Tapahtui kerran elokuussa. Olin viettämässä rentoa iltaa opiskelukavereiden kanssa saunomisen ja grillailun merkeissä. Ilta oli oikein mukava ja tunsin oloni kotoisaksi vaikka olenkin nykyään ainut sinkku porukassamme. Kaikilta muilta löytyy puoliso jossain muodossa, on omakotitaloa ja paritalonpuolikasta sekä juuri hetki sitten syntynyt porukamme ensimmäinen vauva! Arvatenkin keskustelun aiheet ovat tällä hetkellä siis hyvin monimuotoisia vaihdellen vaipanvaihdosta työkiireiden kautta aina treffeihin ja sieltä taas takaisin vauvakuumeeseen. Kaverini myös selailivat Tinderiäni ja annoin heille vapaat kädet mätsätä mielensä mukaan (myöhemmin uusia mätsejä sadellessa olin hetkittäin hämmentynyt että mikäs… kunnes muistin). 

Saman iltana sain viestin eräältä kaveriltani, joka oli jo jonkun aikaa hehkuttanut täydellisyyttä hipovaa mätsiään, jonka kanssa oli muutamat oikein onnistuneet treffit takana. Tämä mätsi olikin viettämässä iltaa poikaporukassa ja siellä oli yksi kavereistaan kysellyt, josko hänellekin löytyisi ”joku kiva tyttö” näin kaverini kautta. Vaihdettiin ”pariskunnan” viestittelyn kautta fb-profiilikuvia ja swaipattiin oikealle. Tyyppi oli mukavan näköinen, tatuoitu, vain vuotta itseäni vanhempi ja yliopistosta valmistunut. Nopea fb-vakoilu paljasti tosin sijainniksi Pohjois-Savon josta ensimmäiset miinuspisteet herralle sitten ropisivatkin. En tietyllä tavalla haluisikaan sijaintia samaan kaupunkiin, mutta jokin parin tunnin matkan etäisyys kyllä tekee treffailusta hieman vaivattomampaa..

Messengerissä viestittely siirrettiin WhatsAppin puolelle ja kolme viikkoa viestittelyn alusta herra ilmoitti tulevansa visiitille läheiseen suurempaan kaupunkiin jossa on opiskellut ja jossa hänellä on paljon kavereita. Kysyessäni että mitä suunnitelmia heillä viikonlopun varalle on, ilmoitti tyyppi melko itsevarmana ”tulevansa treffeille”. Huumoriakin siis löytyy. Keskusteluissa muuten toisinaan liian niukkasanainen herra kyllä saa toisinaan jutuillaan hymyn huulilleni.

Melko jännittynein tunnelmin meninkin häntä tapaamaan eräänä perjantai-iltana. Kuusi tuntia bussissa istuneena tyyppi teki vielä odotuksestani viime hetkinä hieman jännittävämpää, kun päätti jättäytyä viimeiseksi ihmiseksi joka bussista poistuu ja katsoi varmasti kiemurteluani ikkunan lävitse myhäillen. Mentiin syömään ja pöydän toiselle puolelle tuijotellessani pidin kyllä näkemästäni ja juttukin kulki. Huokaisin vähän helpotuksesta. ”Hiton hyvä mätsi” kun oli keskusteluissamme esiintynyt useasti ennen varsinaista tapaamista…Kävimme drinkeillä meidän yhteen saattaneen pariskunnan kanssa ja hieman epävarmoin ajatuksin lähdimme ajelemaan luokseni. Perjantai-ilta vaihtui lauantain kautta sunnuntaiksi ja yhtäkkiä huomasin olleeni yli 40 tuntia kestäneillä treffeillä ja saattaneeni herran kotimatkalle. Ennätyksiä rikottiin niin treffien keston kuin muidenkin osa-aluiden suhteen… Tuntui, että homma on kokonaisuudessaan melko toimiva ja kipinää löytyi enemmän kuin tarpeeksi, uupumukseenkin asti. 

Toisille treffeille suuntasin suuren maailman malliin milläs muulla kuin lentokoneella. Koska aikataulut ja töissäkin pitää käydä. Viikonloppu kului hieman samaan malliin kuin ensimmäinenkin, ruokaa laitettiin ja brunssilla käytiin. Suuri osa ajasta kului kuitenkin nähtävyyksien sijaan toisiimme tutustuessa. Tietyllä tavalla yhdessäolo on mutkatonta ainakin fyysisellä tasolla. Henkisellä tasolla en taas oikein tunnu pääsevän tyyppiin kiinni. Pitkän välimatkan vuoksi suuri osa kommunikaatiosta tapahtuu viestien välityksellä ja jos suurin osa viesteistä on maksimissaan kolmen sanan lauseita niin välillä tuntuu että hakkaisi päätänsä seinään…