Koulumatka

Nyt kun linjani on tämä ”katsokaa kaikki mitä taas näin”, on kai hyvä kertoa, että tänään oli ihan tavallinen maanantai. Heräsin, lähetin pojat kouluun, tein pannarin (joka näytti munakkaalta/puurolta) ja korjasin yleistä kaaosta, kunnes sain hätäpuhelun hostmamaltani. Vanhimman lapsosen banjo unohtui kotiin ja minun täytyi pikapikaa viedä se hänelle kouluun, joka sijaitsee ehkä kuuden minuutin ajomatkan päässä. En ollut ennen ajanut koululle, tiesin vain sijainnin ja sen, että koulu näkyy värinsä puolesta kauas. 

Löysin helposti perille, onneksi. Matkalla napsasin auton suttuisen ikkunan läpi kuvan, koska täällä näytti tältä tänäänkin. Ehkä hamassa tulevaisuudessa totun kapeisiin, mutkikkaisiin teihin, jotka vievät niin korkealle, että masu täyttyy perhosista. Ja kun kurkkaa tietä reunustavan ruskean ja rosoisen tiiliaidan yli, näkee nummet ja meren. Vielä siis tänä tavallisena maanantaina maisema ei ollut normalisoitunut jokapäiväiseksi, vaan se oli mahtava.

ma2.JPG

Tältä muksujen koulu näyttää. Kuva muuttaa sen kokoaan isommaksi, oikeasti se on ihan pikkuruinen. Onpahan se myös luonnossa paljon kirkkaampikin. Koulua rempataan (edelleen, valmista piti olla jo aikoja sitten) ja siitä johtuu oikealla näkyvä pressu. Mutta voi jestas, kuinka hurmaavalta voi pieni rakennus näyttää! Ja sisällä on lapsukaiset koulupuvuissaan. Niin perinteistä ja samaan aikaan niin kovin uniikkia.

ma1.JPG

ma3.JPG

Ja niin hurautin takaisin kyläämme Rathbarryyn haettuani kuopuksen playschoolista. Iltapäivä jatkui riemukkaissa silityspuuhissa, sanan kaikessa merkityksessä. Oli nimittäin naurussa pidättelemistä, kun seurasin kolmeveen touhuiluja. Aina täytyy kopioida, mutta tietenkin mielikuvitusta käyttäen. Mitäsemiettii.

ma4.JPG

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 

aada xx

Hyvinvointi Hyvä olo Matkat Höpsöä

Kulmakunnan kukkaset

Vielä ennen nukkumaanmenoa kaivoin muutamia kuvia kotikulmiltani. Näitä katuja pitkin mä astelen!

Seuraavat kuvat ovat naapurikylästä Rosscarberystä, jossa kuopus käy playschoolissa.

IMG_1387.JPG

IMG_1385.JPG

IMG_1384.JPG

IMG_1382.JPG

IMG_1380.JPG

Sitten päästään asian ytimeen, saanen esitellä kaunis Clonakiltyn keskusta!

IMG_1960.JPG

IMG_1959.JPG

IMG_1968.JPG

IMG_1333.JPG

IMG_1236.JPG

IMG_1335.JPG

Kaksi pientä mun lempparia yksityiskohtaa:

1.Mun unelmien karkkikauppa. Siis niin maailman suloisin pieni putiikki, jossa tuoksuu vaahtokarkki ja irttikset on tuollaisissa kipoissa esillä. Oikeasti tykkään tästä niin paljon, koska lapsena Peppi Pitkätossussa oli samanlainen. 

IMG_1330.JPG

2. Kaikkien aikojen paras pubi sekä au pairien kohtaamispaikka De Barras. Tuolla me roikutaan aina keskiviikkoisin ja viikonloppuisin. Ulkoa pienen näköinen, mutta sisältä iso, sokkeloinen ja kahdessa kerroksessa. Sisustus on tummaa, tuoksuvaa puuta ja seinät ovat täynnä kaikkea mahdollista tavaraa, tauluja, taidetta ja kasveja. Siellä on baarijakkaroita ja sohvia sekaisin ja sikinsokin. Tunnelman kruunaa livemusiikki, jota soittaa aivan mielettömän lahjakkaat muusikot. Mutta en paljasta enempää, koska mä haluan että te kaikki tulette tänne katsomaan!

IMG_1967.JPG

Onkohan onnistunut varmasti tekemään selväksi, että tämä maa on uskomaton. Enkä mä ehtinyt näkemään vasta kuin pari hassua kylää! Onneksi suunnitellaan kovaa vauhtia reissuja ainakin Dubliniin ja Galwayhin, aiotaan me myös suunnata Lontooseen. 

Tänään mulla tuli ensimmäinen kuukausi täyteen. Tuntuu sekunnilta, silmänräpäykseltä. Samaan aikaan kaikki muu tuntuu niin kaukaiselta, toiselta elämältä. 

Ennen kaikkea tuntuu hyvältä. Niin hyvältä.

aada xx

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli