkin vähän yli vuosi sitten ihoni alkoi oireilemaan todella pahasti, luultavasti hormonaalisista syistä. Aluksi en kamalasti stressanut siitä, vaan ajattelin että kyllä se menee ohi. Ajattelin että se on vain merkki stressistä ja rauhoittuu kyllä heti kun saan ulkomaanreissulla vähän aurinkoa.
Tilanne kuitenkin pahentui vain viikko viikolta ja Meksikon reissun aikana kasvot olivat jo todella huonossa kunnossa. Kuuma ilma, aurinkoöljyillä läträäminen ja hikoilu eivät todellakaan parantaneet asiaa. Vaikka iho oli päivettynyt, en voinut kuvitellakaan olevani ilman meikkiä. Kamppailin kovasti sen kanssa, että en antaisi näinkin pinnallisen asian vaikuttaa omaan hyvinvointiini.
Huomasin ensimmäistä kertaa, kuinka paljon iho-ongelmat voivat vaikuttaa itsetuntoon. Kokeilin kaikkea mahdollista sinkistä eri voiteisiin ja kuorintoihin, mutta tuntui että iho vai paheni päivä päivältä. Lopulta päätin mennä ihotautilääkärille ja minulle määrättiin kolmen kuukauden antibioottikuuri, jota tarvittaessa voitaisiin jatkaa myös seuraavat 3 kuukautta. Hitaasti antibiootit alkoivat auttaa, mutta jouduin syömään niitä koko puoli vuotta. Ajattelin jotenkin naiivisti, että kun näppyjä ei enää tulisi, iho olisi kunnossa. Akne kuitenkin jätti arvet, jotka eivät nekään peity oikeastaan meikillä. Sen jälkeen soimasin itseäni paljon siitä, miksi en tarttunut ongelmaan aiemmin vaan annoin tilanteen mennä niin pahaksi.
Koska ihon kunto vaikuttaa niin paljon ainakin omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja olo alkoi olla jo lähes epätoivoinen, päätin mennä kehutulle Dui Clinicille hoitamaan sen kerralla kuntoon. Pidän Dui hoidon filosofiasta, jossa haetaan koko kehon tasapainoa, jotta myös iho olisi tasapainoinen. Tiedän kokemuksesta, että kropassa niin moni asia vaikuttaa toiseen ja varsinkin hormonitoiminta voi laittaa koko tyypin ihan sekaisin.
Olen käynyt nyt kolme kertaa siellä Dui clinique nimisessä hoidossa ja vielä kaksi kertaa on jäljellä viiden hoitokerran sarjasta. Kun astelin ensimmäistä kertaa sisään, en oikein tiennyt mitä odottaa. Sattuuko se? Onko iho arka sen jälkeen? Näenkö heti tuloksia? Kun näin Lauran, joka hoidon minulle teki, olin heti vakuuttunut. Lauran oma iho oli niin hyvän näköinen, että se on jo loistava käyntikortti kauneuskeskukselle. Itse hoito oli todella miellyttävä, eikä sattunut ollenkaan. Huone oli tunnelmallisesti valaistu ja taustalla soi rentouttava musiikki. Kasvoille valeltiin erilaisia ihanan tuoksuisia öljyjä ja välillä aktivoitiin akupunktiopisteitä.
Laura sanoi, että voin hyvin nukahtaa mikäli siltä tuntuu. Olin melko skeptinen, sillä olen todella huono nukahtamaan missään. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen olen vaipunut johonkin melkein transsimaiseen tilaan. Olo on hoidon jälkeen ihanan rentoutunut ja iho on itseasiassa heti todella hyvän näköinen. Ihohuokoset ovat supistuneet ja terve väri kasvoilla. Koska asiaa tuli jo nyt niin paljon, voisin kirjoittaa hoidoista vielä ihan oman postauksensa, kun ne on saatu päätökseen. Olen itse ollut nimittäin todella tyytyväinen. Olen saanut myös hyviä vinkkejä ihonhoitoon kotona, joista voisin tehdä oman postauksensa myös.
Osoitan nyt hiukan pelkuruutta, julkaisemalla vain meikattujen kasvojen ennen ja jälkeen kuvat. After- kuvassa hoitokertoja on takana kaksi. Arvet eivät ole vielä kokonaan lähteneet, mutta minulla on vahva luotto siihen, että viiden kerran jälkeen iho alkaa olla jo todella hyvässä kunnossa. Meikillä ne saa jo hyvin piiloon, minkä kuvastakin näkee selvästi.