This is THE AFRICAN TIME!

Vielä pari päivää harjoittelua slummikoululla jäljellä. Olemme nähneet paljon ja kuulleet sitäkin enemmän. Lapset ovat aivan ihanan avoimia, aitoja, hulvattomia, vekkuleita, kilttejä, tottelevaisia ja vanhempia ihmisiä kunnioittavia. Lapset ovat todella kiinnostuneita meistä ja välillä kokeilevat lähteekö meistä väriä hinkaamalla esimerkiksi naamaa meidän käsiin. He ovat myös todella kiinnostuneita meidän hiuslaadusta kun täällä ollaan totuttu siihen afroon. Kun istahdamme koulun portaille niin ei aikaakaan kun lapsilauma on ympärillämme laittamassa hiuksia ja antamassa haleja jne.

 

Olemme saaneet todella avoimen vastaanoton, meille on laulettu, tanssittu ja esitetty monenlaisia esityksiä. On ollut mielenkiintoista seurata afrikkalaista koulunkäyntiä ja leikkejä. Tunnit ovat melko erilaisia Suomeen verrattuna. Menoa ja meininkiä riittää ja välillä kuulokin meinaa lähteä. Eikä mikään ole tunneilla niin justiinsa, esimerkiksi turvallisuusasiat tai desibeliluvut eivät niinikään ole ainakaan suomesta kotoisin. Ja jos sanotaan, että Suomessa alkaa luokkatilat käymään ahtaaksi, niin täällä oppilasmäärät tuplataan ja luokkahuoneita pienennetään puolella, joten ahtaaksi käy välillä työtilat lapsille. Luokissa on pääsääntöisesti 50-65 oppilasta ja yksi opettaja. Vois itsellä mennä sormi suuhun jos olisi vastuussa tällaisen ryhmän tekemisistä. Ollaan kuitenkin pyritty pitämään sormet pois suusta kun kädet ovat jokaisen päivän jälkeen saman väriset kuin tämän maan kansalaiset. Mahtavinta tässä on kuitenkin se, kuinka lapset sekä koulun henkilökunta ovat ylpeitä koulustaan. Heitä ei haittaa ne asiat, jotka meitä kummastuttaa ja ehkä jopa hieman hirvittääkin. Täällä mennään niillä mitä on saatu ja lujaa myös mennäänkin!

 

Alkuviikko on kulunut aikalailla siinä, että olemme saaneet taottua henkilökunnan päähän ettemme ole opettajia, eikä olla tultu pitämään oppitunteja. Jotenkin heillä on välillä hankala käsittää mistä me tulemme, mitä me teemme ja miksi. Välillä meidät ollaan esitelty amerikkalaisina ja välillä olemme olleet kunniavieraita, jotka ovat tulleet kaukaa katsomaan kuinka koulun arki pyörii ja miten oppilaat tunneilla käyttäytyvät. Yksi opettaja kertoi oppilailleen, että me videoimme tunnit ja näyttelemme niitä sitten muille siellä kaukana mistä nyt ikinä oltiinkaan kotoisin. Parempi siis koittaa käyttäytyä. Noh, olemme kuitenkin aina välillä koittaneet muistutella opettajia meidän todellisesta olemisesta eli siitä, että ihan tavallisia suomalaisia sosiaalialan opiskelijoita tässä ollaan.

 

Odottelu. Se on ollut tämän viikon sana. Täällä Afrikassa se on kai ihan yleistä ja se mihin suomalaisena on hirveän hankala tottua. Vaikka päiviin mahtuu paljon monenlaista niin silti päivästä iso osa kuuluu odottamiseen. Aamu alkaa kyydin odottamisella ja kahdeksan kilometrin matkaan kuluu yllättävän paljon aikaa. Kuski sammuttaa autonkin moneen otteeseen matkan aikana katastrofaalisen liikenteen takia. Koululle päästyämme menemme oppitunnille, jonka jälkeen alkaa breadbreak eli tunnin pituinen leipätauko. Klo 11.00 menemme takaisin tunnille ja kun kello lyö 12 alkaa kahden tunnin pituinen ruokatauko. Ruokatauon jälkeen ehdimme olla vielä yhdellä tunnilla mukana ja sitten siirrymme ulos odottelemaan kyytiä… Tämän hetken ennätys kyydin odottelussa on 1,5h. Ajoissa olevaa kyytiä emme ole vielä täällä Afrikassa päässeet kokemaan. Ei passaa itse oikein totutella tällaiseen aikakäsitykseen ettei tule Suomessa sitten sanomista..

 

Meidät ollaan myös ihan syöty. Ja jokapuolelta! Vaikka ollaan myös itse paljon lääkkeitä syöty mm. malariaa vastaan. Ollaan ihan täynnä puremia eikä ne kaikki taida olla edes niiden sääskien syömiä, mitäs kirppuja lienee. Kutittaa joka puolelta, vissiin täällä sängyssä nukkuu joitaki muitaki kuin me. Monenkohan hengen sänky lienee?! Mietityttää minkä näköisiä rupikonnia olemme tämän reissun jälkeen. Sen lisäksi mielessä on käynyt pelko leveämisestä kun kaikki ruoka mitä täällä syömme koostuu aikalailla vaaleasta vehnästä. Jos ruoka ei kuitenkaan ole vaaleaa vehnää, se on rasvassa keitettyä! Hyi että! Se siitä terveellisestä elämästä jota aioimme täällä viettää. Jennan pikkuveljen Tonin sanoja hieman lainaten ”Afrikkalaiset näkee nälkää, kun ne näkee Jennan!” taitaa viimeistään kohta käydä toteen. Ehkä täytyy alkaa jonkinlaiselle mangokuurille… 

 

 

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Ihana Toni 😀 hahaha!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *