Vauvakuumetta…

Tapahtuipa niin, että tällä kertaa muutimme aikasemmista viikoista poiketen sunnuntaina. Iltasella lähdimme Millan ja Hannun hellästä huomasta orpokotiin. Tämä seuraava harjoittelupaikka on siis nimeltään Loving Hearts Babies Home ja täällä asustaa parikymmentä alle 2,5-vuotiasta söpöliiniä. Kun kävimme tutustumassa harkkapaikkoihin ensimmäisellä viikolla tiesimme, että tämä on place to be! Täällä sitä nyt ollaan varaäitinä ja vauvan kantotelineenä!

 

Orpokoti on siis tarkoitettu hylätyille sekä orvoille lapsille. Suurin osa näistä lapsista on hylätty minne kukanenkin. Osa on löydetty tien reunasta ja osa on jätetty sairaalaan synnytyksen jälkeen. Tällä hetkellä nuorimmat vauvat ovat noin kuukauden ikäisiä. Ei paljon maitopurkkeja isompia kooltaan. Lapset ovat kauhean turvattomia ja itkevät paljon. Meillä yksi tärkeimmistä tavoitteista on antaa heille mahdollisimman paljon sylihoitoa sekä huomiota, jotta nämä pikkuiset tuntisivat olonsa edes hieman turvallisemmaksi. Nauroimmekin, että baareissa jaellaan holtitonta rakkautta, mutta täällä se on aivan maltillista. Siitä puheen ollen… Emme ole maistaneetkaan kuuteen viikkoon alkoholia! Päätimme reissun alussa, että olemme kolmen kuukauden tipattomalla. Kolmen kuukauden Afrikan matka on siis totaalinen puhdistautuminen meille molemmille tavalla ja toisella.

 

Nyt meillä sitten on ensimmäinen päivä pulkassa. Aamun kylvetimme ja puimme vauvoja sekä vaihdoimme vaippoja… ja istuskelimme lattialla vauvat sylissämme. Kymmenen jälkeen kävimme aamupalalla jonka jälkeen lähdimme sairaalaan kahden lapsen ja parin työntekijän kanssa. Toisella lapsella epäiltiin murtumaa kädessä ja huomenna se menee sitten röntgenkuviin. Toiselle lapselle laitettiin sellainen putki suoraan mahaan, jonka kautta hänelle annetaan ravintoa, sillä nieleminen ei hänellä onnistu. Olihan se mielenkiintoista nähdä tällainenkin tapahtuma näin sosionomina. Tällä kyseisellä lapsella ei ole mitään tukea selkärangassa, joten hän on ihan veltto. Ja kun hän itkee niin mitään ääntä ei kuulu. Tämä lapsi itkee äänettömästi ja kasvoilta voi nähdä sen tuskan ja inhoittavan olon niin selvästi. Kyllä siinä taas tuntee itsensä niin avuttomaksi.

 

Sairaalasta palattuamme, aloimme taas puuhailemaan lasten kanssa. Osa heistä oli ollut uimassa pikkualtaassa. Kunnon vesipetoja! Uiminen tapahtui melko pienessä puhallettavassa lasten altaassa, johon Suomessa laitettaisiin ehkä max kolme lasta. Täällä sinne näytti mahtuvan kymmenen tenavaa. Uinnin jälkeenhän aina väsyttää ja muutamat lapsista nukahtivatkin heti syliimme. On se nukkuva lapsi vaan niin suloinen. Näistä vauvoista aivan huomaa kuinka he imevät lämpöä ja läheisyyttä itseensä.. jokainen hengenveto ja jokainen sydämenlyönti, jonka lapsi tuntee menee suoraan hänen tarpeisiinsa. Tuntuu niin hyvältä voida tarjota näille lapsille läheisyyttä, syliä ja rakkautta, sitä he eniten tarvitsevat. Itse voi myös tuntea onnistuvansa omassa ammatissa ja tekevänsä työtä, jolla on todella merkitys. Tuntuu niin pahalta ajatella, että näillä lapsilla ei ole kotia, eikä vanhempia. Toivoo vaan niin koko sydämestään, että jokaiselle pienelle rakkaalle löytyisi mahdollisimman äkkiä ihana perhe, joka pystyisi adoptoimaan heidät sekä tarjoamaan turvallisen kodin ja kasvuympäristön. Lapsilla on täällä hyvät oltavat mutta se ei korvaa sitä oikeaa perhettä ja kotia mikä voisi ja pitäisi olla jokaisella. Olemmekin miettineet, että miten ihmeessä täältä voi lähteä ottamatta mukaan ainakin muutamaa ja miksei vaikka kaikkia! Se on joko kauhee vauvakuume tai sen karkoitus tämä kolmen viikon äippäloma! Jännityksellä jäämme odottelemaan miten käy niinkuin varmasti tekin 😉

 

Noniin.. herkän hetken jälkeen oli aika mennä lounastauolle. Meille tarjottiin orpokodin puolesta ruoka, emmekä kehdanneet siitä kieltäytyä. Täällä paikallinen ruoka on monesti vähän kyseenalaista ja aina ei uskalla vatsataudin pelossa kaikkea syödä. Täälläkin keittiö on ulkona ja kaikki raaka-aineet ja kattilat säilytetään lattialla, joten hieman jännänä odotimme mitä ruokailu pitää sisällään. Kysyimme aiemmin mitä tänään olisi ruokana, ja meille sanottiin että Irish potatoes.. Kuulostaa aivan no hyvälle. Kun saimme ruoan eteemme niin perunaahan se oli niinkuin luvattiin, mutta sitä emme osanneet sanoa missä vaiheessa se irlantilaisuus tuli mukaan kehiin. Lounaana meillä siis oli vain ja ainoastaan lautasellinen perunaa ja ehkä hieman multaa, sillä hampaissa narsku jokaisella puraisulla… Ehkä se multa oli kannettu Irlannista asti mikä oli tähän ruokaan kaajettu… Hävettäähän se olla ranttuna tällaisessa kehitysmaassa, mutta päätimme kuitenkin, että tästä edes teemme lounaamme itse eli takaisin nuudeli-tonnikala-maissi- linjalle! Ihan naurattaa kuinka aina odotamme ruokataukoa kun tiedämme, että saamme syödä nuudeli-tonnikala-maissi satsin. Vuorotellen aina hoemme, että vähän hyvää! Kyllä tää on niin luksusta! Tuntuu jotenkin siltä, että kotiin palatessa meidän makuhermoja ei ole vaikea tyydyttää kun jo nyt on asiat tällä mallilla. Jotenkin tuntuu, siltä että ei äidinkään tarvi kuunnella kertaakaan valitusta ”Hyi, en syö!”. Epäilen, että kaikki käy ja se on todellakin luksusta!! Ei siis mitään paineita jouluruokaa suunniteltaessa tai yleensääkään mitään ruokaa.

 

Ja taaskaan emme kuvia saaneet lisättyä teknisten pikku internetti ongelmien takia.. Laittelemme niitä kunhan olosuhteet sen taas sallivat! 🙂

 

 

 

 

 

 

Kommentit (10)
  1. Mukava kyllä lueskella tätä teidän blogia. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ”Irish Potato” tarkottaa ihan normi perunaa jota joskus nimitetään myös ”white potatoksi”. Ihan vaan sen takia, että sen erottaa sukulaisestaan, sweet potatosta 🙂 Mukavaa Kenian matkaa, kertokaahan norsuille terveisiä! Meettekö muuten Masai Maralle, vai?

    Mikko

    1. Joo! Nyt mekin tiedämme mitä on Irish potato,mut ennen tätä sattumaapa ei tiedetty haha! Aina oppii jotain uutta! Kiitos sinulle myös tästä perunan nimityksien selvennyksestä 😀

      Lauantaina siis lähdetään Keniaan Masai Maraan ensin safarille ja sen jälkeen mennään Nairobiin pariksi päiväksi. Eihän siinä paljon Keniaa ehdi nähdä, mutta voipahan sanoa, että on käynyt. Jännittää jo nyt niin kovin 🙂

      Ja edelleen on mukava kuulla, että ihmiset jaksavat lukea 🙂

      Anni-Leena ja Jenna

      1. Masai Mara on siinä mielessä hyvä paikka mennä safarille, ku siellä on mahdollisuus nähä koko big five eli leijona, norsu, kafferipuhvalo, leopardi ja sarvikuono. Lisäksi siellä on paljon kirahveja ja paljonpaljon muita eläimiä. Ite missasin vain tuon sarvikuonon, joten pitää mennä vielä uudestaan.

        Meinaatteko harrastaa vielä Ugandan matkailua teidän reissun aikana?

        Mikko

        1. Back to Uganda! Joo siellä on mahdollisuus nähdä koko big five ja mehän se tehtiin! Yhdessä päivässä 😀 aika huikee tuuri. ja muutenkin nähtiin tosiaan 27 eri lajia ja aika monta melkoista tapahtumaa.. ja kaikki sanoi et ihan kummaa et nähtiin niin paljon. Kaikin puolin siis hyvä reissu. Ja kaikki oli niin lähellä, et sai hyvät kuvatki 🙂

          Ei olla oikein vielä päätetty reissataanko missä vielä ja mitä tehdään, mut eiköhän me jotain pienii juttuja tehdä. Meillä on vielä loppureissusta vähän lomaa niin ehkä sillon sitten katsellaan vähän Ugandaa muutenkin kuin Kampalassa. Kun muuten täällä viikot niin täysiä, ettei oikein voi mihinkään lähteä. Viimeinen harkkapaikka meillä on sit maaseudulla, joten siinä taas näkee vähän eri Ugandaa ku täällä kaupungissa.

          Anni-Leena ja Jenna-Leena

  2. Joko kelpaa tunnin vanha ruoka Jeneppikselle? 😉 ihania vauvoja. Te ootte oikeita sylejä niille rakkaille <3

    1. Kyllä alkaa kelpaamaan lähes mikä tahansa ruoka tämän reissun jälkeen! 😉 

      Meillä kyllä näyttää olevan tätä rakkautta jaettavana ja onneks se menee oikeaan osoitteeseen <3

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *