Uuden aika
On tullut se aika, kun lopetan blogini täällä Lilyssä. Olen piakkoin saman äärellä kuin vajaa kuusi vuotta sitten. Tuolloin olin 3 kuukautta vanhan vauvan äiti. Blogi sai alkunsa hetkinä, kun kaipasin päiviini jotain muutakin sisältöä. Voi, tuosta hetkestä tuntuu olevan ikuisuus! Elämä oli niin erilaista, toisaalta ei kovinkaan erilaista. Paljon on tapahtunut, vaikeuksia ja voittoja. Kaikkea sitä, mitä elämään kuuluu. Mikäänhän ei elämässä ole niin varmaa kuin muutos. Se on vain hyväksyttävä.
Blogi on pitkään ollut sivussa ja unohduksissa. Elämän ovat täyttäneet muut asiat. Lapsiperhearki, työ, opiskelu ja harrastukset. Aikaa eikä haluja ole liioin jäänyt muulle. Tämä alkanut vuosi tuo mukanaan muutoksia, varmasti haasteitakin. Olen jäänyt jo äitiyslomalle ja odotamme kevätvauvaa. Päiväni täyttyvät pian uudella tavalla. Mutta uskon, että tuo aika antaa minulle myös mahdollisuuden toteuttaa itseäni paremmin. Sitä olen kaivannut jo pitkään. Joulukuussa valmistuin Helsinki Design Schoolista sisustussuunnittelijaksi ja toivonkin voivani hyödyntää koulutusta jollakin tapaa tulevaisuudessa. ”Hengähdystauko” omasta päivätyöstä on siis tervetullut.
Niinpä on aika uudelle blogillekin! Uusi blogini löytyy jatkossa osoitteesta www.riikkaluukkainen.com
Toivon, että löydät sinne! <3
P.S. K I I T O S! <3
I really was blown away by the blog and the great information.
https://missinglinkrecords.com/what-are-pickups-in-a-guitar/
Really admired the blog and amazing content.
https://alphaapk.com/