Matkustamisesta

Australian aurinko alkaa jo porottaa niin lämpimästi, ettei terassilla kestä hetkeä kauempaa. Iltapäivällä sekoitin hedelmiä (yleiskieltä, koska en tiennyt mitä ne olivat) ja luonnonjogurttia viilentäväksi smoothieksi hymähdellen sille, millainen vaikutus vain yhdellä kuukaudella kengurusaarella onkaan muhun ollut.

Ensiksi astelin vähän ujona, huonossa ryhdissä, etsien.

Nopeasti se sitten kävikin: arkuus väistyi asenteen tieltä.

Toisinsanoen, jos maailma potkii niin minä potkin takaisin. Ja se tuntuu aika pirun hyvältä.

IMG_5608.JPG

Kävin eilen istumassa iltaa eräässä baarissa, kun yksinään Australiaa kiertävä nuori nainen otti muhun Couchsurfing-sivustolla yhteyttä kysyen, että hengataanko. KYLLÄ! Treffitukikohtamme oli tunnettu backpackerien ja travellerien kohtauspaikka, jossa pääsinkin illan mittaan juttelemaan monen matkaajan kanssa. 

Mietin vain, kuinka paljon sitä voikaan muutaman hassun tunnin aikana oppia.

Parasta ajanvietettä on kuunnella ihmisten tarinoita, kertomuksia ja kokemuksia kaikista niistä maailmankolkista, joista en ole aiemmin edes kuullut. Travellereita yhdistää pari asiaa: seikkailunhalu ja elämännälkä. Nuoret reppureissaajat ovat aina maanläheisiä, joten juttu luistaa letkeästi koko ajan. Mun aussisiivet sai uutta tuulta alleen. Vuoden työviisumia ja mahdollisuuksia ei heitetä hukkaan viettämällä koko aikaa yhdessä (mutta mahtavassa, tosin) kaupungissa. Jatkuuko sitten au pairina työskentely, löytyykö joku ”oikeakin” duuni vai päädynkö maatilalle hedelmiä poimimaan, tie kutsuu kuitenkin varmasti.

Olen saanut paljon kommentteja siitä, kuinka uskallan matkustaa yksin. Mun kauhuskenaario on ajatus sitoutumisesta ja lapsista nuorena – ja siitä, että sen jälkeen ei olekaan muuta tekemistä kuin elää toinen jalka haudassa, vaikkei tarvitse. Haluan hankkia joskus koulutuksen, mutta nyt se tuntuu ihan liian aikaiselta. En halua opiskella, kun en ole nähnyt vielä mitään. Miten kukaan nuori voi tietää, mitä oikeasti haluaa, mihin pystyy, kuinka pitkälle rahkeet riittää? Sitä paitsi väitän, että opin täällä enemmän kuin mistään oppikirjasta. 

Kun Australiassa kävelee kaduilla, ihmiset huutelevat pihoistaan hei, mitä kuuluu. Olen käynyt monta keskustelua tästä tapakulttuurista ja eilen kuulin loistavimman version: kun suomalainen poika haluaa iskeä kauniin tytön, se vetää hillittömät naamat ennen kuin uskaltaa mennä juttelemaan. Aussilaistakin poikaa pelottaa, mutta se mielummin sanoo hei ja mokaa, koska hyvällä tuurilla kaunis tyttö jää juttelemaan pidemmäksikin aikaa. Kyse onkin juuri heittäytymisestä: uskallanko ottaa riskin? Mitä menetettävää mulla on sen rinnalla, mitä mä saan? Tää tuntuu oikealta, just nyt. Mahtavalta.

IMG_5567.JPG

Mun neljän kohdan matkaopas:

1. Lähde reissuun nyt eikä myöhemmin. Lähteminen vaatii omat järjestelynsä, mutta väitän sen olevan vaivan arvoista. Älä kuitenkaan lähde ovet paukkuen: tukijoukko on kullanarvoinen, varsinkin, kun matkaan tulee mutkia.

2. Pakkaa mukaan kolme asiaa: passi, deodorantti ja hammasharja. Tapasin juuri pari tyyppiä, jotka lähtevät oman aussiturneensa jälkeen Kiinaan, missä on keskitalvi. Kysyin, onko heillä lämpimiä kuteita. Eei…Joten ei huolta, uskon vakaasti heidänkin päiviensä jatkuvan.

3. Muista, että rapatessa roiskuu. Voisin sanoa, että varaudu kolhuihin, mutta se on niin on negissuomiajattelua. Murehtia ehtii kun sen aika on. Kannattaa kuitenkin muistaa olla kärsivällinen, Suomessa tottuu asioiden hoituvan minuuttiaikataululla. Muualla sovitut ajat pätee jos huvittaa ja keli on kiva. Eikä siinä ole mitään epäkohteliasta, se on easygoingia. Äläkä esitä muuta kuin itseäsi, jos huonot vitsit ei naurata, älä naura. Suomessa pääsee helposti suosituksi olemalla ilkeä, muualla se ei päde. Kukaan ei arvosta ääliöitä.

4. Kun lähtee matkalle, tarkoitushan on jättää suorittaminen kotiin. Älä siis reissussasi änkeä paljon asioita lyhyeen toveen. On ihan ok tuijottaa merta kolme päivää: tärkeintä on toimia sen mukaan, mitä itse haluaa.. Jos ei tiedä, mitä haluaa, on silloin juurikin oikeassa paikassa, matkalla.

aada xx

Kommentit (6)
  1. Hyvä teksti 🙂 Toisaalta erilaisille ihmisille sopii erilaiset elämäntavat. Mielestäsi opit itse parhaiten siellä, mutta minulle on ollut enemmän kuin riittävästi siinä, että muutin omilleni ja aloitin opiskelun unelmieni koulussa ja suuntaan kovaa vauhtia kohti unelmaa. Sinänsä en ymmärrä, miksi ulkomailla oleminen olisi sen opettavaisempaa: molemmissa paikoissa on omillaan, vaikka tukiverkko onkin tärkeä. Itse näen, että opiskelen mielummin ensin ja matkustelen sitten 🙂

    1. Kiitos! Ja kiitos kommentistasi, oot ihan oikeassa. Mä itse asiassa naputtelin pitkät pätkät juuri tätä postausta kirjottaessa muistakin vaihtoehdoista, mutta siitä tekstistä tuli yhtä sekavaa pölinää, joten kumitin kaiken pois ja päätin olla vain mustavalkoinen. Toki haasteita riittää vaikka missä tahansa mitä tekemässä, mutta muissa maissa on mun mielestä jotain suurenmoista hohtoa, mikä vaatii ihan omat jujunsa. Olen vaan liian rakastunut lentolippuihin, etten kihinöiltäni kerkeä muuta huomaamaan 😉

      1. Ymmärrän tavallaan mitä tarkoitat, mutta itse paljon matkustelleena en ymmärrä miksi ulkomailla oleminen olisi paljon opettavaisempaa. Eihän se eroa muuten kuin siten, että olet kauempana kotoa. Paikat ovat uusia, ihmiset ovat uusia ja uuteen paikkaan pitää sopeutua, mutta niinhän se on jokaisessa kaupungissa Suomessakin Toisaalta kotiin pääsee koska vaan ja voit olla yhteydessä perheeseen milloin vain. Monet ulkomailla asuvat ovat vielä enemmän tekemisissä esimerkiksi omien vanhempiensa kanssa kuin ne jotka asuvat omillaan Suomessa, mutta eri kaupungissa 😀

        1. Voi kyllä se eroaa, usko pois!:) Mä asuin vuoden omillani ennen tänne lähtöä muutaman sadan kilsan päästä vanhempieni luota ja koen, että täällä asuminen on aivan toinen tarina. Mutta tämähän on vaan mun mielipiteeni asioista, joita mä näen ja koen, ei mikään absoluuttinen totuus. Kukin tablaa tyylillään, eikö 😉

  2. Ihan loistavan kiteyttävä teksti! Mähän ennen lähtöäni luin miljoonia matkakertomuksia muka niin ajatuksen kanssa ja pohtien, mutta aina kuitenkin vähän kyseenalaistaen sitä, et miten esimerkiksi yks kuukausi reissun päällä niin kasvattaa ja muuttaa ihmistä. En mä edelleenkään suoraa vastausta sille osaa kertoa, mut allekirjoitan just kaiken mitä säkin tässä kirjoitit. Asioita, joita joo voi toki ymmärtää muttei ihan kuitenkaan koko mittapuullaan käsittää ennenkuin on omalle kohdalle osunut. Voi kun jokanen sais ees yhden tällasen kokemuksen elämässään! Ei oo turha sanonta se elämänkoulu

    1. Kiitos muru, samaistuminen on melkoista. Mietin aina et voisipa tästä ilosta antaa osan kaikille. Onneks voidaan kertoa tarinoitamme, niitä ainakin kertyy joka päivä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *