Pintaa syvemmälle: Emma, 23


Synnyin Hollolassa vuonna 1996 perheen toiseksi lapseksi. Hollolassa harrastin kansantanssia ja telinevoimistelua. Ohjasin myös lasten temppukoulua 12-vuotiaasta asti. Olen ollut aktiivinen pienestä pitäen; minulla oli harrastuksia lähes joka päivä. Viikonloppuisin veneilimme perheen kanssa Turun saaristossa, missä perheemme vene sijaitsi. Läksyihin ei mennyt juuri aikaa, sillä olin koulussa hyvä. Olen luonteeltani tiedonjanoinen ja innokas oppimaan koko ajan lisää. Olin lahjakas erityisesti luonnontieteissä. Kun olin 16, perheeni muutti Turkuun. Turussa olin lukion merilinjalla, jossa osa kursseista toteutettiin merillä tai ne liittyivät muuten merenkulkuun. Merilinja oli minulle ahaa-elämys. Vanhempani pitivät totta kai purjehtimisesta, mutta vasta lukion merilinjalta löysin purjehduksesta kiinnostuneita ystäviä. Purjehduksen opettajaltamme opin paljon purjehdustaitoja ja purjehtimisesta haaveilua. Koulu antoi paljon itsevarmuutta toimia merellä. Hollolaan taas jäi minulle tärkeitä kavereita sekä kansantanssiharrastus. Täytyy vain uskoa, että siteet ihmisiin ovat niin vahvat, että ne kestävät välimatkasta huolimatta.

16-vuotiaana päätin, että minusta tulee diplomi-insinööri, koska halusin hyödyntää osaamistani luonnontieteissä. Huomaan, että olen tullut monissa elämäni valinnoissa paljon isääni: meillä on samat harrastukset ja molempien alat liittyvät luonnontieteisiin sekä johtamiseen. Lähdin lukion jälkeen Lappeenrantaan opiskelemaan tuotantotaloutta. Yliopistossa olen oppinut ongelmanratkaisijaksi ja olen alkanut suhtautua asioihin prosesseina. Haluan, että asiat sujuvat mahdollisimman jouhevasti. Tuppaan näkemään kaikessa jotain, mitä voisi tehdä aina vähän tehokkaammin. Huomaan, että tämä ajattelumaailma näkyy myös tavassani purjehtia: ennakoin tapahtumia ja pyrin olemaan aina askelen edellä. Kun joku sanoo, että nostetaan genaakkeri, kaikki ryntäävät yleensä keulaan eikä kukaan mene skuutille. Kun purjetta sitten pitäisi alkaa nostaa, skuutilla ei ole ketään, jolloin – tadaa – minä olenkin paikalla. Purjehduksessa näen edukseni sen, että en säntäile vaan pystyn ajattelemaan asioita pari sekuntia pidemmälle.

Asuin Lappeenrannassa neljä vuotta. Työskentelin yliopiston kirjastossa ja puuhailin paljon ainejärjestöissä. Olin laskelmoinut kaiken tarkasti. Tarkoituksenani oli lähteä vaihtoon viidentenä opiskeluvuonna, mutta päätin lopulta, että ulkomaille voi lähteä tulevaisuudessa ennemmin vaikka purjehtimaan. Päädyin nykyiseen työpaikkaani haasteellisiin projektipäällikön tehtäviin hieman yllättäen lyhyen harjoittelun päätteeksi. Viiden vuoden kuluttua olen diplomi-insinööri ja toivon mukaan yhä saman työnantajan palveluksessa. Ehkä osaan soittaa selloa, mikä on seuraava asia, jonka haluaisin oppia. Haluaisin, että minut muistetaan siitä, että toimin tehokkaasti ja positiivisella otteella. Yritän aina tehdä valintoja, jotka miellyttävät mahdollisimman monia. Minulla on kyky oppia, ja haluan käyttää taitojani yhteiskunnan hyväksi. Kuitenkin haluaisin hieman vähentää suorittamista – olisi hyvä oppia ottamaan joskus rennostikin. Kaverini kuvaisivat minua paitsi huumorintajuiseksi, myös hyväksi kuuntelijaksi. Monet avautuvat minulle huolistaan ja olettavat, että minulla on sanottavaa kaikkeen. Arvostan ihmisiä, jotka osoittavat omilla teoillaan ja käytöstavoillaan kunnioitusta muita kohtaan ja muista välittämistä. Sen sijaan en pidä yhtään inttämisestä tai jankkaamisesta. Piittaamattomuus saa minut suuttumaan.

Olen yleensä porukan energisoiva tyyppi. Kun tapaan ystäviäni pitkästä aikaa, he saattavat hengästyä intensiivisestä tavastani olla. Kun vähän pinnistän, energia tarttuu kaikkiin muihinkin ja kaikkien on helpompi olla ja vuorovaikuttaa. Joskus ehkä esitän jaksavani enemmän kuin oikeasti jaksaisin. Koen, että yksi roolini tällä purjehduksella on viihdyttäjä – se on minulle luonteva rooli. Haluan keksiä tapoja siihen, miten kaikki voisivat viettää aikaa yhdessä, ei niin, että jokainen uppoutuu vain omaan kirjaansa. Jos aika käy pitkäksi, olen hyvä löytämään seurallisia ratkaisuja. Muiden tylsyys ruokkii luovuuttani! Vietän itse vapaa-aikani purjehduksella mieluiten ihmisten seurassa. En koe, että saisin yhtä paljon vaikkapa musiikin kuuntelemisesta tai kirjojen lukemisesta. Ihmiset tekevät minut onnelliseksi ja opettavat uutta. Uskon, että onni tarttuu ihmisestä toiseen.

Emma seikkailemassa Azoreilla

Ensimmäinen mereen liittyvä muistoni liittyy isäni rakentamaan kevytveneeseen ja päiväretkiin, joita sillä perheemme kanssa teimme. Minulla oli Maisa-pussissa pillimaito ja muuta evästä veneen keulassa, ja nautimme niitä siskoni kanssa. Olen ollut vesillä ihan pienestä asti. Ensimmäisen purjeveneeni (Laser) ostin mökille 15-vuotiaana, kun halusin oppia lisää kevytvenepurjehduksesta. Tuntuu, että keuhkojeni tilavuus kasvaa välittömästi aistiessani meren – merellä on helpompi hengittää. Kaikki ahtaus maailmasta katoaa, kun näkee meren, ja minun onkin vaikea löytää itseäni vihaisena mereltä. Meri ja purjehdus tuovat minulle siis mielenrauhaa ja henkistä hyvinvointia. Tänään minua ilahduttivat erityisesti aamulla näyttäytyneet delfiinit. Lapsena veneen kallistelu pelotti hieman, mutta samalla vene oli minulle koti ja leikkipaikka. Erityisen unohtumaton kokemus lapsena oli perheeni veneretki Tanskaan, jolloin koin ensimmäisen kerran suuret aallot Tanskan salmissa. Saan hyvän fiiliksen myös onnistumisen ja pystyvyyden kokemuksesta, siitä, että onnistun löytämään tien perille pimeässäkin.

Tiedän, että purjehdus voi olla joskus rankkaakin. Olin ensimmäistä kertaa purjelaivasäätiön purjehduksella vuonna 2015. Sain reissun vanhemmiltani lahjaksi, kun lukio päättyi ja odottelin tietoa opiskelupaikasta. Matka suuntautui Skotlannin saarille. Pohjanmerellä oli kova keli, minkä vuoksi suurin osa miehistöstä oli poissa pelissä. Minulle ei onnekseni tule pahoinvointia. Vuonna 2016 aloitin Snupujen eli Suomen nuorisopurjehtijoiden hallituksessa ja 2018 minusta tuli puheenjohtaja. Olen oppinut kyseisessä tehtävässä paljon esimerkiksi tapahtumien järjestämisestä ja erilaisista säännöksistä koskien nuorisotyötä ja järjestötoimintaa. Olin luvannut itselleni, että ylitän Atlantin ennen kuin täytän 30. Tämä matka on minulle täysin lomaa eli juuri sitä, mitä nyt tarvitsen. Olin myös luvannut itselleni, että tänä kesänä korkeintaan viitenä päivänä olen poissa meren ääreltä – nyt meripäiviä kertyy reilusti! Seuraavaksi täytyy alkaa tavoitella uusia unelmia. Haluaisin joskus tulevaisuudessa 35-jalkaisen matkaveneen, joka kestäisi käytössä pitkään ja olisi myös avomerikelpoinen. Lisäksi toivoisin pääseväni tutustumaan raakapurjealuksen arkeen tai purjehtimaan Tyynellemerelle.

Kolme asiaa, joista en luovu:
1. Rasvaton maito – en voisi koskaan alkaa vegaaniksi, sillä en voisi luopua rasvattomasta maidosta
2. Airisto – merellinen olohuoneeni
3. Työkannettava – väline, jolla saan aikaa kulumaan ja jonka avulla voin oppia asioita

Kannellenousubiisi (vahtikavereiden kaanonissa laulamana):

Perhe Oma elämä

Vahine – kelluva kotimme merellä

Tartu käteen, ota muutama varovainen askel laakonkia pitkin, juuri noin. Keinuttaako? Tervetuloa Vahinelle, lukija. Kelluvaan ja keinuvaan kotiimme merellä yli Atlantin.

Kotimme lintuperspektiivistä

Vajaa neljä viikkoa sitten astuin ensi kertaa Vahinen kannelle. Alkoi ensitutustuminen. Miltä tiikkikansi tuntuu paljaiden jalkojen alla, mistä löytyvät parhaat löhönurkkaukset, onko alamessissä viihtyisää? Missä oma nukkumapesä, montako vessaa, entäpä keittiö ja sen varustus? Vahine, keski-ikää lähestyvä purjealus olisi kotimme kuusi viikkoa, kuten se oli toiminut kotina tuhansille ja taas tuhansille muille merenkulun huumaamille sieluille meitä ennen. Pientä kolmiota vastaavissa neliöissä kymmenhenkinen miehistömme ruokailisi, nukkuisi, peseytyisi, viihtyisi – ja luonnollisestikin, purjehtisi. Jännitti. Matkamme pitkillä ylityksillä elostelun neliöt rajautuisivat reelinkien (laivan “kaiteet”) sisäpuolelle. Arjessa alati saatavilla olevaan yksityisyyteen totuttautunut mieli esitti kysymyksiä. Entä jos iskisi ahtaan paikan kammo? Mitä jos syntyisi pakottava tarve vetäytyä omaan tilaan? Nyt ainoa hetkellistä yksityisyyttä tarjoava tila olisi vessa.

Aloitetaan virtuaalitutustuminen laivan kannelta, peräosasta, kotimme sydämestä. Liikkeellä ollessamme koti ei nuku koskaan, vaan täällä ollaan aina hereillä. Tuossa ruorin takana laivaa ohjaa yksi kansivahdeista, milloin mihinkin luovaan ajoasentoon taipuneena. Ruorin tuntumassa sitloodassa (=istumalaatikko) ja sen edustalla on kotimme olohuone aina sään niin salliessa. Olohuone on olosuhteiden pakosta mukavuuksiltaan verrattain karsittu, joskin laidoille asetetut fenderit ja genaakkerin purjepussi pehmentävät selkätuntumaa. Auringon piinalliselta paahteelta suojaamaan viritellään toisinaan bimini eli aurinkosuoja. Tärkeintä sitloodassa on kuitenkin atmosfääri. Täällä nauretaan, lauletaan, luodataan pintaa syvemmälle, väitellään, luetaan kollektiivisesti tai kukin tahollaan, punotaan köydenpätkiä, kiristetään purjeita rupattelun lomassa, tanssitaan paritanssia mesaanimaston kanssa, kokoonnutaan joka iltaiseen family timeen, nostetaan maljat hyvälle päivälle, lumoudutaan linnunradan utuisesta tähtivyöstä. Onpahan sitlooda palvellut aluksemme kuntosalinakin. Sitlooda on laivan sydän siksi, että se sykkii aina elämää.

Biminin viilentävässä varjossa sitloodassa

Sitloodasta kohti keulaa löytyvät kannen parhaat auringonpalvontapaikat – kuin myöskin tietyissä purjeasetuksissa taatut varjopaikat. Täältä bongaat useimmiten Alen vapaavahdissaan rötväämässä, tai perämies Antin kirjansa kanssa laatuaikaa viettämässä. Muutama askel edemmäs, ja ollaan isopurjeen maston juurella, josta löytyy laivan spa-osasto aka kansisuihku. Karibian trooppisissa päivälämpötiloissa kansisuihku tarjosi uudelleensyntymisen ihmeen: päivän paahteessa viilentävä kaste taikoi nuupahtaneesta ja lähes elämänilon kadottaneesta miehistön jäsenestä taas elämää ylistävän, vitaalin yksilön. Aluksen keulaosio muuntuu kylpyosaston ohella myös pyykkituvaksi, venyttelysaliksi tai rauhaa tarjoavaksi päiväunisopeksi. Miehistömme visionäärinen katse näkee keulan puomit, mastot ja köydet pelkkinä mahdollisuuksina. Kipparin tehtäväksi jää ampua luovat ja hullut ideamme alas: esimerkiksi spiirapuomin akrobatiataiteiluun kulussa ei irronnut lupaa – ja hyvä niin. Kahden vantin väliin sen sijaan asettuu turvallisesti ja optimaalisesti riippumatto, mikäli veneen oma heijaus ei tarjoa riittävän epästabiilia tuntumaa olemiseen.

Perämiehemme Antin lukuhetki

 

Suloisat iltapäivätorkut keulakannella

Avataan seuraavaksi keulaluukku, ja kavutaan portaat alas keulahyttiin. Pesukoneen lingoksikin kutsuttu makuuhytti tarjoaa eritoten kryssiessä veneen hurjimman kyydin, kun Vahine ratsastaa aallolta aallolle veden pärskiessä kannelle. Äänimaisema on vertaansa vailla: vesimassa kohisee, pulputtaa, toisinaan äänekkäästi iskeytyy aivan korvan tuntumaan. Keulahytistä kuljemme vessan läpi, ohitamme kahden hengen sekä päällystön hytit, kunnes saavumme kaksi miehistön jäsentä majoittavaan alamessiin. Täällä hengaillaan satunnaisesti ruuanlaiton yhteydessä tai aurinkoa pakoiltaessa – ylityksen sadepäivinä sohvien nurkat vallattiin tyyny kainalossa ja kirja kourassa. Alamessin seinää koristaa Pohjois-Atlantin kartta, johon illan stand by -vahti merkitsee päivän sijainnin. Pöydän yllä riippuvat kymmenet ja kymmenet kilot hedelmiä, pöydät ja tasot täyttyvät aurinkorasvaputeleista, elektroniikkalaitteista, suolavesiroiskeen pehmentämistä kirjoista, pelastusliiveistä. Messin yhteydessä on naviska, kipparin ja perämiehen valtakunta, jossa mittarit ja monitorit kertovat matkan kannalta oleellista informaatiota. Keittiö löytyy osana kompleksia. Olemme kehittyneet yhden halssin höykytyksessä kokkaamisessa mestarillisiksi. Vaikka jalat liukuvat öljyisellä lattialla, tiskikaapin ovet kolisevat ohimoille ja teevedet keikahtavat yhtäkkisestä aallosta kumoon, yhtään ruuan valmistusta ei olla jätetty väliin.

Heini merkitsemässä päivän sijaintia karttaan

 

Laivan perältä löytyy vielä kolmosvahdin hytti, jonka tuuletusikkunasta ketterämpi pujahtaisi ylös sitloodaan. Otamme kuitenkin vaivattomamman reitin, ja kiipeämme portaat sprayhoodin (=sisäänkäynnin kangassuoja) alitse takaisin kannelle. Tämä on se näky, joka avautuu, kun yöllisen levon jälkeen kipuat kahvikuppi kourassa tunnustelemaan, mitä todellisuutemme merellä siinä hetkessä ilmentää. Näky on kaunis, eikö?

Poukkoileva ja epäilevä mieli on rauhoittunut. Vahinesta on tullut koti. Kodista sen tekevät ennen muuta kaikki ne muistot, jotka veneelle tällä matkalla paikantuvat. Kaapin kulma, johon iskee takamuksensa tasapainon menettäessään, yölliset kirjanlukuhetket naviskassa tuulettimen hurinassa, iltapäiväiset nauruhepulit sitloodassa, päiväjammailut ja iltahengailut. Yksityisyys löytyy kirjan kansien välistä, omasta punkasta, keulan rullapurjeiden ääreltä. Vähemmän sille on ollut tarvetta – yleensä viimeistään kannelta raikaava nauru, svengaava musiikki tai iltapäivädrinkit kutsuvat mukaan.

Tällainen on kotimme merellä. Elämää nähnyt, elämää janoava. Kiitos, kun kävit.

– Paula

Koti Ajattelin tänään