Piippolan vaarilla oli talo hiiolahiiolahei!

Tänään lähdimme varhain klo 7:30 harjoittelupaikkoihin tutustumiskäynneille (Arikkalaisittain tietysti meitä tultiin hakemaan puoli tuntia myöhässä). Ensiksi suuntasimme kohti maalaisseudulla sijaitsevaa Rotomia, joka on tavallaan niinkuin vanhusten kotihoito meillä Suomessa. Meille kerrottiin toiminnasta ja saimme käydä paikallisessa pienessä kylässä muutaman asiakkaan luona tutustumassa ja näkemässä mitä se elämä siellä oikeasti on. Vanhuksista vain muutama osaa puhua englantia, pääkielenä on luganda. Ensiksi menimme sellaisen mummon luokse, joka asui pienessä kivihökkelitalossa ja hänellä oli pihallaan yksi lehmä, kanoja ja pari possua. Se oli ensimmäinen sellainen kokemus, että mietti päässään voiko ihminen todella asua sellaisessa huterassa mökissä missä ei ole edes ovia mutta silti jotenkin asunto oli jotenkin hellyyttävä. Vanha muori oli todella kiitollinen ja otettu, että tulimme vierailulle katsomaan häntä ja hänen kotiaan. Rotomin työntekijä käänsi meille englanniksi mitä mummo halusi kertoa.

 

Sitten jatkoimme matkaa seuraavan asukkaan luokse, joka asui muutaman sadan metrin päässä. Taas meillä oli oikein lämmin vastaanotto ja ilo minkä tämä vanhus koki vierailustamme näkyi niin voimakkaasti. Voin kyllä sanoa, että siinä oli elämäni mummo!!! Voi kertakaikkiaan! Voiko maailmassa kasvaa tuommosia mummoja? Rakastuin siihen. Hän oli niin onnellinen, että tanssi ja lauloi ja vaikka meillä ei tuo rytmitaju ole samalla tavalla verissä kuin afrikkalaisilla (KOHTA ON!!!), yhdessä aloimme taputtaa, laulaa ja tanssia piirissä. Noin köyhiä ja silti niin onnellisia ihmisiä harvoin Suomessa näkee. On uskomaton tunne tuottaa toiselle ihmiselle tuollainen ilo pelkällä läsnäololla ja saada siitä samalla itsekin niin paljon. Ei ole yhteistä kieltä mutta miten kommunikointi voi silti onnistua niin hyvin. Onnen kyyneleet valuivat tänään monta kertaa pitkin poskia.

 

Jo nyt voi kertoa, että tähän mennessäkin Afrikka on antanut meille niin paljon, että sitä ei voi edes kuvitella mitä se on kolmen kuukauden jälkeen. Ei voi sanoin kertoa, eikä kuvatkaan riitä kertomaan näitä tuntemuksia ja kokemuksia, mitä olemme saaneet ja saamme täällä kokea. Kyllä osaa katsoa elämää uudessa valossa näiden kokemusten jälkeen. Voi miettiä mitä onnellisuus oikeasti on ja mikä on elämässä tärkeää. Onnellisimpia ihmisiä emme ole missään tavanneet ja se mitä he omistavat ei ole paljon mitään mutta silti he haluavat jakaa senkin vähän meidän kanssa. Kyllä omat huolet ja murheet tuntuu mitättömän pieniltä ja oikeastaan hävettää kuinka turhista asioista on narissut ja valittanut. Se kuinka paljon yksi halaus, hymy tai mikä tahansa pieni ele saa aikaan voi tuottaa toiselle hyvän mielen pitkäksi aikaan ja hän muistaa sinut ikuisesti. Ei tarvitse ajatella, että täytyy olla jotain suurta auttaakseen toista ihmistä. Pienet asiat/teot ovat monesti vaikutukseltaan suurempia sekä merkitsevät ja antavat enemmän.

 

Toinen harjoittelupaikka vaihtoehto johon kävimme tutustumassa oli suomalaisen pariskunnan perustama Caring hands-organisaatio. Siellä tehdään yhteisötyötä lähislummissa, jossa asuu yhden Kemin verran ihmisiä, mutta kaikkia ei voi pelastaa joten he ovat keskittäneet toimintansa noin 450 köyhimmän ihmisen auttamiseen. Saimme kuulla paljon slummielämästä, HIV:stä yms. Afrikkalaisessa perheessä mies tavallaan ”omistaa” vaimon ja lapset ja valta on täysin hänellä. Jos naimisiin menon jälkeen vuoden sisällä vaimo ei ole tullut raskaaksi mies usein ottaa uuden vaimon. Lasten ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö ja pahoinpitelyt ovat arkipäivää slummissa. Caring handsin tavoitteena on parantaa naisten ja lasten asemaa, koska se on täällä niin heikko. Tässäkin yksi hyvä harjoittelupaikka vaihtoehto. Tulee olemaan vaikeaa valita missä suorittaa harjoitteluita. 

wp_20130924_018_0.jpg

Vanha rouva halusi antaa meille mukaan jotain pientä. Toi sitten talon takaa kaksi pari metristä sokeriruokoa. 

wp_20130924_020.jpg

Vanhan rouvan pihapiiriä. Oli kissaa, possua, lehmää, kanaa jne.

wp_20130924_028.jpg

Kylänraitti.

wp_20130924_029.jpg

Anni ja melkein yhtä pitkä mummo, jonka iloa oli ihana seurata. 

wp_20130924_022.jpg

Kaistat ja kaistojen vaihdot sekä turvavälit kunniaan 😀

wp_20130924_069.jpg

Itse Afrikanat

wp_20130924_003.jpg

Say no more.. Better. Simple. Life.

wp_20130924_116.jpg

Annin ja Jennan lempipuu. Siinä kasvaa lempihedelmämme mango.

wp_20130924_105.jpg

Röh! Röh! Siellä..

wp_20130924_013.jpg

wp_20130924_016.jpg

Ja röh röh täällä! 

Hyvää yötä muruset! Muistakaa kirjoitella meille tänne blogiin, ettei me unohdeta suomen kieltä ja aleta puhumaan pelkkää lugandaa ja tanssimaan sadetansseja viidakkorumpujen tahtiin! 

Asante sana bambi! <3 

Kommentit (4)
  1. Huhhuh mitkä Kampala fiilikset tulee ku lukee näitä tekstejä. Ihan kylymät värreet tullee. Tiiän suurin piirtein mistä puhutte, itsekin siellä muutaman kuukauden viettäneenä. Käykäähän joku sunnuntai ilta kattomassa National Theatrella, jos siellä vielä järjestetään salsa iltoja. Muistaakseni klo 18-21 tai jotain. Niissä on aivan huikee meininki ja jos askelia ei osaa vielä, niin varmasti opettajia riittää. Maanantai iltaisin siellä oli aina jamming session, missä kuka vaan sai käydä lavalla vetämässä jonku osaamansa biisin. Kannattaa ottaa selvää, että vieläkö siellä on ohjelmaa. Sillon kolme vuotta sitten oli ainaki melkeen joka päivälle jotain.

    Kampalan ulkopuolella kannattaa käydä tsekkaamassa Lake Bunyonyi, joka lukeutuu ehottomasti mun all time TOP 3 paikkoihin. Ja siellä Buyoona Amagara niminen eco lodge pienellä saarella keskellä järveä. Kuljetus saarelle tapahtu silloin pienellä kanootilla, jota piti myös itse apuna soutaa:D Sipi falls oli myös hieno paikka ja muistaakseni Crows Nest niminen guesthouse, aivan mahtavilla näköaloilla vuoren rinteellä. Kiipesin sen rinteen ylös aamulla ennen auringon nousua ja ihan sanattomaksi veti ne maisemat auringon noustessa. Ssese island on myös mukava paikka viikonloppu reissulle.

    Pitäkäähän muzungut hauskaa siellä, mää seuraan täällä silmä tarkkana teidän huippua blogia.

    Mikko

    1. Moi Mikko!

      Ihana et sinäkin konkari luet meidän juttuja 😉 Tämä maa on vienyt palasen sydämestäni jo tän viiden ekan päivän aikana.. saas nähdä kuinka iso pala on kolmen kk jälkeen menetetty tänne 🙂 Mut siitähän sinäkin vähän varoittelit 😀 Me muzungut pietään ihan varmasti hauskaa ja otamme haasteet vastaan avoimin mielin.

      Miten muuten Mikko, kun Suomesta porukka lähetteli kampetta tänne päin.. kestikö kauan ja oliko kallista?

      T: Anni ja Jenna xxx

       

       

      1. Haha, mullakin on sydämmessä semmonen afrikan muotonen aukko. Se kyllä vie mennessään ja koukkuun jää aika pahasti. Aina ku luulee että on nähnyt jotain maailman siisteintä tai oudointa, niin nurkan takaa pamahtaa uus asia vasten kasvoja vielä lujempaa, johon ei voi oikeestaan muuta todeta ku että TIA(this is africa), vetää rauhallistesti henkeä ja kelata, että mitähän tässä nyt oikeestaan ees tapahtuu. Välillä piti ihan nipistää itteä, että onkohan tää unta 😀

        Kaikki ne kokemukset ja tunnekuohut sekä ilot ja surut, jollaisia en oo missää muualla ikinä kokenut. Ja se ihmisten vilpitön ilo ja elämänasenne, kaikesta (länsimaisten mukaan) kurjuudesta huolimatta. Tottahan se on, että ulkoiset puitteet siellä on välillä mitä on. On köyhyyttä, katulapsia, HIV ja muita tauteja, mutta itse näin ainakin myös sen kolikon toisen puolen ja ne kaikki asiat mistä meillä ois opittavaa. Kaiken sen p*skan keskellä ihmiset osaavat oikeasti iloita, nauraa, tanssia, elää hetkessä ja välittää toinen toisistaan. Uskon kyllä vahvasti, että vaikka kokoajan toitotetaan kuinka meidän pitää mennä opettamaan afrikkalaisia ja pelastamaan ne, niin meillä ois niiltä paljonpaljon enemmän opittavaa täällä hyvinvointikuplassa, jossa suurin osa ihmisistä juoksee kolikon ja materian perässä. Afrikan reissu on varmaa sellainen kokemus, mikä on eniten muuttanu mua ihmisenä, ja sitä ei voi ees oikeestaan kunnolla selittää ku sellaisille jotka on sen itsekin kokeneet, joten tervetuloa kerhoon:)

        Noniin ja sitten asiaan, eli paketin lähetys kestää 2-4 viikkoa. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa. Äiti lähetti pari pakettia ku olin siellä. Ekassa meni muistaakseni 4 viikkoa ja toinen tuli alle kolmessa viikossa:) Hinta tais olla jotain lähemmäs 10€ tais olla kilo. Jotain melkeen satasen pintaan oli sellainen suht iso paketti. Nää on sitten aika hämäriä muistikuvia, mutta saatte jonku näköstä suuntaa ainaki. Varatkaa sitten hyvin aikaa, kun käytte ne postista noutamassa. Voitte joutua odottelemaan hieman. Ootte varmaan jo huomanneet miten african time yhdistettynä byrokratiaan käytännössä toimii.

        Eipä muuta tälläkertaa 🙂

        Terveisin,
        Mikko
        xxx

        1. Ok! pitääpä alkaa selvittelemään tuota lähetysasiaa.. 🙂 kiitos suuntaa-antavista 😀

          Ja Mikko niinpä! monet joiden kanssa olen afrikasta puhunut sanovat, että joitain asioita ei voi ymmärtää ennen kun ne  näkee ja kokee siellä itse.. minä en ainakaan ole ymmrtänyt puoleksikaan. Tottakai sitä tietää teoriassa, mikä ja mitä Afrikka on, mutta kun käytännössä se on jotain niin paljon enemmän. Täällä oppii arvostamaan sitä mitä itsellä on, puhumattakaan perheestä sekä ystävistä.. kuinka tärkeitä ne ovatkaan ja kuinka ne onkaan ihani. 🙂

          This Is Africa.

           

          T: Anni ja Jenna-Leena

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *