Ladataan...
Susanna Plane

Matkamme jatkui Dubaista kohti Etelä-Intiaa ja tarkemmin sanottuna Kochia. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroinkin, sain flunssan heti reissumme alkutekijöissä ja Kochiin saapuessa se eskaloitui aika inhottavaksikin taudiksi, joten olin lähinnä sängyn pohjalla kolme päivää. Kochia ei tullut omalta osaltani siis ihan hirveästi nähtyä. Muutamalle pikku kävelylle ja pari kertaa syömään selvisin, mutta pahimman flunssan ollessa päällä, olin huoneessamme noin 35 tuntia putkeen ja katsoin Netflixiä. :----D  Harmillinen juttu, mutta näillepä ei voi mitään! Ja onneksi oli kuitenkin vain kova flunssa, ettei kuitenkaan influenssa. 

Kochista lähdettiin oloni kohentumisen jälkeen junalla kohti Kovalamia, joka sijaitsee pari sataa kilometriä etelämpänä, samalla länsirannikolla. Kovalamissa meitä oli vastassa kauniit maisemat, auringonpaiste, kohisevat aallot sekä iso kasa turisteja. Paikka oli tosiaan ehkä vähän liian turre meidän makuun, mutta toisaalta juuri täydellinen rentoilupaikka siihen saumaan. Mentiin paikanpäällä ensimmäiseksi syömään ja alettiin sitten miettiä yöpymispaikkaa, johon ravintolan työntekijällä olikin meille ehdotus. Joku hänen tuttunsa ilmeisesti omisti hotellin siitä aivan läheltä ja Iiro meni sitä sitten katsomaan samalla kun mä vahdin meidän kamppeita. Iiro totesi yösijan sen verran hyväksi, ettei lähtenyt katsomaan muita vaihtoehtoja, vaan varattiin tämä samantien. Ihan toimiva systeemi, ettei etukäteen varaile mitään - pystyy tarvittaessa vähän myös hiomaan hintaa. 

Meillä oli oman huoneen lisäksi terassi ja resortin keskipisteessä oli kaikkien yhteinen uima-allas. Rannalle matkaa oli noin minuutin verran. Me uitiin, otettiin aurinkoa, luettiin kirjoja, pelattiin korttia, käveltiin ympäriinsä tutustuen ympäristöömme, ihmeteltiin, syötiin ja nautittiin parit oluet. Ja otettiin paljon kuvia. Bongailtiin me myös haukkoja! 

Kovalamissa oltiin kolme yötä, jonka jälkeen otettiin juna hitusen verran ylemmäs samalla rannikolla sijaitsevaan Varkalaan. Täällä ollaan tälläkin hetkellä. Varkala on Kovalamin tavoin rantakohde, mutta huomattavasti rennompi eikä niin turistinen. Myös ulkonäkö on erilainen; täällä hotellit, mökit sekä kaupat ja ravintolat sijaitsee niin sanotusti tällaisella jyrkänteellä ja sen alapuolelta löytyy ranta isoine aaltoineen. Täällä tosiaan on aika hulppeat aallokot, samoin kuin Kovalamissakin. Molemmissa paikoissa voisi surffata, mutta mä olen nyt vaan keskittynyt siihen, että opettelen olemaan panikoimatta tuolla vedessä. Huomasin nimittäin, että pelkään vähän noita aaltoja :---D Luultavasti siksi, etten ole hyvä uimaan. Mutta päivittäin on käyty vedessä, eli kyllä se siitä koko ajan helpottuu. Varkalassa myös jooga on tosi isossa asemassa ja muakin kyllä kiinnostaisi mennä jollekin tunnille ja täällä olisi aika ideaalit puitteet, mutta on niitä puitteita myös muuallakin. Jossakin vaiheessa reissua pitää ehdottomasti idea toteuttaa.

Ensikosketus Intiaan on siis ollut oikein hyvä! Ihmiset ovat ystävällisiä, aurinko paistaa ja ruoka on hyvää. On kaunista (vaikka näillä onkin isoja ongelmia noiden jätteiden kanssa..) ja rentoa. Iiro on aiheuttanut ihmisissä paljon mielenkiintoa; moni haluaa yhteiskuvia ja kaikki kommentoi jotakin, yleensä tatuoinneista. Minä en ole yhtään niin kiinnostava :----D

Olen pistänyt merkille, että...

..kaikki Intialaiset miehet pitävät kauluspaitaa. Oli se sitten lyhyt tai pitkähihainen. Koko ajan. 

...hintataso on aivan älytön. Meidän yöpymiset on maksaneet noin 8€ per naama yöltä ja ruoka-annokset on olleet jotain kahden ja kuuden euron väliltä. Myös junaliput on naurettavan hintaisia. Tunnin matka maksoi noin 50snt per naama. 

...tuk tuk -kuskit (ja varmaan muutkin kuskit) kommunikoivat tööttäämällä. Aluksi mun oli vaikea ymmärtää miksi koko ajan tööttäillään, kun tuntui siltä, että sitä tehtiin ihan vaan huvin vuoksi, kunnes aloin kiinnittää enemmän huomiota ja hoksasin mistä oli kyse. Toki tööttäillään varmasti myös sen vuoksi, että ollaan turhautuneita ruuhkaan tai jotain vastaavaa, mutta suurimmaksi osaksi se on ollut ainakin tähän asti itsestään ilmoittamista mutkissa ja kulmissa, jotta muut tietävät, että täällä ollaan. Liikenne kun on tosiaan aika omanlaistaan täällä :D 

...hyttysiä riittää ja niiltä suojautuminen on aivan ehdotonta. Täkäläiset hyttyset eivät tosiaan pidä ääntä kuten meillä suomessa ja niiden pistotkaan eivät välttämättä satu, ihoon vaan ilmestyy kutiavia kuhmuja. Ja minähän sain jo ensimmäisenä iltana varmaan kymmenen pistoa, kun laiminlöin kunnollista suojautumista ja nyt sitä sitten kärsitään. 

...intialaiset eivät juurikaan harrasta uimapukuja, vaan räpiköivät aalloissa täysissä pukeissa. :-----D Kuulemani mukaan intialaiset eivät yleisesti ottaen osaa myöskään uida, siksi tämä räpiköinti. 

...keralassa alkoholin myynti on kai ainakin jollain tasolla kiellettyä, eikä täällä näe alkoholia juuri missään. Sitä ei myydä kaupoissa, eikä sitä jokaisesta ravintolastakaan saa. Eilen tehtiin visiitti myös paikalliseen Alkoon, josta ei ollut tosiaankaan mitään ilmoitusta missään, ei myöskään mitään mainintaa alkoholista kyseisen rakennuksen julkisivussa, paikka vaan on paikallisille tiedossa. Käppäiltiin porttikongista hämärälle kujalle, joka näytti lähestulkoon rauniolta. Siellä riitti porukkaa, kaikki kylän miehet olivat perjantain kunniaksi viinaostoksilla. :----D Minä olin tosiaan ainoa nainen siellä ja vieläpä sopivasti melkoisen lyhkäisessä mekossa... Naisilla sinne ei ilmeisestikään ole asiaa, mutta ei mua poiskaan häädetty. 

Huomenna lähdemme kohti seuraavaa etappiamme Munnaria! 

 

Ps. Loppuun vielä pari vinkkiä kaikille, joilla kiinnostaisi reissu Keralan alueelle:

Kochiin on kätevä lentää, eikä me ainakaan maksettu lennoista juuri mitään. Kochin lentokentältä kannattaa ottaa taksi Fort Kochiin ja viettää siellä esimerkiksi pari päivää. Turisti infon työntekijää voi pyytää buukkaamaan valmiiksi junaliput eteenpäin, koska se voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta tehdä itse. Saa lippuja toki juna-asemaltakin. Tuk tukilla voi ajella junalle ja matkata sitten junalla rannikkoa alas, esimerkiksi tänne Varkalaan tai Kovalamiin - matka Kovalamiin kesti noin 4 tuntia, Varkalaan vähemmän. Junat tulevat keskustaan, mutta jälleen voi hypätä taksin tai tuk tukin kyytiin ja huristella kohteeseen. Halpaa kuin saippua. :--)

Kochissa yövyttiin Santa Maria -nimisessä hostellissa, Kovalamissa Wilson-nimisessä ns. resortissa ja täällä Varkalassa majaillaan Kerala Bamboo House -nimisessä paikassa. Voin suositella näistä jokaista. Hinta-laatu-lokaatio suhteeltaan erinomaisia vaihtoehtoja. Varkalasta voin suositella myös esimerkiksi Thaa.. caféa, Caffé Italianoa ja Little Tibet restaurantia. Nämä olivat kivoja syömis/hengailupaikkoja. Puccini La La oli myös symppis ja sieltä sai aivan ihanaa vegaaniruokaa!

Kerroinkin jo, että jatkamme matkaa seuraavaksi kohti Munnaria, joka on siis myös osa Keralaa. Paikkaa on kehuttu todella paljon, eli odotukset ovat korkealla. Seuraavassa postauksessa fiiliksiä sieltä!

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Share
Ladataan...

Ladataan...
Susanna Plane

Puolitoista viikkoa sitten lähdettiin ja tällä hetkellä kirjoittelen Etelä-Intiasta, Varkalasta. Saavuimme tänne juuri. 

 

Reissumme ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä sain heti ensimmäisen vuorokauden aikana kurkkukivun ja pienen flunssan tyngän riesakseni, luultavasti kylmästi puhaltavasta tuulesta ja myös samassa hostellihuoneessa asustavilta, epämiellyttävästi köhiviltä herroilta. :---D Olin tosin ollut vähän kipeä jo ennen reissuun lähtöämmekin. Matkamme alkoi siis Dubaista.

Olin siinä käsityksessä, että Dubaissa olisi todella kuuma - onhan kaupunki kuitenkin keskellä autiomaata, mutta yllättäen siellä olikin melko viileää. Tuuli oli aika armoton ja näytinkin todella tyylikkäältä kun ensimmäisenä päivänä vedin Iiron ison farkkupaidan mekkoni päälle ja toisena päivänä treenipaidan ja trikoot mekkoni alle :D Mun rinkassa on hyvin rajoitettu määrä vaatekappaleita, joten piti vähän soveltaa.

Meidän Dubai-kokemus ei tosiaan ollut ihan sitä mitä voisi kuvitella. Yövyttiin hostellissa (joka oli mun makuun aika ankea) ja syötiin valmis-nuudeleita (jotka oli oikeasti ihan hyviä). Ihan tarkoituksella siis.  Haluttiin käyttää rahaa aivan minimaalisesti, koska budjetistamne olisi lähtenyt liian iso lovi, jos olisimme täysillä nauttineet Dubain antimista. Päätimme ylipäänsä aloittaa reissumme kyseisestä kaupungista oikeastaan vain siksi, koska jokainen Intian eteläosiin lentävä lento olisi pysähtynyt jokatapauksessa Dubaissa, joten ajateltiin, että sama meidän on käydä kurkkaamassa what's all the fuss about.

Loppupeleissä kaupungissa ei ollut ihan liikaa nähtävää, pilvenpiirtäjien (jotka oli kyllä hienoja) ja maailman isoimman ostoskeskuksen lisäksi. Biitsikin oli nimittäin aika pitkälti suljettu vain hotellivieraiden käytettäväksi. Hiekkadyyneille olisi päässyt ajelemaan, mutta siihen meillä ei ollut varaa, eikä välttämättä intressejäkään. 

Harmitti, kun kuulin vasta Dubaista poistumisemme jälkeen eräästä puutarhasta, joka näytti kuvien perusteella ihanalta ja olisi ollut hauska käydä siellä. 

Kuulostaa nyt ehkä siltä, ettei nautittu olostamme, mutta viihdyimme kyllä ja oli hienoa nähdä Dubai - vaikkakin vähän eri näkökulmasta. Kaupunki on varmasti upea lomakohde niille, joilla on vähän isompi budjetti ja jotka haluavat käyttää sen useammalla tähdellä varusteltuihin resortteihin. Kyllähän siellä kelpaisi loikoilla! Ja jos hiukoisi päästä shoppailulomalle, olisi Dubai varmasti the place to go, koska Dubai Mall oli aivan älytön ja sinne saisi kulumaan päivän jos toisenkin. Saman katon alta löytyi nimittäin kaikki H&M:stä Chaneliin.

Matkamme Dubaista jatkui tosiaan tänne Etelä-Intiaan, jossa olemme olleet nyt viikon. Kaksi kaupunkia nähty ja kuten jo alussa sanoinkin, saavuimme juuri kolmanteen kohteeseemme. Flunssa alkaa olla taltutettu ja kaikki hyvin. Aurinkoa ja lämpöä riittää. :-----)

 

Ps. Oli melkoinen työmaa saada tämä postaus aikaiseksi huonojen nettiyhteyksien vuoksi, joten jos nopeatempoisempi postaustahti kiinnostaa, kannattaa kurkata myös instagramin puolelle!

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Share
Ladataan...

Ladataan...
Susanna Plane

Tammikuu alkoi sillä, että aloitin uudessa työssä, ensimmäisessä esimiestehtävässäni. Olin super innoissani ja niin otettu, että esimieheni sitä paikkaa minulle tarjosi. Tammikuussa valmistuin myös Tampereen ammattikorkeakoulun kansainväliseltä puolelta tradenomiksi.

Helmikuussa ikää tuli taas yksi vuosi lisää ja tätä, sekä valmistumistani juhlittiin 20-luvun teemalla maaliskuun alussa.

Maalis-huhtikuun vaihteessa muutettiin Iiron kanssa meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin, joka olikin varsin ihana sellainen. Tässä asunnossa oli juuri ne oikeat vibat, kämppä tuntui omalta.

Huhtikuussa vietettiin pääsiäistä mökkeillen, jolloin päästiin myös lentämään pienkoneella. Oli aika hullua. :D Huhtikuussa osallistuttiin myös Joonas Hämäläisen MasterClass -kokkauskurssille, jossa taiottiin muutaman muun kokkailijan kanssa kolmen ruokalajin illallinen italialaisittain.

Toukokuussa käytiin ihastelemassa Hans Zimmerin konserttia, joka oli yksi hienoimmista musiikillisista kokemuksistani koskaan. Toukokuussa sain myös pyörän, enkä mitä tahansa pyörää, vaan sellaisen, jonka Iiro oli mulle salaa tehnyt meidän kellarissa. Tyyppi yllätti mut täysin ja mä olin aivan sydämet silmillä.

Kesäkuussa vietin elämäni ensimmäistä palkallista kesälomaa, jolloin suunnattiin Espanjaan. Ensin Barcelonaan siskoni luo ja sitten Madridiin yhteisen ystävämme luo. Oli aivan mahtava reissu! Kesäkuussa juhlittiin myös juhannusta tuttuun tapaan isolla poppoolla mökkeillen.

Heinäkuu alkoi Hailuodossa järjestettävillä Bättre Folk -festareilla, joita ei ihan turhaan oltu hehkutettu. Pienet (tosin koko ajan kasvavat) festarit, aidolla menolla ja hyvillä esiintyjillä höystettynä. Näillä festareilla löysin Litku Klemetin ja rakastuin entisestään Mikko Joensuuhun. 

Elokuussa pidettiin vielä vähän lomaa ja tehtiin pieni visiitti Riikaan. Elokuun kruunasi jo perinteeksi muodostunut Flow-viikonloppu, joka ei tälläkään kertaa jättänyt kylmäksi. London Grammar oli mieletön. 

Syyskuun lopulla matkattiin Lappiin, tarkemmin sanottuna Saariselälle, jossa vietettiin muutama päivä. Tehtiin pari vaellusta UKK:lla, huikeita maisemia ja poroja ihastellen.

Lokakuussa tehtiin parin ystävämme kanssa viikonloppureissu Iiron mökille, jonka puitteissa käytiin päiväpatikoinnilla Vuorilammella, jossa saatiin taas nauttia mielettömistä talvimaisemista ja pelätä (täysin turhaan) susia. :D Talvi oli tänä vuonna ihan uskomaton, mikä johtuu ainakin osaksi siitä, että vietettiin aika paljon aikaa Kainuun seudulla. Siellä on niin paljon lunta, että ei voi muuta kun huokailla onnesta.

Marraskuusta en muista juuri mitään muuta kuin sen, että kuun ensimmäisinä päivinä kerroin ihanille esimiehilleni, että aion vuoden vaihteessa lähteä toteuttamaan reissu-haaveitani, enkä palaa enää takaisin Ouluun. Näitä ilmoituksia seurasi myös uutisten kertominen omalle ihanalle tiimilleni, ja melkoinen tunteiden myllerrys. Ei ollut helppo paikka lopettaa omaa työsuhdetta, mutta en silti kadu valintaani. Elämä on tehty elettäväksi ja nyt sitä eletään!

Joulukuu meni aikamoisessa sumussa - paljon työkiireitä, muuttohommia ja reissuun valmistautumista. Huhhhh. Joulukin meni vähän siinä samassa sumussa, vaikka useamman päivän vapaalla olinkin. Joulukuun puitteissa saatiin kokea myös Himin jäähyväiskeikka (oi sitä nostalgiaa!) sekä meidän omat läksiäiset. Töissä olin aina 29.12. saakka ja itkemiseksihän se meni viimeisenä päivänä, mutta hyvä niin, koska se kertoo siitä, kuinka paljon tuo työ merkitsi. Joulukuu päättyi jälleen kerran Kainuuseen ja mökille, jonne mentiin kaveriporukalla vuoden viimeiseksi viikonlopuksi. Ensimmäiset 1,5 vuorokautta oltiin hyvin pitkälti ilman sähköä ja vettä, mutta hyvin selvittiin :D Siitä jäi oikeasti aika mahtavat muistot, eikä kukaan meistä ollut vastaavaa aiemmin kokenutkaan. Uudenvuoden aatoksi saatiin onneksi sähköt takaisin, palju lämpimäksi ja ruuat pöytään!

Voisi siis sanoa, että vuosi 2017 oli tehty mökkeilystä, ystävistä, musiikista, matkustelusta, töistä ja muutoksista. Ja tietenkin Iirosta ja meidän yhteiselosta. Vuosi oli täynnä rakkautta ja unohtumattomia muistoja, mutta oli siinä myös varjopuolensa. Mennyt vuosi oli mulle henkisesti todella raskas, ja voisin väittää olleeni melkoisessa vuoristoradassa. Koin paljon ahdistusta, kateutta, masennusta ja mielipahaa, syyllisyydestä puhumattakaan. Isoja mörköjä, jotka hetkittäin tuntui mahdottomilta, mutta joiden selättämiseen osasin myös pyytää apua. Voisin väittää myös kasvaneeni paljon viime vuoden aikana ja sillä teemalla haluan jatkaa myös tänä vuonna.

Vuosi 2018 alkaa mun ja Iiron toistaiseksi määrittelemättömän pitkällä reppureissulla, joka alkaa kuuden päivän kuluttua ja loppuu tosiaan sitten kun meistä siltä tuntuu, kuitenkin viimeistään puolen vuoden päästä. Olen niin innoissani, mutta en myöskään vielä täysin ymmärrä sitä, että me ollaan oikeasti lähdössä. Ei voi tietää mitä kaikkea reissu tuo tullessaan ja sehän siinä parasta onkin. Irtaudutaan täysin arjesta ja otetaan vastaan kaikki se mitä eteen tulee. Tästä tulee niin siistiä.

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Share
Ladataan...

Pages