Rakkaat raskaat hännälliset

052.JPG

Tämä on niitä päivä kun mietin, että kukaan täysijärkinen ei hanki vaivoikseen kolmea koiraa. Ei kukaan. Ja miten paljon helpompaa elämä olisi ilman tuota roskasakkia.

Löysin aamulla ensimmäisenä oksennukset eteisen matolta. Ja illalla viimeisenä valtavat koirapetiin imeytyneet pissat. Siinä välissä odotin sydän syrjällään jänisjahtiin lähtenyttä koiraa keskellä peltoa (ja mietin, mitä ihmettä teen ellei se tule takaisin) ja järjestelin makuuhuonetta tuon samaisen elukan jäjiltä, kun reilun kahden tunnin yksinolo oli ollut ihan liikaa ja oli pitänyt murtautua väliovesta meidän sänkyymme sekoilemaan.

Asialla olivat tällä kertaa porukan nuorin ja vanhin. 16-vuotias koira alkaa olla jo vähän seniili ja kesällä viisi vuotta täyttävä ei pysty aikuistumaan, ei sitten millään. Keskimmäinen oli syytön tähän kaikkeen raivostuttavaan. Se sai illalla porukan parhaimman puruluun.

Huomenna on varmaan parempi koirapäivä.

Lisäys: ei ollut. Aamu alkoi mattopyykillä (yrjöt ja kakat) ja päättyi samaisen koirapedin pesemiseen (pissat). Jos nää eriteaiheet riittäisi nyt hetkeksi aikaa?

Suhteet Sisustus Oma elämä

The East India Company

045.JPG

Sain ihania tuliaisia sunnuntai-iltana työmatkalta palanneelta mieheltä – teetä ja suklaata, mitäpä sitä ihminen muuta kaipaisi? No kuohuvaa aina toisinaan, mutta taisin saada sitä tuliaiseksi edellisellä viikolla. Kuten edellisestä voi nokkelasti päätellä, täällä on menossa niin sanotut yh-viikot eli bisnesrintamalla pitää kiirettä. Ei se mitään, hyvin me täällä pärjätään koirien ja V:n kanssa, mutta onhan se nyt aina mukavaa saada mies takaisin kotiin. Edes muutamaksi päiväksi.

Mutta teehen. Mies oli keksinyt Lontoosta valtavan The East India Companyn tee- ja herkkukaupan ja lampsinut peremmälle. Kateudesta kihisten kuuntelin, miten siellä oli saanut maistella teetä ja suklaata ja tehdä valinnan sen mukaan. Kyseinen putiikki on perustettu 1600-luvulla ekan Kuningatar Elisabethin toimesta ja tuonut teen Britanniaan. Aika kunniakasta. Vaikka siitä ei tietenkään tiedä, miten kunniakasta liiketoiminta on tuon ajan siirtomaissa ollut, sieltähän se teekin on Britanniaan kuljetettu… Niin tai näin, tee oli ihanaa.

Tuliaiskassista löytyi tavallista Royal Breakfastia ja sen lisäksi mausteista Kama Sutraa (olikohan se joku vinkki?). Ensimmäinen on ihan perustee, mutta jälkimmäinen kanelilla, pippurilla, appelsiinilla ja muilla mausteilla maustettu teesekoitus. Vähän samanlaista kuin Kusmin Sweet Love, mutta paljon pehmeämpää. Tykkäsin ihan tosi paljon. Lisäksi vielä tummalla suklaalla kuorrutettuja applsiininkuoren suikaleita. Oi.

East India Companyllä on myös nettikauppa, josta voi tilata teetä Suomeen kiinteillä noin 20 euron hintaisilla postikuluilla. Teevalikoima on huikea. Tässäpä taas oiva tilaisuus koota teekimppa ja tehdä tilaus. Punnan kurssi on tietty aika kova, eikä tee ole kovin edullista, mutta eiköhän se ole joka euron arvoista. Jos siis on innostunut hyvästä teestä.

Tuliaiskategorian selkeä voittaja oli kuitenkin V, joka sai kaksi uutta kesäpaitaa Americal Apparelilta ja Vansin tennarit. Nämä ovat nyt sitten sellaisia ison pojan vaatteita, joita mies peräänkuulutti yhtenä päivänä. Minä kun puen oman pienen vauvani edelleen räikeänkirjaviin froteebodyihin, vaikka toinen on jo iso mies.

048.JPG

 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe