Vegaaninen aprikoosi-juustokakku.

En ole liikoja hyydytellyt agar agarilla. En kestä sitä valtavaa jännitystä ja pelkoa, minkä agar agar aiheuttaa. Enkä ole ainoa, sillä moni kokee kyseisellä mysteeriainesosalla hyydyttämisen hankalaksi.

Agar agar on kasviperäinen merilevästä valmistettu hyytelöimisaine. Siis vähän kuin liivate, mutta kasviperäisenä. Jotkin leivontatarvikevalmistajat myyvät jo agar agaria mutta helpoiten sen saa edelleen apteekista. Hyllystä sitä ei välttämättä apteekistakaan saa, vaan henkilökunnalta pyytämällä.

En tiedä, onko kyseisen reseptin kohdalla planeetat olleet oikeassa asennossa, istuiko yksisarvinen olkapäälläni vai olenko vihdoin saanut ainesosat kohdilleen, mutta juustokakku onnistui täydellisesti.

Agar agar on siitä hieman haastava, että suhteiden on oltava -ainakin minun kokemuksieni mukaan- täysin kohdillaan. Muuten kakku ei hyydy tai siitä tulee liian tiivis. Kannattaa siis noudattaa tarkoin reseptiäni, niin kakun pitäisi onnistua. Huomioi myös, että reseptin agar agar on jauhetta, joka käyttäytyy erilailla, kuin hiutaleet. En osaa siis sanoa, millaisilla suhteilla hiutaleversio toimii.

Tarvitset:

POHJA

200 g Digestive-keskejä

80 g margariinia

TÄYTE

300 g Oatly PåMackan -tuorejuustoa

4 dl Alpro soijavispiä

1 dl aprikoosisosetta (esimerkiksi Bonne tai Pirkka)

1 dl sokeria (käytin itse hienoa sokeria, jottei kakkuun varmastikaan jää sokerikiteitä)

2 tl  agar agar -jauhetta

KIILLE

3 dl aprikoosisosetta

1 tl agar agar -jauhetta

Aprikoosi-juustokakku (8).JPG

1. Murskaa keksit blenderissä tai käsin; laita keksit pakastepussiin ja mäiski keksit muruksi. Sulata myös margariini. Sekoita keskenään keksimuru ja sula margariini. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Käytin itse 22 senttistä vuokaa.

2. Vaahdota soijavispi. Kokemuksieni mukaan soijavispi vetistyy huoneenlämmössä todella nopeasti eli se kannattaa laittaa kylmään odottamaan.

3. Sekoita keskenään PåMackan ja sokeri. Seos saa notkistua kunnolla, näin myöhemmän vaihen pyre sekoittuu siihen paremmin.

4. Mittaa kattilaan agar agar -jauhe sekä aprikoosipyre. Kiehauta seos, vähennä lämpöä hieman ja keittele noin 3 minuuttia koko ajan sekoittaen. Agar agar palaa pohjaan todella helposti, joten on tärkeää, että sekoitat seosta koko keittämisen ajan. Siirrä seos pois liedeltä ja anna jäähtyä muutama minuutti.

5. Kaada jäähtynyt aprikoosisose tuorejuuston sekaan muutamassa erässä, samalla vatkaten.

6. Lisää tuorejuuston sekaan soijavispivaahto. Kääntele kunnolla, jotta raaka-aineet sekoittuvat kunnolla. Kaada seos keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin yön yli.

7. Lopuksi  -muutama tunti ennen tarjoilua- valmista kiille. Mittaa jälleen kattilaan aprikoosisose sekä agar-jauhe, kiehauta ja anna keittyä 3 minuuttia. Muista sekoittaa koko ajan. Jäähdyttele hetki ja kaada seos tasaisesti juustokakun päälle.

8. Anna jähmettyä muutaman tunnin ajan jääkaapissa.

9. Koristele haluamallasi tavalla.

Koti Ruoka ja juoma