Niin täydellistä että pelottaa

Niin täydellistä että pelottaa

Viikonloppu oli uskomaton.  Perjantaiaamuna lähdettiin lautalla Stradbroke Islandille. Meillä oli talo rannalla, jossa kävi jatkuvasti villidelfiinejä.  Käytiin kalastamassa, mutta eihän sitä tohtinut: kukapa haluisi delfiinin napata. Kivat kalakaverit kuitenkin kertoivat paremmasta paikasta, poukamasta, jonne kahlattiin suolaisen meriveden ylettyessä lantiolle asti. Lapsi oli kumiveneessä mukana pidellen kippaa, jossa oli koukkuun laitettavia rapuja. Kaksi virvelinheittoa myöhemmin alkoi […]

Levottomuus ja sen ihanuus

Levottomuus ja sen ihanuus

Voi levottomuus! Ja sen ihanuus. Kolme kuukautta sitten kirjoittelin tässä samaisessa tuolissa täysin tietämättömänä siitä, mitä oveni ulkopuolella odottaa. Alkujännitys oli ohi hetkessä. Uudesta talosta tuli koti, lapsista sisaruksia, vanhemmista ystäviä. Elo Australian itärannikolla on ollut ilo, kovin arvokas aikakausi.  Mutta seikkailijasielua pakottaa. On aika alkaa toimia. Perustin pienen kotikirppiksen, jotta pääsevät tarpeettomat tavarat kiertoon. […]

Paljastus: kaikki ne kuumat surffipojat

Paljastus: kaikki ne kuumat surffipojat

Yleisesti kuultu kommentti matkakohteestani: ”Kaikki ne surffipojat!!!”  Olen aiemmin jopa maininnut, miten australialaiset miekkoset tulevat heti häpeilemättä juttusille. Sepäs onkin oikea polttava puheenaihe. Epätieteellinen tutkimushypoteesi: Vitsi, kun käy flaksi. Mennäänpäs pintaa syvemmälle. Kolmen kuukauden satunnaisilta kuppilakemuilta (väliltä reppureissuräkälät ja hienostoherrashuoneet) kerrättyä dataa: OSA 1. Syyt: 1. Näytän skandinaavilta 2. Puhun aksentilla OSA 2. Tapahtunutta: 1. Mies […]

Vuoren korkein kohta

Vuoren korkein kohta

Lähdettiin aamulla ajamaan vuorille.  Matkalla pysähdyttiin pieneen kyläpahaseen, jossa oli aivan australialainen tunnelma: repsahtanut ja rento. Kauppoja ja putiikkeja oli muutama hassu. Kävin ihailemassa uniikkeja sisustusunelmia. Pienet näperrykset olivat hienoja ja tuoksuvia, myyjä hampaaton.  Pidän kovasti siitä, miten tien reunoilla oli vähän väliä pieniä hedelmäkojuja, joista saa napata paria dollaria vastaan mukaansa avokadoja, kurpitsoja ja […]

Hymy näyttää aina hyvältä. Ja tuntuu.

Hymy näyttää aina hyvältä. Ja tuntuu.

Vierailtiin eilen Noosassa, 150km päässä Brisbanesta. Hiekka oli hienointa näkemääni, vesi lämmintä kuin suolaisessa maidossa makaisi.  Matkani alkoi muutamia päiviä vajaa viisi kuukautta sitten. Toisinaan kelpaisi kananmuna-suolakurkku-voi-ruisleipä kotona. Kun ikävä iskee, pari päivää panikoi apua nyt musta on tultava morsian ja lapsia leipasen ainakin seitsemän enkä koskaan enää käy missään vaikka mikä olisi.  Sitten näen […]

Kun on kuuma, lähde luistelemaan

Kun on kuuma, lähde luistelemaan

Enää ei ole kuuma. Se vaihe ohitettiin kymmenen astetta sitten. Nyt on KUUMAAHHHHGGHH. Suomalainen selviytymiskeino: löysin kun löysinkin hallin ja luisteluradan. Jää oli sula ja naarmuinen, paikoitellen märkäkin. Sain jalkaani miesten mallit, vaikka oudosti mua katsottiin kun niitä kysyin. En selittänyt, kuinka aina kompastun taitoluistelijoiden teriin, mikä ehkä paljastaa lahjakkuustasoni luistelijana. Kuitenkin, kuinka nyt kuvailisinkaan […]