Eipä uskottu ”kotoa” lähtiessä tänä aamuna, että mitä tänään suuhumme pantaisiin. No ennenkuin kerromme siitä lisää, voitte mietiskellä mitähän se voisi olla samalla, kun kerromme kaikkia muita juttuja 😉

Tänään siis lähdimme heti aamutuimaan eli puoli kymmenen kohti International health sciences universityä. Löysimme perille oululaisittain heleposti ja turvatarkastuskin läpäistiin kunnialla, joka mahdollisti sisällepääsyn kouluun. Täällähän siis tehdään tarkastus melkein mihin menetkin. Koululla saimme hyödyllistä tietoa käytännön asioista ja aikataulun loppuviikolle. Huomenne lähdemmekin katselemaan paikkoja, joissa suoritamme harjoittelumme. Tulee olemaan niin mielenkiintoinen päivä ja koko loppuviikkko. Paikkoja, joissa voimme harjoittelua suorittaa on monenlaisia ja kaikki ovat kauhean mielenkiintoisia, joten nyt jo mietiyttää miten sitä osaa niistä valita. Voimme suorittaa harjoittelut mm. kehitysvammaisten koulussa, orpokodissa, vanhusten hoidossa, sairaalassa taikka caring hands organisaatio, jossa työskennellään ihmisten parissa, jotka ovat HIV-positiivisia. NIIIN JÄNNITTÄVÄÄ! 

No niin, mutta nyt sitten päästäänkin siihen mitä olemme tänään suuhumme panneet.. Koululla ollessamme, meille tarjoiltiin lounas suoraan koulun keittiöstä. Niinpä niin, meidän ensimmäinen Ugandalainen ruoka. Annokseen kuului banaani muhennosta eli matokea. Sitten vähän lihaa ja yksi pikku pala keitettyä bambua. Näiden lisäksi jotain vihreää ja jotain ehkä kaali-porkkana salaatin tyylistä sekä papukastiketta. Tämä ugandalainen ruokakokemus oli aika, noh jännä. Ensiksikin se määrä, jonka he syövät kerralla on paaaaljon, ja he nauroivat meille kuinka pienet meidät annokset olivatkaan. Makunystyröitämme tämä ruokailu hieman kummastutti ja olikin hieman työlästä saada syötyä. Hävetti jättää ruokaa, vaikka he antoivat meille siihen ”luvan” ennen ruokailun aloitusta. Pakolla söimme mitä pystyimme ja koitimme hieman hämätä jätöksiemme määrää laittamalla kaikki jäänyt ruoka parille lautaselle suuriksi keoiksi.

Luulimme tämän jännän ruokakokemuksen olevan päivän jännin, mutta väärin luulimme. Päätimme nimittäin tyttöjen kanssa kokeilla etiopialaista ravintolaa mekon ostoreissulla. Tilasimme listasta aivan järkevän kuuloiset ateriat, mutta kävikin niin, että eteemme tuotiin valkoinen vaahtomuovilätty (oikeasti se oli riisimuusilätty) ja sen päällä oli kulho. Olimme aivan ihmeissämme ja niin meidän täytyi kysyä naapuri pöydästä miten tätä oikein ajetaan. Meille naurettiin 😀 Tarjoilija tuli huvittuneena auttamaan tyttöjä hädässä ja kaatoi kulhon sisällön vaahtomuovilätyn päälle. Kulhon syövereistä ilmestyi lätyn keskelle keitetty kananmuna ja pala kanaa. Kananmunaa puraistessa huomasimme sisuksen olevan musta, noh maassa maan tavalla.. Kävi mielessä, että onkohan kyseessä musta muna vai tuhkamuna!? Kaiken hyvän taikka ehkä tässä tilanteessa oudon lisäksi tämä ateria täytyi syödä käsin. Täällä maailman kolkassahan se nyt ei niin perioutoa ole, mutta kyllä se näin suomalaisena vähän kummastutti. ”Tervetuloa turistiripuli”, ajattelimme ja aloimme syömään. Bon apetit! Ruoan räpimisen jälkeen päätimme kääräistä lätyt ja sisällön rullalle (niinkuin vaipatkin kääritään tiukkaan pakettiin..). Tämäkin ateria oli eriskummallinen ja aterian ulkonäkö ei paljon eronnut vauvan kakkavaipasta. Alamme kohta olla jo taitavia ruoanjätösten jemmaajia tälläisten makuelämysten jälkeen.. Noloahan se on jättää ruokaa varsinkin kun sitä ei täällä kaikilla ole. Mutta kiitos vain näistä makuelämyksistä ja ne riittävät tälle päivälle. Nälkä lähti ainakin osaksi, eikä taida palata ainakaan enään tänään.. 

Odotellaan tulevaa..

Siinä koululounas nammmmm! 

Maistuu! Maistuu! reippaasti tytöt nyt vaan! 🙂

Litratolkulla käsidesiä ennenku käytiin käsiksi 🙂

On se jännä!

Mitä tulikaan tilattua?

DO NOT TRUST ANYONE AROUND YOU!.. Jos nyt kuitenkin kämppikseen saisi.

Tsemppiä!