Siivoa vaatekaappi, pelasta parisuhde

DSCF0247.JPG

Tässä on meidän kahden hengen talouden ainoa vaatekaappi. Edellisiltä vuokralaisilta saadun kaapin päälle on mahdutettu muutama Mujin kankainen säilytyslaatikko, ja sukat niinikään ovat Mujin muovilaatikoissa kaapin alla. Tämän lisäksi vaatteille on yksi pienehkö lipasto, ja sitten niitä pinoja, pinoja ja pinoja…

Meillä ei kummallakaan mielestäni ole mitenkään mahdottoman isoa vaatekokoelmaa ja lisäksi karsimme tavaroita paljon jo ennen muuttoamme tähän asuntoon viime vuonna. Mutta siinä vaiheessa kun kompaktissa kämpässä ei ole yleisestikään ottaen sitä kaappi- tai säilytystilaa hurjasti (ihan kirjaimellisesti siis – tänne ei mahtuisi enempää kaappeja tai lipastoja), korostuu se vaatteiden määrä kyllä todella helposti. Ulkotakit sentään voimme pitää eteisen ovesta roikkuvassa naulakossa.

Otsikko on hieman dramaattinen, sillä ei tämä sinänsä ole aiheuttanut närää: sovimme jo aluksi että poikaystävä ottaa käyttöönsä lipaston, ja minulle jää enemmän tilaa vaatekaapista. Mutta katsellessani niitä lattialle kertyviä pinoja (meiltä kummaltakin) tajusin, että ei tämä järjestely silti täysin toimi – kyllä niitä vaatteita on kertynyt tässä miltei vuoden aikana aika paljon lisää. Laitoin Netflixin uuden KonMari-ohjelman päälle taustamotivaatioksi ja aloin järjestää omia vaatteitani uusiksi.

Yksi kassillinen meni kierrätykseen, yksi paita nettikirpparille myytäväksi ja sitten joukko kesäisempiä vaatteita minigrip-pusseissa matkalaukkuun ja meidän pieneen katonrajassa olevaan ”vinttikomeroon”. Lopputuloksena sain raivattua kaapista hieman lisää tilaa meidän kummankin lattiapinoille.

Hommaa on vielä tehtävänä, eikä uusien vaatteiden hankkiminen todellakaan houkuta tänä vuonna monestakaan eri syystä. Omat vaatteeni ovat yleensäkin nykyään lähes poikkeuksetta käytettyjä kirppislöytöjä, mutta kyllä niitäkin kertyy aika nopeasti. Omalla kohdallani yksi olennainen ja toimiva säästövinkki onkin ehkä se, ettei säilytystilaa millekään turhalle vain ole (jollei halua muodostaa vaatteista sängyn päätyyn minivuorta).

Mutta kukkia ja kasveja aion edelleen hankkia tänä vuonna, ja paljon.

Kommentit (2)
  1. Kiitos Pinja – ja yksi kaappi kaikelle on kyllä todella mainiosti tehty! Näinhän se on, on sitten tilaa enemmän myös muulle. 

  2. Moi,
    Mitä vähemmän kaappitilaa, sitä enemmän tilaa hengittää!
    Vaikka asun yksin 20m2, on yhdessä vaatekaapissani kaikki: wc-paperit/muut hygieniatarvikkeet, matkalaukut, työkalupakki jne. Ainoastaan keittiökamat ovat keittiössä.

    Itselle tuonut tilaa hengittää

    <3: Pinja Mitrovitch // http://www.pinaycoco.fi

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *