Omenapiirakantuoksuinen äiti
Johtuu se sitten alitajuisesta kapinasta median jokatammikuista elämäntaparemonttirummutusta vastaan vai siitä hitusen tiedostetummasta omankilvenkiillotuksesta sen jälkeen, kun Eddien päiväkodissa on alettu pitää kodin ja päikyn välistä päiväkirjaa, mutta meikäläisestä on viime kuukausina kuoriutunut yllättävän jauhopeukaloinen äiti. Ei voi sanoa pullantuoksuinen, sillä pullataikinaa en edelleenkään ole uskaltautunut vaivaamaan (kauanko tuorehiiva säilyy pakkasessa, häh, eli onko se sen arvoista, jos lätsähtääkin?), mutta tapojeni vastaisesti olen liki joka viikonloppu innostunut leipomaan pipareita, muffinsseja, banaanikakkua, omenapiirakkaa… Kyllä joskus varmasti vielä sitä pullaakin. (Laskiainen tulossa!)
Joku vääräleuka kai tulkitsisi yllättävän makeanhimon ja käsillänäpertelyn tarpeen jonkin toisen elämänosan puutostilaksi. Höpsis.
Tässä valmistuu maustekakku. Nuo mausteiden ruskeansävyt – niin kaunista! Ja se huumaava tuoksu…
Eddie ei toistaiseksi ole kiinnostunut leipurin oppipojan pestistä, paitsi silloin, kun pääsee upottamaan piparimuottinsa taikinaan, mutta elän toivossa. Ihastuksissani lueskelin juuri toisen äidin hehkutusta siitä, miten hän oli löytänyt nelivuotiaansa ”pahanteosta” keittiöstä – rikkomasta kananmunia kulhoon ja lisäämästä siihen omatoimisesti ja vapaalla kädellä maitoa, sokeria, kardemummaa, suolaa… Reippaasti oli mutsi sitten lämmittänyt taikinalle uunin ja kutsunut isänkin valmista ”pannukakkua” maistamaan. Oli kuulemma ollut ihan älyttömän hyvää! 😀
Jotkut leipomukset onnistuvat paremmin, toiset… eivät ihan. Näistä piti tulla rapeita ja lehteviä mince pien moderneja versioita. Ihan hyviltä ne kyllä maistuivat.
Elämäni ensimmäinen itseleivottu leipä tuloillaan (kotitaloustuntien teeleipiä ei lasketa). Jostakin on aloitettava.
Tänään yllätin itseni leipomalla ekaa kertaa sitten köksäntuntien LEIPÄÄ. (Ei pitäisi kertoa – mutta kerron nyt kuitenkin – että se oli lisää vain vesi -tyyppisestä valmispussista eikä sitä paitsi noussut tarpeeksi ja taisipa jäädä sisältä himpun raa’aksikin.) Tein myös samalla uuninlämmittämisellä pellillisen omenapiirakkaa ihan kuulkaa niiden esihistoriallisten köksäntuntien keittokirjan reseptillä, ja vieläpä jatkoin keittiöhengettärenä vielä satsilla kedgereetä (jonka sivumennen sanoen yhä raivostuttavan nirso mussukkamme muuten nyttemmin kelpuuttaa ihmisravinnoksi – huh helpotus). Kyllä ovat maailmankirjat pahasti sekaisin.
Huomenna aion palata ruotuun ja istua koko sunnuntain sohvannurkassa huutelemassa Eddielle kirjaimia. K niinkuin kakkua, P niinkuin pullaa. (Ipanaisen kaksi- ja puolivuotiskehitystarina sekä puheenkehityksen viimeisimmät pitäisi nekin ehtiä kirjata muistiin.)
Mutta warum and wieso on vanhaan kotitalouskirjaani joku saksantanut vieraalla käsialalla omenapiirakan ohjeen…? Ei mitään muistikuvaa!
Leivotaanko teillä? Kuka, mitä? Suolaista vai makeaa? Helpot mutta herkulliset reseptit jakoon, kiitos!
***
I’ve surprised myself by baking almost every weekend recently: biscuits, muffins, banana cake, apple pie… Very un-Katie-like! Today I even attempted a loaf of bread (won’t be trying that again any time soon). I guess I’m secretly hoping that my dear son will take a hint and wake his Mummy up one Sunday with homemade jam rolls straight from the oven? Too much to ask from a two-and-a-half-year-old, eh?