Joulu & loma
Se olis niinkun loma nyt! Ihan huippua oikeesti. Syksy hurahti, töihin paluu ja uusi arki maistui hyvin, poika tottui mummin hoitoon ja me vanhempina tähän uuteen arkeen taas kerran. Mikä onni, että kaikki on mennyt hyvin. Loma tuntuu jo kaivatulta ja aion nauttia siitä kunnolla. Makoilla ilman suunnitelmia ja olla pyjamassa edes yhden päivän. Ulkoilla talvisissa maisemissa ( toivottavasti ) ja syödä oikein hyvin ja paljon.
Vuoden vaihtuessa taas arki hieman muuttuu. Pojan hoitokuviot muuttuu ja meidän talon suunnittelu etenee. Mitä lie uusi vuosi tuo tullessaan, sitä kaikkea ei voi tai tarvitsekaan tietää. Eikä nyt ole vielä aikakaan sitä miettiä. Otetaan ihana joulu vastaan ja vietetään sitä läheistemme kanssa.
Näissä kuvissa tänään ostamani hyasintit lasi laatikossa, poronsarvet ja kynttilä makkarin tasolla. Huomenna joulusiivotaan ja hoidetaan viimeiset joulupaketit kuntoon. Sitten rauhoitutaan kotiin ja perheen pariin.
Rauhallista viikonloppua! <3