Verkot veteen – muusikon kokemuksia työnhausta

Minulta kysytään usein, mistä oikein saan työni. Freelancerin arki voi vaikuttaa monelle ”säännöllistä” työpäivää tekevälle sen verran erikoiselta, etten oikeastaan ihmettele, että joku miettii tätä. Mietinhän samoja juttuja ihan itsekin, ennen kuin päädyin alalle – ja mietin edelleenkin hiljaisempina työkuukausina. Vuosien varrella olen huomannut, että muusikon työnhaku on loppujen lopuksi aika arkista ja samalla sattumanvaraista. Maiski käsitteli muuten juuri viime viikolla usein kysyttyjä kysymyksiä kulttuurialalta, ja täällä nyökyteltiin samaistumisen merkeissä! 🙂

Olen kertonut ennenkin, että opiskeluissani tärkeintä työnsaannin kannalta on ollut verkostoituminen. Oma ammattitaito on ehkä yllättäenkin vasta toiseksi tärkeintä, sillä korkeakoulutasolla on tietyllä tavalla itsestään selvää, että kaikki ovat hyviä muusikoita. Lähtökohtaisesti minun ei tarvitsekaan miettiä seuraajaani tai sijaista etsiessäni, että onko kollegani tarpeeksi hyvä hommaan, sillä jos hän on opiskellut kanssani, hän on kyllä hyvä!

Kaikki eivät toki ole suuntautuneet samanlaisten keikkojen tai opetuksien tekemiseen, ja näitä vahvuuksia ihmiset pohtivatkin etsiessään muusikoita projekteihin tai diilatessa töitä eteenpäin. Bilekeikalle pyydetään muusikoita, joilla tiedetään olevan kokemusta niistä hommista, ja esimerkiksi kuorokurssin vetäjäksi pyydetään laulunopettajaa, jolla tiedetään olevan hyvät edellytykset ja koulutus ryhmäopetukseen. Minuakin pyydetään tekemään tietynlaisia töitä, ja luulen sen johtuvan juuri siksi, että olen osoittanut ammattitaitoni juuri niillä aloilla – ja sattunut hengailemaan oikeiden ihmisten seurassa.

Omaa työtilannettani katsoessa voin todeta, että melkein jokainen työni viimeisen parin vuoden aikana on tullut suhteiden kautta. Käytännössä siis kaverini on suositellut tai pyytänyt minua hommaan – ja nekin muutamat keikat, jotka eivät kuulu tähän kategoriaan, ovat tulleet puskaradion kautta, eli joku minut keikalla nähnyt on suositellut bändiä esimerkiksi ystävälleen tai työnantajalleen. Tämä on aika yleistä musiikin alalla, ja muutamia auditioneita lukuun ottamatta en ole koskaan käynyt edes työhaastattelussa. Työhaastatteluja minulla on edessä todennäköisesti vain, jos joskus haen esimerkiksi musiikkiopiston virkaan tai muuhun pysyvämpään opetustoimeen, mutta muutoin luulen tulevienkin töideni tulevan minulle nykyisellä tavalla: suhteilla.

Käytäntö voi tuntua omituiselta muilla aloilla työskenteleville, mutta musiikin alalla – ja monien muidenkin freelancereiden kesken – se on todella tavallista. Olen itsekin vääntänyt suurella vaivalla paperisen CV:ni, mutta en ole tarvinnut sitä vielä mihinkään, sillä tähän mennessä minut palkkaava taho on kyllä tiennyt tai vähintäänkin kuullut, mitä olen aiemmin tehnyt. Onkin tärkeä saada ”nimeä” niissä ympyröissä, missä tekee töitä, jotta muutkin osaavat pyytää juuri sinua. Ja omasta osaamisestaan kannattaa pitää myös meteliä! Omien töiden luettelu kollegoiden kanssa kahvipöydässä ja somessa hehkutus voi tuntua todella hölmöltä, mutta freelancerille se on pitkällä tähtäimellä hyödyllistä. Aktiivisuus kentällä (+ että muut tietävät siitä) on paras CV – mutta toki työläämpi toteuttaa kuin pdf:n rustaaminen.

Sitten muutama vinkki työnhakuun:
pidän tässä itsestäänselvänä, että taidot ja tiedot musiikista ovat laajat – ja treenaamista muusikon ei kannata lopettaa koskaan.
Pelkkä osaaminen ei kuitenkaan vie ketään pitkälle – eipä taida olla olemassa muusikkoa, joka olisi rakentanut uransa sataprosenttisesti yksin. Oleellista on myös se, miten muusikko suhtautuu muihin. Kivojen ihmisten kanssa on mukava tehdä hommia, joten käytöstavat ennen kaikkea! Useimmiten iltoihin ja viikonloppuihin sijoittuvaa fyysisesti rankkaa työtä ei jaksa tehdä diivan tai muuten vaan arsemaisen tyypin kanssa, joten tärkein työnhakuvinkkini muusikolle onkin: ole hyvä tyyppi, ystävällinen ja avulias. Tämä pätee toki ihan muuallekin elämään. ;)

Seuraava vinkkini on sitten hankkia tuttavuuksia tämän valovoimaisen, ystävällisen luonteen avulla. Muutamia verkostoitumiskeinoja:
Hae hyvään kouluun alueelle, jossa toivot tekeväsi töitä tulevaisuudessa. Tapaat siellä paljon tulevia kollegoitasi, joiden avulla pääset työllistymään.
Käy katsomassa keikkoja, jotka kiinnostavat sinua. Siellä pyörii samanhenkistä porukkaa, joiden kanssa voi fiilistellä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Tai jos olet kiinnostunut pääsemään johonkin bändiin soittajaksi, voit bondailla suoraan heidän kanssaan ja kysyä, olisiko sinulle tarvetta.
Osallistu jameihin, koulutuksiin, messuihin ym. muihin alasi tapahtumiin, missä on paljon saman alan ihmisiä. Ei ole haitaksi, että tiedät nimeltä ja naamalta mahdollisimman paljon alasi väkeä – ja vice versa. 

Ja vielä lopuksi: ota vastaan kaikki työt, jotka ehdit tehdä, sillä ne voivat aina poikia jotain uutta. Toki jos koet, ettet usko projektiin yhtään, eikä se ole sinua varten – älä tee sitä. Muutoin kivat keikat ja tilaisuudet kannattaa tehdä pienelläkin liksalla tai hankalaillakin aikatauluilla, sillä niistä voi aina seurata jotain mielenkiintoista tulevaisuudessa!

Oma-aloitteisuus ja aktiivisuus ovat valtteja muillakin aloilla, ja myös tällä alalla viestejä kiinnostuksesta erilaisia töitä kohtaan kannattaa lähetellä myös ihan tuntemattomille tahoille, vaikka opistojen rehtoreille, ohjelmatoimistoille tai keikkamyyjille. Paras tapa saada töitä on kuitenkin tutustua näihin ihmisiin kasvokkain muissa yhteyksissä ja jäädä mieleen. Helpommin sanottu kuin tehty, eikö? Noh, samainen lause kuvaakin kokonaisuudessaan kokemustani muusikkoudesta. :) 

Tästähän tuli pitkä tarina! Onnittelut ja aplodit siis sinulle, joka pääsit tänne asti – ja mukavaa maanantaita!