Nyt kun linjani on tämä ”katsokaa kaikki mitä taas näin”, on kai hyvä kertoa, että tänään oli ihan tavallinen maanantai. Heräsin, lähetin pojat kouluun, tein pannarin (joka näytti munakkaalta/puurolta) ja korjasin yleistä kaaosta, kunnes sain hätäpuhelun hostmamaltani. Vanhimman lapsosen banjo unohtui kotiin ja minun täytyi pikapikaa viedä se hänelle kouluun, joka sijaitsee ehkä kuuden minuutin ajomatkan päässä. En ollut ennen ajanut koululle, tiesin vain sijainnin ja sen, että koulu näkyy värinsä puolesta kauas. 

Löysin helposti perille, onneksi. Matkalla napsasin auton suttuisen ikkunan läpi kuvan, koska täällä näytti tältä tänäänkin. Ehkä hamassa tulevaisuudessa totun kapeisiin, mutkikkaisiin teihin, jotka vievät niin korkealle, että masu täyttyy perhosista. Ja kun kurkkaa tietä reunustavan ruskean ja rosoisen tiiliaidan yli, näkee nummet ja meren. Vielä siis tänä tavallisena maanantaina maisema ei ollut normalisoitunut jokapäiväiseksi, vaan se oli mahtava.

Tältä muksujen koulu näyttää. Kuva muuttaa sen kokoaan isommaksi, oikeasti se on ihan pikkuruinen. Onpahan se myös luonnossa paljon kirkkaampikin. Koulua rempataan (edelleen, valmista piti olla jo aikoja sitten) ja siitä johtuu oikealla näkyvä pressu. Mutta voi jestas, kuinka hurmaavalta voi pieni rakennus näyttää! Ja sisällä on lapsukaiset koulupuvuissaan. Niin perinteistä ja samaan aikaan niin kovin uniikkia.

Ja niin hurautin takaisin kyläämme Rathbarryyn haettuani kuopuksen playschoolista. Iltapäivä jatkui riemukkaissa silityspuuhissa, sanan kaikessa merkityksessä. Oli nimittäin naurussa pidättelemistä, kun seurasin kolmeveen touhuiluja. Aina täytyy kopioida, mutta tietenkin mielikuvitusta käyttäen. Mitäsemiettii.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 

aada xx